Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: itselleni 
Päivämäärä:   23.4.24 15:34:51

Lastenjuhlia olen järjestänyt paljonkin (synttäreitä, nimppäreitä) omille lapsilleni.

Omassa lapsuudessani minulle ei koskaan järjestetty juhlia. Synttärini tarkoittivat vain, että oli kotona kakku. Olen miettinyt, onko se vaikuttanut, että en ole koskaan ollut "juhlakalu" tai juhlan arvoinen, eikä minua ole juhlittu. Olemassaoloani tai persoonaani ei koskaan ole juhlistettu.

Olen tosi perhekeskeinen (mies+minä+lapset). Emme vietä sukulaisten tai naapureiden kanssa aikaa. Kotona kesäisin grillataan, muuten käydään lähinnä kahviloissa ja ravintoloissa, ja se on meille "juhla".

Tajusin tässä juuri, että itseäni "koskevia" juhlia en myöskään itse ole koskaan järjestänyt. Asia ei itseäni haittaa, mutta tuli vain mieleeni tämäkin, kun monilla on varsinkin kesäisin sukujuhlia (häitä, kihlajaisia, rapujuhlia, tms). Ja jokuhan ne kaikki järjestää.

Ihmettelen ihmisiä, jotka juhlii naapureiden kanssa ylioppilasjuhlia, kastajaisia, jne you name it. En voisi kuvitellakaan meneväni naapuriin shampanjapullo kourassa ja pyytää heitä kanssani juhlimaan, tai että kutsuisin meille.

Millaisia omia juhlia olette järjestäneet, ja onko onnistuneet (tuliko vieraat, viihtyikö he, paljonko meni rahaa, juhlitko kotona vai oliko vuokratila tms.)?

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: itselleni 
Päivämäärä:   23.4.24 15:38:37

...ja vielä voisin mainita, että eräässä työpaikassa ollessani, eräs henkilö juhli siellä 50-vuotispäiväänsä, hänelle piti kerätä lahjarahaa ja kaikkea muuta hössötettiin. Eipä siinä mitään, mutta sattumoisin minulla oli myös samalla viikolla synttärit, mutta minulle ei kukaan kerännyt mitään, eikä kukaan onnitellut.

En sanonut kenellekään, että minullakin on synttärit.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.4.24 15:41:46

Olen järjestänyt koko aikuisikäni omia synttäreitäni, valmistujaiskahvittelut, pikkujouluja, uudenvuodenpippaloita, itsenäisyyspäivän kättelyvalvojaisia ja milloin mitäkin. Suurimmaksi osaksi todella edullista ja epämuodollista, ne tulee jotka kerkiää. Ei ole koskaan käynyt niin, ettei kukaan olisi päässyt. Toki kysyn etukäteen ja jos juuri on sellainen päivä, että kaikilla on muita suunnitelmia niin en ala väkisin päälle puuhaamaan.

Kutsun kavereita, sisaruksia, vanhemmat, miehen perhettä jne.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   23.4.24 15:57:24

No jos et täyttänyt pyöreitä niin ei ehkä ole ihan sama asia. Pieni katkeruus paistaa taustalla.

Ellei pidä itsestään meteliä niin turha odottaa, että muut huomaa.

Jos kokee muiden kanssa olemisen vaikeana tai epämiellyttävänä, on myös turha olettaa heiltä huomioita tai muistamisia.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: nea 
Päivämäärä:   23.4.24 16:05:34

