Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 09:28:58

Mikä kyseessä ja mikä auttoi?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 10:49:26

Vakaviin mielenterveysongelmiin auttaa lääkkeet.

Lähettäjä: Luna 
Päivämäärä:   16.7.24 12:19:48

Vakava masennus, sos.tilanteiden kammo, traumaperäinen stressihäiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö ja lisäksi tähän pakettiin adhd
Terapia, 2 eri masennuslääkettä ja adhd-lääkkeet saa pään pysymään edes jotenki työkunnossa. Muuhun ei musta olekaan.

Lähettäjä: Lilja 
Päivämäärä:   16.7.24 12:35:59

Kokemusta läheisenä, rakas siskoni kuoli anoreksiaan. Olisi tarvinnut sellaista erikoisosaamista ja tukea, mitä ei tavallisella psyk. osastolla osata/ ole resursseja tarjota. Olisi tarvinnut paikan syömishäiriökeskuksen tms kaltaisessa yksityisessä paikassa, jossa tiedetään mitä juuri syömishäiriön hoito on… se kun ei ole vain painon korjaamista mitä noilla monesti vaan tunnettiin tekevän.
Ja syvällisemmin ajateltuna hän olisi kaivannut jo lapsena rakkautta ja aitoa välittämistä, mitä meidän vanhempamme eivät ole meille pystyneet tarjoamaan

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   16.7.24 12:47:20

"Vakaviin mielenterveysongelmiin auttaa lääkkeet."

Vakavan määrittely on vaikeaa. Ihminen voi tappaa itsensä, vaikka olisi ihan toimintakykyinen ja esimerkiksi kävisi korkeakoulutuksen vaativassa asiantuntijatyössä, koska mieli on vain niin solmussa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 16:54:06

Lasketaanko vakavaksi ocd, pelkää koko ajan kaikkea?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   16.7.24 16:55:03

Ei kaikkia lääke auta, toisia enemmän terapia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 16:57:56

On koko elämän ajalta, mitä haluaisit tarkalleen kuulla? Kysymyksesi on yhtä laaja kuin jos kysyisit kokemuksia syövästä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 16:59:07

Voiko vakavista parantua?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 17:02:27

”Ei kaikkia lääke auta, toisia enemmän terapia”

Kun puhutaan vakavista mt-ongelmista, niin kyllä niihin lähes poikkeuksetta tarvitaan toimiva lääkitys. Lääkityksen tuella sitten terapiaa kaveriksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 17:07:00

"
Vakaviin mielenterveysongelmiin auttaa lääkkeet."

Määrittele apu? Se, että ei tapa itseään? Se, että lääkkeet turruttavat niin, ettet tunne mitään, pahaa oloa etkä ilon pilkahdustakaan? Minä en syö mieltä tasaavia lääkkeitä, ainoastaan sellaista mikä vie ahdistus/paniikki/psykoosikohtauksilta sen ihan pahimman terän, etten tee mitään ihan typerää kuten hyppää ikkunasta ja erehdy jäämään henkiin.

"Lähettäjä: .
Päivämäärä: 16.7.24 16:59:07

Voiko vakavista parantua?"

Ei kaikesta voi parantua. Esimerkkinä oma kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö ja mistä se alkujaan on lähtöisin. Kun ei lapsuudessa ole ollut minkäänlaista turvaa muista ihmisistä sitä on äärimmäisen vaikea löytää aikusenakaan. Sen lisäksi minulla on jäänyt kehittymättä se jokaisen oma perusturvallisuudentunne, sitä en tule koskaan kykenemään tuottamaan itse vaan se tulee aina jostain muusta ihmisestä, jos siis on elämässä niin hyvin asiat että sattuu löytämään niin terveitä ihmissuhteita elämäänsä.

Teoriassa hyvinkin vakavista mielenterveysongelmista huolimatta voi elää onnellisena, mutta kuitenkin kääntöpuolena on se, että saatan mikä päivä tahansa tappaa itseni kun mieli yhtäkkiä keikahtaakin nurin.

Se "parantuminen" sitten tuntuu olevan hyvin tuurista kiinni. Harvalle sattuu osaavaa, asillista hoitohenkilökuntaakaan vastaan, minä olen saanut vain lisää traumoja kun olen hakenut hoitoa. Traumaterapia oli aika lässyttelyä, sellaista tulipalojen sammuttelua etten ole vaaraksi itselleni tai muille, ainakaan pahasti.

Omien kokemusteni ja tutkimiseni loppupäätelmänä on, että se, mikä on ihmissuhteissa rikottu korjaantuu ihmissuhteissa, jos korjaantuu. Jos on traumatausta, ja muutenkin, tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa muodostaa terveitä ihmissuhteita kun elämässä ei ole ollut sellaiseen mitään mallia, varsinkaan missään mediassa, saati että olisi omakohtaista kokemusta sellaisesta. Se, että pääsee terveiden ihmissuhteiden pariin ja on itse kykenevä ylläpitämänä omalta osuudeltaan ihmissuhteitaan terveenä on hyvin ydinasia toipumisessa. Ja siihen päästäkseen on tehtävä todella iso työ itsensä kehittämisen osalla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 17:12:25

”Minä en syö mieltä tasaavia lääkkeitä, ainoastaan sellaista mikä vie ahdistus/paniikki/psykoosikohtauksilta sen ihan pahimman terän, etten tee mitään ihan typerää kuten hyppää ikkunasta ja erehdy jäämään henkiin”

No eihän kukaan sanonut, että mieltä tasaavat lääkkeet ovat ainoa apu. Sinäkin syöt lääkkeitä ja tekstisi perusteella niistä on sinullekin ollut apua.

Lähettäjä: Nippa 
Päivämäärä:   16.7.24 17:22:10

Apuna toimi lääkkeiden lisäksi joku suuri elämän muutos.. ero, muutto, työpaikan vaihto..

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   16.7.24 18:03:35

En omia diagnooseja halua tähän avata. Mutta koen niin voimakasta ahdistusta lähes päivittäin, että luulen tulevani hulluksi. Tuntuu kuin jotain irtoaisi, että olen, mutten silti ole. Suunnatonta epätoivoa, masennusta. En pelkää sosiaalisia tilanteita ollenkaan, mutta kun on kyse minusta, menen lukkoon. Minulta voi kadota puhe- ja toimintakyky, se on inhottavaa, koska voin silti ajatella. Mutten pysty sanomaan mitään, en liikkumaan.

Lääkitystä kokeiltiin, mutta se sai niin järjettömän reaktion huonoon suuntaan, että se oli purettava nopeasti. Uutta En ole uskaltanut kokeilla, mutta toisaalta juuri nyt en tiedä voisiko kokeilusta olla haittaakaan. Koska oon niin syvällä nyt, että olo on yhtä paha kuin lääkkeen aikanakin oli. Haluaisin tappaa itseni, mutta minulla on lapsia. Yritän vain ajatella, että en voi tuottaa heille sitä tuskaa ja murhetta. Joten kestän tuskan itse. En vain tiedä, kuinka kauan se on mahdollista.

