|
Lähettäjä: iii
Päivämäärä: 19.4.24 16:15:03
"kengännauhat ja pyörällä ajamisen ilman apupyöriä opin vasta ekalla luokalla. Vanhemmilla oli jotenkin tosi vähän kärsivällisyyttä opettaa näitä ja opettaminen oli aina sellaista möykkäämistä, että menin ihan lukkoon ja avuttomaksi."
Tämä oli minullakin. Jostain syystä ei autettu ja opetettu, vaan haukuttiin, kun en osannut. Ihan kuin olisi pitänyt opettamatta osata. Neuvoa ei saanut kysyä eikä pyytää opettamaan. Monissa asioissa yhtäkkiä vain käskettiin tekemään, vaikka en ollut ikinä jotain asiaa nähnyt edes vierestä. Isä ja äiti vain halusivat haukkua ja halveksia. Esim. "Tule fileoimaan tämä kala" enkä ollut koskaan nähnyt, miten veistä pidetään ja miten fileoidaan. Mutta huudettiin ja haukuttiin kun en osannut, haukuttiin kun pilasin kalan ja haukuttiin, kun itkin pahaa mieltä, kun minua vain revittiin, tönittiin ja haukuttiin.
Isosiskoni osasi kaiken jo kaksivuotiaana. Häntä ehkä on opetettu, koska hän oli yli kaksivuotias, kun minä synnyin. Minua ei sitten enää jaksettu/ehditty opettaa, kun olen muutenkin aina ollut isosiskoni varjossa ja häntä "huonompi". Ja kun minä en osannut kaikkia asioita edes neljävuotiaana, niin haukut sain. Muistan, kun äiti laittoi minut lukemaan jotain kaunokirjallista tekstiä ääneen enkä tiennyt kaikkia kirjaimia, niin äiti haukkui, kun ei se ole tuo kirjain ja sanoin väärin jonkun nimen, kun en tiennyt edes miten se ulkomaalainen nimi oikeasti kuuluisi kirjoittaa. Kun kysyin, että mikä kirjain tuo on, niin pyöritteli silmiään, kun olen niin tyhmä enkä tiedä. Olin tuolloin jotain 6-7 v.
(Myös siskoani on haukuttu samalla lailla "olet siskoosi verrattuna tyhmä ja huono". Mutta meitä ei haukuttu toistemme kuullen ja meillä oli todella huonot välit, joten emme voineet tukea toisiamme kun emme edes tienneet, että meitä molempia on haukuttu. Molemmilla oli luulo, että "vain minua on haukuttu" ja kun aloimme nelikymppisinä puhua asiosita, niin olimme molemmat aika yllättyneitä.)
Pyörällä opin myös ajamaan ekalla luokalla ilman apurattaita. Syynä tähän se, että polkupyörän renkaat oli niin lussut, etten pysynyt pystyssä. Monet kerrat itkin, kun isä pakotti ajamaan ilman apurattaita ja haukkui, kun en pysy pystyssä. Kun sitten jonain iltana itkettämisen jälkeen kysyin, että miksi renkaat on noin pehmeät, hän raivoten, puhisten, minua haukkuen laittoi renkaisiin ilmaa ja ärähti "No kokeile nyt!". No, minä lähdin ajamaan ongelmitta ilman apurattaita.
Isä jaksoi moneen kertaan haukkua, että miten voi olla niin hidasta oppia että vasta tuolloin opin, ja aina kun vastasin että pysytkö itse pystyssä pehmeillä renkailla, hän nauroi ja ilkkui, että minä vain kuvittelen ja joka viikkohan hän laittaa kaikkien pyörien renkaisiin ilmaa. No, hyvä jos laittoi edes kerran vuodessa... Veikkaan, että oli tuolloin opetusvaiheessakin tahallaan lussauttanut renkaani, että voisi haukkua, kun ajan niin vaikean näköisesti ja hitaasti apurattaiden kanssa ja en osaa ajaa ilman apareita.
En alkanut nauhakenkiäkään käyttää, kun en kestänyt sitä haukkumista. Muistan, että olin viimeisiä, jotka meidän luokalla tarralenkkareita käytti. Osasin kyllä tehdä rusetin, mutta äidin ja isän mielestä solmin nauhat väärin, joten en uskaltanut haluta nauhakenkiä :/
Taisin olla ehkä neljännellä luokalla, kun sain nauhakengät. Syynä se, etten koskaan saanut edes opetella. Olisin minä varmasti osannut jo viimeistään ekalla, mutta...
|