Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Pentu 
Päivämäärä:   21.1.22 23:27:58

Kunhan puran omaa turhautumista, miten 4kk ikäinen pentu silti pissii sisälle, vaikka ollaan menty samalla päivärytmillä ja kellonajoilla alusta asti. Pentu kykenee pidättämään yöllä jo 8h, mutta jostain syystä päivisin saattaa silti vaan mennä johonkin kohtaan asuntoa ja pissata vaikka edellisestä ulkoilutuskerrasta on vain tunti. Ulkona käydään nyt jämptisti kolmen tunnin välein (myös välissä jos näyttää merkkejä että on hätä), ja tekee aina hyvin ulos tiettyyn paikkaan. Pienihän tämä vielä on, mutta alkaa silti jo välillä miettimään millaisen palikan sitä koiraksi saikin. Minkä ikäisenä muiden kerrostalojen pennut on sisäsiisteiksi oppineet?

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Hhhh 
Päivämäärä:   21.1.22 23:37:47

Pienihän hää vielä on. Kuukauden päästä tilanne on jo toinen.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   22.1.22 00:03:38

Minulla on ollut 10 koiraa, kaikki saman rotuisia. Ne ovat oppineet sisäsiisteiksi välillä 6kk-11kk. Pennut ovat tulleet pikkuiseen laumaan, 2-5 koiraa, joten vilskettä on piisannut ja hetkiä, jolloin ei tapahdu mitään, on laumassa varmasti vähemmän kuin yhden koiran kodissa. Luulisin, että koko työpäivän lepäilevä pentu ei varmaankaan lirauttele niin usein kuin lauman mukana sähläävä pikkuinen.

Yritä nauttia pentuajasta! Kyllä se oppii ajallaan :-)

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Hippis 
Päivämäärä:   22.1.22 00:05:49

Nyt alkaa olla oikeasti sisäsiisti, ikää pennulla 8kk. Miksi joku olettaa/odottaa koiran pystyvän sisäsiisteyteen neljän kuukauden ikäisenä? Se koira ei todellakaan ole mikään "palikka" vaan ihan yksinkertaisesti vain kykenemätön pidättämään vielä. Yöllä varmasti onnistuukin kun koira on rauhassa/nukkuu, mutta päivällä aktiivisena on aineenvaihduntakin nopeampaa. Anna pennun olla pentu, kyllä se sisäsiisteys tulee pennun ollessa siihen valmis.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   22.1.22 00:12:52

Tuohon äskeiseen vielä lisäisin, että kokemuksen myötä olen tullut paljon rennommaksi tämän sisäsiisteysasian suhteen. Pentua viedään ulos usein ja heti, jos huomataan, että se etsiskelee sopivaa paikkaa asioinnilleen. Meillä koirat käyvät pihalla vielä puoliltaöin ja heti aamulla klo 6. Siinä välissä en vie edes pentua ulos. Lattialla on pissa-alusta ja sitä saa käyttää. Samoja alustoja pentu käyttää myös päivisin, jos hätä yllättää, eikä ulos jostain syystä pääse.
Sen jälkeen kun hyväksyin sen, että osa pissoista ja kakoista tulee joka tapauksessa sisään, minulta vapautui energiaa muihin touhuihin pentujen kanssa ja loppui se suorittaminen ja kiristely tästä asiasta. ”Vahingot” on paljon mukavampi siivota alustoilta kuin paljaalta lattialta. Kaikki pennut ovat oppineet sisäsiisteiksi, jotkut nopeammin ja toiset hitaammin.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: vanha 
Päivämäärä:   22.1.22 00:17:01

Fysiologisesti koiranpentu on valmis sisäsiisteyteen noin viiden kuukauden iässä ja sitä vanhempana. Turha odottaa nelikuiselta sellaista, johon se ei fyysisesti kykene.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Jaa 
Päivämäärä:   22.1.22 00:19:16

Hommasta katoaa ilo kokonaan, jos ryhdyt pelkäksi sisäsiisteysvalmentajaksi pennullesi. Se on ihan täysipäiväistä työtä, alkaa turhauttaa ja kohta ottaa päähän koko otus.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 00:27:17

Ihan ystävällisenä neuvona: vedä happea ja yritähän ottaa vähän rennommin. Jos turhaudut jo tuollaisesta asiasta pennun ollessa noin pieni, niin mitähän se mahtaa olla vaikka murkkuiän, juoksuaikojen/narttujen perään vouhotuksen, hihnakäytöksen, mahdollisten ongelmatilanteiden kuten eroahdistuksen kanssa jne. Tulet tuota menoa menettämään hiuksesi vielä moneen otteeseen.