Kaikki hoitosuhdeasiat takkuaa. Mulla oli ihana sh, mutta se vaihtui toiseen. Oli aivan järjettömän pelottava, kauhea psykiatri. Se vaihtui, se toinen oli ok. Pääsin takaisin ekalle sh:lle. Ehdin käydä pari kertaa, ja pitäisikin siirtyä taas toisaalle, koska tilanteeni on kuulemma sellainen, että se tulisi hoitaa psyk polin puolella. Joten pitäisi vaihtaa kolmanteen hoitajaan. Mä en jaksaisi enää yrittää, tuntuu että mua satutetaan koko ajan vain lisää. Kun on lyöty niin monta kertaa elämässä maahan, hukutettu niin moniin pimeisiin syvyyksiin.. Ja sitten kun yrittää saada apua, se tuntuukin olevan sarja uusia lyöntejä ja upotuksen yrityksiä. En tiedä, miksi kaikki tässä menee niin pahasti pieleen. Haluaisin lopettaa koko homman, selvitä kuten ennen olen vain selviytynyt. Mutta näyttää siltä, ettei se ole enää mahdollista. En vain jaksa enää. En enää edes tiedä, onko tästä hoitopolusta lapsillekin enemmän haittaa, kun äiti lamaantuu täysin näistä jatkuvista vaihdoista ja muusta.

Jos olisin yksin, tappaisin itseni heti. Se tuntuu ajatuksena niin helpottavalta. Lasten parasta haluan, aina. Ja tiedän että siihen kuuluu se, että olen hengissä ja saisin itseni kuntoon. Mutta mitä tehdä, jotta saa itsensä kuntoon? Lopettaa kaikki käynnit vai yrittää löytää apua, edelleen.. 

Ah, joten kysymykseen vastaan, etten hitto sentään tiedä. Jos joku ihminen voisi pysähtyä, jäädäkseen ja nähdäkseen - kohdatakseen minut, eikä heti hylkäisi seuraavalle. Näin rikkinäisenä. Luulen, että siitä olisi suurin apu. Että saisi kokea pidemmän aikaa pysyvää, aitoa välittämistä.

Lähettäjä: +00+ 
Päivämäärä:   16.7.24 18:13:17

"Kaikki hoitosuhdeasiat takkuaa. Mulla oli ihana sh, mutta se vaihtui toiseen. Oli aivan järjettömän pelottava, kauhea psykiatri. Se vaihtui, se toinen oli ok. Pääsin takaisin ekalle sh:lle. Ehdin käydä pari kertaa, ja pitäisikin siirtyä taas toisaalle, koska tilanteeni on kuulemma sellainen, että se tulisi hoitaa psyk polin puolella."

Tämä on syy, miksi katkaisin hoitosuhteen. Olen voinut paljon paremmin pysyttyäni erossa terveydenhuollosta. Kun hoitaminen tarkoittaa pelkoa, toimivien hoitosuhteiden katkaisemista ja jatkuvaa muutosta, siitä ei ole mitään apua.

Tuntuu, että järjestelmä on rakennettu ihmisten työllistämiseen eikä ihmisten auttamiseen, koska millään järjellä ei voi ymmärtää, miten huonosti voivaa auttaisi se, että häntä riepotellaan kuin rättiä.

Lähettäjä: Läheinen 
Päivämäärä:   16.7.24 19:18:17

Tuota ihmettelen että miksi heitellään paikasta toiseen niin ettei siitä hoidostakaan tule mitään.

Silloinen mieheni sairastui psykoosisairauteen ja ihan joka käynnillä oli eri taho/lääkäri/hoitaja. Edes diagnoosi ei tullut ikinä valmiiksi, sillä kukaan ei nähnyt kokonaiskuvaa. Kukaan ei myöskään ikinä ollut minuun yhteydessä millään tavalla vaikka minut piti ottaa mukaan siihen hoitoprosessiin. Sanoin myös heti että tarvitsen jonkinlaista tukea itsekin, mutta lupauksista huolimatta sitä ei tarjottu. Jossain kohtaa jokin lääkitys kuitenkin aloitettiin, mutta mies lopetti sen haittavaikutusten takia. Uutta lääkettä ei tullut mistään tilalle, ja ainoana "hoitona" oli säännölliset käynnit hoitajalla. Nämä olivat "miten menee"-tyylisiä keskusteluita joissa mies vastasi "ihan hyvin". Jossain kohtaa nämäkin käynnit jäivät pois, ja kun vuotta myöhemmin soitin tähän samaan yksikköön kun mies oli ihan totaalisen sekaisin, niin sanoivat että psykoottiseltahan tuo kuulostaa, mutta eivät voi tehdä mitään kun ei ole enää hoitosuhdetta. WTF?! Miehen pitäisi kuulemma ITSE hakeutua päivystykseen!!! Mitä luulette? Meneekö psykoottinen, vainoharhainen ihminen ITSE päivystykseen jos sairaudentuntokin puuttuu kokonaan? No ei hitossa mene.

Eli omat kokemukset sairaan läheisenä on se että näitä ei mitenkään osata tai haluta hoitaa.

Lähettäjä: Viiru 
Päivämäärä:   16.7.24 19:31:07

Omat kokemukset ovat myös kuten viivalla, +00+:lla ja läheisellä. Se "apu", mitä täälläkin usein ehdotetaan, on yhtä tyhjän kanssa eikä auta yhtään. Mistään ei saa sellaista hoitokontakti, joka oikeasti toimisi ja jossa ihminen kokonaisuutena otettaisiin huomioon.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 19:34:00

”Miehen pitäisi kuulemma ITSE hakeutua päivystykseen!!! Mitä luulette? Meneekö psykoottinen, vainoharhainen ihminen ITSE päivystykseen jos sairaudentuntokin puuttuu kokonaan? No ei hitossa mene. ”

Sitten soitetaan hätäkeskukseen. Ei ne sieltä avohoidostakaan voisi mitään muutakaan tehdä. Ei siis vaikka hoitosuhde olisikin olemassa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 19:35:28

Ei julkisella saa kuin itsensä rikki, mutta ikävä kyllä se on ainut reitti päästä yksityiseen kelan tukemaan terapiaan. Kannattaa koittaa pysytellä sillä selkeällä reitillä niin se kidutusosuus siinä on mahdollisimman lyhyt.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 19:37:16

”Miehen pitäisi kuulemma ITSE hakeutua päivystykseen!!! Mitä luulette? Meneekö psykoottinen, vainoharhainen ihminen ITSE päivystykseen jos sairaudentuntokin puuttuu kokonaan? No ei hitossa mene."

Suomeksi tuo itse meneminen tarkoittaa, että jos ei tajua itse mennä, voi joku ihan hyvin ottaa ja saattaa sinne päivystykseen. Ei ne jätä hoitamatta sen takia, että joku muu on käskenyt lähteä. Avohoidolla vaan ei ole mitään ambulanssia, millä lähteä hakemaan, ne soitetaan hätänumerosta kuten aina jos tulee tarve.

Lähettäjä: niin 
Päivämäärä:   16.7.24 20:47:47

Lähettäjä: +00+
Päivämäärä: 16.7.24 18:13:17

"Kaikki hoitosuhdeasiat takkuaa. Mulla oli ihana sh, mutta se vaihtui toiseen. Oli aivan järjettömän pelottava, kauhea psykiatri. Se vaihtui, se toinen oli ok. Pääsin takaisin ekalle sh:lle. Ehdin käydä pari kertaa, ja pitäisikin siirtyä taas toisaalle, koska tilanteeni on kuulemma sellainen, että se tulisi hoitaa psyk polin puolella."

Tämä on syy, miksi katkaisin hoitosuhteen. Olen voinut paljon paremmin pysyttyäni erossa terveydenhuollosta. Kun hoitaminen tarkoittaa pelkoa, toimivien hoitosuhteiden katkaisemista ja jatkuvaa muutosta, siitä ei ole mitään apua.

Tuntuu, että järjestelmä on rakennettu ihmisten työllistämiseen eikä ihmisten auttamiseen, koska millään järjellä ei voi ymmärtää, miten huonosti voivaa auttaisi se, että häntä riepotellaan kuin rättiä.

Tää.

