Lähettäjä: Buiqk
Päivämäärä: 16.7.24 16:23:33
En edes lähde vastaamaan noin tyhmiin julistuksiin mitä kolmipiste tuossa latelee. Jos ei ymmärrä kriminologiasta tai psykologiasta tuon enempää, kannattaa pitää pää kiinni.
Oikeuslaitoksen tehtävä on kahtajakoinen, ensin jakaa oikeutta kirjoitetun lain mukaan ja sitten toisaalta suojella muita kansalaisia.
Väkivaltarikollisista riittää tutkimustietoa ja siihen kannattaisi tutustua tämän ”Suomen henkirikokset on pelkkiä humalaisten keskinäisiä puukotuksia” mantran sijaan. Osa on juu, näitä on vaikea estää,
Osa ei ole.
On perheväkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa, jopa tuntemattomiin kohdistuvaa väkivaltaa kaduilla. Osa näistä johtaa kuolemaan. Miten näitä voisi ehkäistä? Voisiko kansalaisia suojella jotenkin?
Patologisen sarjamurhaajan, -raiskaajan (moni näistä eskaloituu murhaamaan), -pedofiilin pitäminen telkien takana on mielestäni ihan keinona muiden joukossa.
Tässä kohtaa pitäisi ihan oikeasti kuunnella niitä vaarallisuusarvioita. Jos väkivaltainen pedofiili tai raiskaaja käyttäytyy hyvin puhtaasti miesten keskellä, hyvin kontrolloidussa ympäristössä, ei se kerro mitään hänen yhteiskuntakelpoisuudestaan.
Suomessa pitäisi jonkun tutkijan ihan oikeasti laskea hintalappu näiden sosiopaattien, psykopaattien, pedofiilien ja seksuaalistensadistien tekojen aiheuttamille kerrannaisvaikutuksille. Täällä kun ei uhrin henki, omaisten kärsimys tai tuhottu tulevaisuus merkitse mitään.
Ihan oikeasti, raaka murha lähipiirissä saattaa syöstä omaiset erittäin pitkään masennukseen, post traumaattiseen stressiin ja viedä työkyvyn jopa pysyvästi. Puhumattakaan lapsista, jotka pahimmillaan menettävät yhden vanhemman kuolemalle ja toisen vankilalle.
Tämä on näiden elinkautisvankeuden vastustajien mielestä ilmeisesti yhteiskunnalle täysin ilmaista? Vai onko sitä vaan mukavampi maksaa, mieli rauhallisempi näin?
Täysin idioottimaista vetää yhtäläisyysmerkit johonkin tekijöiden kiduttamiseen tai kuolemantuomioon, kun on ihan järkeviäkin harmaita alueita. Ei se ole niin että yhteiskunta joko päästää aina vapaaksi kaikki karvoihin katsomatta tai sitten lukitaan kaikki polkupyörävarkaatkin loppu iäksi.
Esim. Brejvik ei tule pääsemään ikinä vapaaksi ja norja on ihan kiltti oikeusvaltio edelleen. Samoin on Tanskassa Madsenin laita. Järjen käyttö on sallittu, ei tarvii mennä aina katon kautta ympäri.
|