Lähettäjä: Kaktus perseessä
Päivämäärä: 14.7.24 15:52:43
..valinnoistaan.
Minulla on lapsuudenkaveri (nyt olemme n. 30-vuotiaita), joka jatkuvasti kitisevät omien valintojensa seurauksista. Hän kävi ei-työllistävän perustitkinnon ja koska ei saanut alam töitä, oli grillillä pari vuotta töissä ja teki 20-vuotiaana ekan lapsen. Ja sen jälkeen parin kolmen vuoden välein lapsia yhteensä neljä, nuorin on nyt kolme. Tuona aikana laveri siis ei ole ollut töissä ollenkaan (siis kymmeneen vuoteen), miehensä on matalapalkka-alalla eli tiukkaa on.
Ei tässä siis mitään, kukin taplaa tavallaan, mutta kun hän on sitten jatkuvasti vailla jotain! Pitäs ottaa lapsia hoitoon, että hän pääsee vapaalle (en todellakaan ota neljää pientä lasta hoitoon kerralla), ja koska hänellä ei ole rahaa mihinkään, pitäisi muilla maksaa hänen huvituksensa. Pummaa törkeästi eikä edes pahoittele.
Esimerkiksi viime vkl pyysi, että lähdetäänkö keikalle (oli saanut äidiltään lipun). Sehän sopi. Ehdotin, että tavataan suoraan keikkapaikalla. No, mutta kun hänellä on 30 km keikkapaikalle (minulla n. 10 km vastakkaisesta suunnasta), niin enkö voisi hakea häntä ja majoittaa.
Tässä vaiheessa jo ajattelin, että ei taas..
No, kävin hakemassa (eikä puhettakaan bensakorvauksesta), mutta sanoin, että en vie krapulassa seuraavana päivänä.
Meiltä menimme mieheni kyydillä keikkapaikalle (eikä taaskaan puhettakaan vaivanpalkasta). Keikkapaikalla osti pari juomaa ensin itse, sitten alkoi pummininen (kun ei ole rahaa ja onhan se tylsä olla kuivin suin, enkö nyt yhden ja toisen ja kolmannen vois tarjota, kun mulla on rahaa). Tarjosin yhden ja sitten pistin piikin kiinni.
Kotia lähdön aikaan alkoi kinuaminen, enkö maksaisi taksia. Sanoin, että puolet voin maksaa. Voidaan mun puolesta mennä myös bussilla. No, kinusi aikansa taksia kunnes sanoin, että minä ainakin menen bussilla, tule miten tulet. Pitkin hampain maksoi oman bussilippunsa :D
No, seuraavana päivänä makasi sohvalla iltaan, koska ei ole kyytiä kotiin. Sanoin, että en todellakaan vie ja sen kyllö ilmoitin jo etukäteen. Taas vihjaili, että taksi on hänelle maksettava kotiin :D
No, lopulta suuttui ja soitti äitinsä hakemaan.
Argh! En voi ymmärtää tuommoista loisimista. Oli kyllä viimeinen kerta, kun häntä majoitan tai edes keikalle lähden hänen kanssaan.
Jos on päättänyt jäädä kotiäidiksi ja tehdä liudan lapsia, niin sitten olikoon rahaton. Minä en opiskellut hartaasti + tee 10h työpäivää maksaakseni neidin taksikyytejä.
Sainpahan avautua. Onko muilla loisystäviä?
|