Lähettäjä: Läheinen 
Päivämäärä:   16.7.24 21:59:20



”Miehen pitäisi kuulemma ITSE hakeutua päivystykseen!!! Mitä luulette? Meneekö psykoottinen, vainoharhainen ihminen ITSE päivystykseen jos sairaudentuntokin puuttuu kokonaan? No ei hitossa mene. ”

Sitten soitetaan hätäkeskukseen. Ei ne sieltä avohoidostakaan voisi mitään muutakaan tehdä. Ei siis vaikka hoitosuhde olisikin olemassa."

Tässähän on se "hauska" juttu että apua ei saa hätäkeskukseenkaan soittamalla jollei henkilö ole konkreettisesti vaaraksi itselleen tai muille. Koettu on. Aivan rauhassa saa siis elää jossain muualla kuin tässä todellisuudessa, pelätä jopa omaa varjoaan, ottaa suuria velkoja koska jokin pään sisällä käski, puhua päänsisäisille äänille ja uskoa että kaikki ihmiset maailmassa yrittävät hänet tappaa. Pelkäsin aivan hulluna että jollain logiikalla laittaa minut kylmäksi vain siksi että jokin ääni pään sisällä sanoo niin. Sekään ei auttanut asiaa. Tällaista ihmistä on myös mahdotonta saattaa yhtään mihinkään hoitoon kun ei luota kehenkään. Ja juuri tämä oli se juttu jossa uskoni tähän hoitosysteemiin meni. Ihan KAIKKI hoitaneet tahot olivat nähneet nämä samat oireet ensimmäiselläkin kerralla ja uusiutumisriskin tiedettiin olevan suuri. Ensimmäisellä kerralla oli tosin yhteistyökykyinen ja suostui menemään itse hoitoon, sen jälkeen on lähinnä keskittynyt vastarintaan. Kävi jopa yksityisellä lääkärillä kertomassa kuinka hänet on virheellisesti diagnosoitu mt-potilaaksi. Niin uskomatonta kun se onkin, niin sai tältä lääkäriltä myötätuntoa ja ADHD-lääkkeet. Aika nopeasti se uusi psykoosi sitten tulikin. Ylipäätään en ymmärrä miten hoitosuhde voi yhtäkkiä lakata olemasta jos ihmisellä on krooninen sairaus joissa ne huonot "vaiheet" uusii. Sitäkään en ymmärrä miten sellaista ihmistä ei saisi pakkohoitaa. Mitä nopeammin päästäisiin puuttumaan ja hoitamaan, sen normaalimpaa elämää voisi elää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   16.7.24 22:07:35

Tuo juttu kannattaisi kertoa lehdille.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   16.7.24 22:16:35

Mä en ole tällä hetkellä siinä kunnossa, että saisin sitä kelan tukemaa psykoterapiaa. Itse ajattelisin, että voisin sen aloittaa, koska oikeasti, kyllähän terapeutille voi mennä missä vain kunnossa ja sitten siitä lähdetään (ei heti tarvi alkaa asioita selvittää syvästä päädystä). Ongelma vain on se, että eihän tässä tilanteessa ole voimia siihen, että löytäisi sen oikean terapeutin.. En jaksa edes paria hoitajanvaihdosta, saati että kävisi useamman terapeutin jutulla tutustumassa.

Päivällä olin kyllä jo aivan varma siitä, että lopetan. Että mun jaksaminen ei kestä tällaista. Eikä se siis kestäkään. Mutta lasten takia, kai yritän vielä. Vähän itsenikin. Mulle on lupailtu nepsy-tutkimuksia, kunhan vointi kohenee. Ja se terapialähete kelaan. Mun on nyt varmaan sinniteltävä, jotta saan nämä asiat eteenpäin. Ja miehen takia. Hänkään ei meinaa enää jaksaa, tää kaikki on myös hänelle aivan järjettömän raskasta.

En oikein tiedä kuinka suhtautua. Mussa on valtava tarve hakea turvaa, mutta en silti voi luottaa kehenkään. Enkä varsinkaan tällaisen jälkeen. Silti jokin mussa janoaa varmaan vaan, en tiedä edes mitä..

Ja joskus 10v sitten, kun mulla oli pari vuotta hoitokontakti eri kaupungissa, niin kaikki meni oikeastaan ihan hyvin. Ensimmäisen vuoden jälkeen hoitaja vaihtui työpaikkamuutoksen vuoksi. Hän oli ihana, ja niin oli toinenkin jonka sain. Toki siinä oli tällasella ihmisellä kuin itse oon niin haasteensa. Mutta jotenkin kaikki meni ihan okei. En tiedä oliko siitä isommin varsinaista apua muuten, mutta luulen että kyllä ne tasapainotti oloa vähän. Jäi olo, että mut nähtiin ja kohdeltiin ihmisenä. Nyt ei tunnu ollenkaan siltä. Silloin järjestelmä oli mua varten. Nyt tuntuu kuin mä olisin järjestelmää varten.

Lähettäjä: Sunflower 
Päivämäärä:   16.7.24 23:05:25

Lasketaanko sekamuotoinen skitsoaffektiivinen häiriö vakavaksi mielenterveysongelmaksi?
Jos lasketaan, niin hep.

Lisänä syömishäiriö, vaikea krooninen unettomuus, ocd, paniikkihäiriö, ahdistuneisuushäiriö, estynyt persoonallisuushäiriö ja dissosiatiivisuutta.

Olen liian sairas kelan tukemaan terapiaan koska kohdallani se ei enää tähtäisi työ-tai opiskeluelämään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.7.24 06:27:08

”Tässähän on se "hauska" juttu että apua ei saa hätäkeskukseenkaan soittamalla jollei henkilö ole konkreettisesti vaaraksi itselleen tai muille - - Sitäkään en ymmärrä miten sellaista ihmistä ei saisi pakkohoitaa. Mitä nopeammin päästäisiin puuttumaan ja hoitamaan, sen normaalimpaa elämää voisi elää.”

Eikä silloin pääse edes tahdosta riippumattomaan hoitoon. Tahdosta riippumattomalle hoidolle on ihan syystä tiukat kriteerit. Toki on kaksiteräinen miekka. Osa jää ilman apua, mutta tiukoilla kriteereillä huolehditaan, ettei ketään voida mielivaltaisesti ottaa pakkohoitoon.

”Ylipäätään en ymmärrä miten hoitosuhde voi yhtäkkiä lakata olemasta jos ihmisellä on krooninen sairaus joissa ne huonot "vaiheet" uusii. ”

Tahdosta riippumattoman hoidon päätös on voimassa 3kk ja sairaalasta kun pois pääsee niin hoitopäätös ei enää ole voimassa, vaikka sairaalassa olisi oltu viikko. Ja sen jälkeen, jos potilas ei halua sitoutua avohoitoon, niin sinne ei voi kukaan pakottaa. Hoitosuhde on sama päättää, kun avohoidolla ei ole valtuuksia hoitaa vastentahtoisesti. Eikä kyllä sillä erikoissairaanhoidollakaan jos ei kriteerit täyty.

Kuten sanoin: kaksiteräinen miekka.

Lähettäjä: Läheinen 
Päivämäärä:   17.7.24 08:28:42


”Ylipäätään en ymmärrä miten hoitosuhde voi yhtäkkiä lakata olemasta jos ihmisellä on krooninen sairaus joissa ne huonot "vaiheet" uusii. ”

Tarkoitin kylläkin tässä ihan avohoitoa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.7.24 11:10:19

” Tarkoitin kylläkin tässä ihan avohoitoa.”

Ymmärsin kyllä, mutta mitä sillä avohoidon paperilla olevalla hoitosuhteella tehtäisiin jos ja kun potilas ei käy avoajoilla? Ei mitään.

