Lähettäjä: Olen pohtinut 
Päivämäärä:   19.4.18 15:50:38

Olen tässä seurannut likemmäs viisikymmentä vuotta kotikuntani hevosasioita. En tiedä, onko tämä arkipäivää isommissa paikoissa, mutta tuntuu, että pikkupitäjissä nämä asiat ovat ajankohtaisempia. (Hevos)piirit ovat pienet, juoruämmät laulaa ja kaikki tietävät muiden asiat paremmin kuin omansa. Kerron tässä nyt hieman oman kotikuntani asioista ihan vain esimerkkinä.

Kotikuntani on aina ollut hevospitäjä ja hevosjutuilla on ollut melko suuri rooli. Läheisellä harjoitusraviradalla järjestettiin kuukausittain harjoitusraveja ja yleensä kunnan tapahtumat rakentuivat hevosten ympärille. Minun lapsuudessani kaikilla sivukylillä oli enemmän hevosia kuin itse asukkaita. Meilläkin oli pihassa hevosia. Isällä ja enollani oli kaksi ravuria ja niillä ystävänä teurashintaan ostettu poni. Ratsastelin naapurin tenavien kanssa ja tehtiin kaikkea muutakin mukavaa tallilla. Ratsastuskoulu taisi aloittaa toimintansa 80-luvun alussa. Minä siirryin tunneille. Mitään hevosharrastajien välistä kinaa harvemmin oli. Isäni sanoin kaikki hevosenomistajat puhalsivat yhteen hiileen. Ja minä muistan sen.

Avasin silmäni ensimmäisen kerran hevospiireissä esiintyvälle kitkalle parikymppisenä. Aiemminkin sitä jo oli, mutta en jaksanut koskaan vaivata asialla päätäni. Ratsastuskoulu ei ollut enää sellainen, missä kaikki tehtiin hyvällä mielellä ja yhdessä. Siitä alkoi tulla oppilaiden keskinäistä kilpailua ja ihme vääntämistä. Etenkin hevosenomistajien välillä. Yhteisö oli pirstaleinen, ei enää tiivis. Isäni oli huomannut saman, vaikka hänen hevosharrastuksensa rajoittuikin enää vain kotipihassa oleviin eläkeläishevosiin. Harrastelijatkin koettiin uhkana. Harvoilta herui enää apua vaikka rahaakin olisi ollut tarjolla. Tuntui kuin se oltaisiin tehty periaatteesta. "Suomalainen maksaa 100€ jotta naapuri ei saa viittäkymppiä" pätee erittäin hyvin ainakin kotikuntani hevosasioissa...

2000-luvun alussa kuntaan perustettiin toinenkin ratsastuskoulu. Minä kuuluin noihin aikoihin kunnan ainoan ratsastusseuran hallitukseen ja toimin varapuheenjohtajana. Muutaman vuoden päästä tällä uudella tallilla perustettiin uusi ratsastusseura. Yhteiselo sujui hetken ihan hyvin - seurat tekivät yhteistyötä lähes kaikessa. Sitten joillekkin tuli kränää ja tuli kaksi seuraa jotka sotivat toisiaan vastaan. Alkoi hirveä painostus; seuroissa ei vaan kertakaikkiaan siedetty jos joku jäsen näkyvästi oli hyvä kaveri toiseen seuraan kuuluvan henkilön kanssa - tällaiset henkilöt olivat kuin maanpettureita. Ei siitä varsinaisesti suoraan mitään sanottu, mutta se kävi ilmi esim. siten, että kyseinen henkilö eristettiin seuran toiminnasta ja jatkuvasti puhuttiin pahaa toisesta selän takana. Allekirjoittanutkin sai sen kokea, tosin tuntui että minun toimintaani ei katsottu niin pahalla kun kuuluin hallitukseen ja minulla kuitenkin oli sananvaltaa...

Herran vuonna 2018 tämä sama vihanpito näiden kahden seuran välillä jatkuu edelleen. Kuntaliitosten myötä seuroihin alkoi valua enemmän jäseniä myös naapurikunnista ja molempien seurojen toiminta on edelleen suurta kunnan kokoon verrattuna. Itse väistyin hallituksesta vuonna 2012 kun tilanne kiristyi entisestään ja totesin, että en halua olla tässä enää mukana. Kaikki hallituksen jäsenet olivat suurimman paskavyöryn kohteena esim fb-keskusteluissa. Kyllästyin täysin. Vaikka toisessa ratsastuskoulussa on yrittäjäkin vaihtunut jokunen vuosi sitten, ei silti tämän toisen ratsastuskoulun omistaja ole missään puheväleissä tämän uuden omistajan kanssa.

