Lähettäjä: -
Päivämäärä: 8.9.24 14:10:33
Minusta on huolestuttavaa, että apua saa vasta kun on riittävän lihava. Eikä silloin, kun lihomiselle olisi helpommin jotain tehtävissä ennen kuin tilanne pahenee.
Ei kukaan hyppää suoraan normaalipainosta lihavaksi enkä usko, että ihmisten ruokailu- ja liikuntatottumuksetkaan muuttuvat merkittävästi kun painoa kertyy vaan ongelmat ovat olleet olemassa jo aiemmin. Ne, joilla olisi mahdollisuus päästä normaalipainoon ja välttyä lihavuudelta, saavat pärjätä yksin. Pitäisikö vaikka syövässäkin hoitaa vain niitä, joilla ei ole mahdollisuutta parantua ja jättää alkuvaiheessa löydetyt syövät potilaiden ongelmaksi?
|