Lähettäjä: tärisen ihan 
Päivämäärä:   20.8.24 11:00:16

Täytin sen 60 v eli käyn setsemääkymmentä. Nyt iski kamala kuolemanpelko. Tai oikeastaan se että ei kuolekaan kerralla vaan jääkin kitumaan.

Kaikkea kremppaa on tullut ja nythän ne kaikki syövätkin aktivoituvat. Nivelrikkokin voi rusahtaa ja reuma iskeä. Tätäkö se on loppuelämä, pelkoa ja kärsimistä?

Lähettäjä: -*- 
Päivämäärä:   20.8.24 11:06:21

XD

Joo, sitähän se on. RIP vaan sullekin.

t. reuma jo lapsesta lähtien, 2 syöpää hoidettu 40 ikävuoteen mennessä

Lähettäjä: llll 
Päivämäärä:   20.8.24 11:09:16

Jos päätät, että se on tuota niin sitten se on. Kunnon itsemurhasetti kaapissa tuo turvaa, vedä itse raja siihen miten paljon aiot kärsiä. Tai sitten elät 95 vuotiaaksi terveenä ja kuolet nukkuessasi, niinkin voi käydä. Jos et ala kärsimään muistisairaudesta kohtapuoliin niin voit muuten ajatella, että 60 on uusi 50.

Lähettäjä: pyh 
Päivämäärä:   20.8.24 11:16:24

Jos tuo pelko rajoittaa ja hallitsee arkea, pitää siitä hakeutua keskustelemaan ammattiauttajan kanssa.

Lähettäjä: no 
Päivämäärä:   20.8.24 11:19:15

Toivo muistisairautta, niin et muista pelätä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   20.8.24 11:31:03

Todella usein se kuolemaan johtava syöpäkin yllättää ettei välttämättä tarvitse kitua sängyssä. Läheiseni sai syöpädiagnoosin josta ei voi parantua. Tekivät pari leikkausta kuitenkin, elinodote noin 6kk. 4kk kohdalla läheiselle tulikin aamulla kovia kipuja yhtäkkiä ja vietiin sairaalaan leikkaukseen. Ei ollut syövästä johtuvaa. Ei herännyt enää leikkauksesta vaan leikkaus oli liian raskas syöpäpotilaalle. Ei kitumista, nopeaa toimintaa eikä ehtinyt miettiä kuoleeko tässä. Hän pelkäsi kuolemaa myös. Ei hyvästejä, ei miettinyt että kuoleeko tässä. Minusta oli kaunis tapa lähteä. Ei kipujakaan heti kun sairaalaan pääsi.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   20.8.24 11:43:02

Pitää vaan elää päivä kerrallaan ja nauttia elämästä. Ei pidä alkaa tuollasia miettiä. Ajan mittaan voi tulla mitä vaan tai sitten ei. Moni on 80 vuotiaanakin hyvässä kunnossa.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   20.8.24 12:15:49

No mä oon pelännyt kuolemista lapsuudesta alkaen, tai siitä asti kun on todella tajunnut että joskus lakkaakin vain olemasta. Monet paniikki-itkut sängyssä itkenyt asian vuoksi. Nyt ei noin vahvoja reaktioita ole ollut vuosiin, mutta pyrin välttelemään ajatusta omasta kuolemasta enkä ymmärrä kuinka jotkut kaverit joskus vitsinä heittävät jos jonkinlaista juttua omasta kuolemasta. Miten voivat suhtautua niin kevyesti johonkin niin lopulliseen asiaan. Siis ajatella, sä et enää koskaan ole olemassa. Joku aika sitten oli puhetta kaverien kanssa testamentin teosta ja muakin kehoittivat tekemään testamentin. Mutta en mä pysty, siinä mä joutuisin myöntämään sen asian jotenkin lopullisesti itselleni, että elämä loppuu joskus. Nyt oon nelikymppinen ja vähän hirvittää ajatella paheneeko pelko kuinka paljon kun ikää tulee lisää ja elämänjana lähenee loppuaan. Nythän alkaa olemaan elovuosia enemmän takanapäin kuin edessä. Toivon että lähtö tapahtuisi sitten itse sitä tajuamatta. Helpottaisi ehkä jos olisi uskovainen että uskoisi johonkin kuolemanjälkeiseen elämään. Nyt vaan nään mielessäni itseni haudassa makaamassa ja vuodet vierimässä ohi. Ahdistava mielikuva.

Lähettäjä: -*- 
Päivämäärä:   20.8.24 12:20:29

*: "Siis ajatella, sä et enää koskaan ole olemassa"

No itse asiassa olet, ei tää ole tässä.

Lähettäjä: Jossu 
Päivämäärä:   20.8.24 12:28:48

Mä taas olen lakannut pelkäämästä kuolemaa mitä vanhemmaksi olen tullut. On reumaa ja nivelrikkoa ja sydän vikaa. Elän päivä kerrallaan. Ikää 56 v.
Jos pelko häiritsee elämää, pitää hakea siihen apua.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   20.8.24 12:35:09

*, olitko sä olemassa ennen syntymääsi (ennen hedelmöitystä)? Miksi kuoleman jälkeinen olotila olisi sen kummempi kuin kuin tila ennen syntymää?

Kaikki elävä syntyy ja kuolee. Pitää tosiaan toivoa, että kävisi tuuri ja saisi kuolla rauhallisesti nukkuessa. Ilman pitkää kitumista.

Lähettäjä: xXx 
Päivämäärä:   20.8.24 14:51:08

Aloittajalle on jäänyt teekkarin krapula päälle, aamupäivän pelkää kuolevansa, iltapäivällä että jää henkiin.

Lähettäjä: 58v 
Päivämäärä:   20.8.24 18:59:01

Omassa elämässäni toteutan ajatusta:"Yhtenä päivänä kuollaan - muina päivinä eletään."

Lähettäjä: Did 
Päivämäärä:   20.8.24 19:08:08

Kieltämättä minäkin vähän pelkään nykyään. Seurustelukumppanini kuoli muutama kuukausi sitten 57-vuotiaana, itse olen jokusen vuoden nuorempi. Vaikea uskoa, että elämästä tulisi ikinä yhtä onnellista, mutta siihen yritän uskoa kuitenkin. Elää todellakin haluaisin enkä jättää pelon takia elämättä. Toisaalta pelottaisi rakastua uudelleen, en tiedä uskaltaisinko ikinä luottaa enää siihen että kumppani pysyy hengissä.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   17.9.24 20:38:57

Pelottaa se kun on ikääkin jo

Lähettäjä: hbyg 
Päivämäärä:   17.9.24 21:09:42

Mitä pelkäämistä siinä on, iät kaiket on synnytty ja kuoltu. Jokainen meistä on vain pisara meressä. Me kellumme täällä aikamme, ja sitten kukin vuorollaan kelluu tähtitarhoihin.

Lähettäjä: Kuka 
Päivämäärä:   17.9.24 21:28:19

* ihan ku mä...