Lähettäjä: Ullu
Päivämäärä: 17.7.24 17:42:44
Olen koettanut selvittää itselleni, mistä asioista ja tapahtumista huono itsetunto johtuu. Sellainen "minua ahdistaa tämä asia, koska en ole lapsena oppinut käsittelemään näitä tunteita ja opettelen sitä vasta nyt aikuisena" -tyylinen järkeistys toimii minulle. Samoin armollisuus. Olen ollut tosi kova itselleni ja vain lisännyt ahdistustani sillä, että soimasin itseäni niin paljon.
Minua on aina kiinnostanut tarkkailla muita ihmisiä ja miettiä, miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Oli aikanaan tosi helpottavaa tajuta, että suurin osa muistakin ihmisistä painii monenlaisten itsetunto-ongelmien kanssa. Aiemmin olin pitänyt muita jotenkin jalustalla ja kuvitellut, että olen itse aina huono ja väärässä. Jossain kohtaa aloin tajuta, että samalla viivalla täällä ollaan kaikki, jokaisella on omat epävarmuutensa.
Olen opetellut myös perustelemaan toimintaani. Esimerkiksi töissä mietin, miksi teen jonkin asian tietyllä tavalla. Kun minulla on perusteet toiminnalleni, minun ei tarvitse ahdistua siitä että joku kyseenalaistaa tekemiseni.
Olen koettanut opetella myös erottamaan, kenen äänellä puhun itselleni. Tajusin joskus, että suurin osa negatiivisesta minäpuheestani oli suoraan sitä, mitä olin tottunut kuulemaan vanhemmiltani ja sisaruksiltani. Rupesin tietoisesti vääntäytymään irti siitä ja etsimään omaa " sisäistä ääntäni". Vaikka välitän läheisteni näkemyksistä, olen tajunnut etteivät ne ole ainoita oikeita totuuksia.
Tulipa pitkä jorina. Mutta sanoisin, että pärjään vaihtelevasti. Nykyään voin henkisesti paljon paremmin, mutta toki välillä tulee niitä päiviä, että itsetunto on ihan pohjamudissa. Ja kyllä vielä usein otan liian herkästi itseeni, mutta koetan sitten käsitellä sen asian. Kun itsetunto mureni jo pikkulapsena, niin en tiedä, saako sitä täysin korjattua koskaan. Kai huono itsetunto on vähän sellainen "haamu", joka kulkee aina mukana. Pitää vain koettaa panna sille kampoihin.
Jos huonosta itsetunnosta haluaa löytää jonkin hopeareunuksen, niin ainakin se on opettanut suhtautumaan empaattisesti muihin ja ymmärtämään muita itsetuntonsa kanssa kamppailevia. Ymmärrys muita kohtaan voi auttaa ymmärtämään myös itseä.
|