Lähettäjä: Hmmm 
Päivämäärä:   13.8.24 10:22:31

Olen aina pitänyt itseäni lapsirakkaana ihmisenä. Kuitenkin nyt 46 vuotiaana huomaan vihaavani lapsia, meidän nuorimmainen on 12 vuotias. En tiedä mistä tämä johtuu, kohtalotovereita? Kammoan ajatusta lapsenlapsista, olenkin omilleni sanonut, että en aio yhtään paskapersettä enää elämässäni hoitaa. Eli jos lapsia aikovat tehä, tämä mummola ei tarjoa lapsenhoitoa.

Lähettäjä: _ 
Päivämäärä:   13.8.24 10:25:55

Rakastan omia lapsiani ja jos lapsenlapsia siunaantuu, niin varmasti myös heitä. En kuitenkaan usko, että hoidan lapsenlapsia erityisen paljoa, ja onneksi omani ovat poikia niin voin hyvin olla se mummo, jota syrjitään :D autan kyllä jos apuani tarvitaan!

En pidä muiden lapsista, mutta en koskaan puhuisi heille kuten sinä omillesi.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.8.24 10:27:32

Aika rumasti olet sanonut lapsillesi. Ei se niiden vika ole, että sinä olet heidät tähän maailmaan saattanut. Keksi jotain tekemistä elämääsi niin ei tarvitse niin paljoa vihata omia lapsia. Kuvottavaa. Toivottavasti lapsilla on edes toinen hyvä vanhempi

Lähettäjä: ….. 
Päivämäärä:   13.8.24 10:28:23

Vihaaminen on jo aika vakavaa, ehkä pitäisi hankkia apua? Terapiaa?

Lähettäjä: Viljo 
Päivämäärä:   13.8.24 10:32:49

Päivän "haukutaan äitejä"-topa hieman erilaisella näkökulmalla. Kuka ehtii ekana irvimään, että "mites se oli se äippylien ylivertainen rakkaus kakaroitaan kohtaan, josta lapseton ei tiedä mitään ;) ;) ;)"?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.8.24 10:35:29

Kuulostatpa herttaiselta.
Ettei olisi jotain alzheimeria tms. alullaan? Äkillinen luonteen muutos on nimittäin aika epäilyttävää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.8.24 11:08:09

Ei kovin vahvasti mene sinulla. Hanki ammattiapua.

Lähettäjä: Tutu 
Päivämäärä:   13.8.24 11:12:25

Lähettäjä.
Päivämäärä13.8.24 10:35:29

Kuulostatpa herttaiselta.
Ettei olisi jotain alzheimeria tms. alullaan? Äkillinen luonteen muutos on nimittäin aika epäilyttävää.

Siis tuli sama mieleen (ei kettuilua vaan ihan ilman sarvia ja hampaita sanottuna )

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.8.24 11:14:15

Ihan normaali tunne, vihata lapsia. Paska puhettahan se on, että kaikki rakastavat lapsiaan yli kaiken. Omakohtaista kokemusta on. Eikä tarvitse muitakaan esimerkkejä kauan etsiä.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.8.24 11:15:09

Normaali tunne vihata omia lapsiaan? Tai vihata ihmisryhmää?

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   13.8.24 11:38:33

En vihaa lapsia, ja suurin osa lapsista onkin varsin metkoja tapauksia ja niillä hyvät jutut kun alkavat jotain ymmärtää ja puhua. Silti en itselleni koskaan ajatellut tehdä lapsia, ehkä sitten se vastuu jne... No meille siunaantui pari tenavaa kuitenkin, ja hyvin niiden kanssa on mennyt. Mutta en kyllä ole pätkääkään kiinnostunut mistään lapsenlapsista tähän hätään.. ei sillä että tuota sanoisin omille lapsilleni, mutta elämä on vaan nyt kivaa ja helppoa eikä lastenhoito kiinnosta pätkääkään enää. Jotenkin kummeksun ihmisiä jotka syyllistää omia lapsiaan kun ei tule niitä lapsenlapsia eikä pääse mummiksi... Mutta vihaaminen, on kyllä voimakkaasti ilmaistu aloittaja, kukas nyt lapsia vihaisi?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.8.24 11:41:02

Vaihdevuosioireitahan nuo on. Ehkä kannattaa harkita hormonikorvaushoitoa jatkossa, josko helpottaa.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   13.8.24 11:45:20

Ei kannata ihmetellä, jos omat lapset ei paljon jaksa autella tai tulla käymään sitten, kun aloittajalla ikä alkaa painaa. Voi olla, että he vihaavat siinä kohtaa sitten vanhuksia ja mielummin viettävät aikaa omien lastensa kanssa. Niiden, joihin mummoa ei kiinnostanut edes tutustua. Kaikkia tekemiään asioita ei tarvitse rakastaa, mutta ei kannata ikinä kuvitella, että kukaan olisi myöskään sinun asioista kiinnostunut tai valmis uhraamaan vapaa-aikaansa sinun auttamiseksi.

