Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Entä ne muut? 
Päivämäärä:   27.3.24 13:30:47

Melko yleisesti ajatellaan, kuinka lapsettomat (ja varsinkin vapaaehtoisesti lapsettomat) eivät puhu muusta kuin bilettämisestä, matkustelusta ja itsestään. Että kuinka kaikki pyörii tyhjänpäiväisyyksien ympärillä ja mitään muuta puhuttavaa ei ole kuin minä itse, viikonlopun bileet ja edellinen tai seuraava matka. Mitään mielenkiintoista keskustelua ei heidän kanssaan saa aikaiseksi ja kuka nyt haluaa kuunnella jatkuvasti yhtä ja samaa aihetta, joka ei edes kiinnosta.

Tein kuitenkin taannoin töissä kiinnostavan havainnon; nämä samat, jotka moittivat lapsettomia siitä, että näitä ei kiinnosta muu kuin biletyksestä ja matkustamisesta puhuminen ja siksi heidän kanssaan on hankala löytää yhteisiä puheenaiheita, puhuvat itse jatkuvasti vain lapsistaan, kaikki tekemiset liittyvät lapsiin ja perheeseen, lasten tuikitavallisetkin tekemiset kerrotaan moneen kertaan. Eivät toki puhu itsestään, bilettämisestä tai matkustelusta, mutta puheenaiheet ovat yhtä yksipuolisia kuin mistä lapsettomia moittivat. Eikö nämä lapselliset ole ajatelleet, että siinä missä jonkun toisen matkustelujutut ovat heistä epäkiinnostavia, heidän lapsijuttunsa ovat jonkun toisen mielestä yhtä epäkiinnostavia? Eikö todellakaan aikuiset ihmiset löydä mitään muuta puhuttavaa toisten kanssa kuin minäminäminä, on se sitten minun matkustelu tai minun lapset?

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Piparkakku 
Päivämäärä:   27.3.24 13:36:08

Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä (niin, hyi sinua Selma-täti 95- vee!)

Lapselliset puhuvat vain lapsistaan (hyi hyi mieheni, töissä pitää välillä yrittää puhua myös työasioista!)

Toiset naiset puhuvat vaan meikeistä (ihanaa, kun en ole yhtään niin kuin ne kaikki muut! Edelleen, hyi Selma-täti!)

Maalla puhutaan vaan ulosteesta

Helsingissä puhutaan vaan että Helsinki on ainoa suurkaupunki

Miniät puhuvat aina valheita anopeistaan

Jne ja jne

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: äm 
Päivämäärä:   27.3.24 13:39:58

Mä en kaikista työkavereistani edes tiedä onko heillä lapsia vai ei. Joskus saattaa joku puheenaihe toki sivuta jollain tavalla lapsia (esim. lomasuunnitelmista keskustellessa), mutta yleisesti ottaen meillä kyllä keskustellaan ihan muista asioista kuin lapsista.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: koko 
Päivämäärä:   27.3.24 13:42:01

"Melko yleisesti ajatellaan, kuinka lapsettomat (ja varsinkin vapaaehtoisesti lapsettomat) eivät puhu muusta kuin bilettämisestä, matkustelusta ja itsestään. "

Onko oikeasti näin? Eilen täällä oli keskustelu, jossa väitettiin, että aikuisten elämä tuntuu yleisesti olevan vain ihanaa dinneriä. Kumpikin kuulostaa aika vahvalta yleistykseltä. Vaikka olen itse vela, niin en ole tuollaista kuullut, että puhuisin vain biletyksestä. Enemmän olen kuullut olevani itsekäs ja pällivikainen.

Ihmiset usein tykkäävät puhua itsestään (tai lapsistaan, jotka ovat tosiasiallisesti vain oman itsen jatke) ja omista mielenkiinnon kohteistaan. Oli se sitten bilettäminen, mtkustelu, puutarhan hoito, lapset, koirat, naapurin väärät valinnat tai mikä vaan.