Minä toin rakkaan suokkitammani viettämään eläkepäiviä meille kotiin seuraponin kanssa. Ja voi että tämä elämä onkin helppoa kun en ole kestämässä sitä jatkuvaa draamaa ratsastuskoululla. Mutta kyllä tässäkin hommassa paskaa tulee niskaan milloin mistäkin. Isommilla talleilla ketään ei kiinnosta ulkopuolisten asiat, mutta näitä ulkopuolisia kiinnostaa ihan mahdottomasti muiden asiat. Etenkin ne negatiiviset. Noh, naapurin hevosihmisen kanssa ollaan kuitenkin onneksi hyvissä väleissä ja voidaan maastoilla yhdessä. Mutta niin... En harrasta minkään sortin kilpailua, tai ainakaan minun maailmassa maastossa köpöttely mummohevosella ei sitä ole. Olen pysytellyt suht näkymättömissä sen jälkeen, kun erosin seuran hallituksesta. Silti minusta, minun hevosista ja tallista jaksetaan levittää kaiken maailman paskaa muille "kotitallien" pitäjille. En minä ole uhka kenellekkään. Silti tuntemattomienkin pitää saada mustamaalata ja suurennella jokaista epäkohtaa. Meistä oltiin mm. erään elsuja tehtailevan hevosihmisen toimesta tehty eläinsuojeluilmoitus. Syystä että hevosilla on kuulemma huonot oltavat ja että suokki on kipeä eikä sitä hoideta???? Valvontaelli kävi ja totesi, että voi kun kaikilla olisi kotitallissakin hevosasiat näin hyvin. Mainitsipa hän myös samalla tästä, että jo ilmoittajan perusteella hän arvasi että täällä ei mitään vikaa ole, mutta kun ei voi huomiottakaan jättää. Jostain kylän juoruämmät saivat sitten tietää, että täällä se valvontaelli kävi ja pian sainkin kuulla että minua kuulemma uhkaa eläintenpitokielto kun tilat ovat niin huonot. :D Että semmoista.

Tällä somen aikakaudella olen pannut merkille ihme nälvimisen myös esim facebookissa. Joku kysyy asiaa x ja siellä on heti 10 täydellistä hevosenomistajaa räkyttämässä ilkeään sävyyn, että älä tee noin älä tee näin, parempi kun laitat koko hevosen monttuun jos et kerran osaa. Kaikesta pitää aina v*ttuilla, miksi ei voi ystävällisesti sanoa? Olen huomannut, että etenkin hevosihmiset osaa kyllä olla aivan tajuttoman ilkeitä toisilleen. Miksi? Meidän pitäisi nimenomaan puhaltaa yhteen hiileen niinkuin kolmisenkymmentä vuotta sitten. Isäni pisti viimeiset hevosensa monttuun 1998. Ei ole kauaakaan kun hänen kanssaan tästä asiasta keskustelin. Hän totesi:"hevosen minä haluaisin vielä ottaa, mutta nykymaailmassa hevosihmiset on niin kauheita, että parempi vaan omistaa mielikuvitushevonen".

Lähettäjä: Mysteeri 
Päivämäärä:   19.4.18 16:07:52

Meininki on suorastaan psykoottista välillä, huomattu on.
Ei siinä ole oikein voinut muuta kun olla kiva, auttavainen ja reilu niille jotka ovat sitä myös(on niitä monia mutta tottakai öykkärit on näkyvämpiä) ja pahin painajainen niille jotka ovat ikäviä ihmisiä.
Selän takana puhuminen on käytäntö, mutta jos kuulee jonkun levitelleen perättömiä juttuja, niin sitä voi ihan vaikka ottaa asiakseen mennä sen ihmisen ovelle kysymään että mikäs tässä on oikein homman nimi.
Voi olla että se auttaa, ei ne halua valeitaan selitellä vaan puhua turvassa selän takana.
Mutta jos sanomisistaan joutuu vastaamaan sille henkilölle josta on puhunut p*skaa niin se ei ole kivaa ja sen muistaa sitten muutkin että mitä käy.

Kerran olen itse käynyt oven takana todella raivoissani ja kyllä oli asianomainen nöyränä, asiatkin saatiin sovittua.

