|
Lähettäjä: Tuttua
Päivämäärä: 18.8.24 13:23:18
Ymmärrän hyvin aloittajaa. Lähipiirissä on kaksi työtöntä, jotka valittavat, kun eivät saa edes kutsua haastatteluun tai jos saavat, eivät saa työtä. Molempien kohdalla on päivänselvää, miksi eivät pääse haastatteluun/saa töitä.
Se, joka ei edes pääse haastatteluun, kirjoittaa sekä somessa että viesteissä niin epäselvää tekstiä, että joutuu ponnistelemaan ymmärtääkseen, mitä hän tarkoittaa. On kirjoitusvirheitä, on sellaisia yhdyssanavirheitä ja kielioppivirheitä, jotka muuttavat lauseen merkityksen ihan toiseksi. Jos hakemukset ovat samaa tasoa, en ihmettele yhtään, ettei kutsua haastatteluun tule. Todennäköisesti hakemusta ei ole jaksettu lukea edes loppuun.
Se, joka pääsee haastatteluihin, mutta ei saa töitä, taas ei osaa ilmaista itseään suullisesti. Saattaa kertoa viikonloppuna sattuneesta hauskasta tapauksesta näin: ”Me oltiin viikonloppuna siellä, siellä… No, kyllä sä tiedät. Sitte se sanoi, että, että… No, kyllä sä tiedät mitä se aina sanoo. Tuo vastasi siihen sitten niinkuin niinkuin… No, kyllä sä tiedät miten tuo saattaa sanoa.” Ja sitten päälle kova nauru ja kysymys ”eikö ollutkin hauska juttu?”.
En tiedä, keitä ovat ”me” (hänellä on puoliso, mutta ei lapsia). En tiedä, missä on viettänyt viikonlopun. En tiedä, ketkä ovat tarinan se ja tuo. En ymmärrä jutusta yhtään mitään, mutta jotenkin tämä tyyppi luulee, että kaikki osaavat lukea hänen ajatuksiaan. Ala-asteella äikän opettaja joskus sanoi, että liiallinen pronominien käyttö tekee tekstistä epäselvän. Tuo tyyppi on oppikirjaesimerkki liiallisesta pronominien käytöstä. Tämä tyyppi on ollut ennen töissä, mutta työpaikka meni koronan jälkeen konkurssiin ja on siitä lähtien etsinyt töitä. En tiedä, onko hänellä joku muistisairaus, kun sanavarasto on niin suppea. On aikaisemminkin puhunut tuolla lailla epämääräisesti ja olettaen, että kuulija lukee ajatuksia, mutta viime vuosina se on vain pahentunut. Täytti muutama vuosi sitten 50v.
|