Suurin osa ihmisten keskusteluista tosiaan on kokolailla tyhjänpäiväistä. Itse kuulisin mieluummin tuttavani menneistä tai tulevista matkoista kuin heidän lapsistaan, kumpikin aiheina aika tyhjänpäiväisiä mutta jotain ääntä yleensä seurassa kuitenkin täytyy pitää.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.3.24 13:43:54

Olen ollut naisvaltaisella työpaikalla ja ei mistään voinut puhua ilman että jotenkin lapset saatiin liitettyä aiheeseen, ei mitenkään eikä mistään. Kuvia milloin mistäkin penskojen juhlista olisi pitänyt vahdata vaikka kaikki näytti samoilta, oli ne sitten jaanan tai tiinan penskoista. Jos joku yritti siirtää puheenaihetta johonkin muuhun ihan yleiseen, vaikka työpaikan asioihin, niin kohta taas aiheena oli jonkun lapset ja lasten tekemiset. Ja oli ihan koulutettujen ihmisten ala ja työpaikka.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Ally 
Päivämäärä:   27.3.24 13:46:24

Haha, totta :)
Minusta ihan luonnollista, että lapsen saanut puhuu siitä lapsesta ja muut muista itselleen ajankohtaisista aiheista. Valitettavasti usein kumpaakaan osapuolta ei voisi vähempää kiinnostaa toisen jutut :D

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: hih 
Päivämäärä:   27.3.24 13:46:53

Itsehän olen 50+ vela ja en todellakaan puhu bilettämisestä, koska käyn bilettämässä ehkä 4 kertaa vuodessa. Ei riittäisi paljoa puhuttavaa :D

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.3.24 13:48:34

Ja hevosihmiset puhuu vaan hevosistaan ja koiraihmiset puhuu vaan koiristaan ja käsityöharrastajat puhuu vaan käsitöistä...

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Puskista 
Päivämäärä:   27.3.24 13:50:49

"Ihmiset usein tykkäävät puhua itsestään (tai lapsistaan, jotka ovat tosiasiallisesti vain oman itsen jatke) ja omista mielenkiinnon kohteistaan."

Ja jotkut eivät tykkää puhua omista asioistaan ollenkaan kuten minä. Ja sekin on ongelma. Sit toisaalta jos puhun jostain mitättömästä asiasta (kuten täällä kannustettiin tekemään) niin sekin aiheuttaa tiuskimista (juttelin yhdelle työkaverille juustokakun leipomisesta ja siitä kun siihen tulevia keksejä ei saa mistään joten ne pitäisi tehdä itse ja näin ollen jää varmaan kakku tekemättä ja tämä aiheutti ihmeellistä kommentointia).

Mikään ei siis kelpaa!

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: 3 meilläkin 
Päivämäärä:   27.3.24 13:53:31

Peruskohteliaisuuteen kuuluu pystyä keskustelemaan kanssaihmisten kanssa myös sellaisista asioista, jotka eivät itseä niin kiinnosta. Kutsuttakoon sitä sitten tilanteesta ja näkemyksestä riippuen smalltalkiksi tai vain sosiaaliseksi kanssakäymiseksi.
Ei minuakaan oikeasti kiinnosta kaikkien työkavereiden kuulumiset, on ihan luonnollista, ettei kaikkien kanssa ole yhtä läheiset välit. Mutta mielelläni kahvipöydässä keskustelen heidän kanssaan aiheista maan ja taivaan väliltä. Uskon, että yhtä lailla omien lasteni touhut tai harrastukseni eivät kiinnosta heitä oikeasti pätkääkään. Tekee vaan työnteosta ja tauoista mukavampia, kun pystyy höpöttelemään jotain käytännössä kenen kanssa tahansa.
Tuurissaan sitä kautta voi ajan saatossa syntyä tosi mielenkiintoisiakin keskusteluita tai ihmissuhteita. On helppo aloittaa omakohtaisista asioista, lasten toilailuista tai viikonloppu-suunnitelmista, siitä sitten saattaa keskustelu edetä jonnekin aivan muualle.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Tämä 
Päivämäärä:   27.3.24 14:06:38

"Peruskohteliaisuuteen kuuluu pystyä keskustelemaan kanssaihmisten kanssa myös sellaisista asioista, jotka eivät itseä niin kiinnosta."