Lähettäjä: ------- 
Päivämäärä:   19.4.18 16:08:23

En ole onneksi kohdannut juurikaan moista. Tai siis sellaista että ois oikeesti mennyt kahden seuran tappeluksi. Kyllä mä muistan että nuorena oli pieni taisto että millä tallilla kukanenkin käy, että kenen talli on se paras, mutta yleensä se oli ihan hyvässä hengessä ja kavereita oltiin silti keskenään :)

Olen usein kuullut, että tuolla kotipaikkakunnalla on kuulemma monien mielestä ollut ihmeellisen hyvät välit hevosihmisillä. Itsekin tunsin nuorena jokaisen isomman tallin pitäjän ja seurujen vastuuhenkilöt. Tehtiin paljon projekteja yhdessä ja käytiin kilpailemassa "naapuritallien" (eli n. 80-100km päässä) kisoissa ja autettiin toisiamme.

Kyllä mulle on lapsuudesta asti opetettu, että ei tällä alalla selviä, jos ei muita auta. Samoin ohjattiin eri talleilta ihmisiä toisille talleille tunneille, jos huomattiin että voisi sopia toisen tallin porukkaan paremmin. Meillä esim. ei ollut maneesia ja siksi talvisin oli koulupainotteiset tunnit. Jos joku halusi ehdottomasti kisata esteillä, hänet ohjattiin tallille, jossa on maneesi ja puitteet moiseen.

Muutin etelään ja täällä en tunnekaan ihan hirveän hyvin porukkaa. On ollut tosi jännittävää tehdä estetuomariharjoitteluja eri talleilla, kun en tunne oikeasti ihmisiä ja en tiedä onko tiettyjen seurojen välillä jännitteitä. Olen päättänyt että menen ihan omana itsenäni ja avoimin mielin katsomaan millainen meno eri seurojen kisoissa ja tapahtumissa on. Ja on kyllä ollut kiva huomata, että ainakin itse olen saanut hyvän vastaanoton ja apua on uskallettu pyytää, vaikka olenkin "väärästä seurasta".

Uskon että noi kränät lähtee helposti ihan yhdestä-kahdesta ihmisestä ja voivat jatkua helposti vuosia. Kun päästään kinaavista ihmisistä eroon, voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä. Pahinta on, jos esim. seuran PJ tai tallinomistaja on se, joka jostain syystä ajautuu kinaan toisen seuran tai tallin kanssa. Silloin helposti alkaa tuntua että seurat tai tallit tappelee keskenään. Eli jos mahdollista, valitkaa PJ:ksi ja hallitukseen ihmisiä, jotka ovat vähän diplomaattisia.

Hallituksen jäsenet ja tallinomistajat ovat niitä, jotka antavat esimerkin omalla tallilla ja omassa seurassa siitä miten puhutaan. Sieltä se helposti leviää ympäristöön. Uskaltakaa myös itse puuttua ja sanoa, jos tuntuu pahalle kuunnella ikäviä juttuja.

Olen itsekin ollut tyhmä nuorempana ja joskus sortunut parjaamaan jonkun hevosenpitoa ja onneksi eräs toinen tallilainen uskaltautui avaamaan suunsa ja sanomaan, mitä mieltä oli meidän puheista. Nolottihan se hetken ihan mielettömästi, kun joku asiasta sanoi. Mutta oikeassa oli. Asia ei kuulunut minulle eikä minulla ollut mistään varmaa tietoa, joten mun tapa puhua ko. henkilöstä/hevosesta oli aivan väärä ja pahimmillaan joku saattoi ymmärtää väärin ja kuvitella että mun ääneen pohtimat epäilykset saattaisivat olla tosiasioita. Ja sitä myöten kuvitella puhumisen kohteen olevan suunnilleen eläinrääkkääjä. Otin opikseni ja olen huolellisempi siinä, mitä puhun. Kiitos että tämä vanhempi rouva uskalsi sanoa mielipiteensä ääneen.

Lähettäjä: Jeps 
Päivämäärä:   19.4.18 16:27:46

Itse aloitin tätiratsastelemaan pitkän tauon jälkeen. Tuon aloittajan kuvaileman mentaliteetin takia lopetin. Vaikka itse olin ns harmiton, tai ehkä juuri siksi, jouduin näkemään ja kuulemaan aivan naurettavaa pahansuopaa juoruilua ja kiusantekoa hevosihmisten kesken.
Aikuiset ihmiset.
Ei kiitos. Pärjään ilmankin.

