Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   11.6.18 20:12:16

Täytän 32. Nyt sanotaanko viimeisen pari vuotta on ottanut todella koville. Kaikki on elämässä hyvin, noin niinkuin yleisesti ajatellen, olen naimisissa maailman kultaisimman miehen kanssa, meillä on ihana talo ja lapsi (12v). Hyvät työpaikat, ihan ok rahatilanne.

Silti kaikki on huonosti. En haluakaan enää mitään mitä mulla on. En halua olla vaimo, äiti, okt-asuja, en halua mitään velvollisuuksia. Haluan matkustella ja harrastaa vapaasti. Mennä vapaasti milloin vaan kavereiden kanssa illanviettoon. Nytkin melko vapaasti menen, mutta tietyllä tapaa kuitenkin aina tilivelvollinen miehelle. Ja aina pientä sanomista tulee jos menen monta viikonloppua peräkkäin.. Työtäni mä rakastan kyllä. Työhön mä tätä tilannetta pakenen myös, tullut tehtyä viime aikoina pitkää päivää, jolloin tietty kotona välillä kireetä kun en jaksa siellä huomioida muita kun olen väsynyt töistä.

Ajattelen taukoamatta miten kivaa olis ottaa vaan oma kämppä ja muuttaa yksin sinne. Tajuan kyllä, että ikävä tulis nopeasti miehen ja pojan luo. Ja mikä hlvetillinen show olis myydä talo ja pilata lapsen elämä. Silti ajatus on, että mitä jos ei. Jos tää vatvominen ja miettiminen ja ahdistus loppuisikin sitten. Jos se oliskin mun juttu. Mutta se lapsi.

Mies kyllästyttää, vaikka on maailman täydellisin. Kaikkee mitä nyt voi toivoa suunnilleen. Haluaisin silti seksiä muiden kanssa. Ehkä jotain muutakin.. Matkustella jonkun säädön kanssa, jonka vois sitten unohtaa kun ei enää kiinnosta.

Kuulostaa ihan hullulta mutta näistä ajatuksista ei pääse eroon. Välillä parempia kausia, nyt taas olen ihan äärirajoilla etten lähde samantien. Mies ottanut suht ymmärtäväisesti nämä mun mietteet, tosin välillä sille iskee sitten joku epävarmuus ja jotenkin ripustautuu muhun joka ahdistaa entistä enemmän.

Jollakulla samaa? Kokemuksia unohtuuko nämä ajatukset vai ei? Ja jos ei niin mitä sitten?

Lähettäjä: No tuota 
Päivämäärä:   11.6.18 20:21:31

Klisee tai ei niin se on kolmenkympinkriisi.
Itse erosin 32 vuotiaana. Oli talo lapset, hevoset, työt ja kolmekymppisenä rupesi tuntuu, että tätäkö tää on lopun elämää. Kaikki hyvin ja ei kuitenkaan ollut.
Toisaalta silloin myös tajusin, että suhteeni on pska. Riideltiin ihan mistä vaan ja aina, syytin miestä toki kaikista riidoista.

Nyt 46 vuotiaana, 10 vuotta hyvässä suhteessa olleena tiedän, että olisin itsekkin voinut tehdä monia asioita toisin. Onneksi en kantanut niitä vanhoja taakkoja uuteen suhteeseen, koska olin kerennyt olla monta vuotta sinkku ennen uutta suhdetta. En kadu eroa, exä on edelleen ihan samanlainen kun silloin, mutta minä olen muuttunut ja paljon.

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   11.6.18 20:28:49

Mä täytän myös 32v mutta en voi samaistua.

Kuulostaa tosiaan kolmenkympin kriisiltä. Saa nähdä koska itselle iskee, vielä ei ole näkynyt.

Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   11.6.18 20:34:11

Sitähän se varmaan on. Kun en millään haluaisi tehdä huonoja ratkaisuja kriisissä. Mutta kuinka monta vuotta voi jaksaa tällaista? Meillä sinänsä parisuhde ihan ok, mitä nyt nää mun ajatukset on mitä on. Mutta mitään riitoja ei juuri ole ja seksi on hyvää, riittävää jne. Sen takia lapsellakin turvallinen ja mukava olla, kun me vanhemmat tullaan kuitenkin toimeen ja yhdessä reissataan jne. muutenhan tästä voisi lähteä hetikin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.6.18 21:17:44

En tiedä. Olen itse 34, minulla ei ole sinun helahoitoasi eli ei pitkää suhdetta saati esiteiniä saati vakityötä tai talolainoja ja siihen on syynsä. Minua kammotti jo parikymppisenä ajatus noista asioista ja ajattelin että lykkään niiden hankintaa niin kauan kuin vaan ikinä mahdollista ja ehkä en niitä edes koskaan hanki.

Jotenkin nuo sinänsä normiaikuisen vastuut ovat olleet aivan hirveä ahdistusasia.

Varmasti olisin hikoillut kolmenkymppisenä itseni sekaisin jos olisin tilanteessasi sinun iässäsi.

Nyt minulla ei ollut mitään kriisejä ja ihan vilpittömästi nautin tästä vapaudestani.

Samalla kärsin kyllä myös yksinäisyydestä ja juurettomuudesta. Sinulla on asioita joiden ansiosta et ole yksin etkä juureton. Varmaan niistä nautit kuitenkin.

Ankeaa on että en usko että kaikkea voi saada. Minä olen ihanan vapaa ja vastuuton mutta maksan siitä hintaa. Sinulla taas on juuret ja puoliso ja lapsi, koko perhe ja ihana koti mutta sinun hintasi on vastuiden kantaminen ja vapauden menetys.

Lähettäjä: -//- 
Päivämäärä:   11.6.18 21:20:38

Onko kaikki tullut vähän liian äkkiä? Miten kävi omalle nuoruudelle, jos parikymppisenä on jo lapsi tullut? Olet sitonut itsesi tosi nuorena kaikkiin velvollisuuksiin, ei ihme jos ahdistaa,

Lähettäjä: df 
Päivämäärä:   11.6.18 22:03:18

Tää menee jo vähän ohi aloittajan aiheesta, mutta ihanaa, miten piste tossa yllä kuvaili minun elämäni!

Olen 36-vuotias ja ajatus aloittajan helahoidosta ei ole koskaan kohdallani tuntunut realistiselta. Ainoa pienimuotoinen kriiseily on liittynyt siihen kun olen miettinyt, että olisiko perhe-elämä, vakityöpaikkaan sitoutuminen jne. kumminkin sellaisia asioita, joita pitäisi elämässä saavittaa. No hyvin lyhyen pohdinnan jälkeen olen aina tullut siihen lopputukseen, että ahdistuisin vaan nopeasti kuoliaaksi.

Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   11.6.18 22:07:08

Piste: hyvin kirjoitettu. Kun päässä yrittää puntaroida asioita, mikä olisi sitten kivempaa. Kumpi on kurjempaa (ajoittainen?) yksinäisyys vai vastuut ja vapauden menetys. Siinäpä pulma mihin kellään ei varmaan ole vastausta.

-//-, kyllä, kaikki on varmasti tullut liian nopeasti. Aiemmin kun nuorempana luuli tietävänsä mitä haluaa, niin nyt en kyllä tiedä enää mistään mitään.

Lähettäjä: Ööh 
Päivämäärä:   11.6.18 22:10:23

Teit 20-vuotiaana valinnan ryhtyä äidiksi, ja ilmeisesti mies on yhä sama. Juuri tuon takia neuvotaan katselemaan elämää ensin vapaammin eikä perustamaan lapsiperhettä heti teini-iän jälkeen. Nyt sen valinnan kanssa tulisi elää. Lapsesi on syytön, et voi lakata olemasta äiti.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   11.6.18 22:17:35

Niin aivan klassinen tapaus. Muksuna tehty lapset ja oma nuoruus jäänyt elämättä. Veikkaanpa että aloittajakin on jossa foorumeille huudellut miten ei ole jäänyt mistään paitsi ja kyllä lapset pitää tehdä nuorena :D

Ei sen lapsen elämä pilalle erosta mene. Sen kun lähdet elämään villiä nuoruuttasi.

Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   11.6.18 22:41:19

Juu en todellakaan kiellä ettenkö olisi täysin klassinen tapaus, en itse suosittele kenellekään liian nuorena lisääntymistä. Kyllä se on iso kärsimys lapselle jos perhe hajoaa, paljon isompi kuin mitä minun tuska vapauteen.

Lähettäjä: Nn 
Päivämäärä:   12.6.18 07:15:31

Tervetuloa aikuisuuteen. Omien valintojen kanssa on kyettävä elämään.

Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   12.6.18 20:20:32

On juu varmaan kyettävä elämään. Se vaan, ettei näitä ajatuksia saa pois sillä vaikka jokainen vastaantulija toivottaisi tervetulleeksi aikuisuuteen.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   12.6.18 20:34:33

Itsellä vähän sama tilanne mitä pisteellä ja df:llä. Ikää rapiat 30 vuotta, ei parisuhdetta, ei vakityötä, ei perhettä eikä asuntolainaa. Itse en ole ikinä punaisesta tuvasta ja perunamaasta haaveillutkaan, en halua enkä olisi valmis perustamaan perhettä. Itsekin pidän siitä, että jos mieli tekee niin voin pakata laukut ja lähteä vaikka toiselle puolelle Suomea, eikä mun tarvii keneltäkään kysyä lupia mihinkään.

Vielä ei ole mitään ikäkriisiä ollut, mutta toki tiedostan että jossain vaiheessa voi iskeä tajuntaan se, että tavallaan en ole mitään saavuttanut elämässä. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen tähän tilanteeseen, enkä todellakaan aio perhettä perustaa vain siitä syystä että aikuisen ihmisen pitäisi normien mukaan näin tehdä.

