Lähettäjä: *_* 
Päivämäärä:   24.7.24 01:34:39

..Ja muut vastaavat ammatinedustajat. Sosiaaliohjaajat ja -työntekijät, lähärit, sairaanhoitajat ym, jotka olette tekemisissä ihmisten kanssa paljon.

Mikä on ollut pysäyttävä hetki potilaan/asiakkaan kanssa? Tai tunteellinen? Voimakas tai vaikuttava? Mikä on jäänyt mieleen? Mitä siinä hetkessä tapahtui? Miksi potilas/asiakas jäi mieleesi?

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   24.7.24 01:44:45

En ole ko aloilla, mutta kaksi mieleenjääneintä oli, kun asiakas sai tietää poikansa kuolleen ja kun toinen asiakas ilmoitti, ettei hänen elämänsä ole enää elämisen arvoista ja aikoo riistää hengen itseltään. Ja paljon muita tarinoita syntyneistä ensimmäisistä lapsenlapsista, saaduista potkuista, eroista... Olen monesti ollut ensimmäinen, jonka kanssa näistä on puhuttu.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.7.24 01:58:54

Hautajaiset, jotka järjesti ihmiset, jotka sylkivät kirkkoa ja kristinuskoa, julistautuivat muinaisuskon edustajaksi ja sanelivat säännöt mitä pappi saa siunauksessa puhua. Tunnelma oli todella kireä ja agressiivinen, mutta paikalta lähtiessäni yksi iso ja aiemmin vihamielinen ihminen tuli juhlapaikalta parkkikselle kiittämään kun kävin ja vedin hyvin ja kysyi sitten siinä sitten sivumennen, että onkohan sillä äidillä siellä haudassa nyt kylmä ja paleleeko sitä?
Ja olin se pappi.

Lähettäjä: *_* 
Päivämäärä:   24.7.24 08:26:56

Nuo itsemurha-ajatukset ja jopa suunnitelmat ovat varmasti aina todella pysäyttäviä, jos sellaista tulee vastaan. Kuinka Ällö toimit tilanteessa?

Piste, ihana luottamuksen osoitus tuo. Mitä vastasit?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.7.24 09:39:46

Pysäyttävimpiä hetkiä on ollut ne, kun potilas kertoo itsemurhasuunnitelmastaan tai -yrityksestään kuin puhuisi mistä tahansa arkipäivän asiasta.

Myös se pisti itseni vähän hiljaiseksi kun meillä oli tarkkailussa henkilö, joka sanoi ihan suoraan tappavansa itsensä heti, kun pääsee pois sairaalasta. Ei halunnut jäädä hoitoon, eikä pidättävän hoitopäätöksen edellytykset täyttyneet, joten potilas piti hänen tahtonsa mukaan kotiuttaa. Siinä sitten avasin osaston oven ihmiselle, joka on kertonut tappavansa itsensä. Kyseinen ihminen on (onneksi) edelleen hengissä.

Lähettäjä: Söö 
Päivämäärä:   24.7.24 09:54:54

"Mikä on ollut pysäyttävä hetki potilaan/asiakkaan kanssa? Tai tunteellinen? Voimakas tai vaikuttava? Mikä on jäänyt mieleen? Mitä siinä hetkessä tapahtui? Miksi potilas/asiakas jäi mieleesi?"

Luonani kävi voimakkaasti itsetuhoinen tarkasti itsemurhansa suunnitellut mies, joka perusteli itsetuhoisuutensa sekä tunteella, ideologialla että järjellä. Tuntui kummalliselta kuunnella harkittua ja vakaata itsemurhapuhetta, joka oli monitasoisesti perusteltu.

Mies osoittautui älykkääksi, paljon lukeneeksi ja taitavaksi tunnistamaan, kuvailemaan ja ymmärtämään tunteitaan ja niiden taustoja. Ja niinhän siinä kävi, että ihastuimme toisiimme ihan holtittomasti.

Silti paketti pysyi kummallakin kasassa käyntien ajan eli liki vuoden, vaikka kumpikin ihan varmasti tiesi, mitä tulee tapahtumaan. Nyt olemme olleet onnellisesti naimissa 11 vuotta.

Oli ainutlaatuinen kokemus pitää yllä rooleja, joiden takaa tunteita ei saanut paljastaa, vaikka kumpikin ihan varmasti tiesi toisen tunteet. Ja vaikka kumpikaan ei heti haluamaansa saanut, tilanne ei ollut emotionaalisesti tuskallinen vaan läheinen ja intiimi, koska kummallakin oli niin suuri varmuus siitä, että kuulumme yhteen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.7.24 10:19:42

Eihän minulla ollut siinä mitään valmiita lohdun sanoja sanoa, eikä yhtäkkiä aikaa jäädä miettimään ja valikoimaan sopivia sanoja kaikkien mielen mukaan ja sanoin vaan, että en minä usko, että sillä äidillä on kylmä, kun eihän se äiti siellä maassa ole, se on vaan se ruumis ja keho ja sen sielu on jo ihan jossain muualla. Ei sitä palele.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   24.7.24 10:20:10