Lähettäjä: .,., 
Päivämäärä:   19.4.18 16:50:32

Juuri tuon takia minulla ei olisi hevosia, jos en voisi omassa pihassa niitä pitää. Sama koirien kanssa, harrastellaan ihan vaan kotona omissaoloissa. En jaksa sitä paskan puhumista selän takana, tosin sitä tapahtuu nytkin vaikka yritän pysyä erossa muista, mutta varmaan pienemmissä määrin.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   19.4.18 17:17:09

Niin kauan kuin muistan, on puhuttu siitä, miten syvältä hevosihmiset ovat ja miten he puhuvat toisistaan pahaa. Itse olen sitä mieltä, että ihan kaikissa piireissä on omat mätämunansa ja sitten toisaalta ne kivat ja rehdit tyypit. Hevospiirit eivät ole siitä mikään poikkeus.

Olen lapsesta asti pyörinyt hevospiireissä hyvin erilaisilla talleilla, erilaisissa porukoissa ja myös erilaisissa rooleissa, ja nähdäkseni ihan samalla strategialla pärjää kuin isommissa porukoissa muutenkin: Jos on kivaa porukkaa, niin voi kaveerata enemmänkin, ellei ole, niin sitten hoitaa omat asiansa ja on lähtemättä mukaan mihinkään paskan puhumiseen ja kyräilyyn. Niissä paikoissa ja porukoissa, joissa on ollut turhia jännitteitä, olen keskittynyt tasan hevosasioihin ja jättänyt kaiken muun omaan arvoonsa.

Omalla käytöksellään myös vaikuttaa siihen, millaisia ihmisiä vetää puoleensa. Itse pyrin olemaan asiallinen ja käyttäytymään hyvin mutten anna itsestäni liian helposti lähestyttävää ja pehmeää kuvaa, joten pahimmat valittajat, paskanpuhujat ja hyväksikäyttäjät ymmärtävät yleensä pysyä kaukana. En myöskään ole suuremmin kiinnostunut siitä, mitä muut mahdollisesti puhuvat selän takan, joten sekään puoli ei häiritse.

Paljon tunnen hevospiireistä tosi hyviä tyyppejä. Ja miksipä en tuntisi? Olisi aika outoa ajatella olevansa hevospiireissä ainoa asiallinen ihminen, ja jos ymmärtää muitakin olevan, silloin voi puolestaan kysyä itseltään, miksi ne eivät hakeutuisi omaan seuraan, jos itsekin lukeutuu niihin asiallisiin.

Ne muunlaiset sitten... No jaa. Kuten sanoin, kaikissa piireissä on omat mätämunansa. Luullakseni se, että hevospiireissä niitä voi joskus tuntua olevan runsaasti, liittyy lähinnä kahteen asiaan. Ensinnäkin eläimet vetävät puoleensa ongelmaisia ihmisiä. Monet, jotka eivät pärjää ihmisten kanssa, hakeutuvat eläinten läheisyyteen. Toisekseen hevostelu on melko hintavaa. Kun hevosiin ensin menee paljon rahaa ja sitten edessä on mahdollisesti paljon pettymyksiä, se ei tuo kaikista parhaita puolia esiin. Tämä pätee sekä harrastajiin että esimerkiksi hevosalan yrittäjiin. Molemmilla puolilla esiintynee sitä tunnetta, että kaikkeni annoin, mutta silti rahat menivät eikä jäänyt yhtikäs mitään käteen. Se tekee joistakin aika raivohulluja, ja ellei sentään sitä, niin ainakin luo ylimääräistä kireyttä.

Lähettäjä: Kyllä! 
Päivämäärä:   20.4.18 07:32:45

"(Hevos)piirit ovat pienet, juoruämmät laulaa ja kaikki tietävät muiden asiat paremmin kuin omansa."

tämä lause on niiiiin totta, kuin vain voi olla. siksi haluan pysyä näistä piireistä nykyisin loitolla.
harmittaa, että aikoinaan sotkeuduin hevosiin.

Lähettäjä: Merviläinen 
Päivämäärä:   20.4.18 07:38:01

Ei pidä lähteä niihin piirileikkeihin.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   20.4.18 08:01:47

Sinä oot saanut kyllä nähä ton hevos-puolen monelta eri kantilta kun oot ollut omistaja ja seuran varapuheenjohtajana ym.

