Lähettäjä: N
Päivämäärä: 22.9.24 09:24:31
Riku, sinulla siis toisinsanoen ei ole päivääkään teoriaopintoja rakennusrestauroinnista? Vahva uudisrakentamistaustasi näkyy erittäin hyvin eri aiheista antamistasi vastauksista. On ihan eri asia osata käsistään kätevänä suoriutua museon ohjauksessa kuin osata ilman ohjausta soveltaa teoriaa, jota ei ole koskaan oppinut. Restaurointimestari on koulutusnimike, joka kyllä sittemmin on tainnut muuttua joksikin tylsäksi restauroinnin erikoisammattitutkinnoksi myöhemmin valmistuneilla. Vaikka ammattikoulun resurssit on ohuet, niin siihen kuuluu kuitenkin kolmessa eri vaiheessa myös teoriaa. Tämä kuvaa hyvin miten vaikeaa maallikon on löytää tarvitsemaansa ammattilaista, kun samaa nimikettä mainostetaan hyvin vaihtelevalla osaamissisällöllä. Yksi on tosi hyvä yhdessä asiassa ja heikompi toisessa, toinen taas hyvä toisessa asiassa ja heikompi jossain muussa. Ammattilaista palkkaavan pitäisi itse tuntea asiaa niin hyvin, että osaa arvioida ammattilaisen osaamisalueen soveltuvuuden omaan hankkeeseen.
Naula:
1. Olen käyttänyt ruuveja kulmarautojen kiinnitykseen. Ei ole vaaraa lyödä jälkeä kulmarautaan, eikä lähde nousemaan puun normaalin kosteuselämisen myötä. Mutta kiinnitä huomiota ruuvin kantaan! Torxit ja muut koneelliselle ruuvaukselle suunnitellut ruuvit näyttää ihan törkeältä vanhassa ikkunassa. Käytä perinteistä uraruuvia, vaikka joudutkin sen sitten käsin pyörittämään.
2. Täytän kulmaraudan pohjan kitillä, ei jää tilaa lialle ja kosteudelle kertyä hapattamaan puuta.
3. Hanskat kädessä ja varovasti lämpimässä paikassa jotain sopivaa nurkkaa vasten. Ei ne kulmaraudat yleensä ole kauhean jäykkiä. Tähän saattaisi Rikulla käytännön miehenä olla joku hyvä kikka?
Bygga: Kitin vanhettumistavasta pitäisi pystyä päättelemään onko oikeaa pellavaöljykittiä vai jotain huonoa muovikorviketta. Tuollainen pienten palojen murtuminen vanhetessa ja kuivuessa kuulostaisi ihan pellavaöljykitiltä, joten voi sillä koittaa paikata koloja, jos niitä on vielä kovin vähäisesti. Muista ostaa myös pellavaölymaalia paikkausten maalaamiseen, jäävät muuten kitin värisenä aika erottuvaksi. Uusi kitti ei varsinaisesti kiinnity kunnolla vanhaan, mutta pystyy se siinä lasissa jonkin aikaa, kunnes päällyskitit on mielekästä uusia kokonaan. Jos kitit on kovin halkeilleet pitkältä pätkältä niin kannattaa samalla kertaa uusia koko reunus. Pääsee vähemmällä vaivalla kuin aina pala kerrallaan välineitä esiin kaivaen.
Höh: Olen säilyttänyt pensseleitä maalausprojektin ajan maaliin kastettuna pienessä ja tiukasti harjaksissa olevaan maaliin painetussa muovipussissa, joka on suljettu kumilenkillä tiiviisti harjasten tyvestä. Näin välttää puhdistamisen vaivan joka maalauskerran välissä. Projektin päätyttyä olen puhdistanut ihan vaan lakkabensiinillä.
|