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   13.8.24 11:48:05

Oletpa aika ihmishirviö jos noin puhut heidän tulevista lapsista. Et taida ihan terve olla päästäsi?

En minäkään muiden lapsista piittaa, mutta en kyllä tuollaisia lauseita päästäisi missään kohtaa suustani.

Lähettäjä: Mitääh 
Päivämäärä:   13.8.24 11:49:24

En koskaan sanoisi kenenkään, edes inhoamani ihmisen, lapsia paskaperseiksi.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.8.24 11:50:06

Oma äitini oli tuollainen, ja nykyisin marttyroi ja itkee kaikille sitä, ettei saanut lapsenlapsia :'D

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   13.8.24 11:52:33

Tulipa paha mieli aloittajan lasten puolesta. Toivottavasti on edes provo. Ei kaikkien tarvitse pitää kaikesta, mutta nimittely on silti rumaa, varsinkin omien lapsien.

Jos on oikeasti tuota mieltä, kannattaa käydä tutkimuksissa. Voi tosiaan olla muistisairaus.

Lähettäjä: Ö 
Päivämäärä:   13.8.24 11:53:17

Kaikella rakkaudella; käväisehän lääkärissä. Tuo että olet aiemmin pitänyt lapsista ja nyt alkanut vihaamaan, jopa omia, viittaa jonkin sortin mielenterveysongelmiin, alzheimeriin, vaihdevuosioireisiin tai johonkin sairauteen. Ei yleensä ihmisen luonne muutu noin laidasta laitaan ilman syytä.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   13.8.24 11:56:17

En ole ollut ikinä erityisen lapsirakas, mutta kyllä omat lapset ovat tärkeintä maailmassa. Jos joskus lastenlapsia siunaantuu, niin ihan varmasti rakastan heitäkin samalla tapaa, ovathan lasteni lapsia. Ja autan niin paljon kuin pystyn.

Viha on ihan hirveän voimakas sana tällaisessa yhteydessä. Aloittajalla saattaa olla jotain isompia asioita käsiteltävänä.

Lähettäjä: — 
Päivämäärä:   13.8.24 12:19:31

” Aika rumasti olet sanonut lapsillesi. Ei se niiden vika ole, että sinä olet heidät tähän maailmaan saattanut. Keksi jotain tekemistä elämääsi niin ei tarvitse niin paljoa vihata omia lapsia. Kuvottavaa. Toivottavasti lapsilla on edes toinen hyvä vanhempi”

Tämä! Ei kauheeta mikä asenne AP! Joo, vaikkei lapsista pidä, niin asiat voi ilmaista toisin. Voi sanoa vaikka ettei enää jaksa hoitaa.

Provo kai tääkin on, mutta tuollaisia vanhempia tuntuu oikeasti olevan. :/

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   13.8.24 12:48:58

Isäni ei ole ollut ehdolla vuoden isäksi ja on sanonut marttyyrinä ettei lapsia olisi hänen kannattanut hankkiakaan. Hyviä hetkiä on toki mutta paljon huonoja emmekä me lapset koe että hän on meitä koskaan arvostanut tai tukenut. On katkera ja inhonnut ihmisiä.

Nykyisin 80. Elää miten huvittaa, ei koskaan kuuntele tai keskustele kanssamme miten esim hänen terveysasiansa jne hoidetaan. Valittaa kun on tylsää, yksinäistä. Mutta kun hänen luonaan vierailee niin saa haukut niskaan mm. mitä lapsena tein väärin, mitä nyt teen väärin. Lapseni ovat aina pitäneet ukkoon turvallisen välimatkan, jopa pelänneet eikä heillä ole ukkiin mitään suhdetta siis. Odotan sitä päivää kun saan vaan soiton että isä on poissa. En toki toivo tätä, mutta olen jo vuosia sitten heittänyt pois toivonkipinän että meillä voisi olla edes jonkinlainen tasapainoinen suhde jossa vaikka käytäisiin kahvilla yhdessä.

Joten muista tämä, nyt he ovat lapsia joita inhoat, mutta pian he ovat aikuisia jotka inhoavat sinun vuoksi sinua.