Ite oon nähnyt sen vaan tavallisen tuntilaisen silmistä. Aloitin oikeessa, isossa ratsastuskoulussa 12v ja sitä ennen olin ratsastanut 3v kotieläinpihalla.
Menin alkeistunnille, ja opettaja sanoi mulle et saan siirtyä heti vaikeemmalle tunnille. Siitä jo ekan kerran huomasin että toiset tallitytöt eivät pitäneet tästä. Mulle tultiin sanomaan "tuo opettaja päästi sut säälistä kun ties et oot ratsastanut" "kannattais vaan pysyä siellä alkeistunnilla kun näytti niin kauheelta se sun ratsastus"

Sitten kun olin 14v tallille saapui läjä uusia hevosia, yksi jäi ilman hoitajia, sen päivät ammotti tyhjyyttään vielä parin viikon jälkeenkin. Multa tultiin kysymään haluanko alkaa hoitamaan sitä ja montako päivää haluan. Otin kolme hoitopäivää. Myöhemmin todettiin et tää hevonen ei sovi ratsastuskäyttöön, se myytiin ja sen osti yksi aikuinen joka kävi kyseisellä ratsastuskoululla hänen lapsilleen poniksi. Sain pitää ne kolme hoitopäivää, hoitopäivinä talutin ensin lapsia kentällä/maastossa ja sit sain ite ratsastaa ilmaseksi ponilla.
Tää oli tallityttöjen mielestä kauhee asia ja alkoivat lähettelemään uhkausviestejä mulle et mun pitää lopettaa tallillakäynti. Olivat ottaneet mulle valmiiksi toisten ratsastuskoulujen nimiä ja puhelinnumeroita et mun on helpompi vaihtaa tallia. Olin hoitanut ponia kaksi vuotta, ponin omistaja piti minusta, hän osti mulle joululahjoja ja minä toin heille. Sit yks joulu olin jo aiemmin huomannut et omistaja ei enää puhu mulle ja lapset välttelevät mua. Annoin omistajalle hänen ja lapsien lahjat ja hän ei sanonut mitään.

Joulun jälkeen tulin tallille ja tallin omistaja sanoi mulle et mulla ei oo enää hoitohevosta koska oli kuullut että kiusaan toisia tallillakäviöitä ja kohtelen ponia huonosti kun omistaja ei oo näkemässä..

Mulla meni niin hermo koko tilanteeseen, lähdin tallilta pois, itkin, enkä koskaan enää tullut takaisin. Mulle sanottiin että mulla on kielto mennä ponin lähelle ja ponista oli kuitenkin tullut mulle jo tärkeä.. Muistan senkin kun poni oli laitumella ja lähellä oli metsää ja mä rämmin sinne laitumen taakse metsää pitkin et nään tän ponin ja tavallaan halusin sanoa hyvästit.

En tajunnut sillon puolustautua koska olin tosi ujo ja hiljanen, en halunnut aiheuttaa mitään hämminkiä. En myöskään uskonut koskaan et oikeesti tytöt menisivät kertomaan tommosta. Ponin omistaja ei ollut puhunut mulle mitään et oisin tehnyt jotain väärin, ja tallin omistaja oltiin tunnettu kiukkuudestaan ja oli vähän semmonen aina oikeessa tyyppi.

Ton tapauksen jälkeen en enää mennyt ratsastuskouluun. Mun tutulla oli kauempana omia hevosia ja vuokrasin sitten hänen hevosiaan. Aikuisiällä oon nyt muutamia kertoja käynyt tunneilla mut usein se fiilis on semmonen et uusia katotaan kieroon. En tiiä johtuuko siitä et oon lyhyt ja pieni ja näytän 16 vuotiaalta vai onko se sitten oikeesti aikuisten puoleltakin niin julmaa.

Tuon tapauksen lisäksi kuitenkin se koko aika lapsuudessa oli ratsastuskoulussa yhtä piikittelyä ja aina tuntu et ite ei osaa mitään ja jos ei heti opi niin aina oli joku sanomassa et kannattaa lopettaa koko harrastus kun ei osaa. Kun ratsastin ponilla yksin kentällä niin tallitytöt kerääntyivät kentälle naureskelemaan, arvostelemaan ja huutelemaan. Maastoonkin seurasivat mua kun tiesivät etten uskalla niille alkaa huutelemaan tai sanoa vastaan.