Avohoidon hoitosuhde voidaan kyllä aloittaa uudelleen, vaikka se on päätetty kertaalleen tai kahdesti.

Lähettäjä: Läheinen 
Päivämäärä:   17.7.24 11:19:41

Aina meni paikalle kun oli sovittuna jotain. Ongelmanahan on se että kun ei järjestetä mitään kunnollista hoitoa eikä kukaan kanna vastuuta kokonaishoidosta. Mitkään hoitajan kanssa jutustelut ei yksinkertaisesti riitä ja hetken jos menee paremmin niin niitäkään ei enää järjestetä. Sitten kun sukelletaan siihen syvään päätyyn uudelleen niin ei ole kenenkään asia. Systeemihän tässä kusee ihan totaalisesti, sehän tässä pointtini on ollut koko ajan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.7.24 11:24:43

Läheinen: Eli oliko hoitosuhde päätetty hoitajan ja potilaan yhteisymmärryksessä? Kun aikaisemmin kerroit, että: ” Jossain kohtaa nämäkin käynnit jäivät pois, ja kun vuotta myöhemmin soitin tähän samaan yksikköön kun mies oli ihan totaalisen sekaisin, niin sanoivat että psykoottiseltahan tuo kuulostaa, mutta eivät voi tehdä mitään kun ei ole enää hoitosuhdetta.”

” Mitkään hoitajan kanssa jutustelut ei yksinkertaisesti riitä”
Mitä pitäisi olla? Aina kilpaa huudetaan, että tämä ja tuo on huonosti, mutta mitään vaihtoehtoja ei ole kenellekään. Mitä se sun mainitsema kunnollinen hoito on? Mitä siihen kuuluu?

Lähettäjä: Läheinen 
Päivämäärä:   17.7.24 11:46:02

Tiedätkö mitä? En jaksa vääntää rautalangasta mitä hoitoa vakavasti sairaat tarvitsisivat. Jos asiat tällä saralla ovat mielestäsi hyvin - Good for you.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.7.24 11:48:55

Eli sullakaan ei - yllätys yllätys - ole mitään konkreettisia parannusehdotuksia.

Ja ihan mielenkiinnosta: miten tulisi toimia tilanteessa, jossa vaikka psykoosi on päässyt uudestaan päälle ja henkilö on hoidon tarpeessa? Mitä avohoidon tulisi tehdä? Mitkä ovat ne hoitamisen keinot, joita avohoito voisi käyttää?

Lähettäjä: Mielongelma 
Päivämäärä:   17.7.24 11:49:16

"Mitä se sun mainitsema kunnollinen hoito on?"

Ensisijaisesti se on on pysyvä, kohtaava ja turvallinen suhde toiseen ihmiseen, kokemus siitä, että tulee hyväksytyksi, kuulluksi ja huomioiduksi. On ihan sama, millä tittelillä vastapuoli toimii, jos ongelmainen vain kokee hänet omaan maailmaansa kuuluvaksi.

Jätin mielenterveyspalvelut, kun tajusin, että palveluita tuotetaan ainoastaan lain vuoksi eikä potilaiden auttamiseksi. Järjestelmällä ei ole pienintäkään pyrkimystä potilaiden kohtaamiseen vaan se ainoastaan yrittää täyttää lain kirjainta sillä asenteella, että kunhan nyt jotain tarjotaan.

Jollain tietenkin käy onni. Jotkut pääsevät terapiaan ja sattuvat kohtaamaan terapeutin, jonka kanssa synkkaa ja jonka kanssa voi rakentaa turvallisen eheyttävän suhteen. Tie terapiaan on kuitenkin pitkä, eikä mahdollisuus saada terapiaa tarkoita samaa kuin toimiva hoitosuhde. Tässä merkitsee hyvin paljon sattuma.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.7.24 11:53:39

Joo kyllä psykoosipotilas jos haluaa hoidon lopettaa avulla, niin silloin se loppuu :/ ei ketään voi pakottaa. Sinne pakkohoitoon osastollekaan ei voi mennä ilman, että on lähetettä. Tietääkseni ainakaan osastolle ei niin vaan marssita, vaan se vaatii aina joko m1 lähetteen tai lääkärin ja potilaan yhteistyössä tehdyn lähetteen. M1 ei vielä tarkoita vissiin myöskään pakkohoitoa, vaan se on ns. pakkolähete ja vasta psykiatri osastolla päättää siitä, että jääkö potilas pakkohoitoon vai päästetäänkö kotiin?

Itsellä yksi psykiatri olisi tehnyt m1-lähetteen, vaikka mitään syytä ei ollut. Hän suorastaan uhkasi, että kyllä hän saa pakkolähetteen tehtyä niin että se menee läpi. Yököttävää. Se, millaisia mahdollisuuksia psykiatreilla on, millaista valtaa. Lait on tiukat syystä. Ja niistä huolimatta psykiatrit voivat toimia yllättävän mielivaltaisesti, koska kuka nyt uskoisi "hullua" sen lääkärin sijasta. Mut tilanteesta pelasti oma puoliso. Sanoin lääkärille, että soita hänelle, mutta hän ei suostunut. Myöhemmin samalla käynnillä sh puhui soittamisesta ja vasta silloin lri myöntyi siihen.

Pakkolähete vaatii aina psykoositason tilannetta. Jos tilanne on paha, niin hoitohenkilöiden ei kannattaisi väläytellä m1-lähetteellä, vaan pyrkiä yhteistyössä potilaan kanssa siihen, että olisi hänen parhaaksi mennä osastolle. Jos kyseessä esim todella pahaa masennusta/itsetuhoisuutta tmv, jonka kanssa pt ei vaikuta enää pärjäävän. Empatia ja aito kohtaaminen uhoamisen sijaan saa tekemään yhteistyötä. Oikeanlainen kohtaaminen ja tilanneherkkyys ovat avainasemassa.

Raju psykoosi joka on sairaudentunnoton, niin ehkä silloin voisi lähestyä asiaa niin, että soittaa 112, kertoo että pelkää itsensä puolesta sekä potilaan puolesta (että jompikumpi menettää henkensä). Paikalle saisi joko poliisin tai lanssin tai molemmat. Saako ensiapuhenkilökunta tehdä kiireellistä m1 päätöstä ja viedä potilaan siinä hetkessä, tietääkö joku? Tai jos he konsultoivat lääkäriä, niin saako lääkäri tehdä m1 etänä?

Mut joskus vietiin vastoin tahtoa päivystykseen. Olin polikäynnillä, jossa sain poissaolokohtauksen. Hoitaja näki minua ensimmäistä tai toista kertaa vasta. En edes tiedä, tehtiinkö silloin mitään lähetettä, koska minut vietiin tavalliseen päivystykseen, EI psyk osastolle. Silti ambulanssi tuli polilta hakemaan ja poliisien pakottamana jouduin menemään, vaikken olisi halunnut. Minulla ei ole koskaan ollut psykoosia. Saan vain tällaisia välillä. Tilanne meni silloin todella, todella väärin. Mun itsemääräämisoikeutta ja koskemattomuutta rikottiin aivan tosi suuresti. Olisin ollut täysin kunnossa kävelemään kotiin (selviän kohtauksista nopeasti), mutta sen sijaan muhun kajottiin ja pakotettiin. Tästä syystä en uskalla mennä päivystykseen. Lamaantuneena en pysty puolustamaan itseäni. Ja sitten kun pystyn, kun tokenen, kukaan ei enää usko mitään mitä sanon ja päätökset on jo tehty puolestani.

