Lähettäjä: piste.piste.piste. 
Päivämäärä:   13.7.24 13:13:25

Täälläkin usein julistetaan, että vain potilas itse voi ottaa vastuun parantumisestaan terapiassa.

Itse pitkän terapian käyneenä en saa kiinni tästä ajatuksesta. Kun menin terapiaan, olin täysin toimintakyvytön. Ei minusta ollut ottamaan mistään vastuuta. Myöskään terapeutti ei millään tavalla viitannut mihinkään vastuun ottamiseen vaan ihan päinvastaiseen. Hän pyrki kaikin tavoin poistamaan minulta kaiken tavoitteellisuuden ja siihen liittyvän paineen ja tarjoamaan turvallisen tilan, jossa voin vain olla.

Mistä syntyvät siis käsitykset, että terapia on jonkinlaista tavoitteellista toimintaa, jossa potilaan pitäisi tehdä jotain ihme temppuja?

Lähettäjä: Mix 
Päivämäärä:   13.7.24 13:22:43

No jos sulla on jalka murtunut ja lääkäri sanoo että 6 viikkoa kepeillä, sitten fyssaria ja kipulääkettä määrä x.
Sitten sinä potilaana otat vastuun että noudatat ohjeita, etkä esim. Poista kipsiä aikaisemmin, varaa jalalle turhaan painoa, tai laiminlyö fysioterapiaa. Se on sitä vastuun ottamista omasta hoidosta.

Yhtälailla sama ideologia pätee terapiaan. Ei sun elämää voi kukaan ulkopuolinen muuttaa, vaan kyllä se terapiassa käyvä joutuu sen aktiivisen työn tekemään. Ihan se jo että käy säännöllisesti terapiassa on jo iso aktiivinen vastuunotto omasta paranemisesta.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.7.24 13:25:56

"Ei sun elämää voi kukaan ulkopuolinen muuttaa, vaan kyllä se terapiassa käyvä joutuu sen aktiivisen työn tekemään."

Ei terapia ole mitään aktiivista työtä vaan eräänlaista rakkauden korviketta. Siellä ihminen saa olla oma itsensä ja luoda turvallisen suhteen terapeuttiin, joka ei vaadi asiakkaalta mitään sellaista, johon tämä ei pysty.

Terapian ja reaalimaailman ero on kuin yö ja päivä. Reaalimaailma vaatii selviytymään, kun taas terapiassa kaikki selviytymisen vaatimukset otetaan pois.

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   13.7.24 13:31:17

Se terapia auttaa sua oppimaan selviytymään, rakentamaan sen alusta asti uudelleen. Se on prosessi, ja tavoitteellista toimintaa ehdottomasti.

Lähettäjä: Mix 
Päivämäärä:   13.7.24 13:35:41

Riippuu toki terapiasta ja terapiamuodosta, mutta kyllä sillä terapiassa käymisellä pääsääntöisesti johonkin muutokseen pyritään, tai jotain ylläpitämään.
Se vaatii jollain tasolla tai tavalla työtä. Ei mitään pelkkää lillumista. Ja se työ jonkun kohdalla voi olla ihan jo sitä että tulee terapeutin vastaanotolle 1x/viikko. Tavoitteita ja tilanteita on monia.

Lähettäjä: Ter 
Päivämäärä:   13.7.24 13:48:11

"Se on prosessi, ja tavoitteellista toimintaa ehdottomasti."

Tausta-ajatus voi olla tuollainen, mutta ei se käytännössä näy mitenkään paitsi ratkaisukeskeisissä terapioissa, joihin ei taas traumataustaisia ihmisiä laiteta.

Trauma ei kestä tavoitteellisuutta. Tavoitteellisuus vain uusintaa sitä.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   13.7.24 13:58:59

Se vastuun ottaminen on sitä että ilmestyt paikalle. Sitä että kun terapeutti kysyy kysymyksen, mietit asiaa ja pyrit oikeasti vastaamaan. Kerrot terapeutille niistä asioista mitkä vaivaa, vaikka se kertominen joskus vie hyvinkin pitkän aikaa.

Vastuun ottamattomuutta terapian osalta olisi juurikin että ei ilmesty paikalle lainkaan tai ei sitoudu tiettyyn käyntimäärään. Tai sitä että kun terapeutti kysyy kysymyksen, heittää ilmoille ihan vaan minkä vastauksen tahansa yhtään sen enempää asiaa ajattelematta. Tai että istuu täysin mykkänä eikä millään tavalla osallistu. Jos menee terapiaan sillä ajatuksella että en mä sille mitään kerro niin mikään mitä se terapeutti tekee, ei tule auttamaan

Lähettäjä: Psyho 
Päivämäärä:   13.7.24 14:02:59

"Jos menee terapiaan sillä ajatuksella että en mä sille mitään kerro niin mikään mitä se terapeutti tekee, ei tule auttamaan."

