Lähettäjä: Vapaapäivä
Päivämäärä: 10.8.24 19:52:38
Syyskuussa työnantajan maksama koulutusmatka Berliiniin, viimeisen päivän ohjelma peruuntui eikä lentoja saa aikaistettua. Työnantaja tarjoaa vaihtoisesti etätyöpäivää Berliinistä käsin tai sitten saa ottaa myös palkattoman vapaan, jos haluaa yhden "ilmaisen" päivän ulkomailla.
En ole vielä keskustellut muiden osallistuvien työkavereiden kanssa, sillä emme ole mitenkään erityisen läheisiä. En tiedä heidän mielenkiinnonkohteistaan ja meillä on muutenkin hyvin laidasta laitaan porukkaa osallistumalla matkalle.
Eli lähtökohtaisesti se vapaapäivä on sitten omaa aikaa ja yksin vietettävää. Mitä nähtävää/koettavaa Berliinissä on syyskuussa yhdelle varhaiskeski-ikäiselle naiselle? Taide ei kiinnosta, hitoria kyllä. Olen käynyt Berliinissä kauan sitten ja nähnyt ne kuuluisimmat nähtävyydet, tosin en muista niistä mitään. Majoitus on alueella, jossa kulkee ne kaupunkijunat/-metrot. Myöhemmin talvella joulutorit kiinnostaisi, mutta matka tosiaan syyskuun puolivälissä.
|