Lähettäjä: 1+1=0 
Päivämäärä:   22.7.24 09:02:03

En tiedä miten tämän otsikoisi, mutta olen täynnä sitä, että joudun olemaan se, joka kasaa kaveriporukat yhteen. Vuoden alussa sanoin muutaman kerran yhden kaveriporukan keskusteluryhmässä, että mä toivon nyt muiltakin aloitteellisuutta.

Yksi kaveri on hyvin ylikuormittunut. Kuitenkin hän viettää paljon myös vapaa-aikaa työporukan kanssa, koska kokee painetta jäädä ulkopuoliseksi ja jotenkin ei enää naurata, että mulle ei keksitä yhtään aikaa (asutaan vieläpä 10 min kävelymatkan päässä toisistamme), vaikka hän kuvaa mua parhaaksi ystäväkseen. Silti joka viikonloppu ollaan viettämässä aikaa työkavereiden kanssa ja jälkikäteen hän saattaa laittaa mulle viestiä siitä, kuinka kuormittavaa sekin taas oli, mutta kuulemma pakko, koska kuuluu johonkin virkistysryhmään.

Hetki sitten jouduin sairaalaan ja siinä tajusin, että vain muutama ihminen kyseli miten voin ja näistä vain yksi on mulle oikeasti läheinen (eri kaveri kuin edellä). Nyt en ole pitänyt alkuvuoden jälkeen kavereihin juuri yhteyttä ja huomaan, ettei yhteyttä pidetä kyllä heidänkään puolelta. Ollaan kaikki 25-35-vuotiaita ja lapsettomia, suuri osa sinkkuja.

Viihdyn kyllä yksinkin, mutta näemmä mitään ei tapahdu niin kauan, kun mä en ole sitä suunnittelemassa. Odotan vielä, josko syksyllä joku kysyisi edes kuulumisia. Kohtalotovereita?

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   22.7.24 10:17:51

Tämä on nykypäivänä ihan hirveän yleistä eli et todellakaan aloittaja ole asiassa yksin!

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   22.7.24 10:25:09

Minullapa on käynyt niin, että kun todella kiireisen parin kuukauden aikana en ehdottanut yhdelle kaverille tapaamista (koska vapaapäiviä ei kertakaikkiaan ollut) hän pisti minuun välit poikki. Vastasin kyllä aina hänen viesteihinsä, mutta ilmeisesti kaverin on oltava aina saatavilla.

Itse en jaksaisi ystäviä, jotka syyllistävät siitä ettei ihan aina ehdi lähteä brunssille. Minulle ystävyys on olemassa, vaikka olisi pieni tauko yhteydenpidossa.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   22.7.24 11:42:41

Tämä on tosiaan nykyisin enemmän sääntö kuin poikkeus. Tosin itsekin syyllistyn nykyään välillä samaan. Työni kuormittaa minua, enkä jaksa tehdä vapaa-ajalla juuri mitään mihin liittyy muiden ihmisten tapaamista. Kuitenkin jos joku kavereistani pyytää minua mukaan jonnekin, yleensä lähden mielelläni. En vain jaksa itse järjestää mitään ns. ylimääräistä ja olen iloinen, kun saan olla omassa rauhassani. Arjessa on niin paljon melua ja rasittavia asioita, että pitää yrittää säästää itseä vapaa-ajalla.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.7.24 11:43:22

Miksi jouduit sairaalaan?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.7.24 11:44:28

Ei kukaan laita mullekaan koskaan viestiä ekana

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.7.24 11:49:33

"Itse en jaksaisi ystäviä, jotka syyllistävät"

En minäkään, aivan sama mistä syystä syyllistävät.
Ystävyyden täytyy olla vapaaehtoista ja joustavaa.

Lähettäjä: 1+1=0 
Päivämäärä:   22.7.24 12:23:43

Arvasin, että joku alkaa syyllistämään täällä, että mä syyllistän kavereita. Ihmissuhteita täytyy kuitenkin ylläpitää. Se ei tarkoita sitä, että pitää olla joka hetki tavoitettavissa tai jaksaisi nähdä edes kerran parissa kuukaudessa. Mutta jotain vastavuoroisuutta, koska vaikka olisi kivaa, että ystävät olisi vapaaehtoisia kulutushyödykkeitä, jotka joustaa kaikessa, hyvät kaverit ovat oikeasti mukana myös alamäessä. Esimerkiksi voi kysyä miten toinen voi sairaalareissun jälkeen. Koin toispuoleisen halvauksen (aivoverenkiertohäiriö) ja tilanne oli mulle pelottava, koska mun mies oli reissussa eikä mulla ollut ketään auttamassa kotiuduttuani.

