Lähettäjä: Sydänsuru
Päivämäärä: 3.8.24 17:21:31
Molemmat liittoni kaatui pettämiseen. Turkimus osoitti että 90% pettää, mutta 63% jää kiinni. Tilanne on aina traumaattinen sille ketä petetään. Itse olen jo sinut asian kanssa ja ilmoitan deittiehdokkaille, etten etsi enkä vaadi uskollista suhdetta. En myöskään lupaa uskollisuutta.
Koen että pääsen tässä asiassa helpolla. Miehet kyllästyy aina yhteen naiseen, joten nauttikoot elämästä.
Kunhan ei vaikuta minun arkeen ja elämään. Myös rahasta ja omaisuudesta olen tarkempi. Enää ei ole yhteistä tiliä tai taloa. Olen onnellinen näin! Ei tarvitse odottaa toista tai toiselta tai tuntea yksinäisyyttä. Jos kumppania ei näy tai ei ehdi viihdyttää minua, joku muu kyllä tekee sen.
Olen esiintyvä taiteilija. Minulla on kotisivut. (80%)viesteistä tulee ukkomiehiltä. He ihastelevat tekemistäni ja haluaisivat tutustua enemmän. Eli jonkun muun aviomies. Kieltäydyn aina kohteliaimmin ja olen salaa surullinen että perheenisä käyttää aikansa muuhun kuin omaan pesäänsä, mutta tämä on 2024. Mites muut sennut. Oletteko joutuneet petetyksi? Kaatuiko liitto?
|