|
Lähettäjä: j
Päivämäärä: 19.7.24 18:04:16
Ensinnäkin, tiedän, että olen toki moneen verrattuna onnellisessa asemassa, kun töitä on ainakin suurimmaksi osaksi riittänyt, mutta purampa nyt kuitenkin tuntojani.
Valmistuin kuusi vuotta sitten kauppatieteiden maisteriksi. Olen aina tiennyt, etten ole mikään penaalin terävin kynä ja esim. soveltaminen on itselleni välillä hieman haasteellista, samoin kovin pikkutarkka työ. Tiedostin jo ennen opintoja, että miksikään huipputuloiseksi johtajaksi en tule koskaan etenemään ja se on todellakin ok itselleni, en myöskään ole sellainen ihminen, jolla työ olisi elämän keskipiste, vaan enemmänkin se on ns. pakollinen paha. Tämä ei silti estä minua yrittämästä töissä parastani.
Toivoin siis, että tutkinto toisi kuitenkin sellaiset tulot, ettei tarvitse kitkuttaa ja suht varman työllistymisen. Mutta mitä vielä... Olen työllistynyt koko kuuden vuoden ajan vain lyhyisiin 4-9 kk työsuhteisiin tai virkoihin, pisimmillään kerran oli 14 kk. Välissä olen ollut paristi myös työttömänä puolisen vuotta. Työkokemukseni on lähinnä erilaisia assarin hommia ja joka kerta vähän erilaisissa tehtävissä. Joo, olen yrittänyt työtä hakiessa korostaa, että ainakin minulla on kokemusta sopeutumisesta ja uuden oppimisesta, mutta ei se pitkälle kanna...
Olen siis ollut viimeiset yli kuusi vuotta käytännössä jatkuvasti työnhaussa... Välillä on muutama kuukausi, ettei tarvitse hakea ja sitten taas pakko aloittaa rumba, kun työt loppumassa, eikä ehkä jatkoa ole tiedossa. Ja täytyy yrittää epätoivoisesti myydä itseään ja omaa muka-osaamistaan ja nähdä vaivaa paitsi hakemuksen suhteen ja jos onnekkaasti etenee haussa, niin pahimmillaan joutuu käymään läpi videokysymykset, haastattelun, sovelutuvuusarvioinnit, psykologisen arvioinnin, tiimiläisten haastattelun ja toimitusjohtajan haastattelun (huom. nämä kaikki "pelkkää" vaikkapa HR-assistentin tai toimistosihteerin tms paikkaa varten), eli ottamaan (ellei ole työtön silloin) vapaata silloisesta työstä ja näkemään valtavasti vaivaa, vain hävitäkseen jollekulle kokeneemmalle.
Tuntuu, etten oikeasti enää kestä tätä epävarmuutta ja jatkuvaa työnhakua. Nytkin taas edessä jokasyksyinen ongelma, etten tiedä uskallanko esim. ilmoittautua harrastuksiin, kun a) en tiedä onko rahaa harrastaa vai olenko kohta työtön b) joudunko muuttamaan saadakseni työtä c) onko esim. mahdolliselle työpaikalle pitkä matka ja en ehtisikään harrastuksiin. Yhtään ei voi elämää suunnitella pidemmälle ja taloudellinen epävarmuus on myös läsnä. En ole vielä ikinä saanut edes kolmosella alkavaa bruttopalkkaa, mikä on tällä koulutuksella jopa vähän noloa. En tietenkään silti ole oikeasti köyhä. Mutta koska yritän saada vähän jemmaan pahan päivän varalle, niin asun esimerkiksi edelleen näin päälle kolmekymppisenä 28 neliön vuokra-asunnossa, jonka pinnat ovat 1990-luvulta ja lattialla on muovimatto.
Tulee itku kun ajattelen, että taas pitäisi alkaa etsiä työpaikkaa, jonka vaatimukset voisin täyttää. Juuri etsiskelin LinkedInissä työpaikkoja ja totesin taas kerran, että kaikki entiset opiskelukaverit työskentelevät joko vaativissa asiantuntijatehtävissä tai monet ihan korkeissa johtotehtävissä. Ja minä haeskelen sekalaisen CV:ni jatkoksiksi seuraava sekalaista assarin paikkaa... Joka kerta ajattelen, että tarvitsen yhden hyvän työkokemuksen ja roolin, jossa pääsen oppimaan ja saamaan asiantuntijuutta, mutta sellaista ei löydy, tai sitten kesto on juuri joku 4 kuukautta, jossa ei vielä kasveta huippuasiantuntijaksi, vaikka toki jokainen työ jotain opettaa..
Tuntuu, etten tällä hetkellä kaipaisi kuin vakautta. Toki vakkarityöstäkin voi joutua vaikka lomautetuksi tai voi tulla konkurssi, mutta kuitenkin. Mutta en tiedä mistä sitä voisi löytää. Olen hakenut välillä esim. kauppoihin töihin, mutta ehkä siellä ajatellaan, etten ole tosissani, koska en ole ikinä päässyt jatkoon.
Loppuu oikeasti voimat tähän epävarmuuteen. Nykyiset työt siis loppumassa taas syyskuun loppuun ja pelkään, että työttömyys kutsuu taas. Olen oikeasti viime vuosina tehnyt SATOJA hakemuksia.
|