Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: pennut töihin 
Päivämäärä:   28.1.23 20:43:35

Mikä pakko on käydä koulua niin paljon mitä täällä nykyään käydään? Kakaroita ei kiinnosta edes.

13-vuotiaasta eteenpäin voisi aivan hyvin olla systeemi että duuniin tai koulua. Niin ne on ennenkin aloitelleet työuraa hyvinkin nuorena. Tekemällä oppii ja kun tulee iän myötä järkeä päähän, voi tulla sitä ihan oma-aloitteista halua opiskella eteenpäin.

Pitäisi olla mahdollisuus valita että tekeekö töitä vaiko käy koulua. Saada palkkaa vaiko opiskella.

Lukutaito pitää olla ja näin, mutta työvoimapulaa voisi helpottaa pistämällä nuoriso aikuistumaan nopeammin tarjoamalla yksinkertaisesti palkkatyötä. Ei välttämättä 8h päiviä mutta säännöllistä työtä 5-7h päivässä jos kerta koulussa istuminen ei kiinnosta. Ja jos kumpikin kiinnostaa, niin mahdollisuus tehdä työtä samalla kun kouluttautuu.

Ja jos sössii työpaikan omaa hölmöyttään, niin sitten koulun penkille kunnes uusi duuni löytyy. Asevelvollisuus pidetään voimassa normaalisti.

Juu, yleissivistys hupenee mutta niinhän se tekee nykyiselläkin systeemillä.

Olen provo, mutta kyllä moni nuori tekisi mieluummin töitä kuin istuisi koulun penkillä.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: l 
Päivämäärä:   28.1.23 20:47:45

Moni nuori nukkuu mieluiten iltapäivään ja valvoo yöt pelaten, rahaa saa sossusta, ei kiinnosta opiskelut eikä työt.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: pennut töihin 
Päivämäärä:   28.1.23 20:49:51

Ei mitään sossutukia, kotonahan ne siinä iässä vielä ovat.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   28.1.23 20:51:38

Kuka maksaisi palkkaa 13-veelle jota ei huvita koulussa istuminen? Millaisen työpanoksen hän antaisi työvoimapulasta kärsiville aloille?

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   28.1.23 20:54:05

Huono provo.

Koulu se on ammattikoulukin.

Ja ei, sossusta ei saa rahaa kotona pelaamiseen.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin..

Lähettäjä: Noh 
Päivämäärä:   28.1.23 21:02:01

Juuri sen takia, ettei ajattelukapasiteetti jäisi sinne 13-vuotiaan tasolle. Tuonikäisten taitoihin sopivissa töissä aivot voi pistää nopeasti narikkaan ja se vähäkin potentiaali, mikä on käytettävissä, jää harjoituksen puutteessa hyödyntämättä. Lopputuloksena on sivistymättömiä aikuisia, jotka julistavat yksinkertaisia ratkaisujaan monimutkaisiin ongelmiin.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: pennut töihin 
Päivämäärä:   28.1.23 21:02:10

Kaippa 13vee osaa laitoksissa pyykätä ja siivota kun opetetaan? Yksinkertaisia hommia on monessa paikassa.

Ja jos ei maita tulla töihin ajallaan ja tehdä niitä niin takaisin koulun penkkiä kuluttamaan sitten jos se on mielekkäämpää.

Provohan tämä on mutta silti, joillekin ihan muunlainen tekeminen kuin opiskelu sopii paremmin ja tiedän monia jotka ovat suoraan peruskoulun jälkeen menneet töihin ja tänä päivänä on ihan paremmatkin talot ja autot. Mutta he ovat liki eläkeikäisiä ihmisiä.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: pennut töihin 
Päivämäärä:   28.1.23 21:05:59

No mitä on nykysysteemin tuloksena tulossa?

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: ^^^^ 
Päivämäärä:   28.1.23 21:54:41

Maksettaisiinko heille kunnollista palkkaa, vai olisiko tässä halpatyövoiman käytön uhka?

