Lähettäjä: Pelko 
Päivämäärä:   25.11.20 21:59:20

Inhottaako teitä koskaan olla ihminen ja tajuta kuoleman ja sen lopullisuuden? Ahdistaa, olisin mielummin vaikka kauris tai termiitti, ihan mikä vain muu kuin ihminen joka miettii sitä loputonta "olematonta". Siis miljardeja tsiljoonia vuosia.. ei koskaan ikinä enää mitään :( Haluaisin uskoa johonkin, mutta olen ateisti ja nojaan tieteeseen, en siis usko sieluun. Melkein paniikkikohtaus taas iskee näitä pohtiessa. Miten voi olla näin kateellinen eläimille?? En tahdo pelätä, mutta en tahdo olla kokematta enää koskaan mitään..

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   25.11.20 22:00:53

Sama homma!
Haluisin uskoa, että sieluni jää tänne maailmaa.
Mutta veikkaan, että kuolema on kuin nukkuisi

Lähettäjä: Höh 
Päivämäärä:   25.11.20 22:04:46

Mitä siis konkreettisesti pelkäät?

Lähettäjä: o 
Päivämäärä:   25.11.20 22:08:59

Jos kuolemaa ajattelee on ihan kamalan ahdistavaa, että joku hetki minua ei vain sitten ole. Sitten miettii että tässä sitä vain istutaan sohvalla. Parempi olla vain miettimättä asiaa, tai ajatella että sitten kun lähtö tulee niin sitä ei ehkä edes tiedä, kuuluu vaan puff ja homma on siinä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.11.20 22:15:38

Tärkeä ja erittäin läheinen ihminen kuoli. Hän todellakin hävisi maapallolta , mutta!! Käy täällä oikeasti välillä. Unessa esim, etsi asunnon kanssani jne. Joskus muistuttaa olemassaolollaan mutta on silti täysin poissa välillä. Ei sitä häviä kun kuolee, jossain jatkaa.. varmasti.

Lähettäjä: ä 
Päivämäärä:   25.11.20 22:32:44

Kannattaa ajatella niin ettei me oikeesti ymmärretä hölkäsen pöläystä mitä täällä tapahtuu, luullaan vaan ymmärtävämme. Ei riitä pää miettimään edes missä me ollaan (missä avaruus on, jos ei olis avaruutta, niin onko mitään? Onko siinä mitään järkeä? Ei. Siksi oon ihan varma ettei me nyt vaan ymmärretä kuinka tää sirkus pyörii, eikä meidän tarviikaan).

Lähettäjä: Sanni 
Päivämäärä:   25.11.20 22:50:57

Minä pelkäsin nuorena kuolemaa, kaikkia sairauksia ja sain paniikkikohtauksia. Olen erityisherkäksi diagnosoitu psykoterapiassa. Tulin uskoon nuorena. Olen kokenut ihmeellisesti Jumalan apua elämässäni ja olen täysin vakuuttunut, että HÄN on ja vaikuttaa elämässäni. Olen jopa kuullut Hänen puheensa näillä korvillani muutaman kerran. Täysin valveilla. Se ei ole mitään kuvittelua tai vitsi. Hän on todellinen. Meillä on Luoja ja Jumala. Enää en pelkää. Mutta, en ihmettele, että kuolema herättää meissä monenlaisia tunteita ja pelkoja outoutensa vuoksi. Emmehän ole sitä vielä kohdanneet. Jokainen joutuu sen kuitenkin kerran kohtaamaan. Jumala yksin tietää, kuinka se kenenkin kohdalle tulee. Tämä elämä on ainutkertainen, kuten meistä jokainen. Nyt on aika etsiä Herraa. Hän on lähellä jokaista. Olen vakuuttunut, että elämme nyt erityistä aikaa. Pian on seurakunnan ylöstempaus eli jokainen Jeesukseen uskova ja uudestisyntynyt Jumalan lapsi ts. jokainen, johon Jumala on asettanut Pyhän Henkensä sinetin, nousee ylös Jumalan luokse. Täällä maailmassa alkaa sen jälkeen todella todella ankeat ajat. Nyt kannattaisi siis etsiä Häntä koko sydämestä!

