Lähettäjä: Avuton
Päivämäärä: 3.8.24 22:37:48
Onko mahdollista löytää terapeutti, joka ei kirjaa kaikkea kertomaani kaikkien nähtäville kantaan?
Haluaisin käsitellä lapsuudentraumoja, mutta en halua että melkein kuka tahansa hoitoalalla oleva voi lukea yksityiskohtaisesti kaiken kannasta. Mistä löytää sellainen terapiasuhde?
Pari vuotta sitten hakeuduin työterveyden kautta työpsykologille juttelemaan. Minulla oli tuolloin avioero meneillään ja töissä todella kuormittava tilanne. Olin aivan jaksamisen äärirajoilla ja jopa sen yli. Kaksi kertaa työpsykologia tavattuani menin kantaan ihan muissa asioissa ja huomasin psykologin kirjoittaneen kaiken kertomani yksityiskohtaisesti kantaan. Olin aivan järkyttynyt. Luulin että keskustelut ovat luottamuksellisia. Nyt kaikki tutut ja tuntemattomat hoitoalalla olevat voivat lukea asiani kannasta. Siihen jäi ne käynnit.
Avioero on nyt hoidettu, mutta olen edelleen aivan loppu. Traumaattinen lapsuus kummittelee vahvasti ja se on osittain syynä epäonnistuneisiin ihmissuhteisiini. Haluaisin kovasti saada apua ongelmieni käsittelyyn, mutta en uskalla hakeutua terapiaan, sillä traumojen käsittely ei taatusti hoidu sillä, että kaikki traumani avataan puolen suomen luettavaksi kantaan. Turha sanoa, ettei ketään kiinnosta, sillä uutisista saa jatkuvasti lukea, että kyllä kiinnostaa. Luvattomista tietojen katseluista on jatkuvasti jotain juttua. Ei paljoa lohduta, että siitä jää kiinni. Siinä vaiheessa p. on jo housussa.
|