Lähettäjä: <3
Päivämäärä: 23.4.24 11:21:50
Asun Italiassa ja työkielini on englanti. Siinä tulee arjessa jo kaksi kieltä, joiden ylläpitoon ei erikseen tarvitse nähdä vaivaa. Oma äidinkieli (suomi) pysyy myös helposti yllä, kun pidän yhteyttä sukulaisiin ja perheeseen Suomessa sekä vierailen siellä säännöllisesti.
Lisäksi puhun ja osaan kahta muuta kieltä (saksa ja ruotsi). Saksaa pidän aktiivisesti yllä lukemalla uutisia netistä sekä pidän yhteyttä vanhoihin saksalaisiin kavereihini (olin joskus hevoshommissa töissä Saksassa sekä myöhemmin vaihto-opiskelemassa). Saksan taitoni on mielestäni pysynyt hyvin yllä.
Sen sijaan ruotsin kanssa olen ollut laiska. Pitäisi sitäkin petrata ja vaikka kuunnella säännöllisesti YleFemmiltä jotain.
Minä sain aikoinaan saksan opettajaltani neuvoksi tuon uutisten lukemisen ja kuuntelun. Siinä tulee monipuolisesti sanastoa, uutiset aina vaihtuvat ja ovat sopivan lyhyitä. Puhumista ja kirjoittamista ylläpitääkseen pitää puhua ja kirjoittaa eli joko kirjoitella itsekseen (tylsää, en itse jaksaisi), kieltä osaavien kavereiden kanssa tai jossain kurssilla.
Jos suomessa haluaisin ylläpitää äidinkielen lisäksi neljää kieltä (minun tapauksessa englantia, italiaa, saksaa ja ruotsia) niin aika paljon vaivaa pitäisi nähdä. Katsoisin ja lukisin varmaan uutisia kaikilla kielillä säännöllisesti ja kävisin jollain kansalaisopiston puhekursseilla. Ainakin Tampereella oli aikoinaan saksankielen puhekurssi, jossa juteltiin saksaksi. Siellä oli tosi hyvä opettaja ja pidin kurssia tosi hyödyllisenä.
|