Olen siis kiitollinen henkilökohtaisesti tarkoista laeista, vaikka edes ne eivät takaa koskemattomuutta ja omaa päätöksentekoa. Ainakin ne ehkä kuitenkin auttavat vähän. Mielenterveysongelmista kärsivillä on todella huono turva omissa asioissa, koska aina se "selväjärkinen" osapuoli julistetaan herkemmin siksi, joka olisi oikeassa. Vaikka eihän se niin mene läheskään aina.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.7.24 11:55:17

” Ensisijaisesti se on on pysyvä, kohtaava ja turvallinen suhde toiseen ihmiseen, kokemus siitä, että tulee hyväksytyksi, kuulluksi ja huomioiduksi. On ihan sama, millä tittelillä vastapuoli toimii, jos ongelmainen vain kokee hänet omaan maailmaansa kuuluvaksi.”

Kiitos!

Monet näistä asioista on kumminkin myös kiinni henkilöiden kemioiden kohtaamisesta. Pysyvyys (tai lähinnä sen puute) on toki useimmiten kiinni resurssien puutteesta, valitettavasti.

Lähettäjä: Tiku82 
Päivämäärä:   17.7.24 12:51:57

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja liuta muita diagnooseja. Tähänmennessä ainoa mikä on auttanut on tiukat rutiinit ja lääkitys, nyt menee kolmea mielialaan vaikuttavaa lääkettä.

Terapiassa olen käynyt juttelemassa, osastolla viettänyt aikaa ja kuntoutuskurssilla olen kerran käynyt. Mikään noista ei auttanut, päinvastoin pahensi tilannetta, erityisesti päiväosasto jaksot lähinnä aiheutti hurjaa ahdistusta ja pahensi unettomuutta. Kuntoutuskurssi sotki hyvin toimivat rutiinit niin pahasti etten ole niitä yhtä toimivassa muodossa takaisin saanut vaikka tuosta on aikaa useita vuosia.

Pari vuotta bipo oli remissiossa mutta työtaakan kasvaessa se on alkanut oireilemaan. Lääkitys onneksi tehoaa ja mielialan vaihtelut on toistaiseksi melko maltillisia.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   17.7.24 13:19:33

Piste on siis sitä mieltä että vakavat mielisairaudet hoidetaan ainoastaan hoitajien kanssa puhumalla? Ei tarvitse lääkäriä, lääkkeitä, yksilöllistä terapiaa, kuntoutusta eikä varsinkaan tilanteen seurantaa tai tilanteen kokonaiskuvaa ja hoitohistoriaa?

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   17.7.24 13:29:46

Jos on psykoosissa ja sairaudentunnoton, niin eikö se ole vain hyvä, että laitetaan pakkohoitoon? Tuntuu, että nämä ihmiset huutavat koviten, että heissä ei ole mitään vikaa ja syyttä laitetaan lukkojen taakse.
Ja sitten taas he, jotka haluaisit turvaan osastolle, eivät sinne pääse tai heitetään ulos parin päivän päästä (Miki Liukkonen).

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.7.24 13:42:41

” Piste on siis sitä mieltä että vakavat mielisairaudet hoidetaan ainoastaan hoitajien kanssa puhumalla? Ei tarvitse lääkäriä, lääkkeitä, yksilöllistä terapiaa, kuntoutusta eikä varsinkaan tilanteen seurantaa tai tilanteen kokonaiskuvaa ja hoitohistoriaa?”

Piste ei todellakaan ole sitä mieltä, että hoitajien kanssa juttelu on tarpeeksi. Piste myös tietää, että avohoito on paljon muutakin kuin hoitajan kanssa juttelua.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   17.7.24 14:38:34


” Mitkään hoitajan kanssa jutustelut ei yksinkertaisesti riitä”
Mitä pitäisi olla? Aina kilpaa huudetaan, että tämä ja tuo on huonosti, mutta mitään vaihtoehtoja ei ole kenellekään. Mitä se sun mainitsema kunnollinen hoito on? Mitä siihen kuuluu?

"Piste ei todellakaan ole sitä mieltä, että hoitajien kanssa juttelu on tarpeeksi. Piste myös tietää, että avohoito on paljon muutakin kuin hoitajan kanssa juttelua."

Näetkö tässä mitään ristiriitaa?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   17.7.24 14:49:11

Lähettäjä.

Päivämäärä17.7.24 11:55:17

” Ensisijaisesti se on on pysyvä, kohtaava ja turvallinen suhde toiseen ihmiseen, kokemus siitä, että tulee hyväksytyksi, kuulluksi ja huomioiduksi. On ihan sama, millä tittelillä vastapuoli toimii, jos ongelmainen vain kokee hänet omaan maailmaansa kuuluvaksi.”

Kiitos!

Monet näistä asioista on kumminkin myös kiinni henkilöiden kemioiden kohtaamisesta. Pysyvyys (tai lähinnä sen puute) on toki useimmiten kiinni resurssien puutteesta, valitettavasti.
__________

Siis juuri tämä!  olen huomannut nyt pysyvyyden olevan myös byrokratiasyy. Ensin käyt henkilöllä 1 kartoituksessa. Sitten pääsee henkilölle 2, joka on se oma tt. Sitten kuitenkin huomataan, että sinulla on ongelma X, joten joudut eri tiimin hoitoon ja osoitetaan hoitaja 3. Näin kävi itselle. Oli myös aivan kamalasti kohteleva psykiatri 1, joka vaihtui psykiatriin 2. Hoitaja 3 hoidossa ollessa, ehdotettiin että pääsisin takaisin hoitajalle 2, koska en olisi alunperin vaihtoa halunnut. Kuka olisi? Kävin kahdesti hoitajalla 2 ja sitten kuulemma konsultoitiin lääkäriä, joka halusi siirron takaisin toiseen tiimiin sen jo tiedetyn ongelman vuoksi, joka ei ollut edes koskaan poistunut. Takaisin siis, mutta ilmeisesti eri hoitajalle, joka tulee olemaan hoitaja 4.

Tulee vain olo, että kukaan ei haluaisi minua tai kestäisi minua. Kuin olisi jotenkin niin toivoton. Kun vihdoin myönnän, että haluan tappaa itseni, seuraavana päivänä saan viestin, että hoitaja ja tiimi vaihtuu. Tässä vaiheessa olin aivan varma siitä, että tämä oli viimeinen, kestokyvyn täysin ylittävä, polkeva asia. Olin jo aivan varma, että mulla ei ole enää muuta vaihtoehtoa kuin tappaa itseni. Mun hoito siis triggeröi tämän, tällaisessa tilanteessa, vaikka oli tiedossa mun vointi..

Nyt sitten mun hoidot on peruttu ja taas kerran on "otetaan sinuun yhteyttä" -tilanne. Puoliso soitteli jo polille huolissaan, sieltä luvattiin vain, että hoitaja 3 soittelee. Mutta sitähän ei tiedä, milloin. Eikä hän ole edes se hoitaja, kelle enää olisin menossa.

Pari päivää sitten minusta oli muka suuri huoli ja varattiin aika heti viikon päähän. Nyt se aika onkin peruttu ja tämän huolen vuoksi en edes tiedä kenelle pitäisi mennä ja milloin. Joten tämähän auttoikin tilanteessa. - voi luoja kun voisi vain lopettaa kaiken ja tappaa itsensä. Jos tässä ei olisi kyse myös muiden elämästä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.7.24 16:44:34

” Näetkö tässä mitään ristiriitaa?”

Niin, ehkä tuolta välistä puuttuu ”muuta” sana. Kun avohoito ei tosiaan ole pelkkää hoitajan kanssa jutustelua, mutta halusinkin nyt kuulla niitä nimimerkki Läheinen esimerkkejä siitä kunnollisesta hoidosta, kun hänen mukaansa sitä ei ole.