Lähettäjä: Jk 
Päivämäärä:   12.6.18 20:34:48

Ei ne ajatukset katoa, sanotaan myö mitä sanotaan.
Itse se on päätökset tehtävä ja seuraukset kannettava, kukaan muu ei niitä puolestasi tee.
Että puntaroi hyvät ja huonot ja sillä mennään sitten.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   12.6.18 20:38:20

Aika suoriksi kyllä mutkat vedetään, kun kaikki laitetaan nuorena(?) hankitun lapsen piikkiin. Meinaatteko, että tuossa tilanteessa ei voi olla, jos on tehnyt lapset vähän vanhempana? Kyllä voi. On vain nykyajan älytöntä ajattelua, että ellei lykkää lastenhankintaa 30 ikävuoden tuolle puolen, niin sitten on teiniäiti ja kaikki mahdolliset elämän ongelmat johtuvat siitä.

Aikuisuus ei kyllä ole elämän ankeutta, vaikka monet toisin koettavat väittää. Ei myöskään ole yksiselitteistä vastausta siihen, mikä on sopiva suhde vastuuta ja vapautta. Heittäisinkin ilmioille sellaisen ajatuksen, että vastuut eivät edes poissulje vapautta, kun vapaus tulkitaan oikein: ei vapautta ole vain se, että voi haahuilla spontaanisti mielensä mukaan, vaan vapautta on se, että voinut valita tietynlaisen elämän. On siinä sitten mitä vastuita hyvänsä.

Ehkä aloittajan kannattaisi koettaa tehdä itselleen selväksi, että hän on tehnyt aikoinaan tietyt valinnat. Sitten on syytä miettiä, onko niin, että niitä valintoja sittemmin oikeasti katuu. Jos niin on ja voi sanoa, ettei enää halua seistä niiden valintojen takana, sitten oikea ratkaisu lienee miettiä, mitkä ovat niitä asioita, jotka voi valita uudelleen, ja miten elämäänsä voi muuttaa. Mutta saattaa pohdinnan lopputulos olla sekin, ettei sinänsä kadu valintojaan mutta niistä seuraavat vastuut vain tällä hetkellä tuntuvat kovin raskaalta kuormalta. Siinä tapauksessa kehottaisin miettimään, miten kuormaa saisi kevyemmäksi, ja muistamaan, että elämän ajoittaisesta raskaudesta huolimatta se on elämää, jonka on valinnut ja jonka valitsisi uudestaankin. Kun aikaa kuluu tarpeeksi ja koettaa pienillä käytännön valinnoilla helpottaa arkea, tullee taas päivä, jolloin vastuut eivät paina yhtä paljon.

Itse en ole käytännön yksityiskohtien osalta lainkaan samanlaisessa tilanteessa kuin aloittaja, mutta kylläkin tilanteessa, jossa minulla on erilaisia vastuita enemmän kuin monilla painajaisissaankaan. Eihän se aina pelkästään hyvältä tunnu, mutta omaa tilannettani helpottaa se, että itse olen elämäntapani todellakin valinnut. Kyse ei ole minkään muiden saneleman "aikuisuuden kaavan" noudattamisesta. Silloin valintojensa ja vastuidensa takana on sittenkin melko helppo seistä.

Lähettäjä: Mummo jo 
Päivämäärä:   12.6.18 20:46:10

Itse samat kipuilut läpi käyneenä aikoinaan annan vinkin, että jos oikeasti tiedostaa olevansa htvän miehen kanssa, niin älä riko perhettä. Niitö oikeasti hyviä miehiä ei ole joka oksalla ja se vieras seksikään ei niin kummoista ole, kun sitä jälkikäteen miettii.

Lähettäjä: haba 
Päivämäärä:   12.6.18 21:19:13

Lähettäjä: -//-
Päivämäärä: 11.6.18 21:20:38

Onko kaikki tullut vähän liian äkkiä? Miten kävi omalle nuoruudelle, jos parikymppisenä on jo lapsi tullut? Olet sitonut itsesi tosi nuorena kaikkiin velvollisuuksiin, ei ihme jos ahdistaa,"

Ja Mummoa komppaan myös.

Lähettäjä: Ots 
Päivämäärä:   12.6.18 21:29:37

Oletko ajatellut, jos oletkin masentunut. Sitä ei välttämättä näe itse, eikä masennus ole pelkästään pimeässä huoneessa yksin itkemistä. Tarkoitan, että se voi esiintyä monin tavoin.

Yksi asia, mikä masentuneena voi tulla vastaan, on se, ettei koe iloa asioista, joista ennen on nauttinut. Tai tunne, ettei mikään ole hyvin, vaikka olisikin.

En ole itsestänikään varma, mistä tämä minun tyytymättömyys / rauhattomuus johtuu. Mutta sen onneksi olen omasta tilanteestani oivaltanut, ettei miehen vaihtaminen ainakaan tule mitään ratkaisemaan. Koska hän on hyvä ja meillä on kaikki hyvin. Pitäisi vain saada oma pää kuntoon.

Lähettäjä: Kriisi 
Päivämäärä:   12.6.18 21:36:36

Joillekin ihmisille tulee tuo "kriisi" kolme- tai nelikymppisenä ja se on sama onko sinkku vai perheellinen, kaikki täytyisi muuttua. Sitä ei loputtomiin kestä.

Lähettäjä: haba 
Päivämäärä:   12.6.18 21:39:10

Ots, ei kaikkeen syy ole "masennus" tai edes masennus.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   12.6.18 21:54:12

Olet saanut lapsesi melko nuorena, eli se ns. nuoruuden vapaa eläminen on jäänyt elämättä tai on jäänyt melko vähiin. Juuri tämmöisten takia sanotaan, että liian nuorena ei pidä sitoutua tai tehdä lapsia.. Tokihan niin voi käydä vanhemmallekin, mutta yleensä heillä on kuitenkin ollut edes mahdollisuus elää sitä nuoruuttaan.

Mitä jos alkaisitkin matkustelemaan vaikka pari kertaa vuodessa yksin, ja ehkä jotain lyhyempiä reissuja (kaupunkiviikonloppuja tms.)? Mieheesi jos olet kyllästynyt niin siihen ei kai auta muu kuin ero, mutta voisin ehkä väittää että tuo on lähinnä seikkailunhalua, kun jos mies oikeasti on hyvä, ruoho hyvin epätodennäköisesti on vihreämpää aidan toisella puolella.

Lähettäjä: hiili 
Päivämäärä:   12.6.18 21:56:09

Miten vietätte miehen kanssa laatuaikaa ilman lasta?Arvaan ette mitenkään kun on se lapsi ja ei ole ehtinyt viitsinyt jättää hoitoon jo vuosia sitten..juu suhde aikuisten välillä kuolee jollei sitä hoida.

Lähettäjä: Leilako 
Päivämäärä:   12.6.18 22:33:52

Genuine, Ots, mummo: miten viisaita sanoja, kiitos niistä!!

Itse olen 42v, okt, mies ja kaksi lasta, ja viimeisen vuoden-puolitoista ollut neljänkympin kriisissä. Kolmenkympin kriisiä ei ollut, vaan ei ollut avioliittoa, taloa eikä lapsiakaan.

Tiedän, että mieheni on hyvä, lapsemme ihania, kaikki on todella hyvin, mutta silti... kaikessa kriisiydessäni olen ymmärtänyt, etten ikinä pysty rikkomaan lasteni lapsuutta, enkä oikeastaan todellakaan halua erota. Se olisi ihan liian työlästä ja kivuliasta ja kamalaa, ja katuisin sitä, tiedän että masentuisin pahasti, ehkä tappaisin itseni. Siksi jään. Koska tiedän, että tämä vaihe on todella yleinen, ja se menee ohi.

Siitä mankeloituu läpi vahvempana, ja itsensä paremmin tuntien. Jossain vaiheessa puolisoonsa rakastuu taas uusin silmin uudestaan, toki rakastan häntä nyttenkin. Kuulostaako sekavalta ja hullultaa, siltä, että olen heikko enkä vain uskalla elää? Varmaan sinkkujen mielestä.

Mutta tätä tämä on. Minä en aio pilata elämääni ja siinä samassa mieheni ja lasteni ja siinä sivussa isovanhempien ja muiden sukulaisten ja rasittaa heitä ja tstäviä eron tuomalla pitkällä kriisillä, kun tämä kriisi menee nopeammin ja paljon helpommin ohi.

Lähettäjä: Mummo jo 
Päivämäärä:   13.6.18 07:02:47

Sen verran jatkan vielä, että alkakaa miehen kanssa ottamaan kahden keskeistä aikaa tasaisin väliajoin ja lähtekää jonnekin pois kotoa. Ei kuulosta hyvälle, että äiti käy yksin ulkona ystävien kanssa ja jättää isän ja lapsen kotiin "joka viikonloppu". Kyseessä on oikeasti hyvä mies kun tuota katsoo.

Onko kaveriporukassa eronneita tai sinkkuja muuten, jotka viettää nyt villiä sinkkuelämää? Se monesti tuppaa hieman tarttumaan varattuihinkin siinä kaveripiirissä tai ainakin herättää kateutta. Minun kriisin laukaisi aikoinaan juuri hyvän ystävän ero ja uusien/jännien tyyppien tapailu ja matkustelu yksin vapaasti. Ennen niin ihana perhe-elämä alkoikin tuntua vankilalta, kun vierestä katseli kaverin menoa. Ihmisen mieli on kateutuvaisuuteen taipuvainen, että aina toisilla on paremmin.

Lähettäjä: mansikka 
Päivämäärä:   13.6.18 11:34:59

32 vuotiaan kavereissa on varmasti villejä sinkkuja, kerta viikinloppuisin on runsaasti rientoja. Älä kadehdi sinkkuja, koska valtaosa heistä kadehtii sinun elämääsi, vaikka sitä eivät myöntäisikään.

Lähettäjä: Pöö 
Päivämäärä:   13.6.18 11:39:57

Noin siinä käy, kun tehdään liian nuorena lapsi. Ei mietitä loppuun asti ja sitten itketään, kun nuoruus meni. Oma mokasi, turha on laittaa miestä tai lasta maksumieheksi. Kuulostat kamalalta ihmiseltä, kun onhan se hirveän julmaa, jos mies valittaa, kun biletät kaikki viikonloput. Toivottavasti mies löytää kunnollisen puolison ja heittää sinut pihalle.