Meillä ei ollut mitään säännöllistä ulkoilurytmiä (poislukien heti aamulla herättyä toki ja ruoan yhteydessä) ja paperille sai tehdä aina kun oli tarve, eikä pentua lähdetty enää juoksuttamaan ulos jos liian myöhään näki että nyt muuten pissaa justiinsa. Ikää en edes muista, koska en stressannut asiaa yhtään.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Tt 
Päivämäärä:   22.1.22 01:32:56

Kaikki talvipennut joita on ollut yhteensä 4 ovat oppineet sisäsiisteiksi 6-7kk välissä. Ei aikaisemmin. Seuraavan kanssa en edes yritä aiemmin.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 01:53:28

Ihan normaalia. Harva ihminenkään käy öisin yhtä tiheästi pissalla kuin päiväsaikaan.

Jos täysin normaalia pentua pitää nimitellä jo palikaksi, kannattaa ehkä harkita kannattaisiko koko koirasta luopua jo tässä vaiheessa. Pahimmat teinimylläkät teillä on vasta edessä, ja jos sopiva tuuri käy jotkut pissavahingot ovat tooodella pientä sen rinnalla mitä on tulossa.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Katti 
Päivämäärä:   22.1.22 02:07:24

Meillä on 4,5 kk ikäinen ulkosiisti pentu :D
No ei, tekee se välillä ulos tarpeensa. Saatetaan käydä aamulla yli tunnin lenkki, eikä pentu pissaa kertaakaan, kakan tekee kyllä yleensä. Kun päästään sisälle, pentu kiirehtii pissa-alustalle.

Mutta onneksi käy edes alustoilla. Toiset vaan oppii hitaammin kuin toiset.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   22.1.22 02:17:08

mulla kahdeksasta koirasta yksi oli sisaäsiisti 4kk. viisi 6kk yksi 9kk ja yksi toivoton pissalinko vajaa kaksivuotiaaksi ja senkin päälle koko elämänsä ikuinen merkkailija.
ja tämä se paljon parjattu kääpiöseurakoirarotu joka ei ikinä kuulemma ole sisäsiisti

tuurista ja taidosta kiinni. sen olen oppinut että mitä enemmän itseä kiristää sisäsiisteyden puute,sitä pahemmaksi tilanne menee.
et sinä vauvastakaan hermostu jos vaippaan tulee. ajattele sitä joka kerta kun siivoat. kyllä se oppii. tsemppiä ja sikaisot kehut ulkona tietenkin aina.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Turre 
Päivämäärä:   22.1.22 10:38:19

Alle vuoden ikäisen koiran sisäsiisteyden ei pitäisi olla stressi. Koirien kehityksessä on tämän asian suhteen isoja eroja. Lisäksi mitä isompi draama asiasta tehdään, sitä hitaampaa on kehitys.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Sanot 
Päivämäärä:   22.1.22 10:42:49

Ulkona käydään nyt jämptisti kolmen tunnin välein"

Kunhan puran omaa turhautumista, miten 4kk ikäinen pentu silti pissii sisälle, vaikka ollaan menty samalla päivärytmillä ja kellonajoilla alusta asti. "

Niin se pentu ei le kone jolla on tarkat ajoitukset.Yllätys. Höllää pipoa ja vie ulos useammin.Heitä se kellosi huitsin hittoon.Pentumme vajaa 4kk osaa pyytää ulos ja on lähes sisäsiisti sitä ei ole kellotettu nyt tunti nyt kolme vaan se käy ulkona aina kun riehuu herää on syönyt,sitä on" reenattu",aktivoitu ,teetetty temppuja jne. eli noin "miljoona" kertaa päivässä.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Hiiri 
Päivämäärä:   22.1.22 11:36:53

Meillä 5kk ikäinen pentu ja uskallan sanoa jo sisäsiistiksi. Se vaan vaatii paljon ulkoilutusta, koiran käytöksen seuraamista ja paljon kehuja kun tarpeet tulee ulos. Vahingoista en koskaan torunut, paitsi jos satuin saamaan just rysän päältä kiinni niin silloin toruin vähän. Pissa alustaa en koskaan käyttänyt.

