|
Lähettäjä: .
Päivämäärä: 19.9.20 08:39:30
Kävin katsomassa hevosta muutaman kymmenen kilometrin päässä kotoani ystäni puolesta, joka asuu toisella paikkakunnalla. Minusta järjestely oli täysin järkevä, ehdin käydä katsomassa, koska olin jäämässä äitiyslomalle, ja jos kyse olisi vähääkään järkevämmästä tapauksesta, ystäväni ajaisi itse kokeilemaan ja katsomaan. Minulla oli tuolloin jo pitkähkö kokemus hevosista, mutta kaikki kauppatilanteet, joissa olin ollut mukana, olivat olleet joko omiani tai sitten kahden ammattilaisen välisiä. En olisi uskonut, minkälaisia paranoidisia tilanteita voikaan kehittyä.
Ensin en meinannut saada myyjää millään ilveellä kiinni. Ilmoituksessa, jonka olin ystävältäni saanut, oli kyllä puhelinnumero. Kun puhelimeen lopulta vastattiin, kävi ilmi, että numero olikin jonkun alaikäisen tallitytön, jonka myyjä oli saanut suostuteltua järjestelyyn. (Jotenkin sitä ei itse tajua vetäytyä, kun hoitaa asiaa toisen puolesta. Tämän olisi jo pitänyt olla senlaatuinen varoitusmerkki, että asia olisi pitänyt jättää sikseen.)
Lopulta sain myyjän omassa persoonassaan puhelimeen ja kyseltyäni hieman sovittua ajankohdan, ja ajoin paikalle. Oli iltapäivä jo pitkällä kevättalvella, mutta tällä maalaistallilla vasta laitettiin hevosia ulos. Karsinat olivat siivoamatta ja kaikki paikat hurjan hajan tavaraa ja törkyä. Se hevonen, jota olin tullut katsomaan, oli laitettu ulos varmasti ensimmäisenä. Minulle ehdotettiin, että katsoisin sitä tarhassa. Myyjä, joka oli tallinpitäjä ja niin tolkuttoman ylipainoinen, että käveleminenkin tuotti vaikeuksia, huuteli ja maiskutteli tarhan aidan takana ja heitteli hevosta lumipalloilla, jotta olisi saanut sen ravaamaan muutaman askeleen.
Hevonen oli elämänsä ehtoopuolella oleva puokki, kiltti ja hyvätapainen opetusmestari, jolla sitten ilmeni krenkkaa nivelten kanssa. Yritin suostutella satuloimaan hevosen ja viemään kentälle, ja jonkun esittämään sen. Se olikin työn takana. En tullut sanoneeksi missään vaiheessa, etten itse voi enkä halua lähes viimeisilläni raskaana ratsastamaan millään hevosella, enkä varsinkaan tuntemattomalla. Jotenkin pidin sitä itsestään selvänä, koska myyjäkin oli jonkinlainen ammattilainen, ja koska totta kai raskaus näkyi ulospäin. Myyjä oli kuitenkin päässään tehnyt tulkinnan, että kärkyn ilmaista ratsastusta teeskennellyn oston varjolla, eikä millään halunnut tajuta, että en itse aio nousta selkään. Tajusin vasta jälkeenpäin, että syyn täytyi olla tuo keksitty ilmaisratsastus.
Tässä vaiheessa soitin ystävälleni, ja kerroin tilanteen suurin piirtein ja kysyin mitä tehdään. Hän halusi nähdä hevosen liikkeessä. Lopulta hevonen sitten saatiin kentälle, ja sain puhuttua jonkun tallitytöistä selkään. Tässä vaiheessa myyjä oli lähtenyt syömään, eikä hän kyllä olisikaan pystynyt painonsa vuoksi ratsastamaan yhtään minkäänlaisella hevosella. Hevonen oli hyvin jäykkä ja ontui toista etusta ympyrällä. Tallilla pyörivät lapset kertoivat minulle kentän laidalla, että hevosella on nivelrikko. Lähdin sitten kotiin.
|