Hatarat ovat tietosi mielenterveyden ongelmista. Minä en ole terapeutti vaan psykiatrinen hoitaja, mutta luonani käy ihmisiä, jotka eivät tunnin aikana saa sanottua välttämättä yhtään mitään, koska he ovat niin turvattomia ja lukossa.

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   13.7.24 14:06:50

”Tausta-ajatus voi olla tuollainen, mutta ei se käytännössä näy mitenkään paitsi ratkaisukeskeisissä terapioissa, joihin ei taas traumataustaisia ihmisiä laiteta.”

Niin siis terapeutin näkökulmasta tässä puhunkin. Vaikka se tavoitteellisuus ei juuri sillä hetkellä näkyisi asiakkaalle, niin se on aina taustalla. Lisäksi jos mukana on joku ulkopuolinen maksajataho (esim. kela), niin se pitää olla tarkasti määriteltynä myös paperilla.

Lähettäjä: Ni 
Päivämäärä:   13.7.24 14:11:32

Jo termi kuntoutuspsykoterapia ilmaisee tavoitteen - kuntoutuminen. Eikä psykoterapeutti voi yksin saada ihmistä kuntoutumaan, iso osuus on henkilön omalla motivaatiolla ja psyykkisellä työllä. Elikkä vastuunotolla omasta kuntoutumista psykoterapian keinoin. Askeleet ja välitavoitteet voivat olla hyvinkin pieniä, esim, että vie läpi haku- ja terapeutin etsintäprosessin ja ilmestyy paikalle sovittuna aikana.

Lähettäjä: Ida 
Päivämäärä:   13.7.24 15:05:16

Terapiaa on tosi erilaista, toimintaterapia ja lyhytterapia tarkoituksena on pärjääminen arjessa, tilanteeseen totuttelu ja se ettei tarvitse miettiä mitään, itse käynyt sellaisen jakson (3kk) terapeutilla kun kotiuduin puolen vuoden sairaalajaksolta uuteen kotiin suoraan. Sen jälkeen vasta nyt 4v jälkeen harkittu psykoterapiaa, sitä vastaanottaakseen pitää olla jo kohtuulliset voimavarat, arjen tasaista ja jaksamista käsitellä asioita. Mikäli psykoterapia aloitetaan liian varhain ei siitä ole kun haittaa.

Lähettäjä: Ter 
Päivämäärä:   13.7.24 15:07:12

"Niin siis terapeutin näkökulmasta tässä puhunkin."

Terapeutit ovat ammattilaisia, jotka tietävät, että tilastollisesti psykoterapiasta hyötyvät vain harvat. He myös ihan avoimesti puhuvat, ettei terapia välttämättä ratkaise ongelmia vaan ainoastaan antaa välineitä niiden parempaan käsittelyyn.

Kukaan ammattitaitoinen terapeutti ei varmasti etukäteen esimerkiksi lupaa, että potilas toipuu takaisin työkykyiseksi. Sellaisen lupaaminen olisi vastoin tieteen tuloksia ja hyvin epäammattimaista.

"iso osuus on henkilön omalla motivaatiolla ja psyykkisellä työllä"

Psyykkiseen pahoinvointiin kuuluu hyvin usein näköalattomuus, joka saa ihmisen tuntemaan itsensä arvottomaksi ja/tai täysin kyvyttömäksi vaikuttamaan mihinkään asioihinsa.

Teillä on ihan ihmeellinen käsitys, että psyykkisesti pahoinvoiva ihminen voisi kantaa vastuuta. Jos kyky hallita tunteitaan ja elämäänsä on tallella, ei silloin edes Kelan tarjoamaa terapiaa saa.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   13.7.24 16:00:16

"Hatarat ovat tietosi mielenterveyden ongelmista. Minä en ole terapeutti vaan psykiatrinen hoitaja, mutta luonani käy ihmisiä, jotka eivät tunnin aikana saa sanottua välttämättä yhtään mitään, koska he ovat niin turvattomia ja lukossa."

Ihan varmasti käy. Sillä tunnin hiljaisella istumisella ei kuitenkaan taideta edetä yhtään mihinkään. Vai onko se auttanut montaakin potilastasi?