Pennut on yksilöitä ja sinunkin pentu vielä pieni!! Meillä käytiin 4kk kanssa vähintään kahden tunnin välein ulkona... Riippuen mitä tehtiin, riehuttiinko vai källittiinkö sohvalla...

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: miksi 
Päivämäärä:   22.1.22 11:56:04

Miksi pennun pissatus kellotetaan? En ole ennen tällaisesta kuullut.

Meillä pikkupennut on aina viety ulos kun ne heräävät, kun ne ovat syöneet, kun ne ovat leikkineet reippaasti. Päivällä siis tarvittaessa toistakymmentä kertaa. Kasvattajat ovat tätä tehneet myös jo ennen luovutusta niin on pennuille tuttu ja uudessakin kodissa hoksaavat hyvin pian että pihalle tehdään tarpeet.

Ulkoilukertoja sitten harvennetaan sitä mukaa kun rakko ja pidätyskyky paranee. Pienet ovat myös kaikki oppineet nopeasti itse menemään ovellepäin kun pitäisi pihalle päästä. Viimeisin teki viimeiset sisäpissat 10-viikkoisena.

Näin kerrostalossa.
Omakotitalossahan asia olisi vielä yksinkertaisempi.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: ninni 
Päivämäärä:   22.1.22 12:11:42

Kusetko itse aina samaan aikaan vuorokaudesta?
Pentu pissaa kun sitä pissattaa, ei kolmen tunnin välein kun sinä haluat. Ja ihminen joka haukkuu 4kk ikäistä palikaksi sisäsiisteydettömyydestä, on idiootti.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 13:28:47

Ihan mielenkiinnosta, onko tämä aloittajan ensimmäinen koira, ja eikö tullut tutustuttua mihinkään koirakirjallisuuteen ennen pennun hankintaan tai edes sen jälkeen?

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 13:29:52

"Vahingoista en koskaan torunut, paitsi jos satuin saamaan just rysän päältä kiinni niin silloin toruin vähän."

Ihan oikeasti, miksi? Ei se ole pennulle mikään vahinko, jos pidätyskyky ei ole vielä kunnolla edes muodostunut, se ei osaa ulos pyytää, etkä ole itse vienyt sitä ajoissa ulos. Toru ennemmin itseäsi kun olisit asiaan voinut vaikuttaa.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Hiiri 
Päivämäärä:   22.1.22 13:33:56

Minusta koira kyllä ymmärtää jos se jää rysän päältä kiinni ja sanon sille hyyyi. Osassa pentuoppaista näin neuvotaan myös tekemään. Tässä on varmasti eri mielipiteitä, mutta meillä näin ja hyvä tuli!!

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Puuhis 
Päivämäärä:   22.1.22 13:34:37

Toru ennemmin itseäsi kun olisit asiaan voinut vaikuttaa."

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 13:55:08

Ei sun pentu ole jäänyt "rysän päältä kiinni". Se on pissannut, koska pissattaa ja sä et ole vienyt sitä ulos.

Joo ei se siitä torumisesta rikki mene, mutta mitään järkeähän siinä ole, jos se ei osaa vielä ulos pyytää.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 14:08:12

Vähän sama kun ihminen suljetaan huoneeseen jossa ei ole vessaa, ja kun hän laskee housuun kuuluu ovesta hyyyi. Joo hän ymmärtää tehneensä väärin, mutta mitäpä muutakaan hän olisi voinut tehdä, kun mahdollisuutta muuhun ei edes annettu.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Belle 
Päivämäärä:   22.1.22 14:10:02

Huoh. Miten ihmiset jaksaa stressaa sitä ettei pieni pentu ole vielä sisäsiisti? Vasta neljän kk jälkeen pennun alkaa olla mahdollista hallita rakkoaan, eli nyt se vasta pikkuhiljaa alkaa olla mahdollista. Yö on eri, on minullakin ollut pennut yöt alusta asti pissaamatta kun nukkuvat sängyssä. Jotkut osanneet pyytää ulos hvyin nopeasti, mutta silti vahinkoja tulee, ja aivan turha niistä stressata. Jos pennun ottaa, luulisi ihmisen olevan varautunut siihen että pissaa ja kakkaa nyt vaan siivotaan jonkin aikaa.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: wag 
Päivämäärä:   22.1.22 14:28:16

Ja monesti tulee takapakkejakin vielä, mun hyvää vauhtia sisäsiistiksi kehittymässä ollut pentu keksi noin 4kk iässä yhtäkkiä että tarpeet pitääkin tehdä sisälle ja aina oikein pinnisti koko "lenkin" että voi sitten pissata sisälle heti kun saan kengät jalasta :D no mutta hyvä siitäkin tuli, en jaksanut stressata niin ei mennyt kauaakaan että kaikki tarpeet alkoivat tulla ulos. Eikä koira ole yhtään "palikka" näin aikuisena....