Yksi mt potlas piti mun käsistä ja sanoi " Kiitos kun olet ollut niin inhimillinen" , olin just sanonut olevani ko paikassa vikaa päivää. Sit tietysti elvytykset ja kuolemat. Toiset kamalia, saattohoidossa onnistuminen paras

Lähettäjä: *_* 
Päivämäärä:   25.7.24 00:53:15

Sööö, hyvänen aika. Mun tarinoidenjanoinen sielu vähän leimahti. Uskomatonta. Siinä onkin tapaamiskertomus kerrottavana, jos ihmiset sitä pyytävät. En kestä <3

Piste, uskon että nuo olivat juuri sopivat lohdun sanat. Parhaat mitkä pystyit muotoilemaan yllätyksen hetkellä.

Nuo itsemurhatoiveiden/suunnitelmien kertomiset kaikessa rauhassa ovat varmaan aina tosi pysäyttäviä.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   25.7.24 03:16:32

Eipä siinä paljon keksinyt sanottavaa, yritit luoda valoisia kuvia keväästä ja tarjosit puhelinnumeroa, jonne soittaa. Kysyä, onko joku, jolle haluaa soitettavan ja koettaa ohjata keskustelua. En nähnyt tätä asiakasta enää sen koommin.

Joskus oli puhetta muiden kollegoiden kanssa vastaavista tapauksista ja yksi kertoi olleensa viimeinen henkilö, jolle asiakas oli jutellut ja kertonut akeistaa . Heti keskustelun jälkeen hän oli hypännyt metron alle.

On vaan pakko ymmärtää, että kun päätös on tehty, ei kukaan voi oikein enää tehdä mitään. Jos jäisi kantamaan kaikki maailmaan murheet, ei tällaisia töitä voisi tehdä. Ammatti-identiteetti on rakennettava siten, ettei tuo asioita liian lähelle, vaikka se vaikeaa onkin. Koskee hyvinkin monia aloja, joissa ihmiset ovat lähellä.

Lähettäjä: *_* 
Päivämäärä:   25.7.24 23:12:57

Aika rankka paikka, kun saa tietää itsemurhan toteutuneen. Oli ammatillinen tai ei, niin ihminen sitä on silti. Ja jos sellainen ei koskettaisi (syvästikin), niin silloinhan olisi väärällä alalla. Kyllä tällaisten tuleekin osua ihmisessä johonkin. Jos ei, niin silloin miettisin, että miksi. Onko niin turtunut vai jotain muuta syytä. Tunnottomassa tilassa ei pysty kuitenkaan antamaan hoidettavalle samaa kuin tunteva.

En siis tarkoita että niin olisi ollut tuossa, ja toki on totta, että pitää olla tiettyä rajanvetoakin. Totaalisesti murtumisella ja muutaman päivän surulla ja isommalla miettimisellä on kuitenkin suuri ero toki.

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   26.7.24 05:54:26

Hengityskoneeseen päivystyksellisesti joutunut 40v henkilö, joka sai samalla ALS-diagnoosin. Trakari oli tehty ja yritettiin vielä kuntouttaa puhetta koska hän sitä halusi. Sanat jotka hän sanoi meni suunnilleen näin: "moi, minun tulee sinua ikävä". Hän pystyi puhumaan vain sanan kerrallaan, kun piti jo haukata happea välissä. Kyllä siinä kastui silmät molemmilta. Nää jäi hänen viimeisiksi ääneen puhutuiksi sanoiksi.

Lähettäjä: *_* 
Päivämäärä:   26.7.24 15:19:39

Pilkku, aivan todella koskettavaa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   28.7.24 01:29:47

Hm.. Eräs potilas tuli minulle pitkällisten prosessien jälkeen. Järjestelmä oli rikkonut hänet ja ei tarvittu paljoa, jotta saattoi nähdä, että elämä ei ollut kohdellut tätä ihmistä hyvin muutenkaan. Hän oli niin hauras ja samalla vahva. Meinasin alkaa itkeä itsekin nähdessäni tämän ihmisen, sen mitä hänelle oli tapahtunut, miten pelkästään hänen läsnäolonsa/kehonsa kertoi jo omaa tarinaansa.

Minulle on suuri kunnia saada nyt olla osa hänen matkaansa. Haluan näyttää, että ihmisiin voi luottaa. Minuun voi luottaa. Olo on hieman avuton näin vaikean ja monisyisen ongelman kanssa, mutta aion mennä potilaan kanssa matkaa eteenpäin, vaikka vain milli kerrallaan ja vaikka välillä joutuisi taaksekin päin.

Tämä ihminen vain pysäytti aivan totaalisesti minut ja nosti tunteita pintaan, sekä vahvan halun olla nyt tästä eteenpäin vierellä. Hänen ulkoinen olemuksensa oli myös jotenkin, äh, en osaa selittää. Kaikki hänessä laittoi pysähtymään.