|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 24.4.24 13:23:40
Pakko päästä tänne avautumaan kun harmittaa tilanne… Reilu kolme vuotta seurustelua takana mieheni kanssa. Heti tapailun alussa toin selvästi ilmi että liikunta on mulle hyvin tärkeää. Mies oli selvästi enemmän ”sohvaperunamallia”, mutta oli innoissaan liikunnallisuudestani ja kertoikin että toivoi että minun myötä hänestäkin tulisi urheilullisempi. Alkussa liikuttiinkin paljon yhdessä: käytiin juoksulenkeillä, pyöräiltiin, tehtiin lihaskuntotreenejä yms.
Noh, nyt kun vuosia on mennyt jokunen eteenpäin ja meillä on lapsikin, niin mies ei enää oikein ymmärräkään liikuntaharrastuksiani. Häntä harmittaa jos haluaisin käydä kodin ulkopuolella treenaamassa, kokee että se aika on pois jostain tärkeämmästä, kuten kotitöistä, meidän yhteisestä ajasta tms. Ymmärtäisin jos joka päivä olisin johonkin menossa, mutta esim viime viikolla minulla oli YKSI tällainen oma salipäivä, johon erikseen lähdin kotoa. Muuten olenkin yrittänyt järjestää harrastukseni niin, että esim käyn lapsen kanssa juoksemassa juoksurattailla tai poljen kuntopyörää/nostelen kotona painoja kun lapsi nukkuu, jolloin harrastukseni olisivat mahdollisimman vähän perheeltämme pois. Mutta olisihan se vaan kiva päästä kerran-pari viikossa hyvällä omatunnolla viettämään ihan omaa aikaa tunniksi-pariksi ilman että täytyy olla valmiudessa koska lapsi tarvitsee minua… Mies ei itse enää liiku käytännössä ollenkaan, kokee ettei siihen ole aikaa. Minusta kyse on eri prioriteeteista - itselleni terveys on tosi tärkeää ja olen ihan väsynyt ja huonolla mielialalla jos en pääse liikkumaan, miehelle taas liikunta ei koskaan ole ollut samalla tavalla tärkeää. Välillä on sellainen olo, että miehellä on jonkinlainen alemmuuskompleksi liikunnan harrastamisesta.
Joo, täytyy miehen kanssa keskustella asiasta, mutta kunhan nyt vaan halusin päästä johonkin avautumaan. Tällä hetkellä ärsyttää vaan niin paljon, kun mielestäni olen heti alusta alkaen tehnyt selväksi että liikunta on minulle tärkeää, ja tällä hetkellä koen tulleeni suorastaan petetyksi :D Haaveilin siitä että yhdessä perheenä hiihdettäisiin, pyöräiltäisiin ym mutta eipä ole toteutunut… No lapsikin on toki vasta pieni että ehkä tilanne tästä vielä helpottaa. Tällä hetkellä siis suunnittelen jo käyväni suorastaan salaa salilla työpäiväni aikana 1-2 krt viikossa (saan siis itse suunnitella työni ja työpäiväni), jolloin miehelle ei synny katkeruutta siitä että käyn treenaamassa kun ei siitä tiedä, mutta ei varmaan nyt mikään kovin rakentava ratkaisu tämäkään…
Kenelläkään kokemuksia vastaavasta tilanteesta? Ei tarvitse juuri liikunnasta olla kyse, mutta muista eroista elämäntavoissa.
|