Lähettäjä: .
Päivämäärä: 18.7.24 11:39:17
Länsirata-hanke koki takaiskun, kun se jäi ilman EU:n Verkkojen Eurooppa -rahoitusta. Länsirata Oy oli hakenut radan kehittämiseen 176,28 miljoonaa euroa.
Valtio ja Länsirata Oy:n osakkaana olevat kunnat eli Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi tekivät kesäkuussa esisopimuksen, jossa osapuolet sitoutuivat rahoittamaan hanketta yhteensä 800 miljoonalla eurolla.
Koko summasta valtio maksaa 400 miljoonaa euroa ja kunnat yhteensä loput 400 miljoonaa euroa. liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) mukaan valtiolta ei ole tulossa hankkeeseen isoja rahoja jo sovitun 400 miljoonan euron lisäksi. Hänen mukaansa hankkeen toteutuminen riippuu nyt siitä, ovatko kunnat edelleen sitoutuneita siihen.
-Valtion maksimi on 400 miljoonaa, joka maksetaan sillä ehdolla, että kunnat rahoittavat loput 400 miljoonaa. Hankkeen toteutuminen on nyt hyvin paljon kiinni siitä, ovatko kunnat edelleen sitoutuneita, Ranne sanoo.
Varsinais-Suomen maakuntajohtaja Kari Häkämiehen mukaan valtion tulisi nyt ottaa vastuulleen osuus, joka jäi saamatta Euroopan unionilta.
-Kuntien maksuosuutta ei voi nostaa, koska se on jo nyt korkea. Uusien hyvinvointialueiden myötä kuntien budjetit ja investointikyky puolittuivat, Häkämies sanoo.
Häkämies pitää Verkkojen Eurooppa -haussa Suomen saamaa reilua 39 miljoonaa euroa kokonaisuudessa heikkona tuloksena. Suomesta haettiin rahoitusta 21 hankkeeseen yhteensä 325,13 miljoonaa euroa.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen mukaan rahoituksen saamatta jääminen ei tullut yllätyksenä, koska hankkeen hyöty-kustannus-suhde on hänen itsensäkin mukaan heikko.
-Kun ihan faktoihin perustaa mielipiteensä, hyöty-kustannus-suhde ei näytä kovin mairittelevalta. Ei näytä siltä, että hanke maksaisi kovin hyvin itseään takaisin.
-Olen ollut koko ajan sitä mieltä, että jättirata-hankkeet eivät ole sellaisia, johon pitäisi ensisijaisesti satsata.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) mukaan mitkään investointi-laskelmat eivät osoita järkeviä tuottoja Länsirata-hankkeelle.
Piti saada satoja miljoonia EU:lta, saatiin kymmeniä. Jonkun pitäisi maksaa erotus mutta rahaa ei ole valtiolla eikä kunnilla.
Hankkeen hyöty-kustannus-suhde on heikko jopa hallituksen vastuuministerin mielestä ja Etla on alusta saakka ollut sitä mieltä että hanke pitäisi heittää romukoppaan.
Jokohan tästä hulluudesta luovuttaisiin?
|