Lähettäjä: -
Päivämäärä: 18.4.24 12:52:42
Lähes aikuinen kotona asuva nuori on kuin ääripää. Rauhallinen, arka, harkitseva, tasaisuutta arvostava. Viihtyy kotona pelaamassa ja netissä, ei halua harrastaa mitään eikä lähteä tapaamaan kavereita. Kavereita on, mutta niitä tapaa vain meillä kotona ja koulussa. Ei innostu heidänkään retkistään tai yökyläilyistä.
Minä pidän matkustelusta, erilaisista tapahtumista, elämyksistä ja urheilemisesta. Mutta nuorta ei saa mihinkään mukaan. Puolipakolla kerran lähti huvipuistoon, mutta ei halunnut laitteisiin. On arka monessa asiassa ja haluaa aina olla mukavuusalueella.
Tämän jälkeen en ole painostanut mihinkään, koska tilanne oli epämiellyttävä seurueelle ja eniten ehkä nuorelle: yksi halusi jäädä laukkuvahdiksi, kun muut menivät laitteisiin.
On vaikea löytää mitään yhteistä säveltä, kun perheessä muut eivät oikein osaa pelata tietokonepelejä mutta nuori ei innostu oikein muusta. Ei tänä päivänä taideta pelata lauta- tai pihapelejä. Ei tykkää olla ulkona, sillä aina on huono sää.
Masentuneelta ei vaikuta eikä sitä myönnä, vaikka sekin on käynyt mielessä. Mietin voiko noin passiivinen ihminen olla onnellinen. Kai varmaan? Itselle onni tulee kokemuksista ja saan iloa vaihtelusta, joten on vaikea nähdä että joku toinen ei. Tuntuu kuin hänen elämän menisi hukkaan, vaikka tottakai olen onnellinen ettei riehu missään kylillä ja juopottele.
|