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 14:34:55

Mun molemmat saksanpaimenet ovat olleet sisäsiistejä 4kk iästä alkaen.
Varmaan riippuu paljon rodusta/koiran koosta ja omasta viitseliäisyydestä. Isommat koirat ovat nopeemmin sisäsiistejä, koska suurempi rakko jne

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   22.1.22 15:28:26

Meillä myös 4,5kk pentu kiirehtii sisään pissalle :D Lähinnä naurattaa, eiköhän se opi siitä.

Tekee onneksi alustoille pissat/kakat, joten helppo siivota

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 15:34:35

"Varmaan riippuu paljon rodusta/koiran koosta ja omasta viitseliäisyydestä. Isommat koirat ovat nopeemmin sisäsiistejä, koska suurempi rakko jne"

Lopettakaa jo tämä :D Ei mun perhoskoirasta tule yhtä paljon pissaa kuin mun 25kg koirasta, joten eivät ne myöskään tarvitse samankokoista rakkoa kyetäkseen pidättämään samaa aikaa.

Ihan on yksilöllistä sisäsiistiksi oppiminen, millään rakon koolla ei ole siinä merkitystä.

Eikä siellä ulkonakaan ole pakko ihan jatkuvasti rampata. Minä en ainakaan jaksa, ja ihan sisäsiistejä on kaikista koirista tullut vaikkei ollakaan koskaan kelloa tuijottamalla hypitty ulkona. Se sisäsiisteys sieltä tulee joka tapauksessa KUN koiran pidätyskyky on riittävän kehittynyt, ei se ole niin justiinsa vaikka pentuaikana niitä vahinkoja tapahtuisikin. Ne vain siivotaan pois ja muistetaan kehua aina kun hommat hoituu ulkona, ei siitä sen kummempaa stressiä tarvitse ottaa.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Pentu 
Päivämäärä:   22.1.22 18:41:56

Moni näemmä ei lukenut paria lausetta pidemmälle, meillä on kellonajat milloin mennään ulos että opitaan päivärytmeihin MUTTA ulos mennään myös välissä jos näyttää että on hätä. Asutaan hissittömässä kerrostalossa ylimmässä kerroksessa, joten aikataulut tuo elämään pientä helpotusta. Suuremmalti pentu osaa jo pidättää hyvin nuo kolmen tunnin välit, mutta aina välillä lirahtaa välissä sisälle ilman että näyttää edes merkkejä että on hätä. Tiedostan, että koirat on yksilöitä, kunhan tosiaan turhautuneena purin jonnekin tunteitani. Mukava kuulla toisten vahinkotarinoita, kiitos paljon tsempeistä jotka niitä lähetti!

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Tursas 
Päivämäärä:   22.1.22 19:43:11

Täällä myös yksi pissarallin kanssa taiteileva lähettää myötätuntoa ja tsemppiä! Meillä on samanikäinen pentu ja usein etenkin iltasella pissiä saattaa tulla sisälle (useimmiten matolle) neljä kertaa kahden tunnin aikana. Siitäkin huolimatta että oltaisiin esimerkiksi 15 minuuttia sitten käytykin ulkona tekemässä pissit. Yksi ainoa päivä on meillä ollut ettei tämä olisi lorotellut kertaakaan sisälle :D Asutaan myös hissittömässä kerrostalossa joten porrastreeniä ainakin on ollut kiitettävästi. Välillä se turhauttaa sitä pissiä luututa ja sukkia vaihtaa kuiviin mutta toivottavasti vaikka kuukauden päästä tilanne ja pidätyskyky on jo luontaisesti parempi.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   22.1.22 21:50:34

