Lähettäjä: .
Päivämäärä: 7.9.24 22:07:11
Miehille (tuolle Tex willerille erityisesti) tiedoksi että naisten lantionpohjan lihasten heikentyminen raskauden aikana ja sen jälkeen voi aiheuttaa virtsankarkailua, kohdunlaskeumaa, alaselän kipuja sekä muita lantion alueen oireita.
On siis turha kuvitella että jumppaa tehdään jonkin "ottavuuden" vuoksi miehiä varten. Kyllä sitä tehdään ihan omaa itseä varten.
Miehillekin lantionpohjan lihasten harjoittaminen on hyväksi koska lantionpohjan toimintahäiriöt voivat ilmetä ulostamisen, virtsaamisen ja seksuaalitoimintojen yhteydessä. Tällaisia voivat olla muun muassa virtsan varastoitumishäiriöt ja rakon tyhjentymishäiriöt sekä erektiohäiriöt.
Lantionpohjan lihasten harjoittelu toimii
erinomaisesti virtsankarkailun tukihoitona. Virtsaputken resistenssiä pyritään parantamaan häpy-häntäluulihaksen harjoittelulla. Harjoitukset tukevat myös lantiopohjalihaksia.
Lantionpohjan lihasharjoitukset voivat parantaa merkittävästi myös seksuaaliterveyttä. Jumpasta voi olla hyötyä miehille, jotka ovat kärsineet ennenaikaisesta siemensyöksystä tai kyvyttömyydestä.
|