Lähettäjä: kk
Päivämäärä: 5.8.24 18:59:58
Ensimmäinen rasti on lähtölaituri. Varaa riittävästi aikaa, jotta löydät sen laiturin, jolta juna on lähdössä. Kolarissa ja Kemijärvellä se on helposti löydettävissä, mutta Oulussa ja Tampereella vähän toinen juttu.
Älä häkelly, jos oikealla laiturilla onkin aivan väärä juna. Kysy jossakin lähellä olevalta konnarilta tai muulta, pääseekö tässä Turun satamaan menossa olevassa junassa todella Kajaaniin, kun kaikki muut tiedot täsmäävät. Kuuntele kuulutuksia, jos laiturilla onkin Kokkolaan menevä juna, kun sinä olet menossa Kajaaniin. Ehkä siinä on oikeasti väärä juna jostakin syystä, ja oikean junan lähtölaituri on muuttunut.
Asemalla on myös näytöt, joista näkee vaunujen sijainnin. Kannattaa etukäteen hakeutua sillä kohdalle, johon sinun vaunusi pysähtyy. Ei sitten tarvitse juosta laituria tai junaa päästä päähän. Mutta melkein joka asemalla niitä juoksijoita näkee.
Ja sitten vielä se tilanne, että junassa ei ole sitä vaunua, johon sinulle myytiin lippu silloin, kun juna oli jo laiturilla. Näin kävi minulle Helsingissä. Olisi voinut kuvitella, että siinä vaiheessa olisi jo ollut tiedossa, että yksi vaunu puuttuu. "No mene johonkin, mistä löydät vapaan paikan." Joskus saattoi jossakin vaunussa olla joko yläkerta tyhjä, joten oli mistä valita.
Tarkoitukseni ei ole pelotella sinua näillä kommelluksilla, joita minulle on sattunut vaan päin vastoin: niistä on selvitty ja aina on perille päästy.
|