Mä en ole liioin pitänyt juhlia, 5-kymppisistä kieltäydyin jo etukäteen ja kielsin työkavereita keräämästä mitään. Ajoitin lomani niin että synttäri osui lomalle ja en edes kertonut työkavereille tarkkaa päivämäärää. Esimies kävi kyllä firman puolesta tuomassa kukat ja onnittelut kun etänä olin siinä ennen lomaa. Mutta hän tiesi mun toiveeni eikä kertonut tarkkaa päivää muille eikä liioin organisoinut keräystä kun sen olin kerran kieltänyt.
En jotenkin koe itselleni luontevaksi olla juhlien päätähtenä. Aiemmin vältin myös muiden juhliin menemistä koska ne vaan ahdisti. Nyt jo pärjään ilman ahdistusta, mutta omia juhlia en siltikään halunnut.
Joskus kauan sitten valmistujaiskahvit tarjosin vanhemmille ja sisaruksille. Mutta koska mun lapsuudenkodissa isommat juhlat on tuntuneet aina joltain pätemiseltä, mulle on jäänyt todella negatiivinen fiilis juhlimisesta. Olen kiitollinen siitä että mulla ei ole lapsia eikä siten ole tarvinnut mitään juhlia järjestääkään. Onneksi tosiaan tässä iässä saa päättää itse että haluaako juhlia vaiko ei. Mulle iloa tuotti synttäripäivänä hotelliaamiainen ja itse suunniteltu luontoreissu miesystävän kanssa kahdestaan. Juuri siten kuin itse halusin.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: täti 
Päivämäärä:   23.4.24 16:08:05

Järjestetään VÄHINTÄÄN 2 isommat ”juhlat”/vuosi. Mun synttärit ja miehen synttärit. Sen lisäksi about kuukausittain illanistujaiset.

Isompiin pippaloihin kutsutaan n. 40-50 henkeä. Paikalle pääsee yleensä 30+. Kaikki osaa ilmoittaa ajoissa kulkemisistaan. Kymmenelle on petipaikat meillä, jos yöpyvät. Kesällä osa yöpyy myös teltoissa tai autoissa jos kelit sallii.

Yleensä kokataan itse. Tehdään jotain salaattia tai kahta, suolaisia piirakoita, kakku tai kaksi, kesällä grillataan ja savustetaan kalaa ja talvella joku ns. valmiimpi ruoka. Lisäksi sipsejä, dippivihanneksia, karkkia jne. Riippuu vähän osallistujista. Juomiksi mehuja, limppareita, kuoharia, viiniä, siideriä, olutta ja lonkeroa ja löytyy myös alkoholittomia viinejä ja oluita.

Koskaan ei ole kuluja laskettu, mutta joitain satasia menee ruokaan ja vieraista riippuen juomiin sitten jokunen satku lisää.

Ei ole halpaa eikä kevyttä järjestää, mutta miehen kanssa nautitaan siitä! :) Ihana nähdä ystäviä!

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   23.4.24 16:12:46

Mä jotenkin koen isoa vastuuta juhlien onnistumisesta ja vieraiden viihtyvyydestä. Nykyisin suurimmalla osalla meistä on sen ikäisiä lapsia, että niille tarvitsee hoitajan juhlien ajaksi, joten ihan vähässä kummassa en halua ketään vaivata juhlillani. Tiedän, tosi hölmösti ajateltu, mutta minkäs teet. Jotenkin mietin, että jos jotkut pirskeet järkkään niin tuleeko sinne edes kukaan. Mutta sitten jos jotain järkkään, niin ne on kivat juhlat, 10 vuotta sitten pitämistäni valmistujais/uusi duuni juhlista puhutaan vieläkin :D

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: täti 
Päivämäärä:   23.4.24 16:29:53

*: mä en moisia ees ajattele! Järkkäännjuhlst ja kutsun ihania ihmisiä ja he tulevat jos tulevat. Aina ei kaikki pääse erinäisistä syistä (lspset, reissut, työt, eläimet jme. jne.) ja se on ihan ok! :) En mä ajattele että vaivaisin ketään juhlilla, kun enhän mä ketään juhliin pakota. Eri asia sitten jotkut häät, kuin kaverin jokavuotiset synttärit.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   23.4.24 16:34:54