Tämä. Pitää ymmärtää, että kaikkia ei kiinnosta sun biletys. Eikä sun lapset. Mutta jos jommastakummasta on pakko puhua, niin koeta nyt puhua jostakin muustakin. Kun sun asiat ei ole niin ihmeellisiä muiden kuin sun omasta mielestä. On ne asiat sitten biletystä tai lapsia. Tai vaikka kesämökin remontointia.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: hips 
Päivämäärä:   27.3.24 14:13:55

Ystäväni on korkeasti koulutettu ja todella fiksu ja menestynyt nainen. Ennen lapsia meillä oli pitkiä syvällisiä keskusteluja joissa oli taitavaa argumentointia ja mielenkiintoisia näkökulmia. ollaan vähän samalla alalla, mutta aiheeseen eri tulokulma, joten keskusteltavaa riitti aina.

Sitten hän sai lapset ja siihen loppui muusta puhuminen. Kerran istuttiin torikahvilla 2h ja hän puhui koko sen ajan lapsista.Ei edes kysynyt mitä minulle kuuluu tai uusin alaamme liittyvä tutkimus ei kiinnostanut. En tiedä voiko tai miten tuosta edes huomauttaisi....

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   27.3.24 14:28:32

Niinpä, en itsekään koe lapsiperhejuttuja kovin kiinnostaviksi, koska en saa niistä mitään vertaistukea, samaistumispintaa enkä inspiraatiota. Lapsettomana nelikymppisenä omat juttuni pyörivät sen sijaan eläinten, matkustelun, työuran ja läheisten terveys- ym. haasteiden ympärillä. Myös leffat, kirjat ja monet muut jutut kiinnostavat.

Lapsettomuus ja lapsellisuus ei mielestäni kyllä ole kuitenkaan mikään geneerinen luonteenpiirre. Ne, jotka jaksavat jauhaa jostain lastensa haalareista tuntitolkulla, jauhaisivat hevosihmisinä varmaan loimista ja satuloista yhtä lailla. He, jotka saavat jotain iloa elämäänsä toisten paheksumisesta, paheksuvat lapsettomana äitejä ja äiteinä lapsettomia kanssasisariaan.

Omassa ystäväpiirissäni on äitejä, äidiksi haluavia ja veloja, ja kyllä me kaikki kuuntelemme toistemme juttuja ja vanhemmuus ei ole ainoa määrittävä tekijä persoonaamme, ei edes se ensimmäinen.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.3.24 15:18:53

Sitä vaan jaksan aina ihmetellä, että miten äidit luulee sen kakaran juttujen olevan niin mielenkiintoisia? En minäkään työkavereille puhu hevosista, kun tiedän ettei ketään kiinnosta. Muutaman kerran vuosien saatossa olen vaan kertonut jonkun jutun tai toki, jos joku kysyy jotain, kun tietävät minun harrastavan hevosia. Mutta nämä äiti-ihmiset jotka paasaa aina,joka päivä kersoistaan ja niiden taudeista jne. Jännä myös, ettei miehet tee tätä...

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Piparkakku 
Päivämäärä:   27.3.24 15:25:04

Niin, on se jännä miten ne äiti-ihmiset puhuvat äpäristään, kersoistaan, kakaroistaan... Mutta ei miehet! Pick me!

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   27.3.24 15:26:24

Ihmiset puhuvat siitä mikä omaan elämään sillon sisältöä tuo. Tätä vaan ei ymmärretä ollenkaan ja pahoitetaan mieli, kun joku puhuu lapsista, hevosista, koirista tai bileistä.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   27.3.24 15:31:12

”Niin, on se jännä miten ne äiti-ihmiset puhuvat äpäristään, kersoistaan, kakaroistaan... Mutta ei miehet! Pick me!”