Meillä on hoitajavetoisten keskustelujen lisäksi lääkärin tapaamisia, erityistyöntekijöiden tapaamisia (sostt, toimintaterapeutti jne), asumiskuntoutusta, tuettua asumista, terapiaa (useita eri suuntauksia), tukihenkilöitä, perhetapaamisia, kotiapua. Ja luonnollisesti hoitoon kuuluu myös lääkehoito (mm. Injektioiden pistäminen), sen vasteen seuraaminen sekä mahdolliset muutokset. Diagnostisen puolen tutkimukset ja tottakai mahdollinen erikoissairaanhoitoon siirto (käytännössä lähete) tietyissä asioissa. Ja päihdepuolella mm. korvaushoito. Sanokaa toki jos jotain unohdin.

Tottakai se näkyvin ja tunnetuin osa on se hoitajan tarjoama juttelu, mutta paljon muutakin mahtuu avohoidon kentälle.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   17.7.24 18:54:23

Samat kokemukset mitä Läheinen kirjoitti. Meidän pelastus oli asiallinen psykiatrinen lääkäri oman alueen ulkopuolelta joka laittoi lähettee poliklinikalle, oman alueen hoitotaho vai hoki että odotellaan, katsotaan, lähete tulee joskus.
Hän myös tarttui adiaan kun sekava puolisoni ei mielestään ollut hoidon tarpeessa, jonkun ajan kuluttua oli entistä sekavampi. Itse ei olisi ikinä saanut mitään hoitoa jos en läheisenä vaatinut, soitellut sekä ahdistellut hoitavia tahoja. Meille jopa myönnettiin että suurin osa ei saa hoitoa tai vain lääkitään tasaisiksi mitään ymmärtämättömiksi. Puoliso pääsi lääkityksen lisäksi terapiaan josta oli apua.
Nyt on päästy lääkitys purkamaan ja palaamaan normielämään kun saatiin oikeasti apua.
Ison kiitoksen annan Finfamille, sain sieltä keskusteluapua ja asiantuntemusta hoitopolulle kun lääkärit ja mielenterveyshoitaja vain kyselivät kuulumisia potilaalta.

Lähettäjä: Teija 
Päivämäärä:   17.7.24 19:53:39

Serkulla oli skitsofrenia, joutui syömään niin paljon lääkkeitä että maksa petti.

Lähettäjä: :( 
Päivämäärä:   18.7.24 11:54:59

Nämä on niin surullista luettavaa. Voi kun elämä kohtelisi teitä kaikkia hieman lempeämmin tulevassa. Voi kun kaikki saisivat tarvitsemansa avun ilman, että joutuu käydä monella hoitajalla. Pysäyttävää luettavaa, kun ihminen haluaisi kuolla, koska on taistellut jo niin paljon eikä voi enää luottaa siihen, että voisi saada apua.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.7.24 12:22:52

Joo mielenterveys ongelmista kärsivät ei tunne itse olevansa sairas. Eikä hakeudu itse hoitoon.
Tahdonvastaisella lähetteellä sairaalaan lähetetty on yleensä polttanut päreensä tai on muuten itselle tai ympäristölle vaarallinen.

Moneen mielenterveyden sairauteen on toimiva lääkitys, eli oikein lääkitty mielenterveyden potilas, pystyy yleensä elämään terveiden ihmisten seurassa, "normaalissa elämässä".
Hän voi olla työkyvytön , eli on monesti eläkkeellä.
Alkoholismi liittyy monesti mielenterveyden ongelmiin, eli Jeppe hakee viinasta apua oloonsa. Ja onnistuu siinä harvoin.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   18.7.24 12:25:15

"Nämä on niin surullista luettavaa. Voi kun elämä kohtelisi teitä kaikkia hieman lempeämmin tulevassa. Voi kun kaikki saisivat tarvitsemansa avun ilman, että joutuu käydä monella hoitajalla. Pysäyttävää luettavaa, kun ihminen haluaisi kuolla, koska on taistellut jo niin paljon eikä voi enää luottaa siihen, että voisi saada apua."

No niinpä.

Rahaa (velka) on kyllä tuutata etelä-eurooppaan ja Afrikkaan, mutta Suomen nuorille ei ole muuta hoitoa kuin laittaa eläkkeelle heti 18 vuotiaana.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   18.7.24 12:27:51

Hoidon tarkoitus ainakin psykodynaamisessa suuntauksessa jonka pohjan Freud kehitti on ahdistuksen sietokyvyn ja epämiellyttävien tunteiden sietokyvyn kasvattaminen. Joka teorian mukaan saa potilaan itse parantamaan itsensä kun ymmärtää olevansa viallinen ja mistä tunteet kumpuaa (vanhemmista lähes aina teorian mukaan).

"Tämä on syy, miksi katkaisin hoitosuhteen. Olen voinut paljon paremmin pysyttyäni erossa terveydenhuollosta. Kun hoitaminen tarkoittaa pelkoa, toimivien hoitosuhteiden katkaisemista ja jatkuvaa muutosta, siitä ei ole mitään apua."

Hoitoa ei missään nimessä saa katkaista, vaan pitää kulkea koko hoitoprosessi läpi. Usein se tarkoittaa vähintään 3vuoden hoitoa jonka kela korvaa osittain.

Tosin jo Freud totesi etteivät kaikki potilaat parane vaan osa j siihen tilaan mihin hoidossa heidät viedään .

Lähettäjä: Hoitsu 
Päivämäärä:   18.7.24 12:35:19

"Hoitoa ei missään nimessä saa katkaista"

Totta kai hoito pitää katkaista, jos se heikentää potilaan tilaa. On aivan umpimielistä ajaa potilas itsemurhaan vain siksi, että hoito tulisi suoritettua loppuun.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.7.24 12:52:28

Joo. Hoitoon voi kyllästyä, kun ajaa useamman kerran viikossa juttelemaan tunniksi terapeutin kanssa, ja käymään sen lisäksi kerran viikossa mielenterveys hoitajalla ja psykiatrilla.
Ja samalla koitti käydä terveyden huollon avoimissa ryhmissä tapailemassa muita ihmisiä.

Tuollainen oli todella rankaa, Etenkin sairauden alkuvaiheessa, kun toimivaa lääkitystä vielä haetaan.
Nyt syön tähän oloon 8 tablettia päivässä. Ja niiden lisäksi jotain vitamiineja sekä kivennäisiä. Ulkopuolista tää lääkemäärä voisi kauhistuttaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.7.24 13:04:00

Pitkään mielenterveys vaikeuksista kärsivä voi olla unohtanut miltä tuntuu olla terve.
Tiedän et tuo kuulostaa kauhealta, mut noin käy, kun mielenterveyden ongelmat tulevat elämän pikkuhiljaan.

Lähettäjä: Läheinen 
Päivämäärä:   18.7.24 21:07:20

ttäjä. 

Päivämäärä18.7.24 13:04:00

"Pitkään mielenterveys vaikeuksista kärsivä voi olla unohtanut miltä tuntuu olla terve.
Tiedän et tuo kuulostaa kauhealta, mut noin käy, kun mielenterveyden ongelmat tulevat elämän pikkuhiljaan."

Tämä on niin totta. Ne muutamat kuukaudet kun oli toimiva lääkitys, niin sanoi useaan otteeseen että tuntuu jotenkin liian tasaiselta. Sairauteen ikäänkuin tottuu ja tietyllä tavalla oli ehkä vähän koukussakin tiettyihin vaiheisiin (mm. maniaan) Itse tajusin vasta sen lääkityksen aikana kuinka sairas oli ollut jo kauan ennen ensipsykoosia. Olin itsekin vaan tottunut siihen sairauteen ajan kuluessa kun oireet pahenivat pikkuhiljaa. Mielsin monta asiaa luonteenpiirteiksi, ärsyttäviksi tavoiksi, laiskuudeksi jne vaikka ne asiat todellisuudessa olikin oireita. Pitkään syyllistinkin itseäni siitä etten huomannut enkä tajunnut ajoissa, mutta tein kuitenkin parhaani. Yritin ihan kaikkeni ennen kun nostin kädet pystyyn ja luovutin.