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   28.1.23 21:59:13

Alkaisi työ maittaa kun tuet poistettaisi. Jos täysistä työtunneista kahden tonnin bruttopalkasta jää käteen 1500-1600, niin ennemmin ottaa kaikenmaailman tukina sen vajaan tonnin ja makaa kotona .

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: Kymppiluokka 
Päivämäärä:   29.1.23 01:52:57

Onko kymppiluokat poistettu kun oppivelvollisuusikä nousi? Ennen kymppiluokkalaiset kävivät koulua ma-ke ja olivat työharjoittelussa to-pe.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: hihi 
Päivämäärä:   29.1.23 02:01:20

"Lopputuloksena on sivistymättömiä aikuisia, jotka julistavat yksinkertaisia ratkaisujaan monimutkaisiin ongelmiin."

Aistinko tässä pienen piikin aloittajaa kohtaan? :D

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   29.1.23 06:51:49

Ei onnistu koska suurin osa työvoimapula-aloista on sellaisia, joissa ei 13-14-vuotias pikkuteini pärjää. Ei noin nuorta voi laittaa esim. tekemään lähihoitajan hommia tai hitsaamaan tai ravintolan keittiöön tai tarjoilemaan. Prismoissa on ollut näitä tonnilla töihin -kesätyöpestejä joissa varhaisnuoriso saa tutustua kahden viikon ajan työelämään esimerkiksi hyllyttämällä tavaraa.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: Vai vaihdanko? 
Päivämäärä:   29.1.23 07:04:38

No joo huono aloitus tavallaan mut ymmärrän pointin kun oikein hakee.

Esimerkiksi pakkoruotsi ja uskonto pois heti ja tilalle työntekoa. Ei tietenkään niin, että 2h viikossa töitä jossain vaan tuo koko aika mitä noihin aineisiin menee oppivelvollisuuden aikana, olisikin työssäoppimista vaikka ysillä. Palkallisena (harjoittelijan palkka) niin tajuaisivat että hei tästähän tienaa rahaa.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   29.1.23 07:39:11

Pakkoruotsit ja uskonnot pois kyllä,

mutta lapsille niin paljon lisäapua tarvitseville kohderyhmille hifistelytöntä perusäidinkieltä, että korvia soi ja oppi menee perille. Pois Minna Canthien ja Aleksis Kivien kanssa yleissivistävät riehunnat - niitä voi tutkia vapaalla. Jota huvittaa. Samoin pitää hurjasti saada taottua päihin medialukutaitoa, ja oppia kuluttajana toimimisesta, oman talouden hallinnasta, yhteiskunnasta, yhteiskunnan historiasta, taloudesta, poliittisesta systeemistä, siitä mihin kaikkeen verorahat ja ne lainarahat menevät oikeasti. Samoin oman terveyden hallintaa.

Matemaattisesti lahjakkaiksi tutkituille sitä hienoa matikkaa. Muut eivät tee niillä mitään.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: Haha 
Päivämäärä:   29.1.23 07:45:47

Joo kotona maksaminen pitäis kyllä saada loppumaan. Mutta eikai se lopu kun 16v alkaen saa 700e kuntoutusrahaa vaikka asuu vanhemmilla jos(kun) on joku diagnoosi. Siitä on helppo jatkaa ilmaisen rahan keräämistä. Omissakin tuttavapiirissäni näitä tukilapsia 17-24v. Kyllä harmittaa maksaa 30% veroa että saavat loisia.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   29.1.23 07:52:42

Lapset opetetaan lähinnä täyttämään kelan anomuksia ja jos ei koulussa ole oppinut kirjoittamaan, niin kyllä kelan täti auttaa

Oikeasti aloittajan ideassa on pointtinsa

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   29.1.23 07:57:02

*, ei, Prisma ei kyllä missään maksa 1000 e teinille kahden viikon työstä. Summa taisi olla 300 e.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: Joco 
Päivämäärä:   29.1.23 07:57:28

Ei missään nimessä mitään kouluttamattonuuteen liittyviä vaihtoehtoja! Se, että "kakaroita ei kiinnosta" on aivan äärimmäisen huono perustelu, koulunkäynti on liian monelle nuorelle nykyisin se ainoa pakko mikä täytyy suorittaa vaikkei kiinnosta. Ei ne muuten opi että elämässä joutuu tekemään myös asioita jotka ei kiinnosta, siloteltu tie on tehty kotoa käsin.

