Hevostalli.netin foorumi - Seniorit - Miksi minun pitäisi joustaa muiden lapsien takia

Kirjoita uusi viesti | Alueen etusivu | | Etsi Alas ⇓

Miksi minun pitäisi joustaa muiden lapsien takia

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 4.8.24 13:50:39

Ymmärrän, etten lapsettomana pysty mitenkään täysin asettumaan vanhempien asemaan, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin oman ihmettelyni.

Eli, vaan pysty ymmärtämään, miten niin moni vaikuttaa kasvattavan nykyään lapsensa sellaiseen ajatusmaailmaan, että lapsi on koko maailman napa ja hänelle kaikki on sallittua, eikä mikään paha saa koskettaa. Siis kyllä, olisin toivonut itse saaneeni lapsena hieman enemmän kannustusta, mutta vähättelyn ja lyttäyksen sekä jalustalle nostamisen välissä on varmaan kultainen keskitie? Erityisen hullulta tuntuu, että moni nykyvanhempi on omaa ikäluokkaani, eli 80-luvun lopussa/90-luvun alussa syntynyt ja väitän, että suurinta osaa ikäluokasta EI kasvatettu ajattelemaan, että heillä on oikeus mihin tahansa, jonottaa tai jakaa ei tarvitse jne. Miksi siis omat lapset kasvatetaan erilaiseen ajatusmaailmaan?

Minusta on esimerkiksi omituinen ajatus, että minun tulisi joustaa muiden ihmisten lasten vuoksi. Siis jos vaikka jonotan vessaan jossain ja jonoon tulee pieniä lapsia vanhempiensa kanssa, niin tarjoan kyllä, että voitte mennä ensin, jos on kiire päästä äkkiä. Tai jos jonotan jossain ruokaa ja kuulostaa, että takanani olevilla lapsilla on nälkäkiukku tai muu harmi, niin kysyn haluavatko mennä ensin.

Mutta jos olen vaikka itse järjestänyt asiani hyvin eli vaikkapa nyt varannut johonkin julkiseen kulkuvälineeseen itselleni kivan ikkunapaikan ajatellen, että makustan mukavasti, niin olen useammankin kerran kohdannut tilanteen, jossa jonkun lapselle on tullut kiukku, kun vanhemmat eivät olekaan huomanneet varata kivaa paikkaa ja pitäisi tyytyä "huonompaan" ja vanhemmat esittävät oletuksen, että "kyllähän sinä varmaan voit vaihtaa, kun kerran lapsi haluaa siihen...". Samoin jonotustilanteissa (joissa kyse ei ole esimerkiksi siitä, että lapsi on pissaamassa housuun) on minusta kyllä töykeää käytöstä kävellä jonon ohi "kun meillä on nämä lapset".

Jos minulla olisi lapsia, niin kyllä varmasti haluaisin heille aina hyvää ja tuntuisi vaikelta, jos he itkisivät pettymystään. Mutta eikö sellaisten kohtalaisten pettymysten harjoitteleminen ja odottamiseen totuttelu olisi ihan tervettä? Harva kai kuitenkaan aina saa kaikkea haluamaansa elämässä? Ja varmasti on omiakin hermoja raastavaa vaikkapa jonottaa rääkyvän lapsen kanssa, mutta silti on minusta törkeää olettaa, että pääsee aina jonon ohi tms. Ihan eri asia kysyä, voisiko päästä.

Serkkuni esimerkiksi työskentelee päiväkodissa ja kertoo usein, kuinka siellä tällainen "kyllähän sinulla on oikeus tehdä mitä haluat ja tottakai sinun täytyy saada kaikki mitä haluat" - kasvatustapa ja tottumus pettymysten välttelyyn näkyy. Kaikki eivät tietenkään kasvata lapsiaan tähän tapaan, mutta tuntuu, että nykyään iso osa.