Mä ymmärrän kuormituksen ja sen, että tarvitsee omaa aikaa tai on haastava elämäntilanne. Sen sijaan en ymmärrä esimerkiksi sitä, että ne läheiset ihmiset jäävät täysin ulkopuolelle sen takia, että aikuinen ihminen pelkää jäävänsä jostain työporukasta ulkopuoliseksi (ja kyllä, oon kaverille sanonut, että pitää pitää omat rajansa). Täsmennän vielä tähän, että tämä tilanne on jatkunut kaverilla siis vuoden. Valittaa aina siitä, mutta ei muka voi muutakaan.

Ei ole musta liikaa pyydetty, että joskus joku muukin ehdottaisi jotain ja järjestäisi porukan kasaan. Senkin takia kyllästyttää, koska meidän piti esimerkiksi kokoontua mun luokse katsomaan jalkapallon karsintoja yhden maan kohdalla, joka on meille kaikille tuttu vaihto-opintojen yms kautta. Kun päivä tuli, en kuullut kenestääkään mitään. Osa ei vastannut mitään mun kyselyihin, jotkut vasta seuraavana päivänä. Musta on kohteliasta ilmoittaa, että ei nyt pääsekään, jos vaan kykenee sen ilmoittamaan, kun päiväkin on lyöty lukkoon.

Alan vaan huomata, että montaa hyvää ystävää ei enää olekaan.

Lähettäjä: jej 
Päivämäärä:   22.7.24 12:28:35

Minäkin olen kavereiden hylkäämä. Heitä kiinnostaa olemassaoloni vain silloin kun ovat jotain vailla ja haluavat hyötyä minusta tai kun elämässäni on tapahtuut jotain ja haluavat kuulla juoruja.

Esim. kun kaveri tarvitsi muutto- ja siivousapua, polkupyörän lainaan tai apua omansa korjaamiseen, majapaikan, rahaa, tavaraa lainaan, autokyytiä tms., niin kyllä minulla silloin puhelin piippaa ja soi. Mutta minkäänlaista vastavuoroisuutta ei ole, vaikka sitä kyllä lupasi. Koskee useampaa kaveria, ei vain yhtä.

Ja kun olisin kaivannut seuraa ja tekemistä, niin kavereista ei kuulunut mitään. Minut jätettiin ulkoopuolelle ja valehdeltiin suoraan, ja sitten muut somettavat olevansa keskenään jossain minun ehdottamassani asiassa. Esim. kun ehdotin piknikkiä, niin ketään ei kiinnostanut, mutta seuraavana päivänä kaverit ovat keskenään ilman minua piknikillä ja somettavat siitä. Oikein hieroivat naamaani sitä, että "Kiitti vinkistä, ei otettu sua messiin".

Kun sitten äitini ja siskoni laittoivat someen postauksen isäni menehtymisestä, niin alkoi minullakin puhelin soida ja ihmiset kysellä, että mistä kyse. Itse en siis asiasta somessa maininnut, mutta juorut levisivät, ja minulle soiteltiin että mistä kyse. Sen enempää seurani ei kiinnostanut, kunhan olivat uteliaita.

Olenkin lopettanut yksipuolisen yhteydenpidon. Kavereita ei juurikaan ole jäljellä, mutta eipä minua enää myöskään hyväksikäytetä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.7.24 12:32:32

"en ymmärrä esimerkiksi sitä, että ne läheiset ihmiset jäävät täysin ulkopuolelle sen takia, että aikuinen ihminen pelkää jäävänsä jostain työporukasta ulkopuoliseksi"

Minä ymmärrän. On työpaikkoja, joissa on tällaisia vapaa-ajalle ulottuvia liian tiiviitä yhteisöjä ja niin kauan, kuin oma asema työpaikassa ei ole riittävän vakiintunut (tai uutta työpaikkaa ei ole löytynyt), niin on parempi uida työyhteisön tapojen mukana kuin heittäytyä vastavirtaan. Vaikka tuo vapaa-ajalle ulottuva toiminta olisikin kuluttavaa.