Siitä olen samaa mieltä jonkun kirjoittajan kanssa että opetusta tulisi eriyttää vahvuuksien mukaan. Matemaattisesti lahjakkaille syventävämpi opetus jo peruskoulussa on hyödyllisempi kuin vaikkapa oppilaalle jolla matemaattinen kyvykkyys rajoittuu perustaitoihin, mutta lahjakkuutta löytyy esimerkiksi kielissä.

Pakkoruotsista ollaan aina oltu tässä maassa tiukasti mieltä puolesta ja vastaan, mutta niin kauan kun ruotsi on virallisen kielen asemassa sitä ruotsia pitää opetella. Sitä ei moni arvaakaan miten laajat urapolut suljetaan jättämällä ruotsin kielen taito pois, ja ruotsin valinnaistamisella päästään siihen että liian moni jättää sen pois.

Se, miten ennen aloitettiin työura ei liity nykypäivään lainkaan. Nyt on nyt, ja sen mukaan edetään. Suomessa tehtiin aikanaan hirveästi töitä lasten oikeuksien suojelemiseksi myös työn puolelta, siksi alaikäisten oikeutta työskennellä säädellään että suoritetaan se päätehtävä eli kouluttautuminen.

Meillä oli viime kesänä työpaikalla 12 sellaista kahden viikon työläistä, ja heistä yksi oli valmis työhön. Muut ihan lapsia vielä, ja kirja kädessä kasvaminen ainoa vaihtoehto päästä elämässä eteenpäin.

Jos opiskelu ei niin kiinnosta on vaihtoehtona oppisopimus. Se on kuitenkin vaativampaa kuin päiväkoulu, kun vastuu teoriaopintojen etenemistä on opiskelijalla. Päiväkoulussa ohjataan enemmän, ja paradoksaalisesti koulunpenkin kaihtajille päiväkoulu olisi se helpompi tapa hankkia ammatti.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   29.1.23 08:04:26

Melkoisen optimistista ajatella että 13-vuotiaana kykenee oikeisiin töihin. Eihän TET-jaksojakaan ole kuin vasta kasi- ja ysiluokilla. Ja mitähän duunia näille nuorison edustajille sitten pitäisi tarjota? Sitä ei aloittaja spesifioinut eikä mietiskellyt lainkaan. Alle 16 veen voisi korkeintaan laittaa esim. lajittelemaan tavaraa kierrätyskeskuksessa, mutta niissä hommissa kait hyödynnetään kuntouttavassa työtoiminnassa olevia aikuisia.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   29.1.23 08:14:27

Miten se koulussa makaaminen ja kännykän räplääminen tunnilla opettaa sietämään epämukavuutta?

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: pennut töihin 
Päivämäärä:   29.1.23 08:25:14

P"akkoruotsit ja uskonnot pois kyllä,

mutta lapsille niin paljon lisäapua tarvitseville kohderyhmille hifistelytöntä perusäidinkieltä, että korvia soi ja oppi menee perille. Pois Minna Canthien ja Aleksis Kivien kanssa yleissivistävät riehunnat - niitä voi tutkia vapaalla. Jota huvittaa. Samoin pitää hurjasti saada taottua päihin medialukutaitoa, ja oppia kuluttajana toimimisesta, oman talouden hallinnasta, yhteiskunnasta, yhteiskunnan historiasta, taloudesta, poliittisesta systeemistä, siitä mihin kaikkeen verorahat ja ne lainarahat menevät oikeasti. Samoin oman terveyden hallintaa.

Matemaattisesti lahjakkaiksi tutkituille sitä hienoa matikkaa. Muut eivät tee niillä mitään."

Ja kaikki tämä ilman että puhelimet saa olla mukana. Kuten sanoin, olen provo mutta keskustelua tästäkin aikaiseksi tuli.

