Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Väsynyt 
Päivämäärä:   22.11.19 15:29:54

Miten joku voikin olla ihan pihalla töistä vaikka ei ole edes mistään vaativista asioista kyse? Puhuu kyllä kovasti kuinka osaa kaiken ja on itse täydellisyys mutta totuus on aivan muuta ja saan korjata tekemisiään ja sanomisiaan koko ajan. Asiat käyty moneen kertaa yhdessä läpi mutta ei tunnu menevän jakeluun.

Eikä muista mitään mitä on tehnyt. Viime viikolla aloitti yhden työn joka jäi odottamaan jatkoa. Tällä viikolla kerroin milloin työtä voi jatkaa nii hänellä ei ollut mitään käsitystä mistä puhuin. Jouduin kertomaan mistä hän löytää työt, jotka oli itse tehnyt.

Mun pitäisi päästä noista töistä eroon mutta millä hitolla jätän työt hänen kontolleen, kun hänellä ei ole mitään käsitystä edes niistä töistä, jotka ovat hänellä työn alla saatikka että pystyisi hahmottamaan mitä töitä on tulossa.

Mistä ihmeestä saan voimaa jaksaa tehdä töitä tuon kanssa kun on kuin pikkulapsi jonka tekemisiä pitää kytätä koko ajan ja jota pitää paimentaa ja neuvoa jatkuvasti sen lisäksi että joutuu korjaamaan hänen tekemisiään ja sanomisiaan?

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.11.19 15:31:16

Puhu esihenkilöllesi.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Virgo 
Päivämäärä:   22.11.19 15:32:30

Se on esi-ihminen, ei esihenkilö!

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Sung 
Päivämäärä:   22.11.19 15:44:02

Ihanaa, että joku muukin painii samanlaisten asioiden kanssa. Joskos vertaistuki auttaisi edes vähän.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Väsynyt 
Päivämäärä:   22.11.19 15:57:09

Joo ja toivottavasti tää viikonloppu auttaa kun saa hetkeksi etäisyyttä asioihin. Jaksaa taas ensi viikolla korjata kun joku kysyy asiasta A ja työkaveri vastaa kertomalla asiasta B, että edelleenkään A ja B eivät ole sama asia.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: uaa 
Päivämäärä:   22.11.19 16:01:52

Vertaistukea täältä.
On tosi rasittavaa vääntää ratakiskosta asioita toiselle.
Koko viikon täälläkin jaksanut sillä ajatuksella, että ensi vuonna ei enää tarvitse. Mutta siihen asti pitää vaan venyä.

Onko teillä työohjeita missä tehtävät neuvotaan? Vai onko tämä tyyppi vaan niin laiska ettei viitsi vai todellakin ihan urbå?

Meillä on täällä sellainen sähköjänis, että se touhottaa kaikkea muuta paitsi oleellista. Sitten kun tekee oikeita töitään, niin on kaikki helisemässä kun takertuu kaikkeen epäolelliseen eikä anna piiruakaan periksi vaikka pitäisi.

Jaksamista siis tämän työkaverin kanssa. Ei kai voi muuta sanoa.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   22.11.19 16:05:44

Vertaistukea täältäkin. Ja kun sen kerran sanot vähän tiukemmin että työtahtiin pitää tulla rivakkuutta että päivän hommista selvitään kunnialla ja että pitää oikeasti ajatella mitä tekee ettei jatkuvasti tule virheitä, niin johan kohta olet sen esi-ihmisen puhuttelussa. Kun pitää ymmärtää ja olla hiljaa ja mitään palautetta ei saisi antaa. Huoh.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   22.11.19 16:09:04

Miksi neuvot, miksi korjaat? Anna hänen korjata itse omat mokansa, ei hän muuten opi.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Väsynyt 
Päivämäärä:   22.11.19 16:19:40

Ei meillä pysty tehtäviä kirjaamaan tarkasti koska pitää myös soveltaa tilanteen mukaan. Toki käyty läpi ja dokumentoitu että tähän liittyy asiat A, B, C ja D. Silti hänen päähänsä on mennyt vain asia B eikä muita ole olemassa. Esim B jakautuu pienempiin tehtäviin joista löytyy tiedot paikasta X, mutta nekään ei pysy hanskassa vaan viimeksi tänään jouduin laittamaan tiedon mistä tietyn tehtävän asiat löytyvät, kun koko paikka X oli ihan outo.