Lähettäjä: M-n 
Päivämäärä:   25.11.20 23:30:48

Aloin kärsimään kuolemanpelosta vakavamman onnettomuuden jälkeen. Ahdistaa sairaudet ja tieto siitä, että jokainen päivä voi olla viimeinen. Minäkin olin iloisesti tekemässä sitä mistä nautin ja vain pari sekuntia ja onnettomat sattumat muuttivat kaiken. Elin normaalia elämääni ja hetken päästä olinkin ambulanssissa matkalla sairaalaan ja kiireelliseen päivystysleikkaukseen. Vammauduin, mutta jäin henkiin ja olisi voinut käydä paljon pahemminkin. Olin vuoden sairaslomalla ja kuntoutusurakka oli kova ja karu.

En halua kuolla, olisi vielä niin paljon nautittavaa tästä ihanasta ainutkertaisesta elämästä. Ja vielä se kaikki työ jonka tein saavuttaakseni onnettomuuden jälkeen normaalin elämäni... Haluan nauttia tästä!

Kuoleman lopullisuus ahdistaa. Tuntematon ahdistaa. Ahdistaa myös ajatella, että mikä minun kohtalokseni on varattu? Saanko elää pitkän ja hyvän elämän, kovasti haluaisin <3

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   25.11.20 23:45:16

Tiedekin tietää että tiede ei tiedä kuin murun.
Siksi ei kannata ainakaan tieteelliseen maailmankuvaan pohjata käsitystä siitä että kehokuoleman jälkeen ei olisi mitään.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   26.11.20 00:15:58

Olet nyt tietoinen, miksi et joskus uudestaan? Ei tarvita sielua. Jos englanti sujuu niin tutustu "Generic Subjective Continuity Theory"

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.11.20 13:11:50

Kuollut kaverini näyttää paremmin voivakta näyssä minulle kuin mitä oli eläessään . En usko että se oleminen on ikävää, Ellei ole ollut tosi pahaihminen

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   26.11.20 13:14:01

Olen aina ollut sitä mieltä, että jotain muutakin on kuin tämä. Sen vahvisti minulle kuolinvuoteellaan vankkumaton ateisti, joka yhtäkkiä heräsi koomastaan, nousi istumaan, sanoi täysin selvästi useamman ihmisen kuullen, että "On olemassa toinen todellisuus ja se on tosi!". Vajosi saman tien takaisin koomaan ja kuoli päivää myöhemmin.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   26.11.20 13:24:44

mä en kyllä halua tulla tempaistuksi mihinkään taivaaseen. Ajatus on äärimmäisen ahdistava. Kun sähköt menee päästä poikki, ne on poikki, piste.

Lähettäjä: xXx 
Päivämäärä:   26.11.20 15:23:03

Mä olen miettinny enemmän niitä viimeisiä hetkiä ennen kuolemaa. Jos silloin kokee pelkoa, kauhua, kipua tms, niin se ei tunnu hyvältä, vaan siinäkin sitten kuolema armahtaa.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   26.11.20 15:46:10

Samoja ajatuksia.
Mutta olen alkanut ajattelemaan, että turha pelätä sitä, mistä ei ole tietoa.
Ei kannata kuluttaa elämää pelkäämällä vääjäämätöntä.
Ja... Tiedättehän tunteen nuoruus ajoilta kun pelkäsi jotain tulevaa ja kun se hetki oli niin ymmärsi ettei tämä ollutkaan niin paha asia.. ihan turhaan pelkäsin.
Ehkä kuolemankin kanssa käy niin?

Mieluummin uskon kuoleman jälkeiseen elämään tms kun että ahdistun oksennuksen partaalle siitä, mistä kenelläkään ei ole varmaa tietoa.