Lähettäjä: fff 
Päivämäärä:   13.6.18 11:50:05

Kieltämättä ajattelet ja käyttäydyt itsekkäästi perheenäidiksi.

Lähettäjä: Real 
Päivämäärä:   13.6.18 11:56:50

Mua ärsyttää, että aina kun täällä joku vain peruskoulun käynyt 18-19-vuotias kirjoittaa haluavansa vauvan heti kauhean vauvakuumeen takia, niin kaikki kannustavat. Kukaan ei mieti, millaista elämä on henkisesti lapsen kanssa, ihmisten mielestä on upeaa että tekee lapset nuorena. Aina kirjoitetaan kuinka koulut ehtii käydä myöhemmin ja kuinka itsellä oli 6 alle kouluikäistä lasta, tohtorintutkinto ja astronautin ura 24-vuotiaana, upea ulkonäkö ja ihana parisuhde.

Oikeasti 95 % alle 25-vuotiaista on liian nuori äidiksi tai isäksi ainakin pitkällä tähtäimellä. Halutaan sitten 30-40-vuotiaana elää nuoruus uudelleen, sitten perustetaan uusperhettä ym. ja itketään täällä, kun ei suju.

Lähettäjä: R 
Päivämäärä:   13.6.18 12:10:15

Kuulostaa siltä, että aloittajalta on jäänyt nuoruus elämättä, mutta kuten Genuine hyvin sanoo - kannattaisi koettaa tehdä itselleen selväksi, että olet tehnyt aikoinaan tietyt valinnat. Itse olen mennyt täysin toisenlaista polkua ja asettunut aloilleni vasta reippaasti yli kolmekymppisenä. Siten velvoitteiden pino ei ahdista ainakaan vielä, koska samalla elän unelmaani (ihana mies, talo maalla, mielenkiintoinen työ, kasa elukoita). Vaan mistä sitä tietää, ajattelenko enää vaikka 5 v päästä samoin.

Aloittajana kävisin ehkä juttelemassa ammattiauttajan kanssa. Hyvältä terapeutilta voi saada välineitä oman tilanteen syiden ymmärtämiseen ja asian käsittelyyn.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   13.6.18 12:21:13

elämää voi uudistaa ja muokata myös niin, ettei muuta elämänsä jokaista osa-aluetta. Ajattele, että pysyvää on mies ja lapsi, muun voi muuttaa. Ja ihan oikeesti, onni ei löydy toisen miehen kainalosta, samanlaiseen tilanteeseen ajaudut lopulta kuitenkin. Ala kehittää itseäsi jollain osa-alueella elämässä, niin jää käteen muutakin kun sukupuolotaudit ja morkkis

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.6.18 13:23:19

Oletko tähän asti aina saanut kaiken haluamasi ikään kuin itsestään? Useimmille se hyvä mies ja oma lapsi ovat kallisarvoisia ihan siksikin, että ehtivät jo pelätä jäävnsä kokonaan ilman. Sinulle kaikki tupsahti jo hyvin nuorena, et tullut petetyksi tai jätetyksi tai joutunut pelkän seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi toivoessasi itse vakavaa suhdetta. Niinpä sinusta tuntuu ehkä siltä, että hyviä miehiä on maailma täynnä, ja onnistuneita ihmissuhteita syntyy helposi.

Kaikile tulee myös jossain vaiheessa elämässä eteen se, että eivät saa kaikkea, mitä haluavat. Sinulla voi olla nyt se hetki. Et saa villiä vapaata sinkkuelämää, koska erotessa sinusta ei tulisi vapaata nuorta naista, vaan sinusta tulisi eronnut varhaiskeski-ikäinen äiti. Et voisi saada uutta romanttista ensirakkautta, koska olet jo kokenut sen. Voisit korkeintaan saada uusperheen kaikkine kiemuroineen.

Lähettäjä: rey 
Päivämäärä:   13.6.18 13:24:46

Ikäkriisiltä tuo vaikuttaa. Itse samassa iässä, ja vielä ei ole kriisejä pukannut. Sitä vaan tässä pohdiskelemaan, että älä hyvä ihminen jätä hyvää miestä (joka on luotettava, seksi on hyvää, isänä loistava) tuollaisen aivottoman tuntemattoman himon takia. Pari kuukautta se luultavasti olisi kivaa ja jännää, mutta sen jälkeen kun huomaan ettei käteen jää muuta kun luu, voi kriisi olla paljon suurempi kun nyt. Mahdollisesti miehelläsi olisi jo uusi suhde, ja ymmärtäisit sitten mitä hittoa olet heittänyt menemään. Pahimmassa tapauksessa viettäisit tätä kivaa ja jännää bilepanoelämää vielä nelikymppisenäkin, yksinhuoltajana. Mieti vähän. Mikä elämässä on oikeasti tärkeää? Hyviä miehiä ei tosiaan joka kulmalla ole. Huonolla tuurilla päädyt suhteeseen jonkun rentun kanssa, joka manipuloi ja pettää. Lupaan että kriisi on aivan eri levelillä silloin.

Toinen asia, tuo rakkaus. Jos olet tuon miehen kanssa päättänyt olla, niin pysy siinä. Rakkaus on päätös, päätös rakastaa toista ja olla siinä vaikka olisi välillä vaikeaa. Ei vaan pelkkä se ajatus että "joojoo rakastan", kestäkkään välttämättä ikuisesti yhtä vahvana. Rakkaus on päätös, pidä siitä kiinni.

Lähettäjä: Usva 
Päivämäärä:   13.6.18 13:47:26

Näinhän se on, että ihminen ei ole koskaan tyytyväinen. Aloittajalla on kaikki hyvin ja tuntuu todella typerältä( objektiivisesti ajatellen,) että hän on valmis heittämään kaikki menemään, VAIN ETTÄ saisi elää villiä nuoruutta.

Tiedätkös mitä? Se juna meni jo. Sinä et voi palata takaisin ajassa. Sinä et muutu parikymppiseksi bilettäjäksi jolla on pelkkää vapautta. Olisit vain säälittävä bilettäjä....

Moni antaisi vaikka oikean kätensä siitä mitä sinulla on. Kai tajuat myös sen, että päätöksesi ovat peruuttamattomat. Vaikka miehestä et välittäisi, ajattele lastasi, mitä teet. sitä säröä et ikinä paikkaa, kun hänet hylkäät. Kaikennäköisiä muita ihmissuhteita voi paikata, sitä et.

Ja tuosta nuorena vakiintumisesta. Olen AINA sanonut, että pentujen ei pitäisi perustaa perhettä, mutta kyllähän se kaikuu kuuroille korville. Ne parikymppiset ovat niin olevinaan aikuisia, että "kyllä he tietävät mitä tekevät..."

Lähettäjä: Unohtuu kyllä 
Päivämäärä:   13.6.18 14:34:19

Kyllä tuo vaihe menee ohi, mutta se vaati sinulta itseltäsi tekoja. Ota yhteistä aikaa parisuhteelle ja jätä bailaaminen kaverien kanssa vähemmälle. Tehkä myös perheenä jotain arjesta poikjeavia juttuja. Bailaamalla erossa perheestä ruokit noita ajatuksia suuremmiksi omalla käytökselläsi.

Näin minulla meni tuo sama kriisi ohi 15 vuotta sitten ja luojan kiitos, koska jos olisin parisuhteen ja perheen rikkonut niin ikävä olisi tullut. Näin vanhempana käsittää, että perhe on parasta mitä voi olla.

Nuo ohjeet sain psykiatrilta, jonka luona kriisissä kävin. Auttoi minulla, kun päätin ihan tosissani taas keskittyä parisuhteeseen ja perheeseen. Haihattelut meni melko pian pois mielestä, mutta oma asenne ratkaisee.

Lähettäjä: lillukka 
Päivämäärä:   13.6.18 14:40:30

Itselläni on vakituinen työ, omakotitalo, hevoset kotona niinkuin aina haaveilin ja ihan ok rahatilanne. Ei lapsia, ei perhettä ja käytännössä olen vapaa kulkemaan niinkuin haluan (kunhan saan eläimille hoitajan). Silti iski kolmenkympin kriisi, kuten monelle samanikäiselle ystävällenikin. Yhtenäistä meidän kriiseissämme oli sama ajatus: tässäkö se elämä nyt oli? Kuitenkin eri lähtökohdista, sillä ystävilläni on talo, työ, lapset ja aviomies.

Että ei se pelkkä sosiaalinen status sano, etteikö tulisi ikäkriisiä omasta elämäntilanteesta. Edelleen poden samaa kriisiä siitä etten ole elämässäni saanut mitään aikaan ja tuntuu että elämä on ohi. Kuitenkin pikkuhiljaa alkaa helpottaa kun huomaa että kyllähän tässä ehtii vielä vaikka ja mitä.

Lähettäjä: hilima 
Päivämäärä:   13.6.18 14:55:16

Tämä on hyvä ketju, koska varmasti valtaosilla pitkissä parisuhteissa olleista on tai tulee olemaan samankaltaista kriiseilyä, molemmilla tai toisella osapuolella.

Minusta täällä on ollut hyviä kertomuksia ja tuo mitä joku tuossa hieman ylempänä totesi, että on omista teoista kiinni, niin tämän allekirjoitan itsekin. Minä päätin nelikymppisenä jäädä parisuhteeseen ja pitää perheen yhdessä, vaikka ajatukset minullakin olivat ainakin puoli vuotta ihan sekaisin ja haaveilin muista miehistä ja osittaisesta vapaudesta, kun lapset olisivat isällään. En pettänyt enkä säätänyt, mutta ajatuksissa menin ja tein mitä lystäsin, haaveilin. Kun päätin, että nyt lopetan haaveilun ja keskityn perheeseen, niin se lakkasi.

