Lähettäjä: Wanha kurppa
Päivämäärä: 23.7.24 02:53:00
"Suomen valtionvelka on korkeintaan keskitasoa EUssa. Kymmenkunta maata on paljon Suomea velkaantuneempia. ja kappas, ei niissä velasta puhuta eikä erityisemmin huolestuta. Koska valtion velta on täysin eri asia kuin vaikka yksityistalouden velka"
Velan korot ovat ihan aina oikeaa rahaa ja pois jostain muusta. Ne ovat miljardeja vähemmän vaikka sieltä sotelta yms.
Kuinka moni tuota (toki paikkansa pitävää) mantraa "valtion velka on eri asia" hokeva ymmärtää mistä siinä on kyse?
Valtio ei tosiaan mene konkurssiin, loppuu/leikkautuu vain suuri osa palveluista ja etuuksista, jos lainalla pyöritetään ja lainan hinta nousee liikaa.
Jos valtion velka kasvaa vähemmän, kuin bkt kasvaa niin velkasuhde pienenee vaikka velka kasvaa. Suomen kohdalla näin ei ole. Suomen talous ei ole kasvanut (paitsi maks. uuden velan verran) kohta kahteenkymmeneen vuoteen. Kasvussa ollaan eu:n pohjalla, nollassa tai miinuksella ja siksi velka, jota on pakko ottaa lisää, jos ja kun ei leikata kuluja 15:ta miljardia vuodessa ei ole hyvä juttu. Ollaan jo pitkään eletty yli varojen ja kyllä se valtiollakin jossain vaiheessa loppuu.
Toki Suomi voisi vaikka huomenna maksaa kaikki velat (toinen viljelty "totuus" nettovelattomuudesta), jos lopetataan eläkkeiden maksu.
Vipsun kannattaa perehtyä asiaan vähän syvällisemmin.
|