Lähettäjä: Maria
Päivämäärä: 24.4.24 10:45:19
Se tapahtui 26 vuotta sitten yliopiston äänne- ja muoto-opin kurssilla. Langanlaiha, hiljainen ja nörtähtävä poika, johon en ollut kiinnittänyt mitään huomiota, tuli sanomaan minulle harjoitusten jälkeen, että vaikutan kivalta ja että hän tutustuisi minuun mielellään paremmin.
En suostunut kahvitteluun ja asia jäi. Reilu vuosi myöhemmin olimme samoissa bileissä ja ajauduimme istumaan vierekkäin. Poika ei paljoa puhunut, mutta minulle tuli hänen seurassaan lämmin ja luonteva olo. Kysyin, onko kahvittelutarjous vielä voimassa, johon poika vastasi myöntävästi.
23 vuotta kestänyt avioliittomme on ollut onnellinen. Mieheni on edelleen hiljainen ja nörtähtävä, mutta osaa tarvittaessa puhua suoraan ja avoimesti tunteistaan, neuvotella käytännöstä ja kantaa vastuunsa arjen vaivoista.
Ei se puheen määrä vaan rohkeus puhua vaikeista asioista ja kyky olla reilu.
|