En minäkään, ikinä. Ei ole ollut aihettakaan järjestää ylioppilasjuhlia, häitä tai kastajaisia.
Syntymäpäivä on tietysti minullakin, uudenvuodenaattona. Eli sellainen ilta kun kaikki kynnelle kykenevät juhlii muutenkin, luulisi olevan helppo homma pitää bileet mutta ei... Nuorempana olin toki useinkin jonkun kaverin järkkäämissä juhlissa, kiusaannuin suunnattomasti jos joku muisti mun synttärit - ja v*ttuunnuin jos kukaan ei.
Olen aikoja sitten alkanut vihata koko uuttavuotta, viisikymppisistäni kriiseilin vuoden etukäteen. Ei tietenkään ihme että kukaan ei noteerannut kun olin kysyttäessä sähähdellyt että ei ole mitään synttäreitä.
25v juhlittiin yhdessä silloisen poikaystävän kanssa, meillä kun oli viikko ikäeroa. Ne oli tavan ryyppäjäiset kavereiden kanssa, sellaista kuin aina kun oltiin viihteellä. En edes tiedä miten reagoisin jos joku järjestäisi mulle juhlat. Olisin nolo luultavasti.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: Hui 
Päivämäärä:   23.4.24 16:39:56

En kyllä ole itselleni ikinä juhlia järjestänyt, en pidä huomion keskipisteenä olemisesta. Toki vanhempani järjestivät minulle synttärijuhlia kun olin lapsi, mutta se loppui kun olin riittävän vanha sanomaan, etten halua juhlia. Vanhemmilleni se oli aika kova paikka,pelkäsivät mitä sukulaiset sanovat jos toisen lapsen kunniaksi kutsutaan suku synttärikahveille mutta toisen ei. Ylioppilasjuhlia en olisi halunnut, mutta koska useampi serkkuni valmistui samana vuonna, meille pidettiin yhteisjuhlat. Ei kuulemma tullut kuuloonkaan, että muita valmistuvia serkuksia juhlitaan ja itse pyörin siellä vain vieraana.

Muutaman kuukauden päästä joudun ensimmäistä kertaa järjestämään juhlat, kun väittelen tohtoriksi. En varsinaisesti haluaisi karonkkaa järjestää, mutta koska ko. tapahtuma on virallisesti vastaväittäjän kunniaksi eikä väitelleen, olisi vähän epäkunnioittavaa olla järjestämättä.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   23.4.24 16:41:56

Täällä aloittajan kanssa toinen samanlainen. Mutta en edes haluaisi olla minkään juhlan keskipisteenä. Omien lasten ylppäteissäkun hääräsin mieluummin keittiössä ja tarjoillen purtavaa kuin seurustelemassa, hoitakoon suupaltit ja sosiaallisemmat sen puolen . En minäkään epäkohtelias tai mykkä ole mutta en välitä kauheasti keskustella kuulumisia jokaisen vieraan kanssa.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: täti 
Päivämäärä:   24.4.24 02:20:55

“ Eli sellainen ilta kun kaikki kynnelle kykenevät juhlii muutenkin, luulisi olevan helppo homma pitää bileet mutta ei... ”

Miksi ei? Mun puolisolla on kans synttärit just uudenvuoden aattona ja just hyvä kutsua kavereita. Onko ongelma ettei kaverit tule juhliin vai että et halua juhlia?

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: mama 
Päivämäärä:   24.4.24 06:20:45

Olen järjestänyt viisi ja kuusikymppiset. Viisikymppiset olivat just perinteiset kiltti tyttö juhlat, ruokaa tein valtavat määrät, haitari soi ja kutsuttuna oli kaikki miehenkin turhat serkut. Ihan ok.
Kuusikymppiset olivatkin minä itse juhlat; mies, lapset ja koira pois. Pitopalvelu ja kaverit ja työkaverit. Mentalisti. Laadukasta alkoholia. Ihanat loppukesän juhlat.