Mulla on aina ollut semmonen pieni toivon kipinä et sit kun oon aikuinen niin voin taas palata harrastamaan normaalisti, muttta talli pitäs vaan olla oikeenlainen.
Olen kyllä edelleen ihmisenä tosi ujo, ja mulla ei oo rohkeutta oikeen sanoa vastaan. Luulen et juuri toisenlaiset ihmiset pärjää hevosmaailmassa..

Lähettäjä: '''' 
Päivämäärä:   20.4.18 08:11:32

... , tuo 14-15 vuotta on kyllä paha ikä kaikille tallilla käyville tytöille. se voi olla todella julmaa se touhu, mitä ne harrastaa siellä.

toivotaan, että joskus aikuisena osaavat muistella asioita myös siltä kantilta, että mitä kaikkea pahaa onkaan saanut murrosiässä aikaan. osaisivat myös aidosti hävetä..

Lähettäjä: juusto 
Päivämäärä:   20.4.18 09:42:19

Olen kohdannut aivan psykopaattista toimintaa ihmisten kohdalta. Hirveää valehtelua, mustamaalaamista (tiedän ihmisiä, jotka soittelivat ihan kotiin asti ja valehtelivat sinusta puolisollesi jne), fyysistä sabotointia, eristämistä, raivoamista ynnä muuta. Kesti hetken ennen kuin osasin erottaa nämä ihmiset ja olla niiiiiiin vähän kuin mahdollista tekemisissä. Minua ei koskaan ole missään muualla kohdeltu niin huonosti kuin hevospiireissä, enkä ole koskaan nähnyt toisten ihmisten kohtelevan toisia ihmisiä niin huonosti kuin hevospiireissä.

Lopetin hevostelun muista syistä - oma hevonen kuoli ja en hommannut uutta. Ei ole yhtään ikävä niitä piirejä!! Elämä muuttui vapaaksi ja oli taas tilaa hengittää. Ei tarvinnut miettiä kaiken maailman valtalinkittymiä, kuka on kenenkin kaveri ja jne. Kuuntelen sivusta tätä toimintaa yhä edelleen, eikä se miksikään ole muuttunut tässä kymmenessä vuodessa, kun itse lopetin. Harmi sinänsä, koska hevosista kyllä tykkään, mutten jaksa sitä ainaista draamaa ja suoranaista shaiban puhumista sekä jatkuvaa ilkeää juoruamista. Oma piha ei ole mahdollista valitettavasti.

Lähettäjä: ;; 
Päivämäärä:   20.4.18 10:10:53

Siinä kohti, kun joku alkaa puhua paskaa ja haukkua, on varmasti parempi kun ne räkyttäjät. Kateellisuus on se, mikä saa ainakin osin muut haukkumaan. Pahimpia on varmaan jonkinsortin mt ongelmista, kateudesta ja epävarmuudesta kärsivät, jotka saa muut puolelleen sillä jatkuvalla paskan puhumisella. Sitten ne hyväuskoset hölmöt lähtee mukaan kyseenalaistamatta tai selvittämättä toistapuolta asiasta, soppa on valmis. Ei näistä kannata välittää, eikä päästää ihon alle. Kannattaa pyytää näitä jutteleen naamatusten, ei ne usein uskalla ja luikkivat sitten karkuun ;)

Lähettäjä: ------- 
Päivämäärä:   20.4.18 10:27:28

On niin outoa, miten porukan mielestä koko hevosporukka on jotenkin mätää :( Itse olen ollut onnekas. Olen harrastanut hevosia n. 25 vuotta ja olen osunut kivoihin porukoihin. Olen aloittanut normaalina tuntiratsastajana ja sain hoitohepan. Mulla on ollut ylläpitoheppoja, vuokraheppoja, olen ollut ratsastusseurassa mukana siitä lähtien kun täytin 16. Opiskelin alalle ja mulla on ollut omia hevosia 2. Yhdelläkään tallilla ei ole ollut ikävää. En ole kuullut juoruja itsestäni enkä hevosistani.

Uusille talleille mennessä mua vieläkin jännittää, mutta jos eka fiilis on ikävä, en mene sinne uudelleen. Tallipaikkaa valitessakin mulle on tosi tärkeää, millainen fiilis mulle tulee tallinomistajasta ja tallista ja siitä, miten meillä juttu sujuu. Koskaan ei ole tarvinnut pettyä omaan vaistoonsa. Ratsastusseuroissa on ollut myös tosi asiallista porukkaa.