Jos on kiva haaveilla ja käydä ulkona ystävien kanssa tiuhaan, niin ei se ainakaan helpota. Minäkin ehdotan, että jos oikeasti haluat jäädä, niin vedä liinat kiinni joksikin aikaa kaikelta, mikä siihen toiseen suuntaan ruokkisi. Keskity perheeseen.

"olen naimisissa maailman kultaisimman miehen kanssa"

Jos näin kerta ajattelet, niin ei pitäisi olla edes vaihtoehtoja olemassa, koska parhaat ovat varattuja. Toisella kierroksella on sinun ja minun lapset ja hyvin paljon sitä ylimääräistä painolastia tulee suhteeseen mukaan, halusi tai ei. Enkä ole kyllä yhdenkään "ikisinkku" tuttavankaan kuullut kehuvan sinkkuelämääkään pitkällä tähtäimellä. Se voi pitkän suhteen jälkeen olla jonkun aikaa vapauttavaa, mutta pitemmän päälle surulisiä tuntuu omat tuttavani olevan. Hyviä miehiä ei tunnu löytyvän aikuisena enää kovin helposti. Panoja on tietenkin, niin sinkuissa kuin varatuissakin.

Lähettäjä: ..--.. 
Päivämäärä:   13.6.18 15:03:49

Mitä se vapaus tarkoittaa aloittaja sinulle? Lapsesta et saa vapautta, koska olet äiti nyt ja jatkossa vai meinasitko sysätä lapsen isälle ja liihotella menemään missä sattuu ja silloin tällöin nähdä lasta?

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   13.6.18 15:04:19

Edelleen kyllä todella tympeää ja mustavalkoista ajattelua joillakin: että kaikki johtuu vain siitä, ettei aloittaja ole odotellut perheen perustamisen suhteen keski-iän kynnykselle. Hohhoijaa. Katsokaahan vähän ympärillenne ja ravistelkaa typeriä ennakkoluuloja hartioiltanne, niin huomaatte, että elämänkriisissä on eri-ikäisiä ja täysin eri elämäntilanteissa olevia ihmisiä, ei pelkästään nuorena vakiintuneita. Perhe-elämän kahleita kriiseilevät 20-, 30- ja 40-vuotiaina lisääntyneet, ei se minkään ikäryhmän yksinoikeus ole. On typerää yksioikoisuutta laittaa moinen kriiseily iän piikkiin. Ja kuinka monet kriiseilevät ihan päinvastaista, tässäkin topicissa? Moniko noin 30-40-vuotias nainen on paniikissa, kun haluaa lapsia, mutta edes sopivaa miestä ei vieläkään ole, saati tietoa perheenlisäyksestä? Kaiken kaikkiaan sellaista asiaa ei olekaan, jossa ei olisi kriisin aineksia omaa elämäänsä kriittisellä silmällä katselevalle ihmiselle. Miettikää siis vähän, ennen kuin tyrkytätte hölmöjä käsityksiänne siitä, mikä on ainoa oikea ikä minkäkin asian tekemiseen ja miten kriisit mukamas johtuvat siitä, että Ainoasta Oikeasta aikataulusta on poikettu.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   13.6.18 15:12:05

Lisäisin vielä, että itse en missään nimessä suosittelisi sitä lähestymistapaa, että vain nujertaa kaikki haaveensa ja toiveensa itseään moittien tyliin: "Kasva aikuiseksi! Olet äiti!!!" Se ei ole mitään muuta kuin tie katkeruuteen, jos kokee jonkin sopivaisuuden vuoksi luopuneensa siitä, mitä oikeasti haluaa. Eikä katkera ihminen ole loppupeleissä läheisillekään millään tavalla miellyttävä. Sen sijaan kehottaisin tosiaan omien ajatustensa perinpohjaiseen penkomiseen ja sen selvittämiseen, että haluaako ihan aidosti sittenkään niitä asioita, jotka arkisen aherruksen keskellä ovat nyt alkaneet tuntuva viekoittelevilta. Ja ehkä vielä tärkeämpi kysymys: mikä nykyisen elämäntilanteen arvo on, kun kunnolla katsoo ja koettaa nähdä arjen väsymyksen läpi?

Lähettäjä: mie 
Päivämäärä:   13.6.18 15:17:01

Samaa mieltä muutamien kanssa, että kerta kunnioitusta ja rakkautta löytyy puolisoa kohtaan, niin jätät ulkona käymättä kavereiden kanssa. Kavereissa varmaan löytyy sinkkuja, jotka saavat liidellä menemään baareissa huolella ja kaiken maailman tindereissä saavat miehiltä viestejä? Tämä sitten nuorena pariutunutta harmittaa ja oma mies alkaa tuntua tylsältä. Jos näin on, niin käyt kavereiden kanssa kahvilla ja annat heidän liidellä miehissä omin päin.

Lähettäjä: rintintin 
Päivämäärä:   13.6.18 15:31:02

Sinulla on liian kiltti mies, joka ei laita sinua ojennukseen ja kerro tärkeysjärjestystä elämässä. Hän vain jää kiltisti kotiin hoitamaan lasta, kun äiti lähtee hieman kavereiden kanssa ulos viikonloppuisin. Mies kun kerran ärähtäisi kunnolla, niin kiinnostuskin saattaisi palata takaisin?

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   13.6.18 15:36:17

On kyllä ihme argumentointia. Aloittajalla on "liian hyvä" mies, kun aloittajalla on tilaa miettiä elämäänsä ja kriiseillä eikä mies ärähdä aloittajaa heti takaisin kotilieden ääreen... Mikä teidän joidenkin mielestä mahtaa oikein olla ihanne? Se, että ihminen ei kiireen ja väsymyksen ja läheisten suututtamisen pelossa voi koskaan kyseenalaistaa mitään?

Lähettäjä: Ohio 
Päivämäärä:   13.6.18 15:38:09

Veikkaan ettei AP:n tarvitse murehtia kauaa. Puhuin eilen miesserkkuni kanssa hänen tilanteestaan, se on identtinen AP:n tilanteen kanssa. Serkku aikoo jättää vaimonsa, on jo keskustellut asianajajan kanssa lapsen huoltajuuden saamisesta. Niin käy AP:lle myös, ei siinä tarvitse itse päätöstä tehdä. En siis usko, että AP on serkkuni vaimo, mutta harva mies jaksaa katsella tuollaista.

Lähettäjä: rintintin 
Päivämäärä:   13.6.18 15:38:13

Aloittaja on kriiseillyt kaksi vuotta kertomansa mukaan. Minä ymmärrän muutaman kuukauden, mutta jos kaksi vuotta painetaan baareissa tukka putkella ja mies hoitaa lasta kotona, niin silloin on liian kiltti!

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   13.6.18 15:44:36

En huomannut, että aloittaja olisi sanonut painaneensa kaksi vuotta baareissa tukka putkella. Aloittajan lapsi ei myöskään ole mikään imeväinen. Ei siis ole niin, että jos aloittaja on pois, niin mies on 24/7 kiinni lapsessa.

Lähettäjä: rintintin 
Päivämäärä:   13.6.18 15:46:35

Ei tuollaista haahuilua pidä loputtomiin katsella kenenkään. Toivottavasti mies tekee saman peliliikkeen kuin nimimerkki "Ohion" serkku.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   13.6.18 15:50:39

Melko huvittavaa, että ihmiset ovat niin kiinni ainoan oikean elämisen mallissa, että he ärtyvät jo siitä ajatuksesta, että joku heille tuntematon random on sen tykönään kyseenalaistanut.

Lähettäjä: rintintin 
Päivämäärä:   13.6.18 15:52:11

Minua surettaa tuon miehen puolesta. Ei tässä mistään mallista ole kyse.

Lähettäjä: ..... 
Päivämäärä:   13.6.18 16:04:06

Jos kerran lapsi on jo 12v niin voihan aloittaja nyt ihan rauhassa käydä viihteellä. Sen ikäinen pärjää jo ihan hyvin ilman lapsenvahtia illan silloin tällöin.

Jos tosiaan tuntuu siltä että elämä valuu hukkaan niin lusikat jakoon ja etsimään uusia seikkailuja.

Itse olen helposti kyllästyvää tyyppiä ja kahleet ahdistavat todella helposti.
Mies on ja yhteinen talo, hevosiakin. Mitään näistä en kahleeksi tunne, mutta lapsi olisi jo liikaa!
Talon voi myydä, samoin hevoset. Mies pärjää ilman minua oikein hyvin.
Lapsi on ikuinen kahle, taakka ja huoli. Ei kiitos.

Aloittaja on antanut lapselleen jo hyvän lapsuuden, nyt voi välillä miettiä itseäänkin. Lapsi on jo varhaisteini, eikä avioero ole muutenkaan mikään erikoisuus nykyään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.6.18 16:31:18

Ihan eri mieltä kyllä pisterivin kanssa tästä. Täyspäinen ihminen ei kyllästy omaan lapseensa. Lapsihan muuttuukin koko ajan, ei häneen edes ehdi kyllästyä, kun uusia puolia tulee joka vuosi.

Kun lapsi on 12 v, hän tarvitsee omalta kannaltaan vielä pitkään onnellisen ja vakaan kodin. Toisaalta tuo 6-7 vuotta menee vanhempien elämässä yhdessä hujauksessa. Voi siis hyvin odottaa lapsen lakkiaisiin ennen kuin päästää tinderin valloilleen. Joskin veikkaan, että jos aloittaja nyt päättää jäädä, hän ei 6 vuoden kuluttua näe yhtäkään syytä enää lähteä. Ne kaverit, jotka nyt bilettävät ja hehkuttavat mukaihanaa vapaata elämäänsä, löytävät rakkauden parin vuoden sisään ja kuuden vuoden kuluttua he elävät tarhaikäisten lasten ja miehensä kanssa ruuhkavuosiarkea. Eivät puhu muusta kuin taaperoidensa kuivaksi opettelusta ja miehestään, eivätkä ehdi edes kahville. Siinä aloittaja sitten yksin luuhaa baarissa ja tuntee olonsa petetyksi.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.6.18 16:43:30

Aloittaja elää paratiisissa ja kuvittelee silti, että ruoho aidan takana on vihreämpää.