Teinithän eivät ole varsinaisesti tyhmiä, mikseivät he pystyisi oppimaan monenlaistakin työtehtävää. Eikä mitään kesäsetelitouhua vaan ihan tes:in mukainen palkka tehdystä työstä. Johon pitää suhtautua niin kuin työhön suhtaudutaan.

Juurihan oli jossain tuskailtu, että esim ammattikoulusta valmistunut autonasentaja ei osaa nykyään välttämättä edes öljyjä vaihtaa autoon. Menikö vähän hukkaan sekin koulu??

Se, että kuka näitä palkkaa? Palkkatuella töihin jos yritys ei voi palkata. Siitä rahasta mitä menee ensinnäkin ns hukkaan menevään opetukseen (kuten uskonto) ja perusteettoman lusmuilun tukemiseen, saisi palkattua nuoria töihin.
Juurihan oli taas juttua siitä mihin joutavaan valtio ihan yksinkertaisesti hassaamalla hassaa rahaa. Että rahaa kuulemma kyllä olisi koulupuoleen ja vanhushoitoon jos rahan kohdentamiseen otetaan järki.

Miksei vaikka kolme päivää työtä viikossa, ja kaksi päivää koulua. Koulussa juuri sitä aiemmin mainittua mm. medialukutaitoa, oman talouden hallintaa, opetusta ja motivointia hallita omaa taloutta järkevästi ja kauaskantoisesti. Opetusta käytännön veroasioissa. Asioita joilla on väliä arkielämässä.

Ja valmistavaa opetusta/asioiden läpikäymistä siihen ajatteluun, että LISÄKOULUTUS on hyödyllistä ja ihan jo tarpeellista. Vastuun ottoa asioista luonnollisesti heti alaluokilta lähtien.

Miksei nuoria voi ujuttaa työelämään siis aiemmin mitä nykyään tehdään? Ei niin tietenkään, että heidät poltetaan loppuun. Vaan alettaisiin vähän aiemmin tavallaan arvostaa " aikuisina ", eikä pelkkinä koululaispentuina. Ajatusmaailmaa alettaisiin ohjaamaan jo varhemmin muihin asioihin kuin oman ulkonäön jatkuvaan märehtimiseen sun muuhun josta helposti lähtee ongelmat paisumaan ja diagnosoinnit tulille.

Vai jäisikö tässä sitten lapsuudet ja nuoruudet elämättä?

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   29.1.23 08:28:19

Kännykät kännykkäparkkiin kouluun tullessa, pois vasta kun päivä loppu.

16-vuotiaat eivät saa kansaneläkettä.
En tiedö viittako tuo yksi yhteen kotimaiseen väestönosaan, mutta sitäkin koskien kannattaa oikeasti selvittää itse kunkin onko asiassa edes perää vaiko eikö.

Itse en kutsuisi ketään "loisiksi" enkä käytä muuta nats*retoriikkaa enkä kuuntele tuollaista.

Jos ihminen on vammainen, hän on, ja siinä ei paljon ole kadehtimista. Vain "persääliö" ei edes tahdo ymmärtää.

Jollei ymmärrä mihin yhteiskunnan rahat menevät eikä ole oppinut koulussa eikä selvittänyt itselleen aikuisenakaan, ei kannata puhua missään mitään eikä vaahdota, koska ainakin itsensä kohdalla ei ole lapsena ja nuorena selvästi kouluaan asiallisesti käynyt eikä ollut kykene tai halukas siihen.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.1.23 08:38:07

"Juurihan oli jossain tuskailtu, että esim ammattikoulusta valmistunut autonasentaja ei osaa nykyään välttämättä edes öljyjä vaihtaa autoon. Menikö vähän hukkaan sekin koulu??"