Lähettäjä: Psyho 
Päivämäärä:   13.7.24 16:32:48

"Ihan varmasti käy. Sillä tunnin hiljaisella istumisella ei kuitenkaan taideta edetä yhtään mihinkään. Vai onko se auttanut montaakin potilastasi?"

Ei kaikkia, mutta osaa. Vähitellen osa ihmisistä rohkaistuu puhumaan. Se vain vaatii luottamuksen synnyn ja aikaa. Ei tilanne muutu mihinkään, vaikka tilalleni istutetaan terapeutti. Jos ihminen ei saa puhuttua, hän ei saa puhuttua.

Eihän terapiaan pääse suoraan. Sitä ennen vaaditaan riittävän pitkä hoitokontakti.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   14.7.24 20:42:03

“ "Jos menee terapiaan sillä ajatuksella että en mä sille mitään kerro niin mikään mitä se terapeutti tekee, ei tule auttamaan."

Hatarat ovat tietosi mielenterveyden ongelmista. Minä en ole terapeutti vaan psykiatrinen hoitaja, mutta luonani käy ihmisiä, jotka eivät tunnin aikana saa sanottua välttämättä yhtään mitään, koska he ovat niin turvattomia ja lukossa.”

No en tarkoittanut ihmistä joka on siinä tilanteessa terapiassa että hän ei kykene avaamaan suutaan tai edes tunne olevansa valmis keskustelemaan jostain isosta asiasta. Vaan ihmisestä joka totaalisesti kieltäytyy mistään yhteistyöstä. Nämähän toki yleensä ei ole vapaaehtoisesti paikalle tulevia koska jo se että ilmestyy paikalle ilman mitään painostusta on osallistumista. Heillä taustalla on kuitenkin se halu vastata ja osallistua vaikka pitkään aikaan se ei fyysisesti onnistuisikaan

Lähettäjä: Hanna 
Päivämäärä:   14.7.24 20:57:04

En tiedä liittyykö tähän, mutta mielenterveyden hyvinvointia lisäävät muun muassa riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja liikunta sekä mielekäs tekeminen ja sosiaaliset suhteet. Voisiko olla tätä? Että terapiassa käyvä ihminen pyrkii huolehtimaan, että elämän peruspilarit ovat kunnossa. Sitä ei kukaan voi tehdä puolesta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.7.24 21:05:41

"En tiedä liittyykö tähän, mutta mielenterveyden hyvinvointia lisäävät muun muassa riittävä uni, terveellinen ruokavalio ja liikunta sekä mielekäs tekeminen ja sosiaaliset suhteet. Voisiko olla tätä? Että terapiassa käyvä ihminen pyrkii huolehtimaan, että elämän peruspilarit ovat kunnossa."

Elän hyvin kurinalaisesti, mutta syrjäytymiseenhän liittyy äärimmäinen sosiaalinen yksinäisyys ja pelokkuus. Lisäksi kärsin unettomuudesta. Ruokavaliosta ja liikunnasta huolehdin, niihin pystyn vaikuttamaan. Yritän liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä, usein liikun neljä.

Jos saan nukuttua, se helpottaa, mutta esimerkiksi psykologilla ja lääkärillä käynnit kuormittavat pitkäksi aikaa ja vievät unet ja aiheuttavat myös masennuksen tapaista reagointia, jota minulla ilman käyntejä ei ole ollut. En oikein pääse sängystä ylös, kun olen mielenterveystyön piirissä. Kun mielenterveystyön aiheuttama kuormitus laskee, aktiivisuuteni nousee.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.7.24 21:46:24


"Se on prosessi, ja tavoitteellista toimintaa ehdottomasti."

Ei kaikki terapia tähtää mihinkään ihmeparantumiseen. Minä olen käynyt yhteensä 8 vuotta traumaterapiassa ja ovat aina olleet sellaista "tulipalojen sammuttelua", paikkakunnan rautaisin ammattilainen jonka työtä on lähinnä pitää ihmiset elossa. Muu siinä on ekstrana, päätavoite on vakauttaa elämää. Minun kohdallani suurin anti oli kuulla useaan kertaan se, että minä en ole syyllinen siihen mitä minulle on tapahtunut ja päässyt jossittelusta enimmäkseen eroon. Tervettä minusta ei tule koskaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.7.24 11:00:22

Tarkoittaa sitä, että terapeutti ei ole mikään taikuri eikä ajatustenlukija. Ketään ei siis voi parantaa ilman hänen omaa panostaan. Eikä edes auttaa. Ja aina ei ole oikea aika kaikelle. Eli jos arki on hullunmyllyä ei voi alkaa perata kaikkia traumoja. Elämäntilamteen pitää olla aika vakaa, jotta voi mennä syvemmälle.