Lähettäjä: Pirkko 
Päivämäärä:   13.6.18 17:02:59

Lopettakaa neuvojen antaminen, koska tyypillisesti täällä aloittajat noteeraavat vaan ne viestit, jotka ovat saman mielisiä kuin omat ajatukset. Nyt viestejä niiltä, jotka ovat jättäneet perheensä tai pettäneet ja rohkaisua aloittajalle.

Lähettäjä: Blöö 
Päivämäärä:   13.6.18 17:07:00

Mulla on viidenkympin kriisi ja oon vasta 39v :D

Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   13.6.18 18:03:11

Mä oon kiitollinen jokaisesta vastauksesta. Erilaiset näkökulmat antaa ajattelemisen aihetta. Kaveripiirissä on kyllä sinkkuja ja tiedostan hyvin että moni antaisi mitä vaan päästäkseen minun paikalle. Illanviettoja en kyllä voi jättää, ne on tällä hetkellä mun henkireikä.

Sehän tässä vaikeinta onkin, kun on niin hyvä perhe eikä halua lapselle tuottaa sitä tuskaa minkä perheen hajottaminen tuottaisi. Toisaalta taas en tiedä miten pää kestää jos en pääse eroon näistä ajatuksista? Jos päätän jäädä vielä vaikkapa 4-6 vuodeksi että lapsi ehtisi kasvaa (niin kuin tällä hetkellä kuitenkin päällimmäinen ajatus on jäädä) niin kestääkö sitä kuitenkaan? Ja onko se oikein miestä kohtaan? Toinen joutuu epätiedossa olemaan ja miettimään onko hän haluttu vai ei. Monta vuotta!

Niin ja joku tuolla puhui että olisin sitten yksinhuoltaja... Nyt voi tulla pskaa niskaan mutta on ihan täysin selvää että lapsi jäisi miehen luokse asumaan ja minä olisin etä-äiti.

Voihan olla, ettei lopulta tarvitse itse päätöstä edes tehdä, jos mies tekee sen mun puolesta.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   13.6.18 20:50:01

Aloittaja, lopulta vain sinä itse voit tietää, mitä kestät ja mitä et. Ja sen pohjalta päätökset on tehtävä. Sinähän niiden kanssa lopulta elätkin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.6.18 21:39:18

Etkös aloittaja voisi lähteä seikkailulomalle miehesi kanssa? Kiinnostaisiko häntä matkailu, voisitte vaikka villiintyä kahdestaan ja löytää toisenne "uudelleen"? 32 on kuitenkin tosi nuori edelleen..

Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   13.6.18 21:59:42

Kyllä haluaisinkin matkailla mieheni kanssa ja haaveilemme monesti yhteisistä matkoista, mutta meillä ei oikein ole lapselle ketään "hoitajaa" sille ajalle..

Tiedän että tuo yhdessä matkailu tekisi varmaan todella hyvää. Silloin tällöin ollaan ihan täällä suomessa käymässä jossain uudessa paikassa josta otetaan hotellikin. Ihania nuo reissut on aina, mutta harvinaista herkkua... Reissuilla erilailla myös sytyn miehestäni, arki on sitten tätä shittiä, ja tuntuu että koko ukko on ihan samantekevä...

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   13.6.18 22:18:46

"Illanviettoja en kyllä voi jättää, ne on tällä hetkellä mun henkireikä.
...
Sehän tässä vaikeinta onkin, kun on niin hyvä perhe eikä halua lapselle tuottaa sitä tuskaa minkä perheen hajottaminen tuottaisi."

Totaa... Pidätkö sä tosiaan lasta niin tyhmänä, ettei se tajuaisi nyt jo, ettei äippää voisi vähempää kiinnostaa?

Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   13.6.18 22:30:42

Tähti, no en kyllä pidä. Poden huonoa omaatuntoa myös siitä että olen melko huono äiti tällä hetkellä.

Lähettäjä: Juup 
Päivämäärä:   13.6.18 23:02:06

On ehkä törkeästi sanottu, mutta kun ihmisellä on asiat liian hyvin, niin sitä ei osaa arvostaa ja pitää itsestäänselvyytenä.. Ihan shokkihoitona tuohon voisit katsoa vaikka jonkun dokumentin jostain Syyrian sodasta tai vastaavasta. Itselle tulee aina jonkun tuommoisen katsomisen jälkeen olo, että jestas miten etuoikeutettu olen. Tuntuu oma perhe ja elämä tosi hyvältä. Ei tarvitse illalla mennä nukkumaan rukoillen että olisi aamulla vielä elossa tai että lapsi ei menehtyisi vaikka syöpään. Mutta jos taas tuo olosi heijastuu koko perheeseen, ei sekään ole reilua toki heitä kohtaan ja sitten on punnittava ratkaisuja, ei se ole kivaa muiden roikkua löysässä hirressä miettien että lähteekö se vaimo ja äiti menemään vai ei.

Lähettäjä: Illi 
Päivämäärä:   13.6.18 23:20:18

Sellaisen neuvon voin antaa että älä riko mitään! Ymmärrät että kriisi on päällä, niin anna rauhassa mennä ohi. Vika on sinussa, ei miehessäsi, saatika lapsessasi. Mieti seuraamukset. Kasva aikuiseksi, nauti elämästä siinä rajoissa kun se on mahdollista. Katso ympärillesi, kuinka paljon hyvää sinulla varmasti. Pahin virhe on sivusuhde. Mieti se kärsimys mitä aiheutat, ja miten onnetonta ja tyhjää elämä on kun kuplasi puhkeaa, ja huomaat mitä olet tehnyt. Saman olen läpi käynyt ja rimaa hipoen selvittiin.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   13.6.18 23:32:40

koita todellakin keskittyä siihen mitä sulla on ja miettiä miten muuttaa sitä paremmaksi. tee siitä sun parisuhteesta vaikka uusi projekti. voin ihan kokemuksesta sano että se baareilu ja kännäily ja yhden yön hoidot on lopulta aika tylsää ja masentavaa, hyviä ja komeita miehiä on oikeasti tosi vähän vapaana, vaikka varattuna sitä ei huomaa.
Minä mietin myös matkustamisesta, että miksi mennä kauas kun taivas on sininen kaikkialla

Lähettäjä: Jeee 
Päivämäärä:   13.6.18 23:46:29

Juup, Itse opetan näitä Syyrian ja Afghanistanin lapsia, siis heille suomea. Täytyy sanoa, että pysyn nöyränä, heillä on ollut todella vaikeaa, mutta he ovat kilttejä ja suloisia lapsia. Minulla on kaikki todellakin hyvin. Oma mies, ihan kiva asunto ja turvallinen maa, enempää en voisi toivoa. Ennen mies ärsytti joskus, nykyään ei. Asiat pysyvät perspektiivissä. AP:n kannattaisi katsoa joku Syyria-dokumentti tai mennä esimerkiksi monikulttuurikeskukseen päiväksi. Voisi avata silmät sille, miten mahtavaa oma elämä on.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   13.6.18 23:53:17

Jos arki on "shittiä", niin koettaisin kyllä tosi tarkkaan analysoida, MIKÄ siinä arjessa on shittiä... Tosiaanko se mies ja perhe-elämä, eli niistäkö pitää päästä eroon? Ja jos jokin muu on shittiä, miksi se asia pidemmän päälle korjaantuisi päättämällä parisuhteen ja ryhtymällä etä-äidiksi?

Ihmisillä on helposti taipumusta siihen, että kun jokin ahdistaa oikein kovasti, siitä ikään kuin syytetään lähipiiriä. Tai lähinnä niin, että syytä omaan pahaan oloon haetaan läheisistä. Esimerkiksi uupunut tai masentunut ihminen helposti kokee, että parisuhde on huono ja kumppanissa on sitäjatätä vikaa, vaikka kyse on lähinnä siitä, että parisuhde ja toinen ihminen ovat helppoja kohteita syyttää ja että uupuneena helposti näkee kaikessa vain huonoa, parisuhteessakin.

Minä en sano, että olisi väärin tehdä isojakin ratkaisuja, mutta kannattaa tarkkaan miettiä, tekeekö ne varmasti oikeista syistä. Vai pelkästään siksi, että ahdistuneena on helppo kuvitella, että totaalinen maisemanvaihdos ja kaiken vanhan hylkääminen korjaa kaiken.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.6.18 00:58:09

Sekin on sitten yksi huomioitava asia, että vaikka kunnollinen kiva perheenäiti voi olla tuolla baareissa ihan hottiakin tavaraa, niin lapsensa hylännyt bileäiti ei välttämättä ole. Kyllä semmoinen elämänhistoria voi pistää monen mukavan miehen mietteliääksi. Aika syvällä on se äitimyytti, ja seuraukset sen rikkomisesta voivat olla vähän karutkin.

Sitähän ei kukaan ole koskaan naisilta kysellyt, onko se äitiys ollut niin helppoa ja ihanaa joka ikisellä ajan hetkellä. Mutta nainen, joka lähtee pois kun ei ollutkaan kivaa... sille ei välttämättä löydy ymmärtäjiä joka oksalta.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   14.6.18 07:45:13

^ Onko aloittaja jossain sanonut, että haluaisi suhdetta kenenkään kanssa? Jospa hän haluaa vain paneskella ympäriinsä.

En mä ainakaan parikymppisenä miettinyt mitä mun jotkut teot mahdollisesti joillekin ahdasmielisille tarkoittaa, pidin hauskaa ja panin ketä huvitti. Nyt kolmevitosena oon onnellisesti naimisissa ja muistelen noita nuoruusvuosia ja niitä miehiä lämmöllä :)

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   14.6.18 08:35:30

.: "Mutta nainen, joka lähtee pois kun ei ollutkaan kivaa... sille ei välttämättä löydy ymmärtäjiä joka oksalta."