Tämä oli ammattioppilaitoksissa tiedossa kun muutoksia opetukseen tehtiin ja oppimista siirrettiin työpaikoille. Ei koulussa opeteta enää tekemään asioita kuten ennen opetettiin. Nyt on ihan herran haltuun millaisen työssäoppimispaikan satut saamaan ja opettaako kukaan siellä sinulle mitään.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.1.23 08:46:25

Kuka sen palkan maksaa? Kuka ne mukulat sieltä kotoa töihin hakee, kun niitä ei kiinnosta lähteä? Mitä sitten kun työn tulos on ala- arvoinen, pentu seisoo työpaikalla lapaset suorana, eikä mitään tapahdu? Kuka ne opettaa siihen työhön ilman koulutusta? Siis kun ei ole kakaralla kokemusta eikä perehdyttäjällä pedagogisia taitoja ikäryhmittäin tapahtuvaan oppimiseen.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: pennut töihin 
Päivämäärä:   29.1.23 08:48:56

Tehdään ammattioppilaitoksista sitten samalla "firmoja"? Ennenhän ihmiset toivat autojaan korjattaviksi amiksiin.

Edelleen, olen provo mutta ei nykysysteemikään ihan kunnossa ole.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: pennut töihin 
Päivämäärä:   29.1.23 08:50:16

Työ voisi olla määräaikaista sopimusta. Jos ei työ maita, sopimusta ei uusita ja pentu koulun penkille kokoaikaisesti suorittamaan oppivelvollisuuttaan.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.1.23 08:52:35

Niin edelleen, kuka ne hakee sinne töihin, kun suurinta osaa ei kiinnosta?

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   29.1.23 08:57:22

Mitä töitä ylipäätään olisi antaa 14-15v. penskoille tuosta vain? Sen pitäisi olla tosi simppeliä suorittavaa hommaa tyyliin roskien keruu puistoista ja kadunvarsilta. Tai isoihin kauppoihin pakkaamaan asiakkaiden ostoksia eteläisten maiden tapaan.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   29.1.23 09:08:04

Se on jännä juttu, kuinka kirjallisuus, kielet ja uskonto on joillekin ihan kamala mörkö. Omassa laajassa tuttavapiirissä ne lapsiperheet, joilla on kristillinen ja sivistystä arvostava arvomaailma, tuntuu omaavan parhaat vanhemmuustaidot. Lapsilla on vain hyvin rajatusti ruutuaikaa, selkeät säännöt ja rajat, velvollisuuksia kotona, vanhempien tuki ja tadaa: tuloksena on hyväkäytöksisiä, sivistyneitä, menestyviä ja päämäärätietoisia lapsia, nuoria ja aikuisia.

Enkä väitä, että ihminen ei voisi menestyä ilman uskontoa, mutta ei-uskonnollisillekin noista kristillisistä arvoista löytyisi paljon arvokasta ajateltavaa elämään. Ja ruotsin kieli on tarpeellinen tai pakollinen monissa duuneissa.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: hummaniheippaa 
Päivämäärä:   29.1.23 10:45:46

Nuorten työssäkäynti on täysin absurdi ajatus.Ensinnäkin lähes kaikki pienipalkkaiset rupulityöt sisältävät koneiden käyttöä.Lainsäädäntö estää alle 18v.Ajatelkaan hiljaa itseksenne paljonko olisitte valmiit maksamaan näille onnettomille lompsijoille .Itse en pennin penniä.Surullista että heidän elämä pyörii vain kännykän sisällä, konkreettisesti ei tapahdu muuta kuin ahdistaa ja masentaa.Vastuu on ensisijaisesti vanhemmilla.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: Joco 
Päivämäärä:   29.1.23 17:11:07

Kuka sanoo että lasten pitää laiskotella koulussa ja räplätä puhelimia? Jokaisella lapsella on vanhemmat, tai yksi vanhempi, tai huoltaja. Tällaisen kotihahmon tehtävänä on vaikkapa jättää puhelin ostamatta jälkikasvulle, tai pitää se puhelin hallussaan koulupäivän ajan jos sen olemassaolo häiritsee opiskelua. Koulun puolelta niitä luureja ei ilmeisesti saa takavarikoida.

Suomessa opiskellaan meidän kansalliskirjailijoista, uskonnoista, biologiasta ja vieraista kielistä siksi että yhteiskunta tällä tavalla osallistuu lasten kasvattamiseen. Mitä enemmän saa tietoa, sitä vahvemmalle pohjalle voi omat mielipiteensä ja vakaumuksensa muodostaa. Jos on sivistysvastainen koti, voi olla että lapsi ei tulisi koskaan kiinnostumaan urasta tai yleensäkin asioista jos niitä ei avata koulussa.