Se on vain hyvä jos äiti on kiinnostunut lapsestaan ja puhuu siitä, niin ei tule tuollaisia sinun kaltaisia äidin hylkäämiksi jääneitä.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   27.3.24 15:33:02

Minä olen ikisinkku enkä todellakaan ole koskaan puhunut biletyksestä ja matkoista enkä tehnyt sen paremmin. Emmä tiedä sitten mikä on tyhjänpäiväistä. En ole itse juorulehtikansaa enkä töllötä tosi-teeveetä, en käytä alkoa tupakkaa huumeita makkaraa enkä edes limsaa kuin tyyliin juhannuksena jälkimainittua. Jos mulla on 2 kolikkoa hieroa yhteen tilaan siinä kuussa hesarin diginä ja tai yhdestä puoleen tusinaan halpaa e-kirjaa. Jos on varaa, ostan alennuksesta Kuluttajan diginä vuodeksi. Olen kiinnostunut histiriasta, kulttuureista, kulttuuriantropologiasta, yhteiskunnasta, politiikasta, hinnoista, kuluttamisesta, oman rodun jalostuksesta ja asioista, musiikista ja fantasiasta / scifistä.

Emmä tiedä sanoa. Ajatelkaa mitä tykkäätte.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   27.3.24 15:41:19

No, omasta mielestäni esimerkiksi ne paljon parjatut matkajutut ovat tuhat kertaa kiinnostampia, kuin että Purjo-Petteri oppi sanomaan "guuguugaaagaa" ja puklautti maidot suustaan ulos :D Okei, ehkä joku perus pakettimatka ei ole mielenkiintoinen, mutta itse olen kyllä ihan aidosti kiinnostunut maailman eri kolkista ja kulttureista - joten kyllä, niistä puhun mieluummin, kuin lapsista.

Ja en nyt tarkoita sitä, että pitäisin sitä automaattisesti tylsänä, jos joku kertoo lapsestaan jotain. Mutta usein sille äidille lapsi on kaikki kaikessa (niin kuin varmasti pitääkin olla), ja siksi he luulevat ihan arkipäiväisten asioiden kiinnostavan muita.

Olen lapseton ja juttelen kavereiden (myös työkavereiden) kanssa kyllä ihan kaikesta. Töistä, ihmissuhteista, yhteiskunnasta ja politiikasta, harrastuksista... You name it. Bilettäminen ei juurikaan kuulu elämääni.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Piparkakku 
Päivämäärä:   27.3.24 15:45:31

"No, omasta mielestäni esimerkiksi ne paljon parjatut matkajutut ovat tuhat kertaa kiinnostampia, kuin että Purjo-Petteri oppi sanomaan "guuguugaaagaa" ja puklautti maidot suustaan ulos" niin, eli kun Pena ja Repa lähtevät matkalle, jossa ns sattuu ja tapahtuu, niin sen voi kuunnella kaikkine oksennuksineen.

Vai pitäisikö vaan sanoa, että "Sirkka oli muuten käynyt Hurtigrutenilla, mutta hyshys koska sirkkakin on jonkun lapsi"

Vai mitä ihmettä?

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Öööö 
Päivämäärä:   27.3.24 15:46:38

”Minä puhun nykyisin mahdollisimman vähän. Mistään. Erakoidun ja ihan vapaaehtoisesti. En jaksa ihmisiä, tässä taas erittäin hyvä esimerkki siitä, miksi.”

Sama! Eikä kyllä kiinnosta kenenkään muun asiat ja tekemiset yhtään. Kohteliaana tietysti kuuntelen ja juttelen jos pakko.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Kai 
Päivämäärä:   27.3.24 15:59:09

Mä en ole kuullut kenenkään väittävän, että mistä kukakin vain puhùu. Koskaan. Liekö fiksua seuraa mulla.