Onko teille tuolla tavalla kommentoiville tullut mieleen, että juuri tuollainen ajattelu ja asenne on se, joka voi tehdä aloittajan ja vastaavassa tilanteessa olevien elämästä kurjaa? Siis juuri se voi olla se juttu, joka tekee joidenkin arjesta "shittiä", että kun olet perheellinen, yhtäkkiä kaikki omat tunteesi ja toiveesi ovat ihmisten silmissä köykäistä höpöhöpöä ja vuosia kestänyt ahdistuksesi on sitä, että "ei ollutkaan kivaa"? Voiko edes ihmetellä, jos ihmisiä ahdistaa se, että he itse ovat äkkiä täysin merkityksettömiä? Voiko edes sitä ihmetellä, jos joku jopa harkitsee pakenevansa sellaisesta kuviosta?

Lähettäjä: ..... 
Päivämäärä:   14.6.18 08:39:17

Katkeroitunut ihminen on kamalinta seuraa ikinä.

Jos olet onneton ja haluat pois niin lähde. Ei se silti sitä tarkoita että välit lapseen tai mieheen menee kokonaan. Jos jäät siihen sapettumaan ja katkeroitumaan niin voi mennäkin...

Täällä kaikki tolkuttaa kuinka ihanasti sulla on asiat. Kaikkihan on subjektiivista.
Yhden ihana on toisen helkutti.

Lähettäjä: kk 
Päivämäärä:   14.6.18 08:46:36

Edustat ilmeisesti ihmistyyppiä, joka ei koskaan ole tyytyväinen nykytilanteeseen, vaan haluaa aina jotain muuta.
Lopputulos on aina kohdallasi sama riippumatta siitä, missä asut tai kenen seurassa elät

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   14.6.18 08:55:25

Minäkään en ymmärrä sitä, että jotkut kuvittelevat ulkopuolisina voivansa sanoa, että "no sinullahan on asiat hyvin!". Vaikka pikkuperhe ja ok-talo ovat perisuomalainen unelma, ei se tarkoita, että se oikeasti olisi kaikille maanpäällinen taivas. Tai että sen pitäisi olla ja että ihminen on viallinen, ellei se ole.

Vaikka aloittajalla olisi kaikki "paperilla hyvin", se on eri asia kuin oikeasti hyvin. Vaikka olisi ok-talo ja talous kunnossa, se ei tee kaikkia onnelliseksi, jos materiaaliset asiat eivät ole erityisen tärkeitä. Vaikka olisi puoliso, jonka luonteesta ei löydä moitteen sijaa, niin jos häntä ei kuitenkaan enää koe "omaksi puolikkaakseen", ei hänen kanssaan välttämättä ole onnellinen. Perhekään ei automaattisesti tee onnelliseksi, jos epäilee, ettei perhe-elämää edes halua.

Mitkään paperilla hyvin olevat asiat eivät paljon lämmitä, jos elää elämää, jota ei koe omakseen.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   14.6.18 09:05:17

Minä olen ainakin ikionnellinen siitä, että olen löytänyt hyvän puolison, koska nyt voin keskittyä elämässä täysillä ihan muihin asioihin, ei tarvi enää miettiä kuinka on yksinäinen ja mistä löytäisi ihmisen kehen voin luottaa ja kenen kanssa voi jakaa elämänsä. Ihanaa kun on hyvä ja vakaa tasalaatuinen suhde, jonka tarkkaan valitsin. Nyt ei tarvi vertailla ja etsiä parempaa, vaan voin jatkaa muiden projektien parissa ilman yksinäisyyden tai huonon suhteen varjoa, näin elämä on keveää. Ymmärrän aloittajaa siinä, että jos ekaan tarjokkaaseen on haksahtanu, niin väkisin miettii että millasia muita miehiä olis tarjolla. Koita kuitenkin miettiä niitä asioita mitkä sai mieheen ihastumaan ja ajattele, että se alkuhuuma on se joka kantaa suhteessa kun on vaikeaa. Jos oli alkuhuuma ja nyt suhde hyvä, niin voin kertoa, ettei sen parempaa suhdetta löydykään.

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   14.6.18 09:06:17

Ymmärrän tuon ahdistuksen. Se tulee varmasti jokaiselle ajankohtaiseksi joskus. Silloin on valittava uusia asioita vanhojen rinnalle, tai kokonaan asiat uusiksi.
Silloin jos hommassa on lapsi mukana, joutuu kuitenkin ajattelemaan hänen tulevaisuuttaan, jottei vanhemman kipuilut ja unelmat pilaa lapsen elämää.

Itsenäisenä naisena olen nauttinut vapaudesta ja se on minulle yksi tärkeimmistä asioista :)

Lähettäjä: timni 
Päivämäärä:   14.6.18 10:31:46

"Silloin jos hommassa on lapsi mukana, joutuu kuitenkin ajattelemaan hänen tulevaisuuttaan, jottei vanhemman kipuilut ja unelmat pilaa lapsen elämää."

Pakosti tässä kuviossa tulee sellainenkin mieleen, että onko se nyt lapsellekaan kovin tasapainoista ja kivaa perhe-elämää, jos toista vanhempaa ei selvästi kiinnosta ja hän vain pyörii baareissa viikonloput? Ei sekään tee hyvää lapsen psyykelle tajuta olevansa ei-haluttu, joku painolasti. Tällöin varmaan olisi parempi lapsellekin asua sen välittävän vanhemman, tässä tapauksessa isän kanssa ja tavata äitiä silloin, kun (jos) äiti sen pari viikonloppua kuussa jaksaisi olla läsnäoleva vanhempi lapselleen.

Ja tosiaan kaikki ei sitä parisuhdetta halua ollenkaan ja se on ihan ok. Ei siinä silloin auta parisuhdetta haluavien huudella miten he aina ovat suhteestaan onnellisia. En mäkään halua koiraa enkä haluaisi vaikka kuinka mulle koiranomistajat toitottaisi miten he ovat onnellisia koiristaan :)

Lähettäjä: Usva 
Päivämäärä:   14.6.18 10:41:41

"Ja tosiaan kaikki ei sitä parisuhdetta halua ollenkaan ja se on ihan ok. Ei siinä silloin auta parisuhdetta haluavien huudella miten he aina ovat suhteestaan onnellisia. En mäkään halua koiraa enkä haluaisi vaikka kuinka mulle koiranomistajat toitottaisi miten he ovat onnellisia koiristaan :)"

Käsittääkseni aloittaja on sen perheen ja parisuhteen halunnut ja nyt ei enää haluakaan.

Kyllä käsittääkseni koiraihmisetkin suhtautuvat aika nuivasti ihmiseen, joka ottaa koiran ja sitten hetken päästä antaa sen pois kun kyllästyttää...

Mielestäni on vähän eria asia lähteä muuttamaan asioita, joihin ei elämässä ole tyytyväinen harkitusti ja TIETÄEN mihin suuntaan on menossa. Aloittaja ei tiedä. Hän kuvittelee palaavansa nuoruuteen, missä sai haihatella mielin määrin, olla jossain määrin vastuuton(kin), harrastaa irtosuhteita.

Sitä elämää vaan ei enää ole, eikä tule. Voit tietysti matkailla ja harrastaa irtosuhteita, mutta SE EI OLE SAMAA kuin parikymppisenä. Sinun lapsesi ei katoa mihinkään. Olet silti vastuussa hänestä vanhempana, tiettyjä aikatauluja on noudatettava. Et voi lähteä mielijohteesta maailman toiselle puolelle. "ai niin lapsen piti tulla....no se perutaan"

Lähettäjä: timni 
Päivämäärä:   14.6.18 10:51:57

"Olet silti vastuussa hänestä vanhempana, tiettyjä aikatauluja on noudatettava. Et voi lähteä mielijohteesta maailman toiselle puolelle. "ai niin lapsen piti tulla....no se perutaan""

No itse asiassa kyllä voi, jos kykenee elämään sen huonon omatunnon (ja muiden mahdollisten, esim. lastensuojelullisten tai huoltajuuteen liittyvien seuraamusten) kanssa mikä siinä ehkä mukana tulee. Ja hyvinhän aloittaja on nyt jo pari vuotta elänytkin tiedostaen olevansa huono äiti. Noinhan ne isätkin aika monesti tekee, häipyy ja jättää kaikki aiemmat, perheeseen liittyvät vastuut kerralla taakseen.

"Kyllä käsittääkseni koiraihmisetkin suhtautuvat aika nuivasti ihmiseen, joka ottaa koiran ja sitten hetken päästä antaa sen pois kun kyllästyttää..."

Sun mielestä on siis parempi elää vain sen mukaan mitä jotkut ulkopuoliset ajattelee sun valinnoista? Koirankin on parempi elää omistajalla, joka ei välitä tai pahimmassa tapauksessa huolehdi siitä kunnolla, kunhan kukaan ei pääse paheksumaan?

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   14.6.18 11:02:19

Usva: "Kyllä käsittääkseni koiraihmisetkin suhtautuvat aika nuivasti ihmiseen, joka ottaa koiran ja sitten hetken päästä antaa sen pois kun kyllästyttää..."

Niin, ja monessa tapauksessa se nuiva suhtautuminen on silkkaa vastenmielistä hurskastelua. Mikään ei ole helpompaa kuin paheksua ja kivittää jotakuta, jonka elämää ei joudu päivääkään elämään.

Kyllä, kun hankkii lapsen tai ottaa lemmikin, niin ehdottomasti lähtökohta on se, että siihen sitoutuu. Ja ei, ei todellakaan ole minunkaan mielestäni millään tavalla ihanteellista, jos antaa lemmikin pois saati jos luopuu perhe-elämästä lapsensa ollessa vielä alaikäinen. Molemmat ovat hyvin ongelmallisia ratkaisuja. MUTTA. Yhtä kaikki vain ihminen itse voi sanoa, millaista elämää hän pystyy elämään. Vaikka satapäinen paheksujien kuoro huutaisi tuomiotaan, niin ellei ihminen johonkin enää pysty, niin sitten hän ei pysty.

