Lähettäjä: Jumissa 
Päivämäärä:   22.7.24 23:55:59

Tuntuu, että olen henkisesti jumissa jossain kaukana menneisyydessä ja se estää mua elämästä normaalia elämää. Tunteet menee edelleen vuoristorataa kuin teini-ikäisellä ja itsetunto on olematon.

Ulkopuolisen silmin voisi saada vaikutelman, että kaikki on mallikkaasti. Täytän pian
30v, on suhtpitkä (10v) parisuhde, omistusasunto, korkeakoulututkinto ja koulutusta vastaava työ. Vauvakin syntyi vuoden vaihteessa.

Kaikesta huolimatta en ole tavoittanut elämässä sellaista tasaista aikuisuuden ja levollisuuden tunnetta. Raskautta ja sen tuomaa hormonimylläkkää tästä ei voi syyttää, kun ongelma on vaivannut koko elämän. Välillä toki ollut tasaisempia kausia ja erityisesti raskauden aikana voin hyvin. Tällä hetkellä tunnelmat hyvinkin matalat ja kyseenalaistan jokaista elämän valintaani. Tekisi mieli vaihtaa alaa, myydä kämppä ja erota, vaikka eihän nämä ole mitään realistisia ajatuksia tähän hetkeen ole. Mielessä jyskyttää vaan syyllisyys miksi en osaa olla tyytyväinen ja kiitollinen siitä, mihin olen päässyt ja mitä olen saanut. Olo on kurja ja kelvoton enkä oikein keksi ratkaisua tähän jatkuvaan tunne-elämän epävakauteen. Tuntuu, että aivot harhailee edelleen jossain elämän vaiheessa, jossa olin vielä henkisesti epäkypsä, mutta jotenkin olen onnistunut huijaamaan kaikkia ja päässyt tähän ulkoisesti täydelliseltä vaikuttavaan nykytilaan.

Lähettäjä: Jumissa 
Päivämäärä:   23.7.24 00:01:28

Kaikki vinkit, vertaistuki tai mikä vaan on tervetullutta. Ammattiapua olen hakenut ja saanut, mutta tilanne ei juuri ole muuttunut lähtöpisteestä ja epäilen terapian tehokkuutta.
En tiedä mitä enää tekisin. Puolisokaan ei enää kauaa kattele tätä ja tässä kuviossa on vielä se vauvakin mukana, jonka elämää en haluaisi pilata. Onneksi sillä on edes hyvä isä.

Lähettäjä: xx 
Päivämäärä:   23.7.24 00:16:50

Jos sinulla on synnytyksen jälkeinen masennus?

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   23.7.24 00:17:01

ADHD?

Lähettäjä: Samis 
Päivämäärä:   23.7.24 00:19:57

Ihan kuin kertoisit minun ajatuksia. Lähes kaiken mitä olen halunnut olen saanut kovalla työllä, ikää kohta 40. Mikään ei tunnu miltään, suoritan yrittäjänä päivästä toiseen. Kaikki tekisi mieli laittaa uusiksi muttei kuitenkaan. Kaipaan nuoruutta, sitä tunnetta kun maailma oli täynnä mahdollisuuksia.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.7.24 00:22:58

Aikuisuutta ei ole olemassa. On vain enemmän vastuuta ja velvollisuuksia. Moni lapsikin käyttäytyy paremmin kuin moni aikuinen. Turhaan vaivaat itseäsi tuollaisella ajattelulla, jokaiselle meistä on sattunut elämässä asioita jotka nousevat pintaan ajan myötä. Niitä voi aikansa miettiä ja sen jälkeen unohtaa ja keskittyä tulevaan.

Lähettäjä: Jumissa 
Päivämäärä:   23.7.24 00:34:31

xx - mä luulen, että mulla on koko elämää koetteleva vaihteleva masennus. Eikö synnytyksen jälkeinen masennus ilmene jo aikaisemmassa vaiheessa? Oli mulla baby blues oireet aika voimakkaina ekat 3vkoa, mutta se meni ohi ja oli tässä välillä ihan ok aikaakin hetki.

Hmm - en mä ikinä ole osannut epäillä ADHD:ta itselläni. Mä oon tosi passiivinen loppupeleissä, sellainen pakon edessä suoriutuja. Tosin yhdellä sisaruksistani on ADHD, mutta se on todettu jo lapsena hänellä.