Miten te jaksatte vääntää näistä samoista asioista

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.3.24 16:06:26

En kyllä ole ikinä puhunut bilettämisestä lapsettomien kavereideni kanssa. T: lapseton

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.3.24 16:15:19

Olen hoitoalalla ja lähes kuuskymppinen. Toki puhun lastenlapsista ja lemmikeistä ja haaveilen vuorotyöläisenä milloin vois ottaa iha itelle biletysviikonlopun kun se viikonloppuvapaa. Perheelliset pienten ja isompien lasten vanhemmat haaveilevat millo pääsis viettään parisuhdeaikaa ja bilettään ja lapset vaikka isovanhemmille. Meillä o sinkkuja jotka huokaa että joo ois vapaa viikonloppu mutta jaksa mitään muuta ku huilia viikonlopun ja nukkua univelkoja pois.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   27.3.24 16:24:27

Omat seurapiirini ovat sellaisia joissa kaverien jakamat fb-hayskat kuvat ovat niitä missä esitellään miten meistä villit bileet pe - ja la- iltana on käpertyä nojatuolissa kirja kädessä teemuki edessä ja lemmikkejä, musaa ym. :D

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: krkr 
Päivämäärä:   27.3.24 16:31:35

Tuon minäkin olen huomannut, että lapsellisilla ei ole muuta puheenaihetta kuin lapset. Ja ne ovat nimenomaan lapselliset jotka haluavat bilettämään. Jos voidaan tehdä jotain ilman lapsia, niin aina pitää päästä baariin, terdelle ja ryyppäämään. Lapsettomat ovat yleisimmin niitä, jotka viihtyvät selvin päin, mutta lapsellisten on pakko päästä tuulettumaan ja rentoutumaan ja se onnistuu heillä vain alkoholin kanssa...

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   27.3.24 16:39:33

Tuo on kyllä tullut vastaan, että lapselliset puhuvat vain lapsistaan, mutta onneksi niihinkin keskusteluihin on kohtuu helppo osallistua, kun tässä iässä lähipiirissä on niin paljon lapsellisia läheisiä, joiden kokemuksista voi ammentaa näkökulmia kulloisiinkin aiheisiin.

Lapsettomat sen sijaan on aina puhuneet kuka mistäkin. Itse valitan töistä, tätini on luonto- ja käsityöihmisiä, isotädin puheen aiheista en enää oikein muista, mutta ei se 80v dementikko kyllä bilettämisestä puhunut silloin kun lapsena häntä vielä näin, se on varma. Sen sijaan kovimmilla bilettäjillä on tässä iässä se 2-3 lasta ja silloin harvoin, kun ovat lapsistaan vapaalla, he jatkaavat baariin rymyämään, minä menen lapsettomana ajoissa nukkumaan (jos edes tulen kutsutuksi mukaan etkoille).

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Wilma 
Päivämäärä:   27.3.24 16:46:27

Lapsettomana puhun hevosista, politiikasta, elokuvista, psykologiasta, yhteiskunnallisista ilmiöistä, työasioista ja usein siitä kuinka ärsyttäviä kakarat/ylpeät lapselliset on.

Bilettämässä en käy.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: eiu 
Päivämäärä:   27.3.24 16:47:12

Lapselliset puhuvat vain lapsistaan.

Kaverilla oli kaksi lasta, 8 v ja 5 v. Hänellä on myös mies, harrastuksia ja käy täysipäiväisesti töissä. Meillä on paljon yhteisiä kavereita.

Kun näin häntä pitkästä aikaa kun tuli käymään asuinpaikkakunnallani, niin hän halusi puhua vain lapsista. Minä olen lapseton, muttta siskollani on kolme lasta, ja hän halusi puhua vain heistä. Kyseli siskoni raskauksista ja synnytyksistä ja elämästä lasten kanssa. Hmmmm....

Luulisi, että hänen elämässään olisi muutakin keskustelunaiheita kuin lapset. Mutta ei näköjään.

