Lähettäjä: Najadi
Päivämäärä: 16.8.24 00:21:12
No joo, sinulla ei ole tainnut koskaan olla masennusta.
Masennus on sitä, kun jokin traumaattinen tapahtuma saa ajatusmaailman vääristymään. Siihen ei yleensä voi vaikuttaa itse, koska se tapahtuu niin pikkuhiljaa että sitä ei yleensä huomaa. Esimerkiksi läheisen kuolema, raiskaus, mikä hyvänsä tarpeeksi paha tapahtuma jää väkisinkin mieleen pyörimään pitkäksi aikaa, ei sellaista pysty kuittaamaan pelkällä olan kohautuksella.
Toipuminen kestää aina aikansa ja masennuspotilaiden kohdalla näyttää usein siltä että tapahtuneesta ollaan jo pääsemässä yli tai on jo päästykin ja elämä jatkuu. Mutta jossain vaiheessa tapahtunut palaa mieleen. Se menee ohi, mutta jossain vaiheessa se palaa mieleen uudestaan. Ja uudestaan ja uudestaan. Yhä useammin se paha mitä on tapahtunut palaa mieleen kummittelemaan, mutta se tapahtuu niin hitaasti ettei siihen osaa kiinnittää huomiota. Omasta mielestä olotila voi tuntua aivan normaalilta, koska vaikka olo menee jatkuvasti huonompaan suuntaan sitä ei tajua itse, juuri siksi, kun muutos on niin hidasta että siihen ehtii mukautua sitä mukaa kun se tapahtuu. Sen takia kierre voi jatkua vuosikausia. Ei siksi ettei haluttaisi yrittää, vaan siksi, ettei tiedetä että edes pitäisi yrittää.
Samoin masennukselle on tyypillistä sekin, että jos joku tajuaakin mistä on kysymys hän ei yleensä suostu myöntämään sitä edes itselleen, ja jos joku muu huomaa että jotain on vialla masentunut väittää kaiken olevan kunnossa. Tämä on tyypillistä masentuneille, siksi omaisille ja ystäville usein tuleekin yllätyksenä, jos masentunut päätyykin itsemurhaan siksi ettei yksinkertaisesti jaksa enää.
Näitä asioita oma psykoterapeuttini aikoinaan selitti minulle kun minulla oli masennus (joka johtui läheisen kuolemasta).
|