Ottaisin vaikka taukoamattoman pissasuihkun sisälle joka päivä jos sillä pääsisi eroon oman pennun hermojariipivästä tavasta syödä KAIKEN ulkona. Tätä on jatkunut jo viikkotolkulla ja nykyään pelkkä ajatus ulosmenemisestä ahdistaa. Muovit, maskit, kivet, kepit, roskat, kakat, kaikki maistuu. Ihan sama mitä edessä on, se on syötävä. Päästää irti käskystä kun saa vaihtarina namin, osaa myös jätä-käskyn treenatessa, mutta jostain syystä kaikki unohtuu kun näkee sen makoisan roskan edessä. Ja tätä jatkuu koko lenkin ajan. Ottaa roskan, päästää irti käskystä ja välittömästi ahmaisee seuraavan. Pitääkö tässä oikeasti ostaa kuonokoppa ennenkuin järki menee tai menee oikeasti jotain tosi vaarallista alas? Pelkään että kerkeää syödä jotain terävää kun silmä välttää. Pentu on meilläkin reilu 4kk. Apua.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 22:17:30

”Vahingoista en koskaan torunut, paitsi jos satuin saamaan just rysän päältä kiinni niin silloin toruin vähän.

Mitä vttua?? Vielä joku urpo nykypäivänä toruu pentua pissaamisesta?? Ei ikinä näin. Ei ikinä.
Pentua ei ikinä toruta edes vähää jos pissaa sisälle, se ei tee sitä pahuuttaan/ikeyttään/vttuillakseen tai mitään muutakaan kiusaa. Se ei kykene vielä pidättä tarpeeksi. Sama kuin rankaisisit vauvaa siitä kun pissaa vaipasta ohi.

Mutta ap, se on pentu. Se pissaa silloin kuin sitä pissattaa, ei sinun kellon mukaan. Omat pennun käy ulkona jopa vartin välein, herään öisinkin niitä viemään pihalle, joten eivät pissi sisälle kovinkaan pitkään. Mutta en asu kerrostalossa, enkä pidä pentujani ikinä palikoina tai halveksi niitä muutenkaan. Kannattaisi viimeistään nyt korjata asennettan pentua kohtaan.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 22:20:00

”Ottaisin vaikka taukoamattoman pissasuihkun sisälle joka päivä jos sillä pääsisi eroon oman pennun hermojariipivästä tavasta syödä KAIKEN ulkona. Tätä on jatkunut jo viikkotolkulla ja nykyään pelkkä ajatus ulosmenemisestä ahdistaa.”

Suurin syy tällaiseen käytökseen on mahavaivat. Närästys, kipu, mikä vaan epämiellyttävä tunne mahassa tai suolistossa. Vaihda ruokaa, älä syytä pentua.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: < 
Päivämäärä:   22.1.22 22:22:55

Meidän uros oli sisäsiisti että uskalsi siihen suht koht luottaa, noin vuoden iässä vasta.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Puuhis 
Päivämäärä:   22.1.22 22:23:52

Lähettäjä: Pentu
Päivämäärä: 22.1.22 18:41:56

Moni näemmä ei lukenut paria lausetta pidemmälle, meillä on kellonajat milloin mennään ulos että opitaan päivärytmeihin"
Mihin hiton päivärytmeihin? Miksi koira pitää opettaa kellon kanssa johonkin rytmiin?Mä menen töihin käytän pennun ulkona 05-07 välillä en aina kello 0615 vaan välillä 0505 tai jotain muuta.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Jjj 
Päivämäärä:   22.1.22 22:33:12

Pitääkö tässä oikeasti ostaa kuonokoppa ennenkuin järki menee tai menee oikeasti jotain tosi vaarallista alas? Pelkään että kerkeää syödä jotain terävää kun silmä välttää. Pentu on meilläkin reilu 4kk. Apua.

^
Normaali pentu ei syö tuollalailla kaikkea. Se on jotenkin kipeä? Mitä se syö? Vaihda ruoka älä menetä järkeä vaan käytä sitä. Toimintaan on aina joku syy selvitä se.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   22.1.22 22:34:58

Suurin syy tällaiseen käytökseen on mahavaivat. Närästys, kipu, mikä vaan epämiellyttävä tunne mahassa tai suolistossa. Vaihda ruokaa, älä syytä pentua.