Opetukseen tarvitaan lisää määrärahaa, koululle ja opettajille enemmän oikeuksia puuttua epäkohtiin, ja myös vanhemmille tuntuvan sakkorangaistuksen uhalla vastuu koulunkäynnistä. Perusopetuksen ulkopuolella se menee niin että opintotuet peritään takaisin jos opinnot eivät etene, ja sama systeemi huoltajan lompakolle käyttöön vain. Alkaa kummasti kiinnostaa meneekö se penska sinne kouluun uskontoa opiskelemaan jos luvattomista poissaoloista rapsahtaa satasen lasku ja suorittamattomista kotitehtävistä viiskymppiä. Nelosesta todistuksessa tonnin tiketti ja luokan tuplaamisen reaalikulut saa maksaa itse. Jos tässä nyt halutaan kärjistää, ja miettiä mitä voisi tehdä toisin.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   29.1.23 17:52:30

No vaikka vihaan uskontoa, osaan useita kieliä, kirjallisuutta enemmän kuin keskiverto lukija. Mutta uskontomafiakulttuuri pitää eliminoida maapallolta jollain. Kaikki paha tullut siitä, ahneudesta ja itsekkyydestä. Ihmiskunta ei pääse eteenpäin muutiin, rauhaa ei saada ilman. Sori ...

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: Joco 
Päivämäärä:   29.1.23 18:19:18

Vaan kun ihminen voi aikuistuttuaan itse päättää mihin uskoo vai uskooko mihinkään, niin siksi on hyvä että peruskoulussa annetaan suht neutraalia kasvatusta myös sen uskonnon suhteen. Omalla kohdalla se johti ateismiin ja kirkosta eroamiseen heti kun se oli mahdollista, jollain toisella se on voinut antaa kipinää harjoittaa uskontoa tavalla mikä hänet tekee onnelliseksi. Oli se sitten joulukirkko kerran vuoteen, pappisseminaari tai uskontutkimus, muinaisuskonnot tai mitä lie.

Henklökohtaisesti uskon vain siihen että vaikka uskontoja ei olisi olemassa on ihminen niin itsekäs olento että rauhaa ei joka tapauksessa olisi. Uskonsotien sijaan olisi jotain muuta.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: u 
Päivämäärä:   29.1.23 18:23:15

Uskonnonopetuksessa on kyse myös historiasta, koska kristinusko vaikuttaa edelleen länsimaisessa yhteiskunnassa. Lisäksi uskonnossa käsitellään muita uskontoja ja eettisiä kysymyksiä, ja on hyvä ymmärtää erilaisia tapoja uskoa.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: pennut töihin 
Päivämäärä:   29.1.23 21:06:38

Ei mulle kirjallisuus, kulttuuri ja kielet ole mikään mörkö. Ei ole vaan helppo kirjoitellessa muistaa kaikkea mitä pitäisi.

Jocon ajatusta voin kompata myös ihan täysin. Jotain pitäisi tehdä mutta itse en lähtisi heti aliarvioimaan nuorten kykyjä. Kun eivät he oikeasti aivan idiootteja ja tyhmiä ole. Asioilla pitää vaan olla riittävästi motivaattoria ja riittävästi myös seurauksia jotta he älyävät ottaa tarpeeksi tosissaan.

"Niin edelleen, kuka ne hakee sinne töihin, kun suurinta osaa ei kiinnosta?"

Ei kukaan. Jos ei kakara itse lähde töihin, ei kukaan hae. Kyllä hänellä on vastuu itsellään ja sen verran voi sen ikäisille vastuuta laittaakin. Rahapalkkaa ei tule jos ei mene töihin tai hakemaan saikkulappua niin kuin aikuisetkin joutuvat hakemaan. Siinä puntaroikoon itse että kiinnostaako mennä duuniin ansaitsemaan rahaa vaiko istua prse homeessa opiskelemassa saamatta rahaa.