Sen ymmärrän, että kaksi ihmistä, joilla molemmilla on lapsia, puhuvat keskenään lapsiin liittyvistä asioista. Mutta muuten luulisi, että niitä keskustelunaiheita olisi muitakin. Myös niillä lapsellisilla.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   27.3.24 16:54:57

Minä puhun myös vaikka ja mistä. Myös siitä miten ärsyttäviä on velat jotka haukkuvat lapsia ja äitejä.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Rcf 
Päivämäärä:   27.3.24 17:02:29

Olin eilen lounaalla neljän miespuolisen työkaverin kanssa. Emme varsinaisesti tunne toisiamme. Yksi puhui paljon lapsistaan, toinen mietti asuntoasioita eli pitäisikö muuttaa, kolmas puhui työasioista ja itse yritin keksiä, mikä noita saattaisi kiinnostaa kun olivat siis meidän toimistolla käymässä yön yli. Päädyin puhumaan viski- ja olutmaistajaisista ja muutamasta ravintolasta, mihin kannattaisi ehkä mennä syömään.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: hiio 
Päivämäärä:   27.3.24 17:07:30

Vaikea puhua kun en harrasta. Useammin nuo perheelliset baarissa käy. Vissiin niin kauheeta lapsiperhe-elämä.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Piparkakku 
Päivämäärä:   27.3.24 17:50:05

No tulihan se sieltä ja oikein asiantuntijan suusta :D

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Wilma 
Päivämäärä:   27.3.24 17:55:13

Tämä ongelma on helppo ratkaista, ei ole tekemisissä lapsellisten kanssa kuin pakolliset.

Kavereiden kanssa katkaisen välit, kun pulla menee uuniin ja töissä en hengaile kahvihuoneessa. Muutama miespuoleinen työkaveri on, joilla on lapsia ja he ovat silti ok. On käynyt ilmi etteivät oikeasti juuri tykkää lapsista :-D

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Hyi 
Päivämäärä:   27.3.24 17:58:49

Onpas sinulla aivan hirveitä työkavereita: hankkivat lapsia, kasvattavat he ja sitten röhkivät etteivät pidä heistä.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

LähettäjäPersikka 
Päivämäärä:   27.3.24 18:00:06

Todella hauskaa koska en ole koskaan "joutunut" kuuntelemaan lapsiperheiden arjesta. Syynä voi olla se että ensimmäiset 20-vuotta työskentelin miesvaltaisella alalla ( Miehet oli pääsäntöisesti aika nuoria joten harvalla oli lapsia ) ja nyt sote-alalla joka on naisvaltainen mutta työntekijät ovat jo täti-ikäisiä tai eläkeläisia joten edelleenkään ei tule juteltua lapsiarjesta. Puheenaiheet löytyy maailman menosta tai mustasta huumorista. Onneksi nyt on muutama heppatätikin työpaikalla.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Hyi 
Päivämäärä:   27.3.24 18:06:42

Ja pakkohan se on lapsista puhua. Jos joku kysyy, miten jaksan illalla vielä lenkille, niin kerron että pakko on saattaa lapsi ponikerhoon. Tai vaikka joudun soittamaan töihin että autoni jätti ja pitää odottaa että lapsi tulee auttamaan. Tai että emme mene The hotelliin koska siinä vieressä on huoneistohotelli jossa sovimme lasten kanssa samaan huoneistoon. En kyllä tunne ketään kuka puhuisi vain lastensa eritteistä mutta toki ihan kuka tahansa mainitsee, ettei pääsekään sovittuun tapaamiseen koska lapsi oksentaa (tai vaikka oksentaisi itse, mutta sehän ei nyt ole pointti).

Eivät naisetkaan esimerkiksi puhu kuukautisistaan koko ajan mutta jouduin minäkin puhumaan ihan miespuoliselle työkaverilleni niistä, koska tarvitsin apua niiden takia.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   27.3.24 19:01:38

"Tämä ongelma on helppo ratkaista, ei ole tekemisissä lapsellisten kanssa kuin pakolliset."

-Sulla ei taida olla kovin pitkiä ystävyyssuhteita, eikä esim. sisaruksia?

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   27.3.24 19:04:34

Missä iässä Wilma katkaisi välinsä vanhempiinsa ja isovanhempiensa? Tai ryhtyi olemaan tekemisissä vain ne pakolliset?