Piste - kun ajatuksia ei voi vaan päättää lopettaa. Monesti olen koittanut löytää uusia toimintatapoja ja keinoja parantaa hyvinvointiani, mutta epäonnistun joka kerta. Joku pitelee kiinni tässä jumiutuneessa tilassa. Tulevaisuuteen mä en osaa nähdä kovin pitkälle. Tuntuu kuin ajelehtisin vaan tämän paatin kyydissä ja koitan tarttua matkalla johonkin, mistä nyt vaan voisin saada kiinni.

Tää on toisinaan raskasta enkä löydä tähän ratkaisua.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   23.7.24 00:37:36

Oketko kokeillut NLPtä? (Neurolingvistic programming)

Lähettäjä: Jumissa 
Päivämäärä:   23.7.24 00:38:36

Samis - Kiitos kommentista. Ehkä se erotus tuossa on omaan tilanteeseeni, että en sinäänsä kaipaa nuoruutta ja sitä "tyhjyyttä" mitä vapaudeksi kutsutaan. Mulle se näyttäytyi ahdistuksena enkä koskaan ole kohdallani kokenut, että maailma mahdollisuuksineen olisi minulle jotenkin avoin. Olen pyrkinyt vaan pärjäämään ja selviytymään kaikesta joten kuten, ehkä itseltäni liikaa vaatien ja muiden odotuksia täyttäen. Vasta siinä kohtaa, kun olin päässyt "vakaampaan" elämänvaiheeseen vähitellen pystyin hengähtämään. Toki töissä mua on aina vaivannut huijarisyndrooma vaihtelevasti.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.7.24 00:51:57

Ehkä sun pitää vaan hyväksyä, ettet voi hallita ja ratkaista kaikkea. Oot saattanut elää muita kuin itseäsi varten ja ne sun omat tarpeet jääneet vähemmälle huomiolle. Siitä huono olo.

Lähettäjä: Vfy 
Päivämäärä:   23.7.24 01:45:08

"Kaikesta huolimatta en ole tavoittanut elämässä sellaista tasaista aikuisuuden ja levollisuuden tunnetta"

Hah! En tunne yhtään ihmistä, jolla olisi joku tasainen ja levollinen aikuisuuden tunne! Ja tunnen ihmisiä eri ikäluokista yli satavuotiaisiin asti. Ei sellaista ole olemassakaan, vaikka jostain typeristä elokuvista sellaisen kuvan saattaakin saada.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   23.7.24 01:50:29

Tasaista aikuisuuden ja levollisuuden tunnetta ei ole olemassa. Lapsena sitä luulee, että aikuiset ovat jotakin hurjan suurta ja "aikuista", mutta ei ne ole. Ne on ihmisiä; sisältä lapsia vielä.

T: 37 v, kolme lasta.

Mutta en yllättyisi, jos tuossa olisi jotakin masennuksen tynkää taustalla.

Mitä haaveita sulla on? Tavoitteita? Ei ne haaveet ja unelmien tavoittelut lopu parisuhteeseen, taloon ja vauvaan, vaan ne muuttaa muotoaan. Elämä ei ole koskaan valmis.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.7.24 06:29:39

Tunnen aika vähän aikuistuneita aikuisia. Suurin osa vaan vetää roolia sen aikaa kun on pakko, eli lasten seurassa ja töissä.

Lähettäjä: Jooop 
Päivämäärä:   23.7.24 07:32:39

Ehkä sun mieli ei nyt vaan ole pysynyt perässä elämäntapahtumissa. Istu 5 min tuijotellen ikkunasta pilviä, tyhjää ajatukset. Sit ota kynä ja kirjoita kaikki ekat aiheet mitä mieleen tulee. Toista monena päivänä, niin alat saada kartan mitä sun mielessä liikkuu. Alalysoi mikä ajatus tai tunne johtuu mistäkin asiasta ja mikä muuttui /jäi pois listalta vaikka viikonkin sisällä, tai minä päivinä tietyt ajatukset toistuu ja miksi.

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   23.7.24 08:08:02

Ihan perus kolmenkympinkriisi. Malta vuosi, pari odotella niin kyllä se siitä. Harva ihminen on koskaan "valmis", kyllä se elämä tuppaa jonkinlaista kehittymistä ja muutoksenhalua olevan monilla ihan läpi koko matkan.