Se sitten, että onko kaikille halukkaille duunia. Ei ole ainakaan sellaista mitä olisi just mieluisinta tehdä. Mutta jos vaihtoehdot on mennä joko ikävämpään hommaan tienaamaan palkkaa, tai istua koulussa niin siinä on vaihtoehdot. Kyllä nuoret siihen sopeutuu. Sen verran kannattanee tasapäistää, että tiettyyn ikään asti palkkaus olisi alasta riippumatta aina sama.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.1.23 21:08:34

Eli yisiin vaan ala-aste? Koska 13v on suunilleen seiska luokkalainen.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: hummaniheippaa 
Päivämäärä:   29.1.23 21:41:38

Parasta olisi panostaa esikouluun.Siellä tehtäisiin kattavat testit älykkyys- ja fyysisettestit. Niiden perusteella joko urheilu tai tavaliseen kouluun. Loput paskaduuniin tai odottamaan sukupolvenvaihtoa navetan nurkkaan.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: ;) 
Päivämäärä:   29.1.23 22:23:29

Mulla alko työt 13v vanhana. Ysin lopputodistus oli tosi heikko mutta esim matikka 10, liikunta 10, ruotsi ja englanti 10. Sit oli paaaaljon 5 muissa aineissa. Lähin amikseen ja 17v vanhana lopetin ja edelleen omaan vaan peruskoulu paperit. Omistan omakotitalon, olen vakituisessa työsuhteessa ja siinä sivussa teen ammatinharjottajana muita hommia. Oon siis elävä todistus siitä että kaikki työelämän valinneet elämänkoululaiset ovat pelkkää saastaa :D haluisin kyllä ehkä jossain kohtaa lähtee opiskelee mutta pitää kattoo millon ehtii, nyt on kiire tehdä töitä ja maksaa veroja niin että kaikki rakkaat lapsukaiset voi nostaa tukia ja opiskella :D
No ei vaan, kaikki omalla tavalla kunhan jotain järkevää tekee mutta tämän päivän systeemi ei toimi.
t. Ylpeä 25v elämänkoululainen

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: EIvoi olla totta 
Päivämäärä:   30.1.23 09:05:23

Töihin vaan, olen sitä mieltä. Monelle jotka menee ns. matalapalkka-duuneihin, ei ole mitään hyötyä muutenkaan opiskella.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   30.1.23 09:11:08

"Ei missään nimessä mitään kouluttamattonuuteen liittyviä vaihtoehtoja! Se, että "kakaroita ei kiinnosta" on aivan äärimmäisen huono perustelu, koulunkäynti on liian monelle nuorelle nykyisin se ainoa pakko mikä täytyy suorittaa vaikkei kiinnosta. Ei ne muuten opi että elämässä joutuu tekemään myös asioita jotka ei kiinnosta, siloteltu tie on tehty kotoa käsin."

Samaa mieltä.

Tuommoisia ehdottelevien pitää olla myös realisteja: sopivia duuneja ei ole eikä riitä kaikille vaihtoehtoisen polun kulkeville.. Se on mäkkäri tai hese ja niihin otetaan ehkä hakijoista ne sosiaalisesti lahjakkaimmat ja reippaimmat, mitä nämä "mua ei kiinnosta"-tyypit eivät yleensä ole. Kun tälle ikäryhmälle ei nykyään löydy edes kesätöitä sellaisessa mitassa kuin omassa nuoruudessa niin ei heille löydy mitääb vakkaripaikkaakaan. Yllä lueteltukin jo työvoimapula-ammatit ja ne eivät ole 13-18vuotiaiden paikkoja.

  Re: Oppivelvollisuus tai töihin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.1.23 09:28:47

"Onko kymppiluokat poistettu kun oppivelvollisuusikä nousi? Ennen kymppiluokkalaiset kävivät koulua ma-ke ja olivat työharjoittelussa to-pe."

Kymppiluokkia on erilaisia, ei kaikissa ole työharjoittelua.
Itse kävin kymppiluokan vuosina 2005-2006, ja meillä oli vain yksi viikon kestävä työharjoittelu.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.