Lähettäjä: Annuli 
Päivämäärä:   25.4.24 21:58:04

Heippa Sennut!

Olen miettinyt miten yhteisöllisyys on muuttunut ajan saatossa. Anteeksi jo etukäteen, kun tekstini ei ole loppuunsaakka hiottu vaan osin tajunnanvirtaa, mutta mutta.

Olin 80-l:n alusta 90-l:n alkuun erittäin aktiivinen pienehkössä retkeilyyn keskittyneessä seurassa. Kaikki tehtiin yhdessä tuumin: ei ollut erikseen naisten ja miesten töitä tai vuoroja. Retkillä oli kiertävät nuotio- ja kokkivuorot ja kaikki kantoivat omat rinkkansa. Teltat ja laavut kasattiin/siivottiin yhdessä. Saunavuoroja oli tasan yksi: sekavuoro ilman uimapukua. Samoin uimassa ja talvisin avannossa käytiin retkillä yleensä alasti. Kukaan ei pitänyt tätä järjestelyä mitenkään omituisena. Olimme samaa porukkaa.

Muutin 1992 töiden perässä Keski-Eurooppaan. Muutettuani takaisin Suomeen 2017 liityin jälleen ulkoiluhenkisen yhdistyksen jäseneksi. Tehtiin retkiä ja välillä tavattiin myös ihan vain kahvikupposten äärellä.

Porukka oli ihan kivaa, mutat jotain oli kuitenkin muuttunut enkä tuntenut oloani yhtä kotoisaksi kuin silloin aikoinaan. Tässä uudessa retkeily-yhteisössä ei enää tehty asioita yhdessä, päin vastoin.

Miehille ja naisille oli omat saunavuorot. Retkillä naiset kulkivat omassa porukassaan, miehet omissaan. Leiripaikalla naiset laittoivat ruuan ja miehet kasasivat teltat, ei kiertäviä työ/talkoovuoroja. Junamatkallekin naiset valitsivat yhdessä sellaisen ”kopin” junanvaunusta, miehet istuivat kuka missäkin.

Erosin yhdistyksestä reilun kolmen vuoden jälkeen, koska en kokenut yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Vika voi olla myös minussa itsessänikin tietenkin. Ehkä en uskaltanut tai osannut rakentaa siltoja, en tiedä. Tai sitten musta on tullut vanha valittava akka.

Ja ei, kaikki ei ennen ollut paremmin, tämä ei ole sellainen puheenvuoro. Jo pelkästään retkien suunnitteleminen on tänä päivänä aivan valtavan paljon helpompaa kuin kirjeiden ja lankapuhelinten aikakaudella!

Mutta sitä oikeastaan mietin, että miksi tällaiseen miehet-naiset -erotteluun on lähdetty? Mietin sellaista, että esimerkiksi juuri saunavuorojen jakaminen sukupuolten välillä saattaa olla yllättävän paljon yhteisöä jakava toimi.

Omilla saunavuoroilla sitten jo sovitaan miten matkataan seuraavalle retkelle ja kenen kanssa. Sitten mietitään jo, kuka tekee mitäkin retkellä. Ja kaikki tämä päätetään ilman, että yhtään toisen sukupuolen edustajaa olisi paikalla. Ja miehet vastaavasti miettivät samoja asioita keskenään.

Ei minulla tähän mitään ratkaisua ole eikä tähän lienekään oikeaa vastausta. Ongelma muutenkaan ei itselleni ole enää kovin merkityksellinen. En enää edes pystyisi vaeltamaan samalla tavalla kuin 40 vuotta sitten!

Mutta kun mietin miten mahtavaan porukkaan sain kuulua nuorena naisena, ja miten välitöntä kanssakäyminen oli, koen aitoa surua puserossani.

Onko kenelläkään muulla sennulla mitään samanlaisia mietteitä? Tai vaikka päinvastaisiakin. :)