Lähettäjä: 1+1=0 
Päivämäärä:   22.7.24 13:11:02

jej: Kuulostaa hyvin tutulta muutaman kaverin kohdalla. Yksi tulee kyllä ehdottaessa moniin juttuihin mukaan, mutta hänenkin kanssaan ollaan viime aikoina lähinnä viestitty, jos hän tarvitsee rahaa.. Enää en ole voinut antaa, niin ei edes sitä vähää.

hmm: Ymmärrän kyllä kuormituksen ja nykymaailman hektisyyden. En kuitenkaan sitä, että asioita ei osata yhtään pistää tärkeysjärjestykseen. On mulla se yksi hyvä kaveri, joka kuormittuu helposti, mutta hän osaa viestiä asiasta. Hän on autistinen eikä kuulu meidän suurempaan porukkaan, vaan tavataan aina kaksin, koska hän ei kestä isoja porukoita kerrallaan. Hänen työnsä on kuitenkin hyvin sosiaalista, joten jaksaminen on rajallista. Täysin ymmärrettävää enkä häntä siitä syyllistäisi. Silti hän on sydämellinen ihminen ja ymmärtää esim. huolestua musta tarvittaessa. Onneksi on yksi tämmönen, vaikka asutaan eri kaupungeissa.

Piste: Minä en vain osaa ymmärtää sitä, että energia kulutetaan mieluummin työporukan tapaamisissa (joissa on paljon ihmisiä, joita kaverini ei meinaa voida edes sietää) kuin autetaan toispuoleisesti halvaantunutta kaveria, joka asuu viiden minuutin ajomatkan päässä. Voin ymmärtää työporukan paineen, mutta en sitä, että tällaisissakin tilanteissa se työ menee edelle. Kaverini kokee painetta siksi, että on esimiesasemassa, mikä on musta naurettava syy. Tästä hän ei voi enää kauheasti nousta ylemmäskään muuta kuin ylempään johtoportaaseen, minne ei edes kuulemma halua. Aikoinaan hän oli puheenjohtajana ainejärjestössä ja koko silloinkin painetta osallistua jokaiseen tapahtumaan (osassa olin mukana ja hän oli siellä aina aika tympääntynyt). Oikeastihan tuo paine oli hänen itsensä luoma, joten epäilen, että nytkin tilanne on juuri sama..

Lähettäjä: Fvh 
Päivämäärä:   22.7.24 14:11:18

Minultakin on jäänyt muutama kaveri tässä viime vuoden aikana matkasta, kun se olin aina minä joka ehdotti tapaamista. Onneksi on niitäkin kavereita, jotka pitävät itsekin yhteyttä. Ja toisaalta on tullut myös muutama uusi kaveri mukaan kuvioihin tallilta; tosin en tiedä jatkavatko he yhteydenpitoa jos vaikkapa muuttavat eri tallille.

Lähettäjä: heppu 
Päivämäärä:   22.7.24 14:31:46

Ai että, just viikonloppuna mietin yhtä omaa kaveriporukkaa, jossa harrastamme samaa juttua. Viime syksynä en saanut ko harrastukseen liittyen lainkaan apua näiltä silloin kun olisin tarvinnut, näin paljon vaivaa että sain avun muualta. Tämän porukan yhteisissä tapaamisissa sain kiukuttelua ja mökötystä. No, päättelin etteivät he halua harrastaa, ainakaan minun kanssani ja järjestin tälle vuodelle omat systeemit. Nyt ne mököttää kun ei yhdessä sovita ja järjestetä niin että kaikille sopii, sivulauseessa vielä joku kuolematon "minä en ainakaan muille mitään järjestä". Ei sitä aina ymmärrä ihmisten ajatuksenkulkua kun ei ole hyvä niin eikä näin.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   22.7.24 15:33:54

1+1=0, kerroin oman kokemukseni, en puhunut sinun tilanteestasi. Ehkä sun seuraa ei jakseta kun käännät joka lauseen itseesi

Lähettäjä: 1+1=0 
Päivämäärä:   22.7.24 20:33:14

"1+1=0, kerroin oman kokemukseni, en puhunut sinun tilanteestasi. Ehkä sun seuraa ei jakseta kun käännät joka lauseen itseesi"

Niin no, koko keskustelu on minun aloittamani, joten luonnollisesti. Ehkä ei kannata vastata, jos ei ole kokenut samaa, vaan projisoi omia ongelmiaan keskusteluun, joka käydään ihan eri aiheesta. Jos viestisi ei liittynyt aloitukseeni, miksi vastasit? Tässähän ei keskusteltu kavereista, joilla on jokin läheisriippuvuus, vaan kavereista, jotka eivät tue yhtään alamäessä tai ikinä tee aloitetta yhtään mihinkään tai kuormittavat mieluummin töillä itseään yli kaikkien ihmissuhteiden.