Niin kauan meni, että oppi rehellisesti myöntämään, mitä itse haluaa.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: Juulia 
Päivämäärä:   24.4.24 06:43:30

Lapsille on tullut järjestettyä synttäreitä, rippijuhlia, valmistujaisia. Äidille pyöreät synttärit. Itselle ei mitään, omat valmistujaiskahvit on kuitenkin juotu kakun kanssa pienessä perhepiirissä.
Olen miettinyt kun täytän 50 voisin lähteä vähän pidemmälle reissulle. Jos silloin on sellainen tilanne että pystyy reissaan.
En tiedä tulisko ystävät juhliin jos järkkäis.. saattaisi käydä kahvilla ehkä joku yksittäinen vois jäädä myöhemmäksi iltaa. Yöksi tuskin kukaan.
Mun kavereista osa järjestää kaikenlaisia juhlia, kyllä mä yritän niissä käydä. Mut siinä vaiheessa jos ja kun alkoholi alkaa virrata ja vaikuttaa niin minä poistun.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   24.4.24 07:03:50

Lapsille järkkään synttärit ja nimipäivät ihan peruskahvitteluina. Häät toki miehen kanssa järjestettiin sillon 10 v sitten.

Viime aikoina olen innostunut kutsumaan kavereita kylään. Pari kävi brunssilla, vapuksi on tulossa kaveri lapsineen meille.. Ei mitään isoja juhlia mutta rentoa yhdessäoloa ja hyvää ruokaa.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   24.4.24 08:04:26

Meillä sama homma. Perhejuhlissa vain lähimmät sukulaiset eli ei koskaan esim. naapureita.
Emmekä käy koskaan missään kissanristiäisissä emmekä ole järjestäneet mitään pyöreiden vuosien synttäreitä johon kutsuttaisiin kymmeniä puolituttuja jne.
Lapsille järjestettiin ala- aste aikana kaverisynttäreitä.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: Kai 
Päivämäärä:   24.4.24 09:08:51

Ihanaa, kun on ihmisiä, jotka järkkää juhlia. Juhlat ovat ihania, järkkään niitä itsekin aina pienimmästä syystä, jopa ns. kissanristiäisiä.

Maailmassa on niin paljon paskaa, ja ikäviä uutisia puskee joka päivä eetteriin, että maailma todellakin kaipaa juhlia ja ilonpitoa niin paljon kuin mahdollista. En näe siinä mitään ongelmaa.

Mutta ilottomat rypekööt synkkyydessään, jokainen tyylillään.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   24.4.24 09:17:17

”Mutta ilottomat rypekööt synkkyydessään, jokainen tyylillään.”

Aika reipas oikaisu siitä, ettei tykkää järjestää juhlia tai olla keskipisteenä siihen, että olisi iloton ja synkkä. Itse olen hemmetin iloinen siitä, että valmistun, mutta en näe syytä miksi joku toinen sitä juhlisi. Oman perheen tai parin hyvän ystävän voin juhlistaa mutta mitään isompia juhlia siihen ei tarvitse.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: <3 
Päivämäärä:   24.4.24 09:27:21

Minä en tykkää olla juhlakaluna enkä tykkää järjestää juhlia (enkä edes osaisi). Rakastan silti äitini ja kälyni järjestämiä juhlia aina pienistä illanistujaisista isompiin pippaloihin. Veljeni/kälyni häät olivat yksi parhaista juhlista, missä olen koskaan ollut. Vaikka en juhlien pääesiintyjäksi suostu enkä juurikaan ota vastuuta järjestelyistä, osallistun erityisen mielelläni loppusiivoukseen :) Ihana, että jotkut osaavat ja haluavat järjestää juhlia!

Äitini järjesti puoliväkisin minulle ylioppilasjuhlat, mutta sen jälkeen en ole suostunut enää juhlakaluksi. Aina vitsailen, että seuraavat juhlat minun kunniaksi on sitten hautajaiset! :D Kun täytin 30, äiti kutsui lähimpiä sukulaisia kahville luokseen samalla viikolla ja minä tulin tietämättömänä muista kutsutuista paikalle (kutsuttuna siis myös). Virallisesti eivät olleet minun synttärijuhlat, enkä saanut lahjoja, mutta kaikki tiesivät, että minun synttäreitä siinä juhlittiin. Ärsytti hieman, mutta toisaalta äiti oli laittanut aivan loistavat kattaukset ja leipomukset tarjolle, niin olihan se ihan mukava päivä.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   24.4.24 09:46:17

"Itse olen hemmetin iloinen siitä, että valmistun, mutta en näe syytä miksi joku toinen sitä juhlisi."