Lähettäjä: Vinka 
Päivämäärä:   18.7.24 21:43:12

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 18.7.24 13:04:00

Pitkään mielenterveys vaikeuksista kärsivä voi olla unohtanut miltä tuntuu olla terve.
Tiedän et tuo kuulostaa kauhealta, mut noin käy, kun mielenterveyden ongelmat tulevat elämän pikkuhiljaan.

Niin tämä!!
Itse olen ollut syömishäiriön ja masennuksen kourissa niin pitkään (16 vuotiaasta asti, olen nyt 35), että en ihan oikeasti tiedä miltä tuntuisi olla terve ja elää ilman non-stop pään sisäistä tuskaa. Toisinaan kateellisena katson sivusta kuinka ihmiset vaikka nauravat ja syövät jäätelöä rannalla tai ostavat kaupasta just niitä ruokia mitä tekee mieli ilman stressiä. Haaveilen vielä joskus edes hetken pääseväni kokeilemaan elämää ilman aivoja polttavaa ahdistusta, kokea miltä tuntuikaan elää hyvin ravitulla energisellä keholla, käydä vaikka ravintolassa syömässä ja maistaa pitsaa, katsoa peiliin ilman tarvetta huutaa ja itkeä sisäisesti jne. Saada tauko kaikesta. Voimat ei vaan riitä taistelemaan pinnalle.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   19.7.24 10:40:18

Piste, nyt kyllä osui tuo sun kommentti. Tuo on niin totta. Kai siihen jotenkin tottuu, sitä luulee sen kaiken olevan osa persoonallisuuttaan. Toki esimerkiksi lapsena/nuorena koetut traumat ja asiat ihan oikeasti ovat muokanneet johonkin suuntaan. Ja on varmaan hyväksyttävä ylipäätään näiden mielenterveysongelmien olevan osa itseä. Mutta hyväksyykö sitä liikaa? Mulla on sellanen minäkäsitys itsestäni, että olisin laiska, saamaton, tyhmä..

Mutta jos tarkastelisi asiaa ulkopuolelta, voi nähdä ne kaikki kauhut ja traumat, jotka ovat johtaneet vakaviin häiriöihin mieleni sisässä. Että kaikki vuodet olen ollut aina enemmän tai vähemmän masentunut, olen silti puskenut eteenpäin. Minulle on todettu ensimmäistä kertaa jo 18v iässä dissosiaatiohäiriö. Selätin senkin moneksi vuodeksi, joskin väärin keinoin. Olin pärjäävä, vaikka minut oli runneltu. Tein aikuisena myös älykkyysosamäärätestin, koska käsitys itsestä oli se, että olen myös tyhmä. ÄO olikin 125. Eli enemmän kuin n.95% ihmisistä.

Silti, vaikka periaatteessa pystyn katsomaan asiaa lasin ulkopuolelta ja nämä asiat, niin minäkuva on pirstaleinen ja negatiivinen. Olen monesti myös miettinyt, että älykkyyteni on pelkkä murhe. Että ehkä jos olisinkin se tyhmä joka olen luullut, niin ehkä ajatukset antaisi olla rauhassa, ehkä kaikki ei olisi niin syväluotaavaa ja musertavaa? Sitten seuraavassa hetkessä mietin, että vai onko se ollut nimenomaan tie selviämiseen? Olisinko uuden talon ja perheen ja hyvän koulutuksen sijaan katuojassa? En minä tiedä.

Lähettäjä: heikki 
Päivämäärä:   19.7.24 11:56:31

Yksikään terapeutti ei pysty auttamaan jos sairaalla ei ole omaa halua parantua. Ja osalla ei vaan sitä ole.

Lähettäjä: Luuseri 
Päivämäärä:   19.7.24 12:08:06

"Yksikään terapeutti ei pysty auttamaan jos sairaalla ei ole omaa halua parantua."

Tämä on ihmeellinen hokema. Ylivoimaisesti suurin osa mielenterveysongelmista on sellaisia, että potilaalla on kova tarve päästä takaisin osaksi aktiivista elämää, mutta ei se tarkoita, että terapia auttaa.

Terapia nähdään aivan liian usein hoitona, vaikka se todellisuudessa pitäisi nähdä tukikeinona. Terapeutit itse eivät väitä, että potilaat voivat parantua. Tämä uskomus kuitenkin kulkee kansan suussa.

Lähettäjä: heikille 
Päivämäärä:   19.7.24 14:44:14

https://www.bbc.com/news/stories-45117163

Lähettäjä: huom 
Päivämäärä:   19.7.24 17:31:37

Lähettäjä: heikki
Päivämäärä: 19.7.24 11:56:31

Yksikään terapeutti ei pysty auttamaan jos sairaalla ei ole omaa halua parantua. Ja osalla ei vaan sitä ole

Mutta se haluttomuus parantua (esim syömishäiriöissä jne) on nimenomaan myös yksi sairauden oire !! Joskus on autettava väkisin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   20.7.24 22:22:54

Aika surkean olon tekee juu tuo lause, että ei voi parantua jos ei halua itse sitä. Ja tehdä töitä sen eteen jne. Kuitenkin, juuri senhän vuoksi sinne kuoppaan niin syvälle vajotaankin, koska on niin suuri määrä vääristymiä, traumoja, haasteita (psyykkisiä ja sosiaalisia)...

Onko kukaan sinne kuopan pohjallekaan itse halunnut? Tuskinpa. Ei se sieltä kiipeäminen poiskaan ole vain halusta kiinni. Suurin osa sieltä haluaisi pois, mutta ei ole keinoja. Sitten niitä keinoja annetaan erilaisia, kuten vaikkapa lääkkeet ja psykiatrisella sh:lla juttelu. Lääkkeet eivät tehoa puolella ihmisistä, eli se voi olla kuin olisi heittänyt pohjalle kiipeämistarvikkeet, mutta hups. Ne olikin tarkoitettu kalliomaastoon ja kuoppa on mutaa, eikä ne siksi toimikaan. Psyk. sh:lla juttelu voi toimia todella hyvin tai todella huonosti. Se voi parantaa tilannetta tai jopa pahentaa. Tai se voi olla neutraalia. Neutraalissa tapauksessa se on kuin kuoppaan heitetty köysi, siihen voi tarttua ja siitä voi pitää kiinni - mutta sillä ei saada ylös. Huonosti toimivassa hoitosuhteessa köysi heitetään ja toivo syttyy, mutta kun yrittää kiivetä, huomaakin sen olevan öljytty. Sitä yrittää ja yrittää saada köyden toimimaan, mutta kohta toivo pitää heittää jo pois. Terapeuteilla vähän sama homma.

Kun joku on todella syvällä, niin se vaatii sitä, että toinen ihminen oikeastaan joutuu hyppäämään sinne kuoppaan tämän kanssa. Kuopan ympärillä tulee olla TOIMIVIA apukeinoja ja muita ihmisiä, auttamassa, jotta sieltä kuopasta noustaan. Se vaatii kannustamista, keinojen miettimistä, sitä että ihminen kohtaa toisen ihmisen tasavertaisena (eikä reunalta huudellen). Toivo voi olla niin mennyttä, että sen palauttaminen jo itsessään vaatii suunnatonta työtä, ettei se pohjalla olija vedä sitä köyttä kaulan ympäri. Joskus se tekee senkin. Koska on yrittänyt ja halunnut parantua niin paljon, mutta toivo on loppunut.

