Lähettäjä: Pippi
Päivämäärä: 25.7.24 19:58:48
Nuorena Helsingissä asuessa tuli tilanne, jossa kolme miestä päätti "kiksauttaa ton ämmän". Oli ihan pääkallokeli, olin aamulenkillä koirien kanssa. Koirat oli vapaana ja tulivat noin 50 m perässäni, jäivät tapansa mukaan koirapuiston kulmille haistelemaan.
Yllätyin, että jäädyin tilanteessa ihan täysin enkä kyennyt liikkumaan. Ainoa mitä tein, oli vislaus. Yleensä se oli koirille merkki, että alkakaas valua jo tännepäin. Mutta tällä kertaa ilmeisesti vislauksessa oli eri soundi, koska bokserini tuli 2 sekunnissa paikalle ja asettui eteeni minun ja miesten väliin. Pisti sellaisen rähinän saman tien pystyyn, etten ollut kiskaan nähnyt koiraani sellaisessa tilassa. Se oli pelkkää hammasta, räkää ja pyhää vihaa.
Miehet perääntyivät ja lähtivät pois. Koira palautui täysin normaaliksi saman tien. Se toimi juuri niin kuin pitäisi. Ei hyökännyt, (koska miehet olivat vuorostaan järkytyksestä paikallaan), mutta teki selväksi, että täältä pesee ja linkoaa. Miehet eivät koskaan päässeet edes koskemaan minua.
Olen ikuisesti kiitollinen tälle koiralleni. Vaikka se oli joka juopporetkun rapsuteltavana metroissa ja ratikoissa, niin se on kuitenkin aina ymmärtänyt, ettei tilanteessa kuitenkaan ole mitään uhkaavaa. Itsehän mä en pitänyt ollenkaan siitä, että nämä deekut aina koiralle sössöttivät.
Eli vaikka koira näyttäisi olevan "kaikkien kaveri", ei se kerro ollenkaan siitä, millainen se on oikeasti uhkaavassa tilanteessa. Moni sanoo koirastaan, myös minä tästä bokserista, että ei tämä ainakaan, mutta niinpä vain toimi tositilanteessa täydellisesti.
|