Lähettäjä: ihi
Päivämäärä: 17.7.24 21:40:43
Jos ei rällää purkukoneillaan laitumen sisäpuolella tai kaada puita laitumen aitojen päälle, niin eipä naapuri ole millään tavalla korvausvelvollinen.
Jännä, että jollain on tarhoja ja laitumia ihan junaratojen ja motareiden vieressä, eikä siltikään vaadita motarilla ajavilta tai motarin rakentaneelta tai veturinkuljettajalta tai VR:ltä korvausta, jos hevoset karkaa ja menee kulkuneuvon alle... Jotkut jopa möykkäävät moton kanssa ihan tallin kentän vieressä samalla kun siellä opetetaan kolmevuotiasta ratsuksi, eikä hevonen ole moksiskaan.
Miksi vastuu pitäisi aina olla jollain muilla kuin ihmisellä itsellään? En käsitä, miksi mitään vastuuta ei oteta itse vaan aina syytellään muita.
Laita sellaiset aidat, ettei siitä hevoset tule läpi vaikka vähän innostuisivatkin.
Ja lisäksi... Hevoset ovat mestareita loukkaamaan itsensä ihan keskenäänkin. Ihan vain rälläävät laitsalla ja liukastuvat ja muksahtavat kyljelleen. Saman tien ylös ja ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eikä siitäkään voi syyttää ketään muuta kuin hevosta itseään, vaikka olisi koko kylki revähtänyt tai jalka katkennut. On hevoslle ihan normaalia toimintaa joskus vähän juoksennella eikä ole epänormaalia, että siinä lomassa vähän kompastellaan, törmäillään, kaatuillaan, potkitaan muita ja tullaan potkituiksi. Hevoset yleensä myös härväävät keskenään ja oikein provosoivat toisiaan rälläämään, puremaan ja potkimaan. Eikä siinä ole mitään väärää vaan se on sitä normaalia hevosen elämää.
Olen nänyt yksintarhaavan hevosen makaavan keskellä pitkää ja leveähköä tarhaa jalka katkenneena. Reisiluu ihan poikki, ei vain murtunut. Kukaan ei nähnyt mitä tapahtui. Samassa tarhassa ei muita ja tuskinpa on naapuritarhan hevonenkaan potkaissut. Hevosessa ei mitään ulkoisia jälkiä. Varmaankin huvikseen juossut ja kaatunut jalkansa katkaisten. Hevonen lopetettiin tarhaan ja vakuutusyhtiö maksoi korvauksen. Eniten mietittiin sitä, että kauankohan se on tuossa kipeänä maannut. Ei käynyt mielessäkään syytellä ulkopuolisia mistään.
|