Onhan tuo nyt aika synkkää ajatella, että kukaan muu kuin verisukulaiset ja naimalla sinuun sidotut eivät olisi onnellisia puolestasi ja haluaisi ilmasita sitä. Tai ylipäänsä että kukaan haluaisi viettää aikaa kanssasi juhlatunnelmassa. Juhliminenhan on vain syy kokoontua yhteen.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   24.4.24 09:55:32

"Onhan tuo nyt aika synkkää ajatella, että kukaan muu kuin verisukulaiset ja naimalla sinuun sidotut eivät olisi onnellisia puolestasi ja haluaisi ilmasita sitä. "

varmasti ovat iloisia, enhän minä sitä väitä. Mutta että alkaisin tuolta 600 kilometrin päästä ihmisiä hätyyttelemään, että tulkaa juhlimaan kun aikuinen akka valmistui koulusta. Se vaatii jo matkustamista ja hotellit ja muut. Lue täältäkin kohta, kun hääkutsuja alkaa tippumaan, että onko pakko mennä ja matkaakin on ja hotellit tarvitaan, menee aikaa ja rahaa eikä ole juhlamekkoakaan. Juhlat ovat kivoja, mutta minä en halua muita ihmisiä omilla juhlillani vaivata. Sinänsä ajatus on aika jännä, koska en koe muiden juhlia vaivalloisena ja mielläni osallistun niihin. En vain halua omia juhlia ja olla vastuussa ihmisten viihtyvyydestä.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   24.4.24 10:03:20

Onhan se toki eri asia, jos et yksinkertaisesti tunne ketään alle 600 km päässä asuvaa.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   24.4.24 10:51:40

”Mutta ilottomat rypekööt synkkyydessään, jokainen tyylillään.”

Olen iloinen ja tyytyväinen, mutta en välitä juhlista. Harvakseltaan menee, mutta useamman kerran vuodessa ei. Jatkuva juhliminen tekee minusta ilottoman ja synkän.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: Jes 
Päivämäärä:   24.4.24 13:49:11

Itse lopetin jossain vaiheessa kaiken järjestämisen koska ketään ei kiinnostanut tulla paikalle tai sitten viimeisetkin peruivat samana päivänä. Toisten kulussa taas on porukkaa vaikka muille jakaa. Itselleni tullut sellainen olo että en ilmeisesti merkitse mitään.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: Juulia 
Päivämäärä:   24.4.24 16:58:51

Eihän se juhlattomuus ole yhtä kuin iloton.
Iloa on kyllä elämässä, en vaan lähtökohtaisesti kaipaa niitä juhlia. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin olla vieraana puolituttujen häissä, tupareissa tms. Olen kyllä kokeillut senkin.. joskus ne puolitutut on ok, mutta en välttämättä halua tutustua heihin paremmin tai heidän muihin ystäviin, sukuun tai muihin puolituttuihin.
Jos haluaa juhlia ystävän kanssa otan ne ystävät yksittäin. Saan paljon enemmän siitä että keskustelen yhden tai muutaman ihmisen kanssa kuin moikkailen kymmeniä jopa satoja ihmisiä illan aikana. Ihmisiä Joista en muista ketään myöhemmin. Näin tämä mulla menee.. en siis saa virtaa itselleni ihmisistä vaan isommat juhlat vie akkuni ihan tyhjiin. Ja kuitenkin jaksan nekin olla iloinen ystävällinen yms. Mutta se on sitä maskaamista, jonka olen opetellut.

  Re: En ole koskaan järjestänyt juhlia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   24.4.24 17:14:56

En minäkään. Enkä vieläkään ymmärrä, miksi aikuisenakin pitää juhlia kun vanhenee. Etenkin tässä työ iässä.

Minusta syntymäpäivät ovat lasten juhlia ja sitten kun oikeasti täyttää pyöreitä alkaen 50-vuodesta.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.