Lähettäjä: Kps
Päivämäärä: 19.7.24 18:18:40
Meillä on 3,5v ja 1,5v ja kyllä tää vaan on ihan parasta aikaa, vaikka ehdottomasti myös raskasta ja kuormittavaa, etenkin taloudellisesti. Nyt pikkuhiljaa lapset alkaa leikkiä myös keskenään, vaikka siinä kääntöpuolena on se, että myös kinaaminen lisääntyy koko ajan.
Tosi monesti mulla on puhelimesta kuulokkeilla radio tai äänikirja. Siis nappikuulokkeilla, yhdessä korvassa kerrallaan. Se on oikeasti iso osa jaksamista, kun välillä tulee musiikkia, ja välillä ne samat tutut äänet kertoo "aikuisten juttuja". Meilläkin kaikki kotityöt hoidetaan lasten nukkuessa, ja päikkäriaikaan nyt tänä vuonna oon opiskellut ammattitutkintoa verkossa ja tehnyt etänä töitä vanhaan työpaikkaan. Sekin auttaa, että on välillä jotain oikeasti haastavaa ajateltavaa, lasten hoito kun on aika fyysistä varsinkin pienten kanssa.
Nyt jo ahdistaa ajatuskin syksystä, kun molemmat lähtee osa-aikaisesti hoitoon ja itse menen töihin. Ärsyttää se aamujen kiire, kun on tiettyyn aikaan ehdittävä johonkin, vaikka lapset käynnistyis kuinka hitaasti. Ja se, kun on koko päivän pois kotoa, niin se kotitöille ja lasten kanssa olemiselle jäävä aika on TODELLA LYHYT, verrattuna tähän kokopäiväiseen kotona olemiseen.
|