Lähettäjä: -
Päivämäärä: 21.7.24 18:23:33
Tulen ehdottomasti komppaamaan tätä! Ja juuri tuo, että kuinka kallis terapiaprojekti onkaan - vaikka saisi kelan osakorvauksenkin. Silti terapian hinta nousee yksilölle itselleen korkeaksi ja voi helposti olla vuodessa 2000-3000e. Nimenomaan kelan korvauksen jälkeinen summa.
Sähköhoidon on huomattu olevan hyvinkin validi ratkaisu esim vakavaan masennukseen. Puolet(!!) masentuneista eivät hyödy lääkehoidosta. Sillä on myös ikäviä haittoja, kuten seksielämän täysi latistuminen (niin kuin masennus ei olisi tarpeeksi kova asia parisuhteelle, niin otetaan nyt vielä loputkin seksihalut pois ja annetaan kyvyttömyys saada orgasmia??) ja tunne-elämän latistuminen. Kokeilin kerran ssri-lääkitystä. Se latteus tunne-elämässä sai olon tuntumaan entistäkin turhemmalta. Olo oli mitäänsanomaton, vivahteeton. Aistin elämässä pieniä, hiuksenhienoja asioita, mutta lääkitys turrutti kaikelta siltä. Itkin normaalisti aina katsoessani esim synnytystä jossain ohjelmassa, se on kaunista ja siitä tulee aina tunteita suuntaan jos toiseen. Muutaman viikon lääkkeensyönnin jälkeen satuin katsomaan tällaista ohjelmaa, mutta tunne oli kuin olisin katsellut vaikka kaupan liukuhihnaa. Ei mitään tunnetta, siis. Se herätti.
Sähköhoito vaan on yhteiskunnalle kallista. Sitä ei tarjota kuin vasta äärimmäisissä tapauksissa ja monien lääkkeiden ja terapioiden jälkeen. Itsemurhayritysten jälkeen, luoja sentään.
Etenkin sähköhoidon ja terapian yhteinen vaikuttavuus on ilmeisesti ollut todella hyvää.
|