Lähettäjä: entäpä
Päivämäärä: 23.7.24 14:31:37
Meillä taas sellainen tilanne, että vanhanisännän reaktio-ja hahmottamiskyky ( on myös muistin kanssa jo jotain ) on kärsineet ja kroppakaan ei toimi enää nivelvaivojen takia kunnolla. Ajokoetta ei läpäissyt ja kortti vietiin, mutta tahtotila on kova tehdä yhä töitä maatalouskoneiden kanssa. Ikänsä on tehnyt ja sinänsä paljonhan menee vanhasta tottumuksesta ja näin, mutta kun kädet ja jalat ( eikä se pääkään täysin ) eivät enää kunnolla tottele ja tuloksena on lisääntyneet vahingot.
Nyt on sellainen homma, että me jotka olemme kertoneet näistä vahingoista ja siitä että nyt se ajelu ei enää suju, olemme saaneet vihat päällemme ja emme saa "puuttua" enää. Emäntä ei kestä kuulla enää, koska ei itse mahda miehelleen mitään ( eikä jaksa miehen kiukkua ja raivoa mikä esim avainten viemisestä tulisi) ) ja on ilmeisesti ajatellut sitten loppuun senkin että mitäs jos mies ajaa kolarin ja jopa jonkun päälle tiellä. On totta, ettei hän mitään mahda. Joissain taloissa kun menee niin, että se joka koviten huutaa, saa määrätä ja muut sitten alistuu.
Tytär ensin oli kovasti selvittämässä mitä liikenteen vaarantamiselle voisi tehdä, ja myös sai kunnalta keskusteluavun käymään muutenkin juttelemaan. Siihen se sitten taisi jäädä ja nyt hänkin käänsi kelkkansa - eli kun nyt vanhalla väellä on muutenkin vaikeaa niin ei saa mennä muistuttelemaan sinne kortitta ajoista sun muusta nyt yhtään mitään. Että minä ja mieheni käyttäydytään huonosti ja jatkuvasti ollaan lietsomassa jotain negatiivista. Osin pitää paikkansa, mies on aivan kypsä ja korottaa ääntänsä herkästi mutta pyytää myös anteeksi. Minua ei kiinnosta puuttua mihinkään muuhun kuin liikenteen vaarantamiseen. Meitä koko ajan pyydetään ymmärtämään miten vaikeaa on. Aivan kuin ei ymmärrettäisi!
Ensin meille on avauduttu vaikka kuinka paljon siitä loppu ollaan jääräpäisen miehen sähläilyihin ja huutamisiin ja sitten kun yritetään auttaa, niin asiallinen tosiasioista sanominen (myös isännän kuullen ) onkin täysin väärin. Että jos itse ette esim "sillä sinne" menisi kun se on vähän niin kuin laitonta. Mutta selvä, menkää minne tahdotte, se on varmaan ihan okei jos poliisi sakottaa tai vakuutukset ei korvaa.
Tässä nyt sitten katsellaan muualle ja toivotaan ettei mitään satu. Jos jotain sattuu niin syytetäänköhän meitä sitten siitä kun ei nyt sitten kuitenkaan otettu niitä ison traktorin avaimia pois.
On aika hankalaa, kun on se yksi " juurisyy" joka ei ymmärrä olevansa vaaraksi, ja sitten pari omaista jotka pelkäävät isännän reaktioita kieltäen muita sitten puuttumasta mitenkään jotta kotirauha pysyy..
|