Lähettäjä: i 
Päivämäärä:   26.11.20 16:06:49

"Mieluummin uskon kuoleman jälkeiseen elämään tms kun että ahdistun oksennuksen partaalle siitä, mistä kenelläkään ei ole varmaa tietoa."

Tästähän se lähtikin, ihminen ei kestänyt kuolevaisuuttaan vaan keksi satuja :) No, ei sillä, en täysin kiellä etteikö jotain jatkumoa voisi käytännössä ollakin, mutta tuskin sellaisessa muodossa mihin moni uskoo (taivas/@!#$, uudelleensyntymä sieluineen jne).

Lähettäjä: Ei enää 
Päivämäärä:   26.11.20 16:15:41

Joskus pelkäsin ja ahdisti, mutta silloin muutenkaan en henkisesti voinut hyvin. Minulla oli ihan liikaa aikaa pohdiskella asioita, käytin aikani sitten kun elämiseen eli en elänyt hetkessä jne. Kun stressi taso väheni, opettelin nauttimaan hetkestä, olemaan itselleni armollinen jne. Niin kummasti kaikki tuolleiset pelot väistyi ja paniikkikohtaukset hävisivät.

Lähettäjä: pöö 
Päivämäärä:   26.11.20 16:30:59

Minulle kuoleman merkitys muuttui (tai oikeastaan aiempi ajatteluni vahvistui), kun menetin yllättäen nuoren läheisen. Kaikki aiemmat ajatukseni siitä, millainen elämä on arvokas (kuoleeko viisi- vai satavuotiaana; onko älykäs ja pätevä vai toisten apua tarvitseva jne.), muuttuivat äkkiä merkityksettömiksi. Maailmankaikkeuden kannalta on täysin yhdentekevää, kuinka kauan kukaan meistä täällä on. Kun tunnistaa elämän merkityksettömyyden -- mutta samalla jokaisen ihmisen oman, ainutlaatuisen elämän suunnattoman arvon -- suhtautuminen kuolemaan muuttuu täysin. Tokihan haluan nauttia tästä elämästäni itsekin vielä, enkä haluaisi kuolla ennen puolisoani (jottei hän joutuisi sitä eroa kestämään; minä uskon pärjääväni paremmin, jos menee toisin päin), mutta en pelkää kuolemaa enkä ajattele, että sen jälkeen olisi yhtään mitään.

Lähettäjä: Okarino 
Päivämäärä:   29.11.20 00:27:36

Olemme ikuisia henkiolentoja, oikea olemuksemme on se henki eikä tämä maallinen, maallisuus katoaa joka kierroksella, sitten olemme taas henkiä ja taas synnymme jonnekin opiskelemaan nöyryyttä ja rakkautta.

Henki jalostuu vain haasteissa, siksi tämä elämä on väliin enemmänkin rankkaa, mutta kuolema on vain siirtymistä ja sieltä on moni tullut kertomaan, eli ei ole kuvitelmaa. :)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.11.20 00:33:25

Mua pelottaa etten näkisi enää rakkaitani. Uskon et kun kuollaan niin saadaan kaikki läheiset olla ikuisesti yhdessä.

Lähettäjä: Isän tyttö 
Päivämäärä:   29.11.20 14:26:17

"Rauhan minä jätän teille, minun rauhani, sen annan teille. En minä anna niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö."
Joh 14:27

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   29.11.20 14:39:04

Mikä uskon että elämä ei lopu kuolemaan. Uskon myös näkeväni läheiseni uudestaan.
Täällä ollaan vain matkalla eikä tämä lahoava keho ole se lopullinen olotila vaan väliaikainen.

Ei taivaassa ole mitään pelkäämistä, sehän on paikka jossa ei ole enää pahuutta, väkivaltaa, surua, sairautta, yksinäisyyttä, kuolemaa yms.

Kannattaa lukea Uutta Testamenttia ja Psalmeja Raamatusta vaikkei uskossa olisikaan. Niistä saa rauhan sisimpäänsä.