Arvostan sitä, että talleilla omistajat on olleet fiksuja aikuisia, jotka ei ole antaneet lasten hyppiä silmille. Jos joku pikkulapsi ois yksärin omistajalle kertonut jotain tuubaa että miten hoitaja tekee typeryyksiä, niin kyllä se yksärin omistaja ois kysynyt tallinpitäjältä ja/tai ratsastuksenopettajalta, että onko he nähneet mitään? Olen hevosenomistajana ikävä kyllä sitä mieltä, että nuoriin lapsiin ei voi täysin luottaa, juuri mainituista syistä. Olen ollut itse koulukiusattu ja talli on ollut pakopaikka. Haluan sen pitää sellaisena muillekin kiusatuille. Joskus on vaan aikuisena tosi vaikea tietää totuutta. Usein se kyllä menee niin, että jos lauma tyttöjä tulee kertomaan, että joku kiusaa, niin kyseessä on savustus. Se yksi halutaan mustamaalata ja pois tallilta. Fiksujen aikuisten tulisikin seurata tilannetta.

Lähettäjä: Hopl 
Päivämäärä:   20.4.18 10:30:47

Minä olen sairaanhoitajana nähnyt vielä pahempaa kohtelua kuin hevospiireissä, mutta siksi minulla varmaan onkin helppo toimia hevospiireissä. Mä oon lisäksi myös jotenkin yksiaivoinen että suurin osa kyräilystä menee ohi. Teen vain omaa juttuani ja olen käsityääkseni aika suosittu.

Toisaalta olen miettinyt sitäkin että ollaanko nykyään liian herkkänahkaisia. Jos sanon että Tallin x pohjat on parempia kuin tallin y:n niin eihän se ole välttämättä arvostelua. Se voi olla ihan puhdas totuus.

Lähettäjä: juusto 
Päivämäärä:   20.4.18 10:37:59

Lisään vielä, että mitä itse olen nähnyt niin pahimmat toimijat ovat olleet ihan aikuisia ihmisiä. Ei mitään teinejä tai muita pikkutyttöjä. Itseni ollessa ratsastuskoulussa pikkulikkana, meininki oli mielestäni hyvää ja reilua ainakin silloin joskus 1990-luvulla.

Hopl kommenttiin vielä, että itse olen myös hoitaja ja aika samaa kaliiberia kyllä toiminta on, mutta omalla kohdalla hevospiirit vievät voiton. Voi olla, että ihmiset on herkkänahkaisempia kuin ennen, mutta nuo mistä itse puhuin, eivät olleet mitään pikkujuttuja tai pieniä ''harmittomia'' tokaisuja. En viitsi enempää kumminkaan avata, ettei joku tunnista.

Lähettäjä: Jeps 
Päivämäärä:   20.4.18 14:28:01

Omalla kohdalla myös nuo pahanilmanlinnut on olleet aikuisia. Ratsastuksenopettajia, tallinpitäjiä, hevosenomistajia, harrastajia. Ja kyse ei ollut harmittomista huomautuksista vaan kertakaikkista ilkkumista, valehtelua, pahanpuhumista.
Se ei ollut satunnaista ja sen kuulemiselta ei voinut välttyä.

Lähettäjä: XXX 
Päivämäärä:   20.4.18 15:31:56

Joskus 70-luvun alussa vanha kengitysseppä opasti nuorta miestä. Mikäli haluat tavata lauman idiootteja, tutustu ratsastaviin ihmisiin. Ei ne tosin pahimmat ole, koiraharrastajat voittaa ne 6-0.
Pitänee paikkansa tänäkin päivänä.

Lähettäjä: jebbbb 
Päivämäärä:   20.4.18 18:07:04

Samoja kokemuksia täälläkin..Ihan hirveää toimintaa olen kohdannut. Mikäköhän sen tekee, että hevospiireihen eksyy niin paljon luonnehäiriöisiä ihmisiä? On toki mukaviakin, mutta ei sitä montaa hankalaa tarvitse asioiden pilaamiseen.

Lähettäjä: :) 
Päivämäärä:   20.4.18 18:14:28

Yleisesti ottaen jos on itse mukava ja joustava, niin saa myös mukavaa kohtelua. Oma suu kannattaa avata ja kohdata muut kohteliaasti.

Kumpikohan näistä kysymyksistä tuottaa mieleisen lopputuloksen?
A. Moikka! Anteeksi kun häiritsen, mutta sopisiko sinulle, jos seisoisit hetken hevosesi kanssa kentän keskellä, niin voisin ottaa tämän kolmevuotiaan kanssa pari kiekkaa laukkaa uralla? Kiitos! :-)
B. Voisitko siirtyä meidän tieltä, että voin laukata!!!
C. Vaihtoehto on se, että suhautat villiä laukkaa varoittamatta.