Ja vaikken sinänsä pidä mitenkään hurrattavana ratkaisuna sen enempää perhe-elämästä luopumista kuin myöskään lemmikin antamista pois, en kuitenkaan pidä siitä ihmisen tunteiden vähättelystä, jota jotkut moisten asioiden yhteydessä harrastavat. On todella typerää puhua siitä, miten nuo asiat tehdään ihan vain hetken mielijohteesta, kun ei nyt ollutkaan kivaa, koska HYVIN harvoin siitä lienee kyse vaan usein ihminen on jo omassa mielessään mennyt melkoisen mankelin läpi, että hän on saanut edes itselleen myönnettyä, ettei hän kestä tilannetta enää. Myöskään aloittajan VUOSIA jatkunut kriiseily ei nyt ihan kuulosta joltakin lapselliselta päähänpälkähdykseltä tyyliin eipä tänä aamuna tuntunutkaan kivalta.

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   14.6.18 11:30:13

Ei se että aloittajalla on perhe, talo jne. sitä kriisiä aiheuta. On hyvä muistaa että se kriisi voi iskeä ihan yhtälailla vaikka olisi "villi ja vapaa".

Tarkoitan sitä että ihmisellä on taipumus tietyssä ikävaiheessa katsoa elämäänsä ja ajatella "Tässäkö tämä nyt on, olisin sittenkin halunnut elää eri tavalla".

Jos aloittaja olisi perheetön sinkku, ei hän luultavasti siitä nyt iloitsisi vaan miettisi "Miksi muilla on perheet ja talot, minulla ei, tässäkö tämä nyt oli? Ikinä en löydä miestä, mikä minussa on vikana?!" Sinkku voisi hätäpäissään hyökätä huonoon parisuhteeseen ta tehdä lapsen jollekin isäksi kelpaamattomalle retkulle ettei vain "se juna jätä" kun ei muitakaan ehdolla olisi.

Tunnetilat tulevat ja menevät, ei niistä kannata hermostua. Mutta ratkaisuissaan kannattaa käyttää järkeä ja odottaa... Jos ikäkriisin mentyä vielä tuntuu ettei halua tätä elämää, ehtii niitä siirtoja tehdä myöhemminkin. 30 v on vielä nuori.

Mitä jos aloittaisit jonkun uuden harrastuksen tai matkustaisitte välillä? Virikkeitä elämään jos tuntuu polkevan paikallaan? Parisuhde voisi puhjeta uuteen kukkaan siinä samalla.

Lähettäjä: ..... 
Päivämäärä:   14.6.18 11:54:50

Jos se kriisi tulee ja elämä ei miellytä niin sitten sitä muutetaan. Ei todellakaan kuunnella muiden ihmisten mielipiteitä!
Meillä on vain tämä yksi elämä.

Eikä tarkoita sitä että pitää lähteä ovet paukkuen ja sillat polttaen. Asiat voi tehdä sovussakin, myös eron.

Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   16.6.18 18:01:12

Oon kyllä miettinyt paljon tuota matkustelua, yksin ja välillä yhdessä miehen kanssa ja vielä perheenä. Tekis varmaan hyvää. Tosiaan on vaan kahdestaan hankala päästä reissuun, kun ei pojalle ole oikein ketään siksi ajaksi.

Saa nähdä mihin tämä vie. Olen nyt yrittänyt koota ajatuksia niin että tässä jatketaan toistaiseksi ja yritän löytää tästä ne hyvät puolet. Tiedostan ne kyllä, mutta silti haikailen kaiken muun perään.

Lähettäjä: .--. 
Päivämäärä:   16.6.18 18:05:12

Kerroit et sytyt miehestä esim. ulkomailla ollessa. Eli silloinhan ei miehessä ole suuremmalti vikaa, vaan sinä et kestä itse sitä tasaista arkea, mitä lapsiperheissä kuitenkin 90% ajasta vietetään, halusi tai ei. Nyt sinä kipuilet arkea ja kohdista negan mieheen?

Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   16.6.18 19:08:25

Nimenomaan näin. Miehessä kun ei vikaa ole, mistään omasta ahdistuksesta en voi miestä syyttää. Helppohan tässä olisi päätöksiä tehdä jos toisessa se vika olisi.

Lähettäjä: .--. 
Päivämäärä:   16.6.18 19:14:20

Mitä jos kävisit juttelemassa ammattilaisen kanssa muutaman kerran? Näin ulkopuolelta katseltuna tuo näyttäisi siltä, että hyvä perhe olisi hajoamassa turhan takia..

Lähettäjä: nnnn 
Päivämäärä:   16.6.18 19:19:10

Nuoruus jäänyt elämättä ja nyt se polttelee. Tämän takia niitä lapsia ei kannata hankkia kaksikymppisenä. Ensin kannattaa asua yksin vuokralla ja matkustella. Sen jälkeen osaa arvostaa perhettä ja omakotitaloa.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   16.6.18 19:19:11

no jos koittasit tosiaan keksiä siihen arkeen jotain muuta iloa ja sisältöä kuin me miehet ja baarit. Aika kapeakatseista ajatella että vain em. asioiden kanssa sekoilu on elämää ja ei-arkea.
Arki tulee väistämättä kaikkien elämään, kannattaa työstää sitä, eikä panostaa viikonloppujen highlighteihin. Mieti millaista ARKEA haluisit elää, mikä siitä tekis siedettävää? hanki esim.harrastus

Lähettäjä: äö 
Päivämäärä:   16.6.18 19:23:00

Täällä on kyllä annettu aivan oikean suuntaisia neuvoja, että pitäisi jättää niitä asioita vähemmälle, mitkä ruokkivat noita ajatuksia eli juurikin niitä ystävien kesken rilluttelu juttuja, vaikka miten ne tuntuisivatkin henkireiälle. Mitä enemmän sitä tunnetta ruokkii, niin sen suuremmaksi se kasvaa.

Onko aloittaja pettänyt tai ihastunut johonkin toiseen? Rivien välistä voisi lukea, että joku toinen on kiikarissa?

Lähettäjä: 44 
Päivämäärä:   16.6.18 23:26:02

En jaksanut lukea ihan jokaista viestiä ajatuksella..
Oon viettänyt äärimmäisen pitkän nuoruuden sitoutumiskammoni kanssa. 30v iässä tajusin ettei norsuja peseminen viidakossa tai läpiyön bileet jossain tajunnan rajamailla riitä enää, tapahtui aikuistuminen. Nyt 40v iässä ihanat lapset 5 ja 2v ja kelvollinen kumppani, super jees.
Meinaan ympäristö vanhenee myös, jos nyt tekisin irtioton, ei kaveripiirissäni olisikaan enää seuralaista äkkilähdölle (heti huomenna) etelään tai pitkälle viikonlopulle shoppailemaan. Kaikki tuskailee yöheräämisien, asuntolainojen sekä parisuhdekriisiensä kanssa...

En hajoittaisi perhettä vielä noilla syillä mutta terapeutille puhuisin? Itselläni on nyt hirveä alemmuuskompleksi työelämän saavutusten takia, ajattelin turvautua ammattiapuun.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   17.6.18 18:02:35

nnnn: "Nuoruus jäänyt elämättä ja nyt se polttelee. Tämän takia niitä lapsia ei kannata hankkia kaksikymppisenä. Ensin kannattaa asua yksin vuokralla ja matkustella. Sen jälkeen osaa arvostaa perhettä ja omakotitaloa."

Ei jestas. Joo, kaikkien pitää elää niin, että ensin 20-30-vuotiaina suoritetaan korkeakoulututkinto, asutaan vuokralla, matkustellaan ja eletään villeinä ja vapaina sinkkuina - muttei toki liian villeinä, ettei vain oltaisi hirveitä h*oria. Sitten taas 30 ja 40 ikävuoden välillä kuuluu jo vakiintua, hankkia vakituinen työsuhde, puoliso, lapset ja se omakotitalo, koska jos 40 on mittarissa ja edelleen esimerkiksi asuu vuokralla, se alkaa haiskahtaa vähän epäonnistuneelta elämiseltä sellainen.

Ellei joku elä tuossa oikean elämisen aikataulussa ja kaavassa, niin selvähän se, että kaikki ongelmat hänen elämässään johtuvat juuri siitä. Ja jos joku elää juuri tuon kaavan mukaan ja kehtaa silti olla onneton, hänet voidaan paheksua hiljaiseksi. Vai olisiko kuitenkaan ihan noinkaan, hmmm?

joo: "Arki tulee väistämättä kaikkien elämään, kannattaa työstää sitä, eikä panostaa viikonloppujen highlighteihin. Mieti millaista ARKEA haluisit elää, mikä siitä tekis siedettävää? hanki esim.harrastus"

Tuo on viisas ajatus. Monet panostavat liikaa niihin hetkiin, kun voivat PAETA arkea: suunnitellaan lomille sitä, tätä ja tuota, matkustellaan ikävän arjen karkottamiseksi jne. Pysyvä onnellisuus ei kuitenkaan lähde siitä, mitä tapahtuu arjen irtiotoissa, vaan siitä, mitä siinä arjessa tapahtuu... Siispä arki kuntoon, niin elämä on kunnossa!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.6.18 09:42:42

Jos tässä on sellainen tausta, että sieltä "henkireikä"bileistä on nyt löytynyt uusi ihastus, kuten joku epäili, niin...

Ajoittainen ihastuminen kuuluu ihmisen elämään, eikä siltä suojaa pitkän päälle paraskaan parisuhde. Joku ihastuu kolmen kuukauden välein, toinen kymmenen vuoden välein, mutta ilmiö on ihmisestä itsestään lähtöisin. Eli se kohde ei ole mitenkään välttämättä "hyvä" vaikka tietysti siltä se sillä hetkellä tuntuu.

Ihastuminen silloin, kun on jo hyvässä pitkässä parisuhteessa onkin eräänlainen vedenjakaja. Kokematon ihminen rakentaa ihastumisestaan prinsessatarinaa. Tarina ensirakkaudesta on ylittämätön, ja silloin harvoin kun se johtaa pitkään liittoon ja perheen perustamiseen, sitä ihastelevat kaikki (paitsi ehkä ht-netin haaskalinnut). Kun toinen ihastus sitten saapuu, asian selittää itselleen helposti niin, että ensirakkaus oli sittenkin virhe, mutta NYT löytyi Se Oikea. Ystävätkin komppaavat, että varmaan sitten noin kun susta siltä tuntuu. Jep.

