|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 16.8.24 21:52:24
Tuntuu, että hiljaa. Mikä on kumma, koska näen itsessäni läheisriippuvaisen piirteitä ja sellaista, että pienet positiiviset asiaa kävelee isojen pahojen päältä.
5vuotta oltu yhdessä, 2v asuttu samassa kämpässä. Vasta yhteenmuuttaessa tajusin hänen alkoholiongelman. Muut oli nähneet sen, mutta hän piilotteli sen minulta loistavasti. Hän ei myöskään siivoa. Hänen vaatekaappinsa otti vuoden, että hän järjesteli sen ja sekin paineen alla, koska vuokranantaja oli tulossa kylään. Hän on muutoin ihana, turvallinen, ymmärtäväinen, ei pelkää osoittaa rakkautta edes ystäviensä edessä mutta olen alkanut miettimään haluanko oikeasti olla suhteessa loppuelämäni alkoholistin kanssa. Ennen elin jossain unelmissa, jossa "i can fix him" ajatusmaailma oli realistista minulta. Elin jossain pilvilinassa, jossa mieheni muuttuu kuin unelmissani. Nyt hiljalleen olen oppinut ymmärtämään, että jokainen voi fiksata vain itsensä ja mieheni kyllä hyväksyy alkoholiongelmansa, mutta muutosta ei tee. Yritti pariin otteeseen ja se menikin hyvin. Hän raitistui, sitten tuli grilli-ilta ystävien kanssa jotka tarjoi alkoholit ja koko rumba lähti käyntiin. Siitä on 1,5v nyt, eikä hän edes yritä raitistua enää. Itse taas juon alkoholia 2kertaa vuodessa.
|