Lähettäjä: .
Päivämäärä: 18.7.24 22:39:10
Miten terveydenhuolto arvioi potilaan/asiakkaan aiheuttamaa vaaraa ulkopuolisille ihmisille? Minulla on ollut jo pitemmän aikaa todella aggressiivisia ajatuksia ja aikeita, mutta jos menisin kertomaan näistä päivystykseen, niin otettaisiinko minua edes mihinkään mielenterveilijöiden jonoon, koska minulla ei ole minkäänlaista väkivaltahistoriaa ja osaan käyttäytyä rauhallisesti, rakentavasti ja jäsentyneesti. Mielenterveyshistoriaa minulla on.
Enhän tiedä itsekään, olenko vaarallinen muille. Minusta vain tuntuu, että saatan kimmota ihan oikeasti, koska olen niin uupunut ja virittynyt, mutta miten lääkäri mahdollista vaarallisuuttani arvioisi ja miten hän reagoisi siihen.
Itse arvelen, ettei mitenkään. Lähettäisi vain kotiin. Parhaimmillaan tarjoaisi ajan hoitajalle, jonne pääsisin puolen vuoden kuluttua kertomaan, että päätä kiristää ja saatan ryhtyä pahuuksiin.
Kertokaa työtä tekevät, miten näitä arvioidaan. Näin aggressiiviseksi itsensä kokevan näkökulmasta on mahdotonta tietää, miten pitkä matka tunteista on tekoon.
|