Jos jotain muutosta haluat, niin tässä kriisivaiheessa kannattaa pitää ne aika maltillisina. Edellyttäen siis, että elämässäsi ei ole mitään todellista vaaraa. Opiskele vaikka jotain tai aloita uusi harrastus. Suunnittele perheelle joku matka lähitulevaisuuteen. Kunhan on jotain nykyarkea rikkovaa. Vastauksistasi päätellen kannattaa valita joku hyvinvointia edistävä vähästressinen keino.

Lähettäjä: jeps 
Päivämäärä:   24.7.24 11:20:19

Kuulostaa aika lailla samalta kuin mitä mulle kuului kolmekymppisenä. Koko mun elämä on myös ollut vähän ajelehtimista, siis on ollut koko ajan kaikki hyvin ja elämä menee eteenpäin, mutta silti tuntuu että elän käsijarru pohjassa enkä hyödynnä kaikkia taitojani ja osaamistani, enkä varsinkaan rohkeasti lähde kokeilemaan kaikenlaista. Kannoin tosi pitkän mukanani kaikkea vanhaa ajatusmallia, kotoa perittyä, ja elin lapsen roolissa vaikka mulla oli jo omiakin lapsia. Kaiken muutti ratkaisukeskeinen lyhytterapia, johon menin kun aloin olla ihan puhki oman taakkani kanssa. Muutama kerta terapeutin kanssa riitti, että aloin lähteä elämään omaa elämääni rohkeammin ja jumittamatta liikaa menneessä. Suosittelen lämpimästi!

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   24.7.24 11:34:02

Kehottaisin lukemaan ja tutustumaan kehityksellinen traumaan, ja sen eri asteisiin. Esimerkiksi Juha Klaavun kirja 'Lapsuuden kehityksellinen trauma' on kelpo kirja aiheesta. Jos ei jo ole itsellä sanallista kiinnekohtaa, niin alkaa saamaan kiinni erilaisista minätiloista, olotiloista, ja tuskauniversumista.

Tästä hommastahan ei voi mitenkään parantua, mutta omannäköistään elämää kyllä voi oppia ja sallia, itsensä elää, kun vaikuttimien, niin sisäisten, kuin ulkoistenkin, merkityksestä alkaa saamaan kiinni, siis jos alkaa. Suurin osa terapeuteista ei tästä ymmärrä juuri mitään, koska jos olotiloja ei koe, ei niitä voi tajuta kehollisesti.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.7.24 11:48:02

Mitä jos aloituksen olisi kirjoittanut mies (miinus raskaushormonit)..?
Kokeile 30v ihminen NLP:tä ja itsehoitoa, kun ahdistaa, että talot, urat ja muut on hankittu ja nyt ollan jäkissä kun lapsi tulee.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.7.24 11:52:02

Ei kannata hätäillä, kunhan saat sen kakaran, niin se "aikuisuus" tulee rytinällä: sitten kirjoittelet tänne topikkeja lastenhoidosta ja mitä sinun pitää mieheltä sietää ja onko muilla muitakin kavereita kuin oma mies ja lapsi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.7.24 12:19:16

Olet nyt vielä nuori ja tiedät, että homma ei toimi ja haluat jotain muuta: lähde nyt.

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   24.7.24 12:23:11

"Olet nyt vielä nuori ja tiedät, että homma ei toimi ja haluat jotain muuta: lähde nyt."

Tämä ei todellakaan ole mikään absoluuttinen totuus. Jos luet mitä kirjoitin(alkuperäiselle), niin jos et tee mitään, tai vaikka tekisit mitä, sun tilasi tulevat vaihtelemaan aina kasosmaiaesti, kuin tippuen, paitsi jos alat saamaan itsestäsi, et mielestäsi, kiinni.

Lähettäjä: Jumissa 
Päivämäärä:   25.7.24 15:33:19

Mies: kiitos suosituksesta, otan kirjan kuunteluun äänikirjana. Olen viime vuosien aikana kuunnellut muutamia muitakin kirjoja ja saanut niillä ainakin omaa tietoisuutta ja ymmärrystä avattua.

Kaikki piste -nimimerkein kommentoineet: Mua ei ahdista perhe-elämä tai vauva. En mä näistä mistään halua luopua ja tietoisesti ne on elämään saatu. Mua ahdistaa oma tunne-elämän epävakaus, joka on osin selittämätöntä.