Kolmannen kohdalla - ja kolmaskin ihastus tulee aina, koska ihminen on pitkäikäinen laji - kupletin juoni selviää fiksuimmalle. Mutta on niitäkin, jotka silloinkin vaihtavat Suureen Rakkauteen.

Voin kuitenkin aika varmasti sanoa, että ihastus numero viisi herättää ystäväpiirissäkin enää väsynyttä hymähtelyä. Jos siihen asti on vaihtanut aina, on takana jo monta rikottua kotia ja puolikkaita lusikoita on kaapissa kokoelmaksi asti.

Useimmille tämä juttu on selviö, koska he eivät ole aina saaneet ihastustaan. Silloin ihastus aikanaan hiipuu, ja usein sitä oikein ihmettelee, että mitähän minä tuossakin näin.

Lähettäjä: ellu 
Päivämäärä:   18.6.18 11:54:56

Kovasti syyllistäviä viestejä täällä. Jokainen varmasti kipuilee elämässään jossain vaiheessa, ompa se elämäntilanne sitten mikä tahansa. Minäkin neuvoisin, että käyt puhumassa jollekin ulkopuoliselle vaikka se hankalalta voi tuntuakin. Älä tee myöskään mitään hätiköityjä päätöksiä. Mutta muista myös, että se on myös sinun ainutkertainen elämäsi. Jos vuositolkulla alkaa tuntumaan samalta niin kannattaa miettiä, onko oman elämän "tuhlaaminen" sen arvoista vai löytyisikö onni muualta. Tottakai pitää ajatella lastakin mutta kyse on myös sinun elämästä eikä se lapsen elämä välttämättä erosta huonone! Lapset aistii vanhempien fiiliksiä, ei ne tyhmiä ole. Mutta sehän se vaikee onkin, kun ei voi tietää etukäteen, että paraneeko elämä vaihtamalla! Itse siis 30+ lapseton ja kova ikäkriisi minullakin vaikkakin ehkä vähän eri kantilta katsottuna. Tsemppiä pohdintoihin, tiedän ettei päätösten teko ole helppoa!

Lähettäjä: Usva 
Päivämäärä:   18.6.18 12:09:33

" Mutta muista myös, että se on myös sinun ainutkertainen elämäsi. Jos vuositolkulla alkaa tuntumaan samalta niin kannattaa miettiä, onko oman elämän "tuhlaaminen" sen arvoista vai löytyisikö onni muualta. "

"Haluaisin silti seksiä muiden kanssa. Ehkä jotain muutakin.. Matkustella jonkun säädön kanssa, jonka vois sitten unohtaa kun ei enää kiinnosta. "

Kuulostaapa tosi hyvältä suunnitelmalta hylätä perhe ja lapsi tällaisen loppuelämän takia. Onko perhe-elämä "elämän tuhlaamista" vai tämä aloittajan suunnitelma?

Löytyykö se onni matkustellessa jonkun säädön kanssa?

Se voi pari vuotta olla hauskaa, mutta sitten tulee kaipuu takaisin siihen minkä jätit, mutta sillat on poltettu. Sillä aviomiehellä onkin uusi, lapsi on sinusta vieraantunut ja toisekseen hänelle on ehkä jääneet henkiset arvet äidin hylkäämisestä. Siinä sinun ainutkertainen elämäsi on.

Lähettäjä: Ajatukset kasaan? 
Päivämäärä:   18.6.18 20:26:05

Voitte uskoa, että kaikkea nimimerkki ellun ja usvan kommenttien väliltä on tullut ajateltua ja punnittua, siksihän tämä kriisi onkin niin pahana, kun pystyy ajattelemaan hyvät ja huonot puolet teki miten vaan.

No toistaiseksi olen ajatellut kituuttaa tässä ja katsoa jos jossain vaiheessa taas arvostaisin oikeasti sitä mitä mulla on. Mutta tuskin mä montaa vuotta jaksan tällaista, eikä varmaan mieskään.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   18.6.18 21:49:43

Usva: Et sinä voi - eikä voi kukaan muukaan - sanoa kenenkään muun puolesta, mikä on arvokas ja mikä arvoton tapa viettää se ainutkertainen elämänsä. Ehkä sinun mielestäsi "säädön kanssa matkustelu" olisi arvotonta haahuilua, eikä se esimerkiksi minunkaan mielestäni kuulosta mukavalta elämältä, mutta jollekin juuri se voi olla se paras ja sopivin tapa viettää elämänsä. Hänen silmissään se ei ole arvotonta haahuilua vaan se voi olla esimerkiksi elämän käyttämistä asioiden näkemiseen ja kokemiseen, spontaanisti uusin paikkoihin ja ihmisiin tutustuen. Ja kyllä, se voi jonkun silmissä olla kymmenen kertaa mieluisampi tapa viettää elämänsä kuin se perisuomalainen perhe&omakotitalo-unelma. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi käsittää, ettei tuo kyseinen unelma ole mikään totuus arvokkaasta elämästä vaan silkka arvo- ja mieltymyskysymys... Oli se unelma sitten miten yleinen hyvänsä.

Lähettäjä: Usva 
Päivämäärä:   19.6.18 08:38:17

"Usva: Et sinä voi - eikä voi kukaan muukaan - sanoa kenenkään muun puolesta, mikä on arvokas ja mikä arvoton tapa viettää se ainutkertainen elämänsä."

Mitä sinä Genu sössötät? Tottakai voin sanoa. Tämä on mielipidepalsta, sana on vapaa. Aloittaja kysyi mielipiteitä. Mitä keskustelua se on, jos kaikki hymistellään samaa virttä? Ei aloittaja tee kuten minä "sanon", en sitä oletakaan. Toivon, että hän miettii mitä seuraamuksia hänen teoistaan tulee olemaan. Ja tekee sitten ratkaisunsa. Eikä tule sitten vuosien päästä itkemään: "kun ei kukaan sanonut, että näin voisi käydä..." Voi käydä, voi olla että hän ei ikinä kadu, mutta on ainakin kerrottu vaihtoehdot.

Koska mahdat hyväksyä sen tosiasian, että sinä et määrää täällä mielipiteitä, et vaikka kuinka haluaisit, ja vaikka kuinka haluat että sinua "arvostettaisiin". Tämä on keskustelupalsta, jolla kaikki mielipiteet ovat samalla viivalla.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   19.6.18 08:43:52

Usva: Heh, tulet saarnaamaan minulle siitä, että kaikilla on oikeus ilmaista mielipiteensä, vaikka itselläsi on mennyt kuppi nurin siitä, että olen muistannut sinua kaikkien oikeudesta määritellä arvonsa itse. Joopa joo.

Mutta totta tosiaan, onpa hirmuisen hyvä, että tulit muistuttamaan aloittajaa siitä, ettei perheensä jättäminen ole ihan ongelmaton juttu ja että sitä voi joku katua ja joku toinen paheksua. Noin mielenkiintoinen vaihtoehto ei varmaan ole tullut missään vaiheessa mieleenkään.

Ja onpa muuten hassu ja harhainen ajatus, että minua hittoakaan kiinnostaisi mikään arvostus Ht.netissä.

Lähettäjä: w 
Päivämäärä:   19.6.18 08:46:35

usva pitää vain sen koiransa kytkettynä, ettei karkaile vähän väliä...

Lähettäjä: Eo 
Päivämäärä:   19.6.18 20:21:28

”Itse samat kipuilut läpi käyneenä aikoinaan annan vinkin, että jos oikeasti tiedostaa olevansa htvän miehen kanssa, niin älä riko perhettä. Niitö oikeasti hyviä miehiä ei ole joka oksalla ja se vieras seksikään ei niin kummoista ole, kun sitä jälkikäteen miettii.”

Oma parisuhde ollut seksitön jo vuosia, ne vähätkin yritykset päätyy siiheen ettei miehellä joko seiso tai se ei tule ja sitä alkaa ahistaa. Ja minua ärsyttää. Yritä tässä sit saada lasta aikaan.

Vaikka vieras seksi ei olisi kummoista, niin olen alkanut miettiä että sitten olisi edes sitä seksiä...

Lähettäjä: Minna 
Päivämäärä:   19.6.18 20:49:35

Nimimerkki "no tuota" kylläpä olet fiksu nainen! Arvostan suuresti. Tällä hetkellä itse samanikäinen ja erosta jo yli kolme vuotta. Uutta suhdetta ei edes näköpiirissä! Kriisit tulevat ja menevät, jos suhteessa ei ole väkivaltaa niin kaikki hyvin 

Lähettäjä: )( 
Päivämäärä:   19.6.18 20:58:15

"No toistaiseksi olen ajatellut kituuttaa tässä ja katsoa jos jossain vaiheessa taas arvostaisin oikeasti sitä mitä mulla on."

Miksi kituuttaa? Miksi et tee arjesta elämisen arvoista? Sillä sitä se ihmisen elämä suurimmaksi osaksi on, arkea.

Lähettäjä: Mmm 
Päivämäärä:   19.6.18 21:01:19

Ihan omasta asennoitumisesta kiinni. Jos oikeasti haluat niin lopetat baareilun ja keskityt perheeseen. Siis jos päätät antaa mahdollisuuden vielä. Tuollainen kituuttaminen on asennekysymys

Lähettäjä: ssss 
Päivämäärä:   21.6.18 07:14:02

"Lähettäjä: nnnn
Päivämäärä: 16.6.18 19:19:10

Nuoruus jäänyt elämättä ja nyt se polttelee. Tämän takia niitä lapsia ei kannata hankkia kaksikymppisenä. Ensin kannattaa asua yksin vuokralla ja matkustella. Sen jälkeen osaa arvostaa perhettä ja omakotitaloa."

johan on ohje :D
Onneksi en ole sitä perhettä perustanut, paras päätös koskaan :)