Yhteenveto kaikesta on paikassa Y, jossa työskennellään, ja tuon olen kertonut hänelle suullisesti ja kirjallisesti miljoona kertaa ja tänään hän tajusi että sellainen löytyy. Kunnes taas unohtaa sen ja joudun taas ensi viikolla kertomaan hänelle saman asian.

Ei toi oikein laiskaltakaan vaikuta kun kuitenkin tekee hommat paimentaa. Ehkä urpå... Ehkä vaan säätää kaikkea muuta eikä oikeasti keskity. Huiskii vaan menemään eikä ajattele.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Hoopo 
Päivämäärä:   22.11.19 16:21:31

Oon kiinnostunut mitä teette työksenne

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Väsynyt 
Päivämäärä:   22.11.19 16:21:34

?: se on mun homma pitää homma kasassa koska mua ei ole vielä kokonaan vapautettu tuosta. Eli jos en korjaa ja neuvo niin kusen omille kintuille.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Öö 
Päivämäärä:   22.11.19 16:26:16

Niin mikä ala

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Väsynyt 
Päivämäärä:   22.11.19 16:28:15

Mitä väliä sillä alalla on?

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.11.19 16:41:32

Meillä on myös tuollainen, esimiehelle on valitettu lukemattomia kertoja, siis koko meidän työporukka on valittanut, ei vain yksi tai kaksi ihmistä. Tekee jatkuvasti virheitä joita me muut joudutaan korjaamaan ja joista me muut saadaan haukkuja. Pari hyvin vakavaakin virhettä on tehnyt, sellaisia asioita joista sanotaan jo heti ensimmäisenä työpäivänä ja monta kertaa sen jälkeenkin, sellaisia asioita mitä ei koskaan eikä milloinkaan missään tilanteessa saa tehdä. Mutta kun kyseessä on esimiehen suojatti, mitään ei tapahdu. On häntä puhuteltu, mutta virheet vaan jatkuu ja jatkuu. Me ei enää korjata hänen tekemisiään jos huomataan että on tekemässä jotain väärin, kaikki lähinnä odottaa että tekee jonkun megamunauksen josta ei enää itkulla ja anteeksipyynnöllä selviä. Sitä hän on tähän asti harrastanut. Ja on myös valehdellut ettei hänelle oltu sanottu asiasta x, vaikka aivan varmasti on sanottu kun on useita ihmisiä ollut todistamassa, hän ei vaan kuuntele, ei muista, ei tajua. Myöhästelee myös töistä ja keksii toinen toistaan järjettömämpiä selityksiä myöhästymisten syyksi. Huoh.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: uaa 
Päivämäärä:   22.11.19 17:06:17

Voi jehna.
Meillä on myös sellainen työ ettei voi tarkkoja työohjeita tehdä. Pitää osata soveltaa ja toimia itsenäisesti, tehdä nopeita päätöksiä sekä ohjeistaa asiakkaat oikein.

Tämä meidän urpå tinkaa asiakkailta mustankin valkoiseksi ja vääntää pikkutarkasti vaikkei kukaan muu voi toimia siten, koska se vaikuttaa negatiivisesti suunnilleen kaikkien töihin. Mutta hän vaan vääntää, koska hän on niin erinomaisen tarkka.... Huoh. Sitten kaikilla menee hermo ja työilmapiiri kärsii koska toisten työt seisoo tai lisääntyy hänen sohlailuistaan.

Mutta ensi vuonna...... Sitä odotan jo niin innolla että päästään tästä sähköjäniksestä!

Tsempit sinne aloittaja ja vertaistuella sinnittele <3

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Mammi 
Päivämäärä:   22.11.19 23:45:39

Allekirjoitan tosi paljon noista edellisistä myös. Lisäksi mun työkaverini liihottelee paikalle aina kun joitain "silmäätekeviä" tai vaihtoehtoisesti viehättäviä miehiä on paikalla... :-) Enkä tosiaan ole kateellinen, vaikka työtoverini on minua paljon vetävämpi mimmi. Huvittaa vaan se keikistely. Työntekijänä tiedän kyllä oman arvoni.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.11.19 23:50:51

Jos neuvot sitä tekemään muistilappuja? Jos mahdollista. Siis to-do -listaa tms.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   23.11.19 00:16:32

Anna kaverin tehdä töitään. Rauhassa.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: f 
Päivämäärä:   23.11.19 08:05:41

Mitä teidän esihenkilöt näihin suhtautuvat? Eivät kai kaikki voi olla henkilökohtaisia suosikkeja tai erikseen velvoitetyölllistettäviä huonokuntoisia syystä, jota salassapitovelvollisuuden vuoksi teille muille ei kerrota?