Kukaan ei pysty siihen yksin. Tarvitaan aitoa, läsnäolevaa kohtaamista, myötätuntoa ja luottamuksen syntyä. Joka ei lähde kesken kaiken. Tällainen tänäpäivänä tuntuu olevan lähes mahdoton saada. Jos saa, niin se on kultaakin kalliimpaa. Ja silloin se halukin päästä ylös voi kasvaa. Toivo paremmasta ja toivo muutoksesta.

Lähettäjä: Just näin 
Päivämäärä:   20.7.24 23:02:44

Erinomainen tuo viimeisin - kommentti !!!

Lähettäjä: Kyllä 
Päivämäärä:   21.7.24 13:07:26



Lähettäjä: Just näin
Päivämäärä: 20.7.24 23:02:44

Erinomainen tuo viimeisin - kommentti !

TODELLAKIN TÄYDELLISESTI KIRJOITETTU!

Lähettäjä: Blur 
Päivämäärä:   21.7.24 18:53:04

- viimeisin kommentti toi kauniisti esiin sekä ongelman, että ratkaisua siihen. Ja sen, että tosiaan ei ole halusta kiinni parantuuko/helpottaako, vaan siitä toivosta! Ja siihen avainasemassa ovat nimenomaan toiset ihmiset ja pysyvät hoitosuhteet, joissa ihminen kohdataan.

Lähettäjä: ...k 
Päivämäärä:   22.7.24 11:53:45

Joku hyvä lääke ei toimi kaikilla. Eli tarklaile oloasi ja koita selitää lääkärille lääkkeen vaikutus sinuun. Ainakin kaksisuuntaisesta mieliala häiriöstä kärsivä voidaan lääkitä pystyyn
Itsellä tuo tarkoittaa loppuiän kestävää lääkehoitoa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.7.24 12:19:30

” Kun joku on todella syvällä, niin se vaatii sitä, että toinen ihminen oikeastaan joutuu hyppäämään sinne kuoppaan tämän kanssa. Kuopan ympärillä tulee olla TOIMIVIA apukeinoja ja muita ihmisiä, auttamassa, jotta sieltä kuopasta noustaan. Se vaatii kannustamista, keinojen miettimistä, sitä että ihminen kohtaa toisen ihmisen tasavertaisena (eikä reunalta huudellen)”

Mutta se vaatii myös sen, että kuoppaan pudonnut oikeasti haluaa nousta kuopasta. Voihan sinne toiset ihmiset rakentaa vaikka liukuportaat ylös, mutta henkilöä ei voi niiden kyytiin pakottaa.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   22.7.24 12:25:07

"Mutta se vaatii myös sen, että kuoppaan pudonnut oikeasti haluaa nousta kuopasta."

Eipä se noin mene, koska psyykkisen oireilun peruskuvaan usein kuuluu toivottomuus ja kyvyttömyys uskoa parempaan tai tehdä mitään.

Ei masentunut päätä jäädä sängynpohjalle. Hän ei vain pääse sieltä ylös. Kun oma toimintakyky ei kanna, tarvitaan ulkopuolisia auttamaan.

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   22.7.24 13:49:11

"Ei masentunut päätä jäädä sängynpohjalle. Hän ei vain pääse sieltä ylös. Kun oma toimintakyky ei kanna, tarvitaan ulkopuolisia auttamaan."

Ja ihminen voi myös feikata parempi kuntoista kuin oikeasti on. Läheisten takia. Kunnes tulee seinä vastaan.

Lähettäjä: Hilu 
Päivämäärä:   22.7.24 14:13:08

Lähettäjäjuu
Päivämäärä22.7.24 13:49:11

"Ei masentunut päätä jäädä sängynpohjalle. Hän ei vain pääse sieltä ylös. Kun oma toimintakyky ei kanna, tarvitaan ulkopuolisia auttamaan."

Ja ihminen voi myös feikata parempi kuntoista kuin oikeasti on. Läheisten takia. Kunnes tulee seinä vastaan.

Kyllä! Nimenomaan yleensä ihminen esittää viimeiseen asti parempivointista mitä todellisuudessa onkaan. Ja sitten lopulta romahtaa.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   23.7.24 18:55:50

Tämä juuri. Kun on lapset, perhe-elämä, opinnot ja työt - näihin liittyvät velvoitteet.. Mitä kelläkin, tai kaikkea tätä. Sitä jotenkin yrittää viimeiseen asti olla hyvä joka suuntaan. Kuin itkisi sisäänpäin, mutta hymyilee silti ulos. Mielenterveysongelmia korkean suoritustason versiona, jolloin nimenomaan ulospäin kaikki näyttää hyvältä ja kenenkään on vaikea uskoa ongelmaa olevan.

Itse olin juuri tällainen. Kunnes se seinä tosiaan tuli vastaan. Kyllähän keho varoitteli jo vuoden todella rankasti, mutta ei tällainen ongelmapää ottanut sitä tosissaan. Tuli niin sanotusti sitten rysäytettyä siihen seinään täysillä, niin että se auto rysähti lunastukseen. Tipahdin kerrasta pohjalle.

Ja tosiaan kun sinne joutuu, niin ensin sieltä haluaakin pois. Mutta kun apukeinot joita tarjotaan, ovat juuri niitä "reunalta heitettyjä", niin toivo alkaa rapista. Sitä yrittää ja haluaa ja toivoo. Kaikkien luo ei koskaan hyppää ketään sinne kuoppaan, se kannattaa muistaa. Ja sittenkin, jos joku tulee ja hyppää vierelle, niin mitä oikeasti jotkut luulee? Kun on toivon heittänyt jo pois, niin ei siinä halua tarttua kehenkään. On epäilyksiä, suurta luottamuspulaa, ehkä halua kuolla.. Tilanne voi olla silloin se, että haluaa työntää auttajan kauas pois, antaa asioiden olla. Auttajan tulee olla itsepintainen, herättää luottamusta ja toivoa, oltava pysyvä kulkija vierellä tarpeeksi kauan. Kun särkynyt ihminen uskaltaa alkaa luottamaan ja kun sitä ei rikota, kun joku luo toivoa, niin SITTEN tällainen ihminen vasta voi alkaa taas uudelleen tosissaan haluamaan. Silloin todellinen yhteistyö ja nousu kuopasta vasta alkaa.

Joten ei, haluamisesta ei ole ensisijaisesti kiinni kuopasta ylös pääsy. Haluttu useimmiten on jo, mutta se piestään ihmisestä ulos, kunnes jäljellä on toivottomuus ja haluaminen sijoittuukin siihen, että haluaa kuolla.

Lähettäjä: *Remontti Riku * 
Päivämäärä:   23.7.24 19:01:59

Herätessä eksä piti puukkoa kaulalla ja kertoi nähneensä unessa kuinka olin häntä pettänyt.

Lähettäjä: bbbb 
Päivämäärä:   24.7.24 00:09:33

Minun mielestä jos ihminen haluaa päättää päivänsä hänellä pitäisi olla siihen täysi oikeus.

Lähettäjä: *Remontti Riku * 
Päivämäärä:   24.7.24 00:20:19

"Minun mielestä jos ihminen haluaa päättää päivänsä hänellä pitäisi olla siihen täysi oikeus."

Rohkenen olla eri mieltä.
Ihminen ei aina ole täysissä sielun ja ruumiin voimissaan ja päätös sillä hetkellä tuntuu oikealta.

Kokemusta on.
Ja onnellinen, että olen edelleen hengissä.