|
Lähettäjä: Saludo
Päivämäärä: 6.8.24 17:59:31
Olen aina ollut jollakin tavalla yksinäinen, vaikka muutamia kavereita ympärillä ollut. Tosiystävää ei ole ollut. Lapsena minut pyydettiin, mukaan jos muut eivät päässeet.
Olen aina ollut hieman arka, mutta ystävällinen ja luotettava.En tiedä, mikä itsessä oli, että en kelvannut.
Aikuisena yksinäisyys on jatkunut, vaikka olen yrittänyt ihmisiä elämääni löytää. Olen kelvannut, jos muista ei seuraa ole löytynyt. Tämä on aiheuttanut sen, että en pidä itseäni muiden arvoisena ja häpeän, että muut joutuvat kanssani aikaa viettämään, kun olen vain mitätön.
Minulla on kaksi parisuhdetta ollut, jotka molemmat päättyneet. Ne toivat hetkellistä toivoa, että ei tarvitse ehkä elämää yksin viettää.
Olen ollut 5 viikkoa lomalla ja ihmiskontaktit olleet muutama naapuri ja kaupan kassan tervehtimet. On siis tosi surullisia yksinäisyyden hetkiä. Pelkään, että vanhempana, minä olen se, jonka huolto löytää kuolleena kodista kuukausien päästä, kun ei minua kukaan kaipaa.
Jos joku avaisi ja kertoisi mikä minussa on vikana, että seurani ei kelpaa, voisin yrittää sitä muuttaa.
|