Pentu on syönyt ihan samaa erittäin laadukasta safkaa kasvattajalta asti, mikään ei ole muuttunut. Eli olisiko kyse siis kuitenkin siitä roskasta siellä mahassa? Että onko tässä nyt menossa joku kierre. Pakko myös ihmetellä miten surkeita vastauksia täällä taas on, perus htnet :D Hemmetti miten kiukkuisia ihmiset nykyään ovat. Korona ja neljä seinää taitaa puristaa monella.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Puuhis 
Päivämäärä:   22.1.22 22:37:11

, osaa myös jätä-käskyn treenatessa, mutta jostain syystä kaikki unohtuu kun näkee sen makoisan roskan edessä. Ja tätä jatkuu koko lenkin ajan."Mitään se ei osaa,treenatessa älä intoile treenatessa , hei haloo se on pentu.Anna sen olla pentu.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   22.1.22 22:43:15

Nyt meni vähän puuhiksen teksti ohi

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   22.1.22 22:51:15

Eipä tarvitse meikäläisen pentua ottaa tämän jutun luettua.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 23:11:34

”Pentu on syönyt ihan samaa erittäin laadukasta safkaa kasvattajalta asti, mikään ei ole muuttunut. Eli olisiko kyse siis kuitenkin siitä roskasta siellä mahassa?”

Ilmeisesti siis nappulaa syö? Se ei välttämättä sovi vaikka olisikin kuinka ”laadukasta”, nappulat aiheuttavat usein alkergoita, yliherkkyyksiä ja muita suolistovaivoja. Tuollaiseen rajuun käytökseen on usein syy ruoansulatuskanavan ärtymisestä, mikä johtuu pitkäaikaisesta epäsopivan ruoan syöttämisestä. Vaikka kasvattaja on ruoan määrittänyt, se ei takaa mitään. Kokeile vaihtaa vaikka kotiruokaan (+lisät purkista) saattaa parantua ihan silläkin jo. Vaatii toki hetken aikaa.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.22 23:22:43

”Pakko myös ihmetellä miten surkeita vastauksia täällä taas on, perus htnet :D Hemmetti miten kiukkuisia ihmiset nykyään ovat. Korona ja neljä seinää taitaa puristaa monella.”

En tiedä ketä tällä tarkoitat? Mutta ymmärrän kyllä sen jos turhaudutaan siitä että syytetään heti koiraa, eikä viitsitä perehtyä syvemmin asian syyhyn. Niinkuin ap, sekä tuo sinunkin avautuminen, että hitto kun menee hermot mutta syytä ei viitsitä miettiä että miksi se koira niin toimii. Yleensäkään eläimet eivät tee mitään kiusallaan, vaan siihen on joku syy. Toivottavaa olisi että me ihmiset, joilla pitäisi olla enempi kykyä ajatella, käyttäisimme sitä, emmekä vaan kiukuttelisi. Ikävää jos koet tämän surkeaksi tavaksi vastata, mutta välillä on ne kysymyksetkin yhtä surkeita. Vilpittömästi kuitenkin toivon että vastauksestani olisi apua, ja pääsisitte molemmat koiranne kanssa tuosta ikävästä tilanteesta eteenpäin. Jos se on ikävä sinulle, vielä ikävämpi se on koiralle.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   22.1.22 23:22:46

Syö 50/50 raakaa ja kylmäpuristettua nappulaa. Nappula ei ole "luonnollista", vaan ihan oikeasti laadukasta ja lisäaineetonta. En ole löytänyt markkinoilta parempaa, mutta täytyy koettaa katsella. Täytynee käyttää ihan tsekattavana jos ei mene normaaliin tutkii suulla-pentukäytökseen.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   22.1.22 23:36:24

Ihan luonnollista käyttäytymistä pennun maistella ja kokeilla ulkona asioita. Kuten vauvat tutkivat maailmaa käsillään, pennut tekevät sen suullaan. En nyt ihan ensimmäisenä lähtisi maalaamaan piruja seinille, varsinkin jos uloste on ihan normaalia ja pentu on muutenkin oma itsensä. Oma pentu teki samaa, ahkerasti vaan tehtiin vaihtareita ja lopulta puolivuotiaana tapa jäi pois. Edelleen kannellaan kyllä keppejä, mutta roskat lakkasi kiinnostamasta.

  Re: Pentu sisäsiistiksi

Lähettäjä: Uu 
Päivämäärä:   23.1.22 08:34:16

Meillä nyt 8-viikkoinen pentu. Ollut muutaman päivän. Ei ole tehnyt sisälle tarpeitaan kertaakaan. Pääsee ulos heti herättyään, syötyään ja leikittyään. Osaa jo pyytää itsekin. Edellinen koirakaan ei koskaan tehnyt sisälle, sitä edellinen kerran. Kaikkia en muista, kun koiria on meillä ollut kymmeniä vuosia. Mutta ikinä ei ole siisteyden omaksuminen kuukausitolkulla vienyt. Omakotitalo.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.