Lähettäjä: -
Päivämäärä: 23.4.24 09:49:03
Olen valmistunut 2017 amk:sta. Jäin helmikuussa työttömäksi, olin siis ollut valmistumisesta saakka töissä. Maaliskuussa piti hakea vähintään neljää työpaikkaa. Hain ihan vitsillä oman alan töitä, joihin tutkintoni oli kyllä pätevä, mutta työkokemusta ei ollut joten ajattelin, että ei mitään mahdollisuuksia. Mitä vielä! Sieltä soitettiin, että tulenko työhaastatteluun, tottakai. Menin, sain työpaikan. Toki vain puolen vuoden määräaikainen, mutta silti - en olisi ikinä uskonut pääseväni tuonne enkä olisi laittanut työhakemusta ilman työkkäriä. Haastattelijakin vielä mainitsi, että minulla oli aika lyhyt työhakemus. Niin oli, koska en panostanut siihen, mutta tein kuitenkin lyhyen ja ytimekkään. Nyt olen todella iloinen, että saan tuota työkokemusta ja on taas paremmin mahdollisuuksia hakea sitten uusia töitä.
Onko sinulle koskaan käynyt näin? Tässä on tosiaan uusia töitä etsitty jo vuosia, mutta ei ole mitään, mihin olisin päässyt ja ehkä siksi olin ihan varma, etten pääse mihinkään. Mutta joskus se onni potkii ja ehkä sitä pitää alkaa uskomaan itseensä enemmän!
|