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Wilma 
Päivämäärä:   27.3.24 19:09:32

Onpa typerää venkoilua kysellä vanhemmista ja isovanhemmista. Kaikki on kuolleet, jos teidän on pakko tietää.
Ja kyllä, on ystäviä. Katsokaas kun kaikki ei hanki lapsia, voi tulla shokkina teille. Mulla on ihan lapsettomia ystäviä 8-0

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Wilma 
Päivämäärä:   27.3.24 19:13:01

Miksen saisi viilentää välejä lapsellisiin? Mikä siinä on niin ihmeellistä? Aika moni tekee niin, kun ei jaksa kuunnella sitä oksennusta vauvoista. Siitä ei vaan puhuta ääneen.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   27.3.24 19:29:15

Joo, juuri tuon halusin tietää. Vielä kun tietäisin, minkä ikäisenä menetit vanhempasi. Sillä on varmasti ollut suuri merkitys näihin juttuihisi.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Wilma 
Päivämäärä:   27.3.24 19:32:00

Hah, kolmipiste on oikein kyökkipsykologi :-D

Toivottavasti pönttöaivo muistat ettei täällä kukaan ole sitä miltä vaikuttaa ;-)
Mutta bless your heart <3

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   27.3.24 19:32:41

;)

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   27.3.24 19:35:45

Jooh, aina kun jaksetaan kertoa kuinka velat on vain itsekkäitä, eivät ymmärrä rakkaudesta saati elämästä mitään kun lapsi tuo niin valtavasti sisältöä ja uutta näkökulmaa kaikkeen ettei sitä voi vähempiarvoinen tajuta, niin alkaa hymyilyttää kun joka ikinen lapsellisen aloittama keskustelu alkaa, loppuu ja/tai liittyy hänen lapsiinsa...

Että ei se elämän avartaminen ainakaan keskusteluista ihan herkästi ilmi käy.

Kapeakatsoisuutta on myös toisiin ylenkatsominen. Vaikka kuinka olisit itse mielestäsi se parempi ja aina oikeassa.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: Jaahas 
Päivämäärä:   27.3.24 20:04:50

Lastentarha taas täällä kokoontuu tai no lapsetkin käyttäytyy paremmin, kuin hötöläinen.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   27.3.24 21:39:00

En voi sietää humalahakuisia/"bilettäviä" ihmisiä ja ulkomaan lomamatkalla olen käynyt kerran elämässäni. Haaparantaa ei nyt lasketa mukaan.
Ei noista kovin paljoa jutunjuurta saa.

Lapsia ei ole ja yksineläjä olen ollut viimeiset 10v.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.3.24 19:16:36

Mielenkiintoista. Meillä on töissä paljon lapsettomia ihmisiä (nyt kun miettii, varmaan enemmän kuin niitä joilla on lapsia). Suurin osa samaa ikäluokkaa kuin minä 36 v,. enkä ole koskaan kuullut saati osallistunut keskusteluun bilettämisestä. Matkasta joku saattaa kertoa lyhyesti, mutta ainoastaan yksi on oikeasti kova reissaamaan.

Ne joilla on lapsia, puhuvat niistä melko usein, mutta eivät edes joka viikko ainakaan minun kuulteni. Eivätkä koskaan niin pitkään että olisin tylsistynyt. Useammin puolisot vilahtavat puheessa kuin lapset. Mies tulee hakemaan töistä niin lähdetään suoraan mökille, vaimon työnantaja antoi joululahjaksi kinkkulahjakortin, Pertin äidin sydänkohtaus....

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: hiio 
Päivämäärä:   28.3.24 20:22:55

"Lapsettomat ovat yleisimmin niitä, jotka viihtyvät selvin päin, mutta lapsellisten on pakko päästä tuulettumaan ja rentoutumaan ja se onnistuu heillä vain alkoholin kanssa..."

Tämä. Itse keksin muitakin tapoja viettää viikonloppua esim.

  Re: "Lapsettomat puhuvat vain bilettämisestä"

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   28.3.24 20:30:30

Kunnon olkiukkoaloitus.

Hiio: ihanko totta, luuletko todellakin että lapselliset eivät keksi mitään muita tapoja viettää viikonloppuja? Ihan käsi sydämellä?

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.