Lähettäjä: .
Päivämäärä: 20.4.24 21:52:54
Kissat vaativat aktivointia ihan yhtä paljon kuin koirat pysyäkseen terveinä myös mieleltään.
Jos kissa vain nukkuu ja syö se on masentunut tai sairas. Tai molempia. Ne kissat jotka vetäytyvät omiin oloihinsa jatkuvaan eivät voi hyvin.
Meidän kissat painivat ja juoksevat pitkin seiniä, huonekaluja, kaikkea mitä jätät lattialle, kuten pullokasseja päin. Kaikki mikä tippuu lattialle on leluja joiden kanssa juostaan ympäriinsä mouruten. Paskalla käyminen myös aiheuttaa kovan mouruamisen ja paskarallin.
Ruuan jälkeen juostaan pitkin seiniä peräkanaa koko lauma huutaen kuin reikäpäät. :D
Leikkivät paljon yksinään ja keskenään, mutta kaipaavat sen lisäksi ihmiseltä paljon huomiota. Sylissä oloa, yhdessä nukkumista, silittelyä, yhdessä puuhailua. Kaikki mitä ihminen tekee on katsomisen arvoista. Ainut keino saada käydä rauhassa vessassa on jättää vessan ovi auki.
Ne myös osaavat väittää vastaan ja riidellä ihmisen kanssa. Ne ovat älykkäitä ja oppivat kommunikoimaan ihmisen kanssa tehokkaasti ja täsmällisesti jos niitä vaan osaa kuunnella. Tai katsoa, enemmän se toki on elekieltä. Minun kissani myös ymmärtävät todella paljon puhetta, mutta toki alkavat ollakin sen ikäisiä että toistoja on tullut todella paljon.
Kissoja tulisi olla useampi kuin yksi jos vaan on sellainen kissa että pystyy kaveria pitämään. Ja vaikka olisikin useampi kuin yksi niitä pitää aktivoida päivittäin jollain tavalla.
Jos kissa on yksin aktivoinnin tarve korostuu. Ja se on paljon haastavempaa kuin koirien kohdalla kun ei nämä omani ainakaan mihinkään lenkille lähde aktivoitavaksi, toki jotkut lähtevät mieluustikin.
Aktivointia on meillä mm. se, että tulevat ja saavat haistella kaiken läpi kun puran kauppakasseja ja kun teen ruokaa saavat haistaa kaikkea. Kutsun mukaan kun olen menossa toiseen huoneeseen vaikkapa sitä hiekkalaatikkoa siivoamaan jälleen. Ohimennen silittelen ja juttelen, harjailen niitä jotka siitä tykkäävät tai joiden turkki sitä vaatii. Viskon leluja joutessani. Harvemmin jaksan erikseen ruveta leikittämään, mutta kaverit leikittävät senkin edestä käydessään.
|