Lähettäjä: Miehen jyrähdys 
Päivämäärä:   26.7.24 10:19:33

...kirjoja? Eivätkö he eläydy kirjan maailmaan lainkaan vai miten he väkivallan käsittelevät?

Sama kysymys toki liittyy televisiotuotantoon.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   26.7.24 11:09:03

Miten ylipäätään kukaan pystyy katselemaan tai lukemaan mitään negatiivista? Eikö kaikesta paitsi kukkakedolla kirmaavista yksisarvisista tule paha mieli?

Lähettäjä: waltari 
Päivämäärä:   26.7.24 11:10:24

Olenkin jo pitkään ihmetellyt miksei kirjojen väkivaltasisältöä rajoiteta ollenkaan, ihan pienet lapsetkin saavat halutessaan lainata kirjastosta hurjan väkivaltaisia kirjoja. Ja seksiäkin on niissä.

Lähettäjä: .x2 
Päivämäärä:   26.7.24 11:14:19

Käykö pienet lapset useinkin yksin kirjastossa? Helpompaahan se K matskun saaminen netistä tai televisiosta on. Samalla lailla näissä on se vanhempien vastu, oli media mikä hyvänsä.

Lähettäjä: täti 
Päivämäärä:   26.7.24 11:19:13

Mä katson erilaisia rikossarjoja. Tiedän että ne on elokuvaa ja vaikka samaistun ihmisten tunteisiin jne. Ei ne silti ole totta. Eri asia esim. uutiset ja niiden sisältämä väkivalta: se on totisinta totta! Ihmiset kärsii sodissa, mielenterveys oikeasti rakoikee monilla, vanhukset kärsii “hoiva”kodeissa ja ihmiset eivät saa kipuihinsa apua. Uutisia en aina kykenekään katsomaan.

Lähettäjä: .x2 
Päivämäärä:   26.7.24 11:22:08

Aloitukseen, niin itse ainakin eläydyn kyllä, ainakin jos hyvin kirjoitettu/toteutettu. Kirjoissa tai telkkarissa on se hyvä puoli, että ne ei tule iholle asti, tiedän että ovat fiktiota ja voin itse valita milloin on liikaa.
Jos tuntuu että joku oli vähän turhan rankka tai jännitystä liikaa niin nollaan lukemalla jotain herttaista/humoristista väliin. Lapsena paras palautuminen oli akuankat ja toimii ne vieläkin.

Tosin mitään pelkkää väkivaltakuvailua ei kiinnosta lukea eikä katsoa, vaan pitää olla toimiva kokonaisuus. Pidän jännäreistä ja murhamysteereistä, joten jonkin verran kuuluu asiaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.7.24 11:32:52

Joskus ihmiset nimenomaan haluavat samaistua kamaliin asioihin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   26.7.24 11:34:38

Siten, että tiedostan kirjan/elokuvan/tv-sarjan olevan fiktiota, ei todellisuutta.

Sehän nimenomaan lisää teoksen vaikuttavuutta, jos se saa itselle jotenkin karmivan olon. Silloin se on onnistunut. Katson paljon esim. rikossarjoja, tällä hetkellä menossa The Shield (joo, on vanha sarja mutta tajusin vasta nyt katsoa) jossa on aika graafisia murhia ja raiskauksia joka jaksossa. Mutta se kokonaisuus toimii ja juoni on mielenkiintoinen. Sitten taas tietyntyyppiset kauhuleffat, joissa vain mässäillään väkivallalla mutta joissa ei ole mitään järkevää juonta, eivät mielestäni ole katsomisen arvoisia.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.7.24 11:44:20

"Käykö pienet lapset useinkin yksin kirjastossa? "

Alakouluikäiset? Käyhän ne. Niin käytiin mekin ennenvanhaan.

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   26.7.24 11:47:13

"Miten ihmiset yli päänsä pystyvät lukemaan kirjoja?"
Normaalit ihmiset pystyvät lukemaan kirjoja. Vähempilahjaiset ja lyhytpinnaiset ehkä eivät.

Lähettäjä: Uutiset 
Päivämäärä:   26.7.24 12:29:16

Samaa ihmettelen kuin täti. Kirjat, sarjat ja elokuvat on fiktiota, mutta uutiset totisinta totta ja itse ihan oikesti ihmettelen mitenkä uutisissa voi näyttää sellaista materiaalia mitä nykyään näytetään. Näytetään kuinka joku sotilas tappaa jonkun toisen sotilaan tai kerrotaan kuinka joku sotilas on raiskannut pienen poikavauvan yms. Eikä noihin pitäisi ihan oikesti olla joku ikärajarajoitus ettei lapset voi katsella ja lukea tuollaista sisältöä. Enemmän minä noista uutisista olen huolissani kuin jostain kirjaston kirjoista.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.7.24 12:39:13

En näe ongelmaa. Nautin kauhufiktiosta ehkä juuri siksi että eläydyn niin voimakkaasti. Saa microdosettaa tunteita.

Lähettäjä: tassu 
Päivämäärä:   26.7.24 13:10:30

Luen ja kuuntelen monenlaisia kirjoja, ja kohdalle on osunut niitäkin, joista on tullut fyysisesti paha olo... Auttaa kuitenkin kummasti, kun tietää sen olevan fiktiota. Ja koska kyseessä on fiktio eikä tosielämä, voin alutessani panna tilanteelle stopin ja vaikka katsella kuvia koiranpennuista.

Ja miksikö luen sellaisia? Koen, ettei maailmaa voi ymmärtää niin, että sulkee epämiellyttävät asiat pois. Niitä on kohdattava jotta niitä voi ymmärtää, ja mieluummin luen pahoinpitelyistä kuin tulen pahoinpidellyksi...