Sen sijaan sen koen, että piireihin uudella paikkakunnalla on vaikea päästä ellei ole omaa paikkaa (eli muut tulee sun luokse). Ei välttämättä saa tallipaikkaa tai maneesivuoroja hyvään maneesiin, vaan tutut kiilaavat ohi.

Hevospiireissä kannattaa muistaa, että tyhjät tynnyrit kolisee eniten... :-)

Lähettäjä: Hhhh 
Päivämäärä:   20.4.18 18:17:32

Mulla on aina ollut tallilla ok. Vaan kolmella tallilla olen toki ollut. Omia hevosia on ollut 15 vuotta. Sitä ei kannata olla niin herkkänahkainen, vesi hanhen selästä on hyvä asenne;) Ja kuten sanottu, koirapiireissä on ehkä 100 kertaa kamalampaa...

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   20.4.18 18:50:36

No arvatkaapa millaista oli ratsastaa kultaisella 80-luvulla ratsastuskoululla kun kotona oli vino pino kuuluisia ravureita ja meille ei otettu hoitajatyttöjä vaan kaikki oli palkattuja. Onneksi oli fiksu tallinpitäjä joka ei katsonut kiusaamista omalla tallilla vaikka silti sitä oli jonkun verran. Itse en tajunnut mitä hienoa siinä meidän tallissa oli kun itse tein kaiken vapaa-ajan töitä kotona ja se ei ollut mitään kevyttä harjailua.
Mutta kaikki tavallaan ja toisaalta antoi hyvät eväät työelämään, olen melko hyvä lukemaan ihmisiä.
Nykyään harrastan lähinnä kotona ja jonkun verran raveissa. En oikein tunne porukkaa joten puuhastelen omissa oloissa ja ihan kivaa tämä on näin. Oma tupa, oma lupa.

Lähettäjä: Genuine 
Päivämäärä:   20.4.18 19:31:43

Nyt on pakko kysyä, että täytyykö jäädä tuleen makaamaan? Jos jossakin on ikäviä, paskaa puhuvia ihmisiä, niin heille voi sanoa tallin käytävällä moikka ja jättää muun kanssakäymisen minimiin. Keskittyä omiin asioihinsa. Jos jossakin on niin kertakaikkisen kamala ilmapiiri, ettei siltä voi suojautua, niin suunnistaa jonnekin muualle sitten. Jos joku puhuu selän takana itsestä tai omasta hevosesta jotakin paskaa, niin antaa puhua. Mitä väliä sillä on? Kuulostaa jotenkin tosi hurjalta, että osa kertoo jättäneensä koko harrastuksen siksi väliin... Aika suuren vallan omaan elämäänne annetta ikäville ihmisille, täytyy sanoa!

Teinien kohdalla sen jotenkin ymmärtää, että ikävät ihmiset voivat onnistua sabotoimaan koko harrastuksen, koska teinien mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä on aika rajallinen. Jos esimerkiksi löytyy yksi ainoa talli, johon pääsee omin neuvoin liikkumaan, vaihtoehdot voivat olla aika vähissä. Lisäksi lasten maailma on sosiaalisten ympyröiden osalta muutenkin ankarampi eikä teinillä ole välttämättä sitä vaihtoehtoa, että keskittyy vain rauhassa omaan tekemiseensä. Aikuisilla se vaihtoehto kuitenkin on...

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   21.4.18 09:04:53

olen myös aikoinaan kohdannut erällä yksityistallilla niin käsittämätöntä kohtelua, että en osaa sen taustaksi muuta selitystä antaa kuin sen kuuluisan kateuden hevosesta ja silloisesta poikakaverista.
ne olis väkisin pitäny saada lunastetua pois puhumalla perättömiä asioita, joita en ole todellakaan tehnyt.

toivotaan että nämä rimpsessat on nyt aikuisena tajunnu, että miten valtavan typeriä olivatkaan.

mitä se valehtelu ja perättömien puhuminen sai aikaan? se sai viattoman ihmisen maineenmenetyksen aikaan.
toivottavasti saa maistaa sitä kuuluisaa omaa lääkettään jossain välissä. silloin saattaa jotain muistua mieleen.
ja on sitä lääkettä jo kuuleman mukaan saatu maistaakin...monella tapaa. hyvä niin :)