Terapiassa oma vastuu tarkoittaa sitä, että on avoin ja vastaanottavainen, että puhuu ja puhuu oleellisista ja merkityksellisistä asioista.

Joskus voi olla toki lukossa eikä pysty puhumaan. Silloin edistyminen hidastuu. Mutta jos on HALU puhua siitä huolimatta saattaa istunnon aikana rohkaistua tai puhua vaikka ensikerralla,jolloin edistystä tapahtuu vaikka hidasta.

Jos taas päättää että nämä eivät kuulu muille ja käyttää koko terapiajakson pälättäen terapeutille small talkia, se ei auta. Terapeutilla ei ole taikasauvaa eikä hän voi pakottaa sinua käsittelemään traumojasi, jos et niin tahdo.

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   15.7.24 11:02:56

” Se on prosessi, ja tavoitteellista toimintaa ehdottomasti."

Ei kaikki terapia tähtää mihinkään ihmeparantumiseen.”

Ei kai kukaan niin ole väittänytkään. Ei tavoitteellinen toiminta ja ihmeparantuminen ole synonyymejä keskenään.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   15.7.24 11:04:38

No, tietysti olet itse vastuussa siitä, että puhut omista tunteistasi rehellisesti. Et tietenkään ole terapeutille tilivelvollinen, mutta itsellesi.

Lähettäjä: .--.--. 
Päivämäärä:   15.7.24 11:13:47

"No, tietysti olet itse vastuussa siitä, että puhut omista tunteistasi rehellisesti."

Ongelmiin usein kuuluu, ettei esimerkiksi häpeän vuoksi pysty puhumaan.

Minulla keskeisenä ongelmana oli se, että en uskaltanut olla avuton. Yritin esittää reipasta ja ratkaisukeskeistä, kun sen sijaan olisi pitänyt kertoa, että en pysty tekemään mitään enkä tahdo tehdä mitään, koska en usko, että mikään voi muuttua.

Jos valehtelee tilastaan, homma ei etene, mutta oman avuttomuutensa ja toivon puutteensa tunnustaminen on hyvin vaikeaa ulkoisen paineen vuoksi.

Jotta ihminen jaksaisi yrittää eteenpäin, hän tarvitsee toivoa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.7.24 11:15:31

Miettisin myös missä tilanteissa ns. lilluminen on oikeasti välttämtöntä ja missä tilanteissa vain terapeutin ahneutta. Terapeutillehan on melko rahakasta pitää asiakkaat itsellään mahdollisimman pitkään. Luoda vain kiva turvallinen tila, jossa jutustellaan mukavia ja horpitään kahvia.

Yleensä kuitenkin tavoite on, että terapiassa ei tarvitsisi käydä loppuelämää. Ja tämä ei vaadi täydellistä parantumista vaan sitä, että on kykyä käsitellä asioita itsenäisesti. Monesti tavoite on, ettei ole riippuvainen terapeutistaan vaan oppii seisomaan omilla jaloilla. Terapeutti kun on vain työssä ja hän voi muuttaa, vaihtaa alaa tai vaikka jäädä vanhempainvapaalle. Siksikin liian tiivis suhde terapeuttiin on vaarallinen ja altistaa vain uudelle hylkäämiskokemukselle.

Lähettäjä: .--.--. 
Päivämäärä:   15.7.24 11:20:39

"Ja tämä ei vaadi täydellistä parantumista vaan sitä, että on kykyä käsitellä asioita itsenäisesti."

En oikein ymmärrä, mitä tuolla asioiden käsittelyllä tarkoitetaan, koska kyllä ainakin omalla kohdallani kysymys oli ihan vain rakkauden puutteesta, joka jäi jäljelle lapsuuden jälkeen.

Terapeutti tarjosi näennäisrakkautta, jonka avulla jaksoin vähän, mutta en rakkauden puutetta mitenkään varsinaisesti oppinut käsittelemään. Kun terapiasuhde katkesi, palasivat myös rakkaudettomuus ja toimintakyvyttömyys.

Ihmisen perustarve on olla rakastettu, mutta ei rakastetuksi voi oppia tulemaan. Siihen vaaditaan ihan oikeaa rakkautta ja hyväksyntää.