Lähettäjä: Lotta
Päivämäärä: 4.8.24 23:39:18
En tiedä onko minussa sitten joku vikana, mutta kyllä täytyy sanoa, että loukkaannuin kaverin toiminnasta eikä se minusta ollut oikein. Se tuli myös aika yllätyksenä, en olisi hänestä uskonut sellaista. Tuli sellainen fiilis, että hän halusi minut vain varaseuraksi jos ei parempaa löydy, tai sitten ettei hänen tarvisi matkustaa yksin. Eli aivan kuten te muutkin arvelitte.
Mitä enemmän hän tutustui muihin, sitä enemmän hän tavallaan etääntyi minusta. Eihän näiden tarvitse pois sulkea toisiaan, tai siis voisimme kaikki olla yhdessä. Minun seurani tuntui kelpaavan vain silloin, kun ei muita ollut paikalla. Ja mielestäni käyttäydyin koko ajan samalla tavalla, pyrin luomaan keskustelua, tekemistä jne. ihan niin ennenkin.
|