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Öö 
Päivämäärä:   23.11.19 08:25:18

No mikä salaisuus se ala on?

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: Käpy 
Päivämäärä:   23.11.19 08:59:16

Työkaverillasi on varmaan asperger tai paha lukihäiriö.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.11.19 09:19:48

Missä ja kuka teitä johtaa? Jos esimies on huono, kärsii kaikki. Itse olen kohdannut niinhunon esimiehen että en edelleenkään ymmärrä miten on mahdollista. Firma tekee kyllä pahaa tappiota kokoajan

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: ä 
Päivämäärä:   23.11.19 10:35:38

Meillä oli tollasta kesällä, tai on aina loma-aikoina, kun 15-18-vuotiaat tulee tuuraamaan...

Miljoona kertaa sanottu samoista asioista, mitä tehdään, miten tehdään, ja miksi. On myös kerrottu, mitä kaikkea voi (ja pitää) tehdä silloin kun on muuten hiljaista eikä ole varsinaisia töitä. Niin nää toopet istuu kännykällä penkillä... Tai kävelee hi-taas-ti seuraavaan paikkaan.

Mua on alkanut ärsyttää jo heidän näkemisensä, en siedä heitä enää yhtään, menee heti kuppi nurin ja alkaa v-ituttaa. :D

Koitan vaan keskittyä omaan työhöni vaikka näen että he tekevät ihan päin persettä osan töistä. Mä olen yrittänyt sanoa ja muutkin, mutta en jaksais kerran tunnissa ''valittaa'' aina jostain.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: ä 
Päivämäärä:   23.11.19 10:38:22

Niin ja meilläkin on sis tietokoneella ohjeet, jotka TULOSTIN heille viimeksi. just siks, ettei virheitä enää tulisi kun voisi tarkistaavihkosta. On PALJON kuvia, on selkokielistä tekstiä jne. Niin nämä eivät suunnilleen edes aukaisseet koko ohjevihkoa. Toinen on saman osaston työntekijän lapsenlapsi ja toinen on toisen osaston työntekijän lapsi... Joten näistä ei pääse edes eroon valittamalla pomolle.

Ja meidän työt on siis perusvarastohommaa, trukin ajoa, tilausten keräystä yms.

  Re: Raivostuttaa kun työkaveri on ihan pihalla

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   23.11.19 11:04:07

ä, älä viitti :D Meillä oli 3kk työharjoittelussa tyyppi, joka tuli töihin kun ehti - eli parhaimmillaan oli 3h myöhässä eikä vahingossakaan pyytänyt anteeksi tms. Istui tunteja vessassa, pukuhuoneessa tai taukotilassa.

Muutamia kertoja piti oikeasti käydä hakemassa se vessasta pois, koska alkoi aina kevyt huoli tulla esim. sairaskohtauksesta tms. kun oli vessassa tunnin. Siellä se siis vain puhelimen kanssa istuskeli piilossa.
Aina, kun hälle sanoi tauoista, työajoista, siitä vessakäynnistä tms. niin ihan jumalaton vastaväittely että ei tullut myöhässä, hän oli jopa vähemmän aikaa tauolla kuin pitäisi jne. Silti 8h päivästä kaveria näkyi ehkä kahden tunnin ajan sekä aina silloin, kun oltiin itse tauolla.

Opettaja ei antanut tyypin keskeyttää harjoitteluaan eikä hälle saanut antaa huonoja arvosanoja, koska "huonompiakin on". Toisaalta minkäs mahdat, kun esimies on niin lepsu ja munaton, että ei kykene seisomaan sanojensa takana ja ihan täysin joojoo -mies. Jos opettaja sanoi, että 1-5 asteikolla 3 on huonoin mitä saa antaa, niin hän antaa.

Ens vuotta jälleen odotellessa, koska tuo opettaja jälleen lähettää meille jonkun